Sodassa
Rajaylivääpeli Heikki Tolonen
Rajamies muistelee
Rajaylivääpeli Heikki Tolonen, syntynyt 8.12.1907. Muistelmat liikkuvat 20-luvun loppupuolella ja 30-luvulla, aina vuoteen 1939.
Alokasaika ja aliupseerikoulu
Milloinka sinä tulit varusmieheksi Onttolaan?
Se oli muistaakseni kesäkuun loppua vuonna 1928. Minä olin aluksi alokkaana ja sitten sain 7 vrk:n kuntoisuusloman, koska minä olin ollut suojeluskunnassa. Sen jälkeen jatkui vielä alokaskoulutus. Miten senaikainen aliupseerikoulu toimi ja sattuiko mitään omituista? Niin minä jouduin aliupseerikouluun. Syksyllä oli sellainen voimistelujuoksu ympäri urheilukentän. Ja minä siellä vähän vilustuin ja siitä keuhkokuumeen. Sen takia olin 6 viikkoa Joensuun kaupunginsairaalassa.
Sen jälkeen tulin jatkamaan aliupseerikoulua, josta siirryin viestipuolelle.
Viestipuolellahan oli puhelinkoulutusta? Oliko myös sähkötysradiokoulutusta? Kyllä oli.
Sitten taisi varusmiesaikana tulla eteen Raappanan talvikokeilut?
Sinne valittiin viisi varusmiestä ja minäkin jouduin mukaan. Me olimme Lieksassa Ruunaan, Hattuvaaran ja Inarin suunnissa pitkin rajaa. Meillä oli mukana ahkiot ja myös rajakoiria. Meillä oli mukana siellä pohjoiskarjalainen majuri.
Muistatko minkälaiset teltat oli? Silloin olivat harjateltat? Oliko minkälaista lämmitystä?
Silloin oli jo kaminalämmitys. Harjateltasta tuli putki läpi. Sopiko telttaan ryhmä? Ei sopinut. Se oli aika pieni.
Minkälainen oli ensimmäinen ahkio, jota kokeiltiin? Se oli vaneriahkio. Ja koirat vetivät sitä ahkiota. Ahkioon pantiin pikku teltta ja kaminoita sekä pikakivääreitä ja patruunoita.
Missä ne ahkiot oli tehty? Ne oli tehty rajavartioston puusepän verstaalla.
Oliko teillä talvikokeilussa joitain erikoisia kenkiä? Siellä oli kahdenlaisia kenkiä. Meillä oli ruskeat, mallia 28.
Näistä kokeilusta tehtiin talviohjesääntö.
Kaikilta varusmiehiltähän ne aamut loppuvat. Milloinka ne loppuivat sinulta? Se oli kesäkuussa 1929.
Kyllä. Syksyllä alkoi Tuusulan päällystökoululla aliupseerikurssi ja silloinen Enon aluepäällikkö Erkki Mustonen kehoitti minua sinne menemään. Pitäisi saada yksi mies pitäjästään. Niinhän minä menin sinne ja se kesti muistaakseni 4 viikkoa.
Mitä siellä opetettiin?
Ryhmäjohtajakoulutusta ja aivan samaa koulutusta kuin armeijan puolellakin. Kokeet olivat helpompia kuin aliupseerikoulussa.
Tulomatkalla sattui tapaus, joka vaikutti miehen elämänuraan?
Kun sieltä tulin niin silloinen Joensuussa oleva viestivääpeli Tiihonen tuli. Tiihonen oli samassa junassa. ja hän sanoi minulle, että Onttolaan tarvittaisiin viestimiestä, enkö tulisi.
Minä vähän lupailin siinä. Niin minä menin Onttolan esikuntaan joulukuussa 1929. Minä meinasin joutua siihen Joensuun keskustaan.
Kun minä olin ollut erämies, niin, minä pyysin päästä Ilomantsiin.
Niin minä jouduin Ilomantsin keskustaan. ja minä olin siellä Ilomantsissa nykyisen ylil Ropon kanssa 4 kuukautta.
Oliko Aukusti Ropo silloin viestialiupseerina?
Ei. Hän oli samanlainen kuin minäkin, mutta vanhempi viestimies.
Hattuvaaraan
Sitten minä jouduin Hattuvaaran vartiolle. Keväällä 1930 huhtikuussa. Ne taisivat tietää että Tolosen Heikki on aika iloinen poika. Taisivat oikein varoitella siellä Hattuvaaran suunnassa?
Minä jouduin komppanian vääpeli Hantulan kanssa vähän huonoihin väleihin, kun minä olin aina menossa. Hantula oli minusta pois pääsyssään. Komppanian päällikkö Riikonen ei olisi päästänyt, koska me aina yhdessä hiihdettiin kilpaa, että kumpi on parempi.
Hiihtämällä menin Hattuvaaran vartiolle ja kaikki varusteet selässä.
Oli huono ilma.
Paljonko varusteet vielä painoivat? Vuosi 1921 (RVL)
Kyllä ne painoivat 25-30 kg. Hevosjälkiä pitkin menin, Lehtovaarassa oli majatalo, jossa kävin vähän lepäilemässä. Illalla 18-19 maissa olin Hattuvaarassa.
Sinne Hattuvaaraan olivat soittaneet, että nyt sinne tulee sellainen mies, joka juoksentelee aina. Hurskainen otti minut vastaan. Ei kulunut pitkää aikaa, kun kyseli, olisiko vapaaehtoista kalalle lähtijää.
Kyllä minä lähden, kun minä olen itse kalamies. Niin me lähdettiin kalal le ja Hurskainen sanoi minulle, että Tolonen on vapaa 10 asti aina. Niin Sinä aikanaan sotkeuduit näihin tilihommiin? Viestimies, kalamies ja hiihtäjä sotkeutui tiliasioihin?
Hattuvaara 1947 (RVL)
Lahnavaarassa sattunutta
Olin Lahnavaaran Vartiossa vartiopäällikön viransijainen. Hän oli tehnyt muonatilit. Siihen aikaan oli, että jos oli pieninkin virhe, niin ne palautettiin vartioon. Komppanian päällikkö, ltn Riikonen tuli minun luokse tilien kanssa. Ja minun piti lähteä mukaan Lahnavaaraan. He lähtivät Hurskaisen kanssa kalalle. Riikonen sanoi minulle, että Tolonen tarkastaa ne tilit. Minä rupesin katselemaan niitä tilejä ja huomasin että siinähän ei ollut kuin pieni yhteenlaskuvirhe. Komppanian päällikkö tulee kalasta ja minä sanoin, että ei tässä ole kuin pieni virhe. Minä sanoin, että herra luutnantti ei tästä tule mitään. Minä kaikkein nuorin mies ja toiset olivat vanhoja jermuja. Minä jouduin sitten puoli vuotta alokkaana,ollessa olemaan vt vartiopäällikkönä. Sen jälkeen siihen tuli muistaakseni alikersantti Hyttinen.
Oliko nuorella miehellä sellaisia niskaan puhaltajia, jotka olisivat kapinaa tehneet?
Kyllä ne vähän halvalla panivat minua. Ne eivät oikein minua uskoneet. Silloin ei ollut puhelimia. Vartio oli siihen,aikaan siviilitaloissa, jossa herrat harvoin kävivät. Talon tytär oli meillä vielä emäntänä. Siihen aikaan ei tainnut olla Polvikosken kautta kuin kärrytie? Ei ollut kuin kärrytie ja polku.
Miten te sinne toitte ruoat ym:t?
Kantamalla tuotiin. Polvikoskelle pääsi kärrillä, mutta siitä eteenpäin vietiin kantamalla. Voit tahtoivat sulaa matkalla.
(Jatkuu viikon päästä ma 17.1)
Rajamiehen työaika
Rajamiehen työaikaahan ei siihen aikaan määritelty?
Sitä ei määritelty. Sanottiin, että 24 tuntia, ja loput vapaata. Siihen aikaan, 1931-32 oli juuri pula-aika Oli paljon rajan yli menijöitä, niin että meillä oli paljon pidätyksiä., Niitä jouiduimme kuljettamaan Hattuvaaraan ja sieltä edelleen Ilomantsiin. Siihen aikaan vaikeata, kun valtio ei kustantanut mitään. Minullakin oli pyörä. Koska kuljettaminenoli rasittavaa, kun ne olivat niin nälkäisiä. Me maksettiin ja linja-auto vei ne Hattuvaarasta Ilomantsiin.
Muistatko sitä reittiä, mistä ne kulkivat rajan yli? Oliko se vanha pir tupolku?
Pirtupolku oli. Siellä oli monia merkittyjä katkottuja puita. Metsiin oli tehty katkottuja puita. Siitä kun suunnisti, niin seuraava katkastu oksa näkyi. Ne eivät kulkeneet samoja reittiä.
Tämä pirtupolku kannattaa selvittää. Venäjän keisarin aikana kulki pirtuja talojen kautta? Minkä talojen tai paikkojen kautta?
Niiniahon ja Hoikan kautta, edelleen Pirhuvaaraan ja läheltä Kotavaaraa, Sianvaaraan ja Lyyssivaaraan.
"Pappia" kyydissä
Jouduitteko tekemisiin näiden kyytimiesten kanssa, jotka toivat, koska Joensuulainen Ilkka Koivula oli kova kyytimies?
En joutunut kuin kerran. Yhden kerran jouduimme olemaan kaksi vuorokaut ta tiellä partiossa. Minä jouduin siihen, missä Inarista tie menee Hullariin. Muistaakseni vuoden 1932 kesällä minä olin yksin vartiossa rajakoiran kanssa. Siellä oli teltta ja laavu, joka oli savottalaisten tekemä. Minä rupesin nukkumaan keskellä päivää ja sidoin karhunlangalla koiran taluttimen ukkovarpaasta kiinni, että se hälyttää jos Joku on tulossa. Yhtäkkiä koira vetäisi, niin että ukkovarvas yritti lähteä. Katsoin, että autohan sieltä on tulossa. Minä hyökkäsin Parabellum kourassa. Minulla ei lakkia päässä. Ne seisattuivat siihen. Minä sanoin, että meillä on tässä sellainen määräys, että tästä ei saa laskea. Minä tunsin vielä sen herran jokaoli kyydissä.
Kyydissä oli Esko Pajari. Minä kun olin ollut suojeluskunnassa, niin minä tunsin hänet. Minä sanoin, että herra eversti, että tästä ei saa mennä. Hän sanöl, että tunnetteko te minut. Minä sanoni, että kyllä minä alaiseni tunnen. Ensin se kumminkin sanoi, mitä te meinaatte, jos minä menen väkisin. Minä sanoin, että sen kun koetatte. Siinä se sitten kääntyi takaisin. Tunsitko ketä hänellä oli kyydissä?
Siellä oli 2 miestä, mutta en tuntenut heitä. He eivät olleet hänen henkiystäviään. Autonkuljettajaa en tuntenut. Kun komennus kesti 2 vuorokautta, mitä syötiin siellä matkalla?
Meillä oli lihasäilykkeitä mukana.
Nykyisten taksojen mukaan, jos 2 vuorokautta oltaisiin tiellä vahdissa niin olisi viikko vapaata. Miten silloin oli?
Ei silloin tunnettu vapaita. Heti kun tulimme takaisin vartiolle, niin palvelus jatkui. Kesäaikana oli erittäinkin puhelinkomennukset ja loma. Meillä ei ollut paljon miehiä käytettävissä.
Uitot ja palot
Sitten tuli vielä nämä uittoriesat. Eikös ne olleet aika suuria nekin? Lahnavaarassa ei ollut, kuin isot talvisavotat. Sitten kuin jouduin Laukkuvaaraan niin siellä oli isot uitot. Kun minä olin koiramies, niiin minut komennettiin Laukkuvaaraan. Minä jouduin siellä heti kesäksi Rajakoskelle. Uitto oli Neuvostoliitosta, jota uitatti Rauma-Repola. Siinä oli valvojina metsänhoitaja Järvinen, piirimies Karppinen, Teuvo Vänsid ja muitakin pienempiä viskaaleja. Jouduin siellä olemaan monta kuukautta. Puut tulivat Suovehkasta. Venäjän puolella oli luovutus. Tynnyrit oli upotettu. Venäläiset oli tarkistamassa, onko mitta oikein. Siellä oli eräs metsänhoitaja Stranden Nurmeksesta harjoittelemassa. Se oli nuori mies, koetti munata venäläisiä. Kun mittasi, niin koetti panna pienemmäksi. Kerran sattui niin, että siellä olikin nuoria miehiä, ni että limpsahti liian paljon. Sen jälkeen vaihdettiin uusi mies.
Eikös samaan aikaan tullut myös näitä isoja metsäpalöja rajamiesten riesaksi?
Minä en joutunut olemaan siinä Jorkan palossa. Lahnavaarassa jouduin isoon paloon, joka käsitti noin 400 ha.
Välillä taisi mennä rajavyöhykkeetkin sekaisin?
Niin siellä oli Suomen rajamiehet ja siviilit sekaisin.
Pahkalampi (RVL)
Pahkalammelle
Sittenkö tuli komennus toiseen paikkaan?
Kersantti Piskonen oli Pahkalammen vartiopäällikkö vuonna 1934. Siihen aikaan oli komppanian päällikkö Kivikko.
Sitä on sanottu, että kun Kivikko tuli, niin kaikki muuttui?
Niin se muuttui äkkiä.
Piskonen pyysi minua koiramieheksi. Minut siirrettiin Pahkalammelle.
Siellähän oli vanha luostari?
Siellä oli vanha luostari. Se oli Enso-Gutzeitin maita, jotka oli luovutettu rajavartiostolle. Luostarin maatkin oli siirtynyt Enso-Zutzeitille. Siinä oli enää vain jäljellä tuparakennus ja saunarakennus rannassa. Enso-Gutzeit laitatti savottalaisille asunnot.
Luostarista oli ehkä joku hautausmaa jäljellä?
Hautausmaa oli aivan siinä vartion vieressä. Hautausmaan alapuolella oli oikein hyvä lähde. Siinä oli hyvää vettä. Hautausmaalle oli haudattu vain munkkeja. Luostari oli joskus 1800-luvun alkupuolella. Siitä ei tienneet muut kuin Vuottoniemeläiset ja ne eivät sanoneet. Niillä oli varakkaita suosijoita. Kävivät aina Pietarissa ja sieltä saivat aina kultaa. Vuottoniemeläiset ja Liusvaaralaiset ajoivat paljon Sortavalasta tavaraa.
Sitten rajamiehiä tuli Pahkalammelle? Paljonko niitä tuli? Ryhmän verran?
Siinä 5-8 oli vahvuus. Kaikki oli poikamiehiä, paitsi Piskonen.
Oliko teillä emäntä?
Minä hommasin Lahnavaarasta Koljosen tytön. joka oli ltn Pynnösen vaimona. Tämä oli meillä emäntänä.
Valtioko maksoi emännän palkan?
Me rajamiehet maksoimme emännän palkan. 1930-luvulla palkka oli 600-700 mk. Saarijärven ja Elilammen kautta kuljetettiin. Matka oli 16 km kantamalla kuljetettiin voit ja muut.
Ruoka kun maksettiin ja emäntä maksettiin. Niin poikamiehen palkasta ei tainnut jäädä paljon mitään jäljelle?
Pahkalammilla meitä oli paljon erämiehiä, jotka kalastimme ja metsästimme. Me saimme sillä ruokarahalla maksettua vielä emännän Palkan. Meille jäi vielä puhtaaksi palkka ja vieläpä ruokarähastakin jäi taskurahaa.
1930-luvullahan ei ollut veroennakkoa?
Ei ollut. Vasta v 1937 alettiin maksaa veroa. Minäkin olin rajassa ollessa vielä Enossa kirjoilla.
Jatkuu viikon päästä ma 24.1
Harjoituksia
0liko Pahkalammilla harjoituksia, kun siellä oli vanhoja teitä Venäjälle päin? Ajateltiinko sitä 30-luvun puolivälissä, että tässä sitä voidaa joutua? 1935-36 vääpeli Siippola ja Ville Ranta-aho pitivät meille koulutusta. Siippola oli joukkueenjohtajana ja Ranta-aho samoin. Joukkueenjohtaja siihen aikaan oli tarkastava vääpeli. Siitä mtiodostui, että Ilomantsin komppania piti talvella talviharjoituksia. Siinä oli samalla hiihtokilpailut.
Oliko harjoituksissa aina hyökkäys, puolustus vai viivytys?
Siinä oli puolustusta ja oli myöskin hyökkäystä. Mutta ei ollut aivan sellaista, kun oli Lieksan puolella, jossa Sajanto piti harjoituksia.
Eikös sitä 30-luvulla ajateltu Venäjän keskitystä, että mennään vielä rajan yli? Eikö se taktinen ajattelu ollut olemassa? Oliko teidän harjoituksissa toisen puolen kartat esillä?
Se oli hyvin vähän. Ne olivat upseerin harjoitukset, joissa käytettiin toisen puolen karttoja. Pahkalammilla pidettiin joka vuosi Pohjois-Karjalan rajavartioston upseerit ja Pohjois-Karjalan suojeluskunnan upseerit harjoituksissaan. Siellä, kun minä olin mukana, siellä käsiteltiin näitä asioita, mutta ei meillä miehistön koulutuksessa.
Iltapuhdetta 1937 P.Piskonen, V.Laulajainen, H.Tolonen ja Mässeli (RVL)
Miten rajamies näissä maisemissa pystyi suunnistamaan, kun matkat olivat pitkiä?
Meillä oli kompassit. Kivikko antoi meille tehtäväksi mennä suoraan Megriin Pahkalammilta ylikersantti Väinö Keräsen kanssa. Matka oli 10 km. Matka oli rasittava, kun siellä matkalla oli puita kaatunut. Kartta ei pitänyt, siellä oli sellaisia lampia, joita ei näkynyt kartasta. Piti suunnan mukaan mennä, mutta ei me paljon erehdytty.
Riittikö karttoja jokaiselle rajapartiolle mukaan?
Kyllä niitä oli riittävästi. Vieläkö oli siihen aikaan kuivakompasseja?
Kyllä meillä oli samanlaisia, kuin on nykyäänkin.
Tuolla vilahti aikaisemmin, ,että vartiolta ei ollut puhelinyhteyttä aina kirkolle? Oliko Pahkalammilta?
Sieltä meni kenttälinja metsiä pitkin Kuolismaan kautta Vuottoniemeen.
Montako päivää käsky Onttolasta tuli? Vai tuliko se samana päivänä?
Kuolismaassa oli keskus. Jos milloin ei puhelin toiminut. Silloin pojat toivat sanoman hiihtäen tai kävellen. Sitten kun tuli jäät, niin sitten ei voinut tulla Vuottoniemen kautta, vaan se tuli Saarijärven, Nevalaisen ja Elilammin kautta. Posti tuli Elilammin kautta.
Oliko seuraava paikka. sitten Megrijärvi?
Kyllä minä olin Pahkalammilla koko ajan. Siihen aikaan oli, että kun vartiopäällikön apulainen oli niinkuin rajakorpraali. Ja minä olin vartiopäällikön apulaisena. Me jouduimme, kun aliupseerit joutuivat kustakin vartiosta kesälomille, niin jouduin tuuraamaan. Olin Kuolismaassa, Megrissä tuuraamassa aina kuukauden. Ja myös Hullarissa olin kerran tuuraamassa.
Megri (RVL)
Megrissähän taisi jonakin kesänä sattua hukkumisonnettomuus?
Siellä yksi Kallipää meni kalalle. Se oli iso ja suuri mies ja erittlan kömpelö. Kaatui siellä veneessä ja satutti päänsä veneen reunaan ja hukkui. Tuonnissa tarvittiin purilaita. Niitä tarvittiin, kun maaherra Ignatiuskin kävi. Maaherra oli invalidi. Maaherralle Liusvaarassa valittivat, että muuten ovat kivoja ihmisiä, mutta kun keittävät viinaa. Maaherra meni sinne sanoen, että kuulehan, miten te viinaa keitätte. Kuules sie maaherra, meillä kun tehhään pontikkaa, niin se on varmasti hyvää. Vähänaikaan Iivana katselee maaherraa, miten tuollainen rynkylä on noin komeen akan saanut. Maaherra tuumasi, että arvo se sen tekee.
Lehmä
Tämän alueen kuuluisimpia miehiä oli suurmetsästäjä Maksimainen. Mitenkä Maksimainen tuli israjamiesten kanssa toimeen?
Saisinko minä tässä vielä vähän selvittää. Kun tämä kersantti Piskonen siirtyi Hattuvaaraan. Me jäimme siihen aikaan ilman maitoa, kun Enso-Gutzeitin työt loppuivat. Piskonen kun vei lehmänsä pois. Kivikon kanssa tuli puhetta, että miten nyt käy. Kivikko sanoi minulle, että kun sinua ei komenneta mihinkään, niin olisiko mahdollista hankkia lehmä.' Niin minä sieltä Enosta kotoa kävin lehmän. Talutettiin 30 km Ilomantsin kirkolle ja sieltä autolla Kuolismaahan. Minä yritin soittaa Pahkalammille, mutta puhelimet olivat rikki. Mutta Paldanius ja toinen rajamies arvasivat ja he tulivat vastaan. Vartion emäntä saattoi sitä lehmää Lehmivaaraan saakka. Ja Minä työnnin pyörää ja koitin välillä lehmää työntää. Pojat kun tulivat niin me saimme Enso-Gutzeitin uittoveneitä. Panimme lehmän siihen veneeseen ja lehmä yritti kesken järveä kimmastua. Meillä oli työ, että saimme lehmän pidettyä siinä veneessä. Pahkalammilla vielä piti se lehmä uittaa. Se oli hyvä lypsyinen lehmä. Pojat tekivät heinää. Se lehmä oli meillä vielä, kun se piti astuttaa. Ilomantsista piti tilata hevonen ja lyötiin lehmä rekeen ja veimme Elilammille, jossa Oli härkä.
Kivikko
Kahdesti tuli jo esille, että kun Kivikko tuli,niin tyyli muuttui? Paraniko rajan palvelu, paraniko miesten olosuhteet? Mitä muutosta tapahtui?
Kun vuonna 1932 lähti ltn Riikonen, niin sillä välillä, kun Kivikko tuli 5 komppanian päällikköksi. Kukaan näistä ei syventynyt rajamiesten oloihin. Siinä oli Puhakka,Toivo Kärnä, vänrikki Oinonen, ltn Korpinen ja ltn Kahila. Kahila oli kaikkein topakin, joka kyseli meiltä ja sanoi, että eihän tämä peli vetele, että te kuljette paikkaisissa housuissa. Nyt kun minä menen esikuntaan, niin tähän pitää tulla parannus. Silloin oli, että niistä varusrahoista säästettiin ja niillä rahoilla rakennettiin Ilomantsiin varasto, koska valtio ei rakentanut. Sitten kun Kivikko tuli, niin senaikaista rahaa oli säästössä lähes 100.000 mk. Kivikko osti heti kaikille uudet vehkeet kengistä lähtien. Talouspäällikkö Niskala yritti panna vastaan, mutta eihän Kivikolle kukaan mahtanut. Kivikko kyseli ja tutki, ovatko pojat mitä vailla. Rajamiehet eivät siihen aikaan oikein tahtoneet tulla siviiliväestön kanssa toimeen. Ne pitivät siviiliväestöä ryssinä, olivatpa ne ortodoksia tai mitä hyvänsä. Meitä oli Pohjanmaalta, ja Hämeestä meitä oli kaikkein vähiten. Savosta oli.erittäin paljon.
Miten Kivikko hoiti tämän linjanmuutoksen, oliko siinä puhuttelufta Vai kirjeitä?
Kivikko piti puhutteluita, jos se ei tehonnut sanoi, että jaaha.pankaa eroanomus. Silloin lähti käpsimään monet ukot. Muuten Kivikko oli hyvin isällinen. Hän ei pannut miehiä heti putkaan, jos sattui joitain töppäuksia, niinkuin nämä edelliset komppanian päälliköt. Kivikko piti puhuttelun sanoen, että nyt jos että usko, niin ero tai putka.
jatkuu viikon päästä ma 31.1.2022
Välit
Eikös ne välit siviilien kanssa korjautunut, minäkin muistan,että sinä olet ollut synnytyksessäkin mukana?
Minä kun olin pohjois-karjalainen, niin minä jouduin alussa vähän vaikeuksiin, kun meitä pidettiin vähän epäluotettavina. Meitä oli silloin Ilomantsin komppaniassa pohjois-karjalaisia ainoastaan 2 miestä. Tämä epäluotettavuus johtui osaksi siitä, että rajan pinnassa asuvat ihmiset kävivät aina rajan toisella puolella. Tästä sitten epäiltiin kaikkia, vaikka kukaaan ei olisi käynytkään. Liusvaarassa oli ainut, vääpeli Lappala kun tuli joukkueenjohtajaksi. Hän perusti suojeluskunnan.Siellä oli sitten paljon suojeluskuntalaisia. Vuottoniemi oli enemmän vasemmistolaista seutua, vaikka kyllä siellä silti oli hyviä ihmislä, Se, että sinne tuli etelä-pohjanmaalta ja keski-pohjanmaalta paljon miehiä rajavartiostoon, ilmeisesti juonti siitä, että raja-aliupseereita vanhempia oli paljon sieltä kotoisin. Esimerkiksi Pippolan veljekset?
Pippolan veljekset kävivät oikein värväysmatkalla Pohjanmaalla. Pippolalla oli 3 veljestä.
Synnytys
Voitko sinä kertoa sen synnytystapauksen, kun emäntä oli jäänyt yksin? Ja miten rajapartio meni taloon?
Tämä tapahtui Laukkuvaarassa. Silloin oli hyvin luminen talvi. Mökin miehet, joilla oli hevonen, ne lähtivät pitemmälle savottaan. Sinne ei mennyt kuin suksenlatu. Me menimme rajamies Kekin kanssa Pienipaiposeen. Talon nimi oli Tanskanen. Eihän me huomattu, mutta emäntä kumminkin vähän pieniin päin. Emäntä sanoo, että pankaat pojat vettä lämpiimään ja sauna. Se minun kaveri oli fiksumpi mies ja meni lämmittämään saunaa. Minä jäin sinne sisälle vettä lämmittämään. Ei kulu pitkää aikaa, kun emäntä menee petiin. Ja sieltä alkaa kuulua itku ja lapsi tuli. Sanoi minulle, että otapa nuo sakset tuosta ja narua. Mä. kun en ollut ennen nähnyt niin katsoin toiseen suuntaan. Emäntä sanol että tee vain työtäsi. Tuosta poikki ja naru siihen. Sitten meinasi nousta vielä kahvinkeittoon. Silloin minä sanoin, että nyt ei nousta mihinkään. Kyllä me nämä hoidetaan. Sitten hän sanoi, että lehmät pitää höitaa. Nyt ei kyllä hoideta lehmiäkään. Rajamies Kekki läksi hakemaan Näätävaarasta apua. Me menimme vielä katsomaan emäntää. Ja siellä emäntä keitti kahvit ja tarjosi sellaista niinkuin on jäädytetty maito. Minä kun aina käytän enemmän kermaa. Se oli hyvin imelää ja harmaata. Ja Kekki laittoi kanssa. Me menimme sitten Näätävaaraan ja siellä ei ollut maitöa. Kekki sanoi, että tuolla Tanskasella muuten oli. Ne pyöritteIlvät päätään että ei siellä ole ollut maitoa pitkään aikaan. Äidinmaitoa oli tarjonnut. Vietiin sinne pakettia vielä jälkeenkin päin.
Jos tuota 30-luvun rajapalVerua ajattelee, niin se taisi kumminkin olla loppujen lopuksi aika valoisaa aikaa?
Se oli hyvin itsenäistä aikaa rajalla. Tuntia ei voinut laskea, kun tultiin partiosta väsyneenä. Niin saattoi olla käsky, että siellä ja siellä on sellaista tapahtunut.
Feodora
Voitko kertoa siitä metsästäjä Feodorasta.Miten hän tuli toimeen rajamiesten kanssa? Neuvoiko hän teitä metsästämään?
Minä iouduin Lahnavaarassa ollessa tutustumaan häneen ensimmäisen kerran. Hän oli sillöin Vuottoniemessä, tuli myöhemmin Pahkalammille. Kempas oli siinä vartiopäällikkönä. Minä jouduin sinne ja Feodoran äiti oli vielä silloin elossa Se oli kovassa kuumeessa. Siihen aikaan vanhat ihmiset eivät uskoneet muuhun kuin saunaan ja tervaan ja viinaan. Feudora siinä päivitteli, kun ei ole mitään pontikkaa. Minulla oli sitten sellainen pikkuinen pirtupullo. Minä pidin sitä, jos tulee kylmä. Minä sanoin Feodorille, että auttaisiko pirtu. Feodora innostui. Liekö sillä uskolla selvinnyt se mummo. Siitä alkoi minun ja Feodoran välinen tuttavuus. Sitten kun minä jouduin Pahkalammille ja sinne kun tuli herroja, niin Feoroda piti hakea aina niitä juttuja kertomaan. Feodoralla oli erittäin hyvä vaisto maastossa. Hän näki jäljet, vaikka meikäläinen ei nähnyt mitään. Katso, tuosta nousee sammal. Osasi sanoa, mikä elukka mistäkin on mennyt. Hänellä oli erittäinkin haukan katse. Näki erittäin kaukaa lintuja, jota ei edes Kivikkokaan nähnyt.
Oliko kansan metsästäjällä hyvät aseet? Oliko ne kotitekoiset?
Hän oli välilöissä Raappanan kanssa. Raappana hankki Feodoralle aseita ja ampumatarvikkeita.
Vastaavasti taisi metsästäjä käydä Raappanan luona Onttolassa kylässä? Ja etiketti ei tainnut aina olla selvillä?
Kyllä. Hän oli Raappanan luona montakin kertaa. Vuottoniemeltä oli varusmiehenä Johannes Potkonen Onttolassa. Feodora oli käymässä ja Raappana sanoi, että eiköhän lähdetä tervehtimään sitä Johannesta. Raappana kun meni, niin poika rupesi tekemään ilmoitusta. Niin Feodora sanoi siihen, että ei tarvitse. Raappana sanoi siihen myös, että vain vapaasti. Mari Opetti Feodoraa, miten pitää kävellä ja kahvia kaataa, kun tulee muita herroja. Kun kahvia kaadetaan, niin ei saa sanoa, että porovettä, vaan pitää sanöa, että olkaa hyvä ja ottakaa kahvia. Minä kun menin sinne, niin ne sanoivat, että jaaha nyt tulee Pahkalammin kersantti. Enhän minä ollut mikään kersantti, vaan niin sanoivat. Nyt tehdään koe. Niin me menimme. Feodora nousi keittämään. Mari ei muistanutkaan sanoa, no Tolonen ottakeepa porovettä. Feodora sanoi., että Mari perkele kuinka sanotaan. Niin silloin Maria vietiin.
Raappana
Tuossa vilahti usein Raappanan nimi . Ja sitten väitetään, että Heikki Tolonen oli Raappanan repun kantaja, onko se totta?
Kun minä olin varusmiehenä ollessa Raappanan mukana. Hän tunsi, niin että minä rajamiehenäkin jouduin hänen mukaansa. Hänen repun kantajakseen, tulen tekoon ja kahvin keittoon. Ja sitten kun tuli herroja, niini minä aina olin mukana. Myöhemmässä vaiheessa sattui, että oli muitakin vapaaehtoisia ja hyviä miehiä. Sitten kerran sanoi, että Tolosta ei oteta. Monta repun pohjaa on kuluttanut siellä juostessa, kun on niin matala. Sinähän olit käynyt tuon 4 viikon suojeluskunta-aliupseerikoulun ja sitten toimit Megrin ja Pahkalarrmin ja milloin minkin kersanttina. Milloin tuli se virallinen koulutus?
Verkkosäynään kämppä (RVL)
Se tuli 1938, kun kenraali Tuompo oli rajavartioston päällikkö. Hän tuli Pahkalammille. Minä, Kivikko ja Raappana menimme Verkkosäynään kämpälle. Siellä tapahtui, kun minä olin koiramies. Siihen aikaan oli viestipäällikkönä Raita. Hän oli esittänyt minua poliisikoiran kuljettajaksi, joka paikka oli Viipurissa. Minulle tuli sieltä tiedustelu, että lähtisinkö minä. Minä harkitsin, mutta siinä olisi pitänyt vielä hallita ruotsin kieli. Kivikko sanoi, että tälle olisi nyt paikka. Tuompo kysyi, että eikö huvita raja. Minä sanoin,, että kyllä, mutta ei minusta taida olla sinne Viipuriin, en minä taida lähteä. Raappanalta kysyin, että minkä takia tästä ei ole tehty aliupseeria. Raappana sanoi tähän, että kun tämä ei lähde mielellään aliupseerikouluun. Enkä ole kehdannut pakottaa. Siihen aikaan rajakoiran kuljettajalla oli yhtä kova palkka kuin raja-alikersantilla. Se meni vielä vähän paremmalle puolelle. Tuompo rupesi puhumaan, että kun rajamiehellä ei ole vielä eläkettä, harkitkaa nyt tarkkaan. Kyllä teidän pitäisi käydä se upseerikoulu. Katsokaahan tulevaisuutta? Silloin kun siitä lähdettiin., niin Raappana sanoi, että kun ensimmäinen kurssi alkaa niin Tolonen pitää komentaa aliupseerikouluun. Aliupseerikoulu oli toiminut täyden viikon. Ja minä ajattelin, että eipäs tarvinnut mennä. Raappana oli mennyt katselemaan sinne aliupseerikouluun ja kysellyt: Missä täällä se Tolonen on. Sitten hän muisti, että eihän muistanut adjutantille sanoakaan. Aamulla oli soittanut Kivikolle, että Tolosen pitää olla täällä kurssilla. Hän lähettää oman autonsa hakemaan. Kivikko soittaa illalla myöhään. Ottakaahan tuoli ja istukaa. Nyt 2 koiraa eteen ja kaikki vehkeet ahkioon ja aamulla pitää olla klo 8.00 täällä komppaniassa. Ja sitten selvittää kuka olette. Ja Raappanan auto tulee hakemaan. Pojat ihmetteli siellä, kun minut tuodaan komentajan autolla, että miten se on mahdollista. Minun piti olla karussa, kun siellä Onttolan upseerit tulivat juttelemaan ja kyselemään miten se koulu menee. Ja ruokailemassa olevat päivystävät upseerit tulivat juttelemaan. Vieläpä kutsuivat kahvillekin. Rautasalo oli meillä koulun johtajana. Rautasalon apulainen oli lähtenyt ja Rautasalo tuli minun luokseni ja sanoi, että rajamiehen pitää pystyä mihin tahansa. He lähtevät Puhakan läksiäisiin. Ja niin minä jouduin lapsen hoitajaksi. Minä join isosta kahvipannusta ja heiluttelin sitä tyttöä, että kun ei vain tarvitsisi sille housuja ruveta vaihtamaan. Minulle tuli sellainen töppäys, kun rouva tuli siihen. Hän oli vähän ottanut ainetta, eikä halunnut näyttää alaiselle, että on ottanut. Enkö minä veisi häntä nurkan taakse pissille. Meillä tuli vähän kiistaa siitä. Aamulla tulee Rautasalo vastaan ja sanoo:
Tolonen, teillä on 12:sta asti vapaata. Menkää nukkumaan.
Ketä siellä aliupseerikoulussa oli kouluttajina?
Isä Nieminen oli, Karhumäki, Mikko Rantanen ja Kalle Huikuri
jatkuu viikon päästä ma 7.2
Vakanssi
Koulu loppui ja minne sinä sitten palasit? Minä jouduin Pahkalammille takaisin. Tuliko vakanssi heti?
Willamo pyysi minun vakanssia lainaan siksi aikaa, kun minä olin koulussa. Seitamo oli Megrin vartion päällikkö, jolla oli se vakanssi. Vakanssi meni Lappiin. Minä olin vähän aikaan ilman vakanssia, alikersanttina. Raappana tulee taas, ei muistanut. Kysyy, missä ne natsat on. Ei minulla ole vakanssia. Kyllä se vakanssi on valmis. Sitten hän soitti heti Lappiin ja sieltä tuli heti se vakanssi. Willamo palautti sitten sen vakanssin. Minä muistaakseni 1939 elokuussa sain sen vakanssin.
Kun talvisota oli mennyt ja minä olin kersanttina,niin Willamo vaati minua Lappiin, Nikoskelainenkin sanoi, että nyt pitää mennä Lappiin. Minä sanoin siihen, että minä en lähde sinne. Minä olen mieluummin rajajääkärinä. Nikoskelainen sanoi, että ei hermostuta. Ja sai sitten järjestymään, niin että olin Nehvossa 1940.
Minkälaiset olivat rajamiesten suhteet yli rajan?
Mäntsälän kapinaan saakka ne olivat verrattain mukavat. Siihen aikaan oli hirveän lumiset talvet. Meillä oli vielä sellaiset isot sukset. Joskus oli polveen asti lunta. Me käytimme aina samaa latua osaksi. Ne tulivat aina meitä vastaan. Ja olivat hyvin nokisia, kun kämpät oliva nokiset. Siihen aikaan v 1932-33 he olivat osaksi karjalaisia. He osasivat puhua Suomea. Mäntsälän kapinan tultua ei kuljettu enää, samaa latua. Hyvin harvoin tavattiin.
Tuliko teille myös uusi ohje, siirtyä rajalinjalta pois?
Kyllä tuli. Kun minä menin Kivijärven päähän koiran kanssa. Minä menin siihen rajalle ja katselin, näkyykö ammuttavia eläimiä. Yhtäkkiä viuhahti, ampuivat sieltä toiselta puolen.Jos oli yksinään, niin oli hyvin vaarallista menna sinne. Ne eivät huomanneet, että minulla oli mukana rajakoira. Minä menin äkkiä maahan. Ja ne kuulivat metsästä ryskettä, kun minulla oli koira. Menivät ryömimällä karkuun. Ne luulivat, että minulla on siellä apumiehiä, kun ryskettä kuului.
Sattuiko täällä Pahkalammin ja Megrin seuduilla sieppauksia?
Ei ollut. Yleensä oli kielto, ettei saa yksin mennä partioon. Paitsi v. 1931-32 jolloin sai mennä rajakoiran kanssa yksinään. 1930-luvun loppupuolella taisivat tiedusteluosastot värvätä miehiä rajan yli.
Sanottiinko niistä teille?
Ei sanottu, mutta täältä meni meidän palveluksessa olevan rajamiehen veli. Hän oli kansakoulunopettaja. Meni sinne ja jäikin sinne v. 1932.
Suoritettiinko siihen aikaan rajalla kunnostustöitä? Oliko rajavaltuutetuutettujen tarkastuksia niinkuin nykyään?
Ei suoritettu muuta kuin rajanraivaus. Minun ollessa Pahkalammilla, kun suoritettiin v. 1936. Vuositarkastuksia ei ollut.
Oliko rajavaltuutettujen tarkastuksia?
Niitä oli ,mutta ne olivat suurin piirtein Megrissä. Kerran suorittivat Pahkalammilta käsin Iljanvaarasta Sianvaaraan. Raappana oli silloin mukana. Ja kävi silloin Sianvaarassa.
Talvisota
Missä vaiheessa ruvettiin reserviläisiä kouluttamaan ja liittämään teihin? Oliko kertausharjoituksia vai tuliko se vasta YH-vaiheessa?
Se tuli vasta YH-vaiheessa. Ne olivat Möhköstä Enso-Gutzeitin pikkupomoja. Meilläkin oli Aarne Varis, Pekka Turunen, apulaistyönjohtaja, A Kukkola, korpraali Parviainen, hiihtäjä Toini Eloranta, Viljo Nissinen, Martti Pyykkö, Uuno Hyttinen, Otto Kalevi Penttinen, Toivo Penttinen, Eloranta ja tiedustelumiehenä Ehrukainen, joka meni syksyllä naapurin puolelle. Nämä oli kaikki Pahkalammilla. Näistä perustettiin puolijoukkue. Toinen puolijoukkue oli koottu rajamiehistä.
Mitä muutoksia tuli rajanvartiointiin? Lisättiinkö partiointia?
Kovasti partioitiin ja meillä oli Iljanvaarassa vielä tähystys.
Minkälaisia tähystystietoja te ilmoititte?
Ilmoitettiin 20-25 erilaista tulta, jotka olivat eri paikoissaan. Nämä tulet ilmestyivät syyskuussa. Siellä oli myös paljon hevosia. Ja minä soitin sitten Nikoskelaiselle, että tällaista siellä on, että pitäisi olla enemmän miehiä. Nikoskelainen oli sanonut, että Tolonen pelkää siellä. Niskoskelainen ei ensin uskonut, oli sanonut vain, että korkeinkaan joukkue siellä on. Sitten vasta uskoi, kun he alkoivat tulla rajan yli. Teillä oli Iljanvaarassa kenttävartio? Montako miestä?
Siellä oli 3 miestä ljanvaaran torpassa. Tämä Uuno Hyttinen keitti kahvia ja hänelle tuli kolmas vaisto ja otti kiväärin. Tämä marraskuun viimeinen päivä 7.30 aamulla. Hän meni poikien luo ja niillä oli kiikari. Kiikarilla katsoivat ja ihmettelivät,että tuliko se vaihto. Samanaikaisesti, kun meillä oli siinä pisteaita, niin sieltä tuli jono. Kukkola katsoo, että nämä eivät ole meidän miehiä. Samalla kiersivät jo taloa. Kukkola katsoi, että nämähän ovatkin venäläisiä. Ja rauhallisesti laskeutui. Ja venäläisetkin katsoivat hölmistyneinä ihmeissään.
Lahenne hermostui ja hyppäsi suoraan puusta. juoksi Pahkalammille ja kaatui lattialle ja sanoi, että ryssä on Iljanvaarassa. Muuta ei pystynyt sanomaan. Minä olin puhelimessa ja minä sanoin siihen, että tässä on sellainen mies, joka kaatui lattialle, eikä pysty muuta sanomaan, kuin että venäläinen on Iljanvaarassa. Salonen sanoi, että avatkaa se kirje, siinä on tärkeimmät määräykset mitä pitää tehdä. Pojat viivyttivät siellä venäläisiä, kun siellä oli Iljanvaarasta Pahkalammille päin paljon soita. Vasta kolmen aikaan illalla olivat Pahkalammilla.
Oliko venäläisiä muuta kuin pelkkää jalkaväkeä? Oliko hevosia mukana?
Ei ollut hevosia. Konekivääreitä vetivät. Sen jälkeen rupesivat meitä saartamaan ja me tappelimme. Toivat keskelle peltoa ne konekiväärit. Ampuivat ainakin 2 miestä, ennenkuin iltahämärissä vetivät ne konekiväärinsä pois.
Oliko teillä yhteys taloissa?
Ei ollut. Me panimme talot tuleen. Salonen kun sanoi, että jos tulevat, niin pitää tapella niin paljon kuin jaksatte. Meillä oli yhteys Roukkeelle. Siinä oli meillä kenttäpuhelin. Vuottoniemelle tulimme yöllä jos yövyimme. Siinä ei näkynyt venäläisiä, Vasta kun olimme olleet toista vuorokautta, sitten näimme venäläisiä. Ne yrittivät tulla Roukkeen tietä. Niitä oli noin 50 miestä. Meillä oli hyvät asemat siinä Roukkeella ja siinä ne rupesivat vetäytymään. Siinä jäi yksi Hyttinen vangiksi, koska hän oli siinä vähän sivummalla Sitten saimme tietoa, että Vuottoniemessä on venäläisiä. He olivat jääneet sinne lämmittelemään palaneisiin taloihin. Minä laitoin partion Paldanius ja Eloranta Vuottoniemen taakse ja pitäään yhteyttä Hullariin päin. Partio tuli ja sanoivat, että ryssät tekevät siellä tietä. Siellä oli toistasataa Miestä, jotka hakkasivat tien ja vesittivät samalla. Se tie tuli Iljanvaaran tielle. Minä laitoin partion Kuolismaahan viemään sanaa, että sieltä ne ovat tulossa. Niin ne alkoivat vetäytyä Kuolismaasta ja me jäimme porukan kanssa vielä Ruokkeelle. Ja minäkään en uskaltanut lähteä, kun oli käsketty, että siinä pitää olla. Saloselle oli tullut mieleen, että ne yhdet ovat vielä Ruokkeella. Ja hän laittoi partion hakemaan meitä. Ja sieltä me tulimme salojen poikki Lutikkavaaraan. Lutikkavaarassa yhytettiin Pynnösen partio. Lutikkavaarassa oli talot polttamatta ja meinasimme mennä taloista etsimään ruokaa. Mutta Aarne oli vanhin ja sanoi, että sinne ei mennä, ne ovat kaikki miinoitettu.
Meitä ihmetytti lähellä Möhköä, kun ei saatu minkäänlaista yhteyttä. Ei näkynyt omia, eikä vihollisia. Puhelinlangat ovat vain katkottU. Norpanvaarassa Viljo Kontturi oli vartippäällikkönä ja laitoin hänet ja Oikarisen edellä menemään. Ja itse menimme perästä. Sanoin, että huutakaa aina, että teitä ei ammuta. Ne huutaa mölisivät ja me menimme perässä. Ja mäen alla ne jätti huutamsen. Palomäki avasi tulen. Ja Eloranta alkoi huutaa, on huonoja sotilaita, kun kiväärin piippu on otsassa kiinni, eivätkä saa sattumaa. Palomäki juoksi Elorannan luokse kysyen miten kävi. Eloranta vain tuumasi, että kyllä huonoja sotilaita, kun eivät osu pimeässä- Siinä saimme ensimmäisen kosketuksen. Möhkössä menimme uittoyhtiön talolle ja. siellä Siippola keitti meille kahvia. Minä nukahdin siihen ja he olivat minun nukkuessa kaataneet kahvia suuhuni, enkä ollut herännyt. Mäkisen partio jäi sinne, mutta tuli yksinään myöhemmin pois.
Tämän jälkeenhän alkoi sitten oman komppanian mukana toimiminen?
Niin talvisodassahan minä olin oman komppanian mukana. Alussahan minä olin niissä partioissa.
jatkuu viikon päästä ma 14.2
Jatkosota
Jatkosodan reissuhan oli Heikki Toloselle kova reissu?
Ensin hyökkäsimme Korentovaaraan ja seuraavana päivänä Ontronvaaran jälkeen Kuolismaahan. Me olimme 'siellä partiossa. Meillä oli siellä tiedUstelutehtävä, mutta meille tuli sellainen käsky, kun ratsuväki hyökkää. Niin me sieltä Ontronvaaran sivusta jollain tavalla yritetään häiritä, ettei vihollinen pääse tulemaan sivuun. Minulla oli siellä kolme ryhmää. Sinne jäimme tupakoimaan. Ja siinä minä laitoin alikersantti Saarelaisen Ontronvaaran puoleiselle tielle Vahtimaan. Minulla oli Kajaanista varusmies Korhonen, jolle sanoin, että käyhän sanomassa, että Saarelainen.saa tulla pois. Se meni ja tuli sanoen, että ei siellä mitään Saarelaista näkynyt, siellä on vain venäläisiä. Minäkin menin katsomaan, ja jouduin melkein venäläisten keskelle ja huomasin, että ei siellä näkynyt Saarelaista. Venäläiset olivat tulleet nelijonossa ja Saarelainen oli säikähtänyt ja lähtenyt pakoon, eikä meille virkkanut mitään. Siinä oli reservinkersantti Antti Tolvanen. Hän kokosi 6 miestä partiosta. Yksi huusi aina suomeksi, että antautUkaa, antautukaa, ei tehdä mitään pahaa. Lähetti koppasi minulta kiväärin, mutta minulle jäi vielä parabellum. Minä latasin ja ammuin. Yksi yliluutnantti tuli sivusta rvömimällä. Yht'äkkiä tuli siihen se Tolvanen niiden 6 miehen kanssa. Ja ne avasivat tulen ja silloin venäläiset säikähtivät. Miehet vetivät minua ja venäläiset tulivat perässä ja me vetäydyttiin.Joku oli sanonut Kivikolle, että minä jäin sinne tappelemaan. Maikki oli laittanut Kivikolle kermapullon. Hintikainen sitoi ensimmäisenä haavan ja mitä morfiinia lie pistänyt. Minua janotti kauheasti ja Kivikko antoi Maikin antaman kermapullon, jonka minä join. Pihlaja vei minut hevosella prikaatin kenttäsairaalaan Lutikkavaaran tielle. Siellä oli lääkintämajuri ja katsoi sitä haavaa ja pyöritteli päätään. Ja siihen minä pyörryin ja heräsin sitten Sonkajan koululla.
Ruotsissa
Minä jatkan vielä tuohon edelliseen. Minä jouduin ensin Hämeenlinnaan ja sitten Helsinkiin Munkkiniemenkatu 6een sotasairaalaan. Siellä oli ruotsalainen lääkäri, joka hommasi-minut Ruotsiin Eskilstunaan hoitoon. Minä sain ottaa tulkin mukaan. Ja minä otin yhden viipulaisen ylioppilaan tulkiksi. Minä olin siellä 8 kk ja hän kustansi kaikki minun sairaalakulut. Kun minä Olin Hämeenlinnassa, niin minuun laitettiin väärää verta, niin että veivät jo kuolevien huoneeseen. Siellä oli sitten professori Kivimäen tyttö sairaanhoitajaoppilaana. Hänen veri kävi minulle ja hän sanoi, että hän antaa minulle verta.
Onko siinä perää, että kun sinua siellä Ruotsissa paikattiin, niin sinuun panivat kissanlihaa?
En minä tiedä, mitä lihaa se on. Siinä oli lähellä sairaanhoitajien koulu ja minä jouduin koekaniiniksi. Kun minut leikattiin, niin siinä oli toistasataa tyttöä katsomassa sitä leikkausta.
Ilomantsi 1944
Otetaan tähän nyt se suuri yhteinen vaihe Raappanan kanssa kesällä 1944?
Minä olin Ilomantsissa evakuoimassa henkilökunnan tavaroita. Minä kävelin siinä Kemppaan talon pihassa, niin siihen seisattuu auto. Kenraalin lakki ilmestyi siihen. Jussila oli sanonut, että Tolonen menee tuossa. Raappana kysyy, no mitäs se Tolonen täällä tekee. Minut on käsketty evakuoimaan tavaroita Kaltimoon. Nyt ei evakuoida mitään, kun minä tulin. Nyt lopetat, jos Kivikko määrää, niin sano että minä olen määrännyt. Hän sanoi minulle, että tulkaapas tuonne Ala-pappilaan, siellä on käskynjako. Siellä on kaikki yksikön herrat. Siellä pihamaalla oli Jussila ja kapteeni ja minä sanoin heille että kenraali kutsui minut tänne. He sanoivat ettei sinne saa mennä, siellä on käskynjako. Jussila huomasi ja sanoi, että kyllä se on käskenyt. Ainakin pitää ilmoittautua. Niin minun piti sinne mennä. Niillä oli isot kartat edessä. Siellä oli kaikki yksikön komentajat. Raappana sanoi minulle, että kuule, muistatko sinä nämä polut, Nämä Vellivaaran polut ja tämä Koitajoki. Pystymmekö me huoltamaan syöksyveneellä tänne poluille. Ei, herra kenraali, jos on enempi vettä, niin silloin voi. Mutta kosket on, niin että niistä pitää vetää. Niissä on niin vähän vettä. Sitten kyseli polkuja, pystytäänkö niitä pitkin huoltamaan. Sanoin, että hevospelillä ja purilailla pystytään. Raappana sanoi, että mitäs arvelet, jos tuosta tehtäisiin se motti. Silloin toiset herrat katsoivat pitkään. Sitten näytti sitä Luoveenkangasta. Hän kun oli suunnitellut, että tästa tehdään sitä mottia. Tämä voi olla hyvä. Minä sanoin, että siihen minä en, herra kenraali tiedä, mutta ainakin huollon puolesta, jonka voi suorittaa hevosella.
Herrat katsoivat siinä kauhuissaan. Raappana sanoi, että käydään vällillä kahvilla. Ja sen jälkeen taas jatkoimme. Pannaan heti tiedustelu käyntiin ja katsomaan kumpi on oikeassa, voiko siitä mennä syöksyveneellä.Tuulensuu oli sitä mieltä, että kyllä se tulee suoritettua. Kun minä lähdin, niin kapteeni hyökkäsi minun perääni ja sanoi, että suu kiinni näistä. Näistä ei saa puhella eteenpäin. Jussila sanoi siihen, että ei sille tarvitse sanoa, tietää se muutenkin.
Salmi, Feudora Maksimainen, nimismies Istala, ruotsalainen Paroni, Tolonen, Jurva, Vuorinen (tak) , Pajunen, taiteilija Munsterhjelm, Vanhatalo, Laulajainen ja Paldanius.
Pahkalampi 1939 (RVL)
Raappana vielä
Ilomantsi ja Pohjois-Karjala pelastuivat tämän motin jäljestä. Raappanalle kävi niinkuin kävi. Siinä vilahti vielä joku viime tapaaminen Raappanan vankilareissun jäljestä?
Hän oli mennyt Hattuvaaraan Piskosen luo. Ja sieltä soitti minulle Möhköön, että saisko linnakundi tulla käymään. Minä sanoin, että tervetuloa, herra kenraali. Raappana oli hirveän huonossa kunnossa. Me menimme vielä Möhkön vaaralle jänisjahtiin. Koira kyllä ajoi jänistä, Mutta ei se saanut ammuttua. Pari päivää oli meillä ja tuumasi siellä kun istuttiin. Hän oli luullut, että rajavartiosto ei pyöri ilman häntä, mutta hän näkee, että kyllä näkyy pyörivän, kun poispompattiin hänet pahasti. Raappanasta oli tullut uskovainen. Ja hän sanoi, että häntä painaa, kun hän joutui niin paljon määräämään sodassa ja niin paljon meni miehiä. Siitä tuli hänelle painajainen, että joskus yölläkään ei saa nukuttua. Minä tapasin häntä aina koiranäyttelyissä ja tuli aina minun kanssani juttelemaan. Erään kerran oli Kareliassa koiranäyttelyn lopettajaiset. Siellä oli meitä muitakin rajamiehiä. Ja hän tuli meidän pöytään istumaan.
Minä muistan, kun hän kävi Ilomantsissa muistaakseni v 1957 tai 1958. Puhui siellä reserviupseerikerholla juhlassa pyynnöstä. Siellä oli myös Niki Saaristo. Kutsui Raappanan puoliväkisin kotiinsa. Ja siellä oli muitakin ilomantsilaisia ja minutkin kutsui kotiinsa. Hän oli vähän meidän kerhon vieraana. Minä en kyllä apteekkarista tykkää, mutta minä kyllä sille vielä sanon. Mentiin ja rupesi Kekkosesta jotakin puhumaan. Ja sitten lopetti ne puheet, ja sanoi, että saatanan Kekkonen, ihmiset jätti sinne oman onnensa nojaan. Minä en rakasta sitä miestä. Sitten kun Raappana läksi pois, niin he kutsuivat sen käymään toisenkin kerran Ilomantsiin. Raappana sanoi siihen, että joo, kiitoksia, minä olen ajatellut, että minä tulen vielä yhden kerran käymään. Minä menen sinne Lehtovaaraan. Siellä on yksi kivi. Minä olen sen kiven luona seissyt tuntikausia ja rukoillut Jumalaa enemmän kuin koskaan elämässäni. Kun ne operaatiot, jotka te olitte järjestäneet siellä pappilassa. Hirveä taistelun melske kuului koko yön ja minkäännäköistä yhteyttä ei saatu. Eikä kukaan ilmoita mitään. Minä menen käymään sen kiven luona. Mutta sen kiven luo meno taisi jäädä ja kukaan ei tiedä missä se kivi on.
Loppusanat
Kun sinä nyt olet 54 vuotta seurannut tätä, ensin Joensuun rajavartioston ja sitten Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaa. Voisitko sinä tuleville sukupolville jättää. Minkälainen rajamies on, kun se on parhaimmillaan?
Kun Kivikko teki meistä rajamiehiä. Ne olivat palvelusalttiita ja isänmaallisia. Ja yhteishenki oli erinomainen, tulimme keskenään erittäin hyvin toimeen. Kivikko antoi vartiopäälliköille ohjeen, että, alaisia on käsiteltävä oikeudenmukaisesti. Tämä teki sen, että meitä ei pantu putkaan, me teimme kaikkemme mitä esimies käski.
Mennään sitten sotien jälkeiseen aikaan, onko pojasta polvi parantunut, onko se samanlaista vai heikompaa?
Sotien jälkeen oli hyvin sekaista. Mutta siihen saakka Ilomantsissa, josta minä lähdin v. 1956, oli vähän sellaista ainesta. Siellä oli vähän Valpon miehiä ujutettu. Minunkin vartiossa oli yksi Valpon mies. Oli vuoden päivät ja lähtiessä sanoi minulle, että olit niin hyvä esimies, niin että en raportoi sinusta ja samalla näytti Valpon korttinsa.
sarja päättyy...
Rajaylivääpeli Janne Koponen
Rajamies muistelee
Rajaylivääpeli Janne Koponen, syntynyt 2.3.1923 Juankoskella,
Olin rajavartioston palveluksessa vuodesta 1946-30.4,68. Varsinainen varusmiespalvelus oli minulla sikäli erikoinen, että sain ensin ennen mitään sotilaskoulutusta määräyksen 10.6.1941. Olin Rautavaarassa uitossa ja sinne oli tuli iltasella määräys, että huomenaamuna klb 6.00 oltava Juankoskella, jonne oli noin 92 km. Uitosta sain illalla vähän vaille 11 ja sen jälkeen lähdin polkupyörällä ajelemaan JuankoskeIle. Välillä poikkesin kotimökille ja siellä oli lappu, että on otettava hevonen kärryineen mukaan ja rehua vähintään viikoksi hevoselle.
Itse en tiennyt, eikä kotonaan selvittäneet muuta kuin että lapun antajana oli Sotilaspiirin esikunta. Luutnantti Syrjänen oli paikallisena suojeluskunnan pomona. Juankosken Kaunisharjussa oli meillä kokoontuminen. Sinne oli kasaantunut näitä 18-vuotisia pojankloppeja, kaikkiaan meitä kertyi 60 poikaa.
11 tuli vanhempaa miestä, jotka jo olivat suorittaneet asevelvollisuutensa. He olivat reserviläisiä, jotka läksivät mukaan. Sieltä ajettiin Kuhmoon Kahkivaaraan, jossa oli kääntymispäiVä. Ja sieltä palattiin takaisin Raakin tienristeykseen, josta lähdettiin ajamaan rajalle päin Saunajärven Luvelahteen. Siihen oli matkaa kertynyt noin viikon.
Työkomppaniapalvelusta
Siihen mennessäkö ei oltu annettu mitään sotilaskoulutusta, se oli vain retkeilyä?
Se oli tavallaan retkeilyä, kukaan ei puhunut meille mitään, mitä joudumme tekemään. Seuraavana aamuna oli herätys klo 5.00, jossa rupesimme korjaamaan tietä Luvelahden kohdalla. Metsästä haettiin puuta pehmeisiin kohtiin ja peitettiin maalla. Tietä tehtiin siitä rajalle päin ja mentiin aivan Löytövaaraan ja Riihivaaran takaa ruvettiin tekemään suoraan tietä rajalle. Hiilloksesta oli mennyt vanha tie rajalle, mutta ei menty sinne asti. Oikaistiin Riihivaaran alta ja avattiin aivan uusi tielinja metsään ja siitä rajalle. Ja kesä-heinäkuun valhteessa tie ylitettiin Venäjän puolelle olevaan tiehen, joka oli aivan lähellä rajaa.
Sitten jouduimme menemään sotilasosastojen mukana eteenpäin. Kuljettiin Kolvasjärvelle. Siinä Kolvasjoen Järven kylässä olevaan Salmeen purettiin pari taloa pioneerien kanssa. Jatkettiin Repolaan, Jossa oli uusi sillan teko. Meitä nuoria poikia pidettiin varsinaisen hyökkäysportaan takana pioneerien apuna tietä korjaamassa. Sinne oli perustettu työkomppania. Näissäkin tehtävissä minäkin menin sinne Ontajärvelle ja matka päättyi Jolmajärven eteläpuolelle olevaan Kokonvaaraan. Siellä olimme muutaman vuorokauden.
Miten tällainen vaikutti 18-vuotiaaseen poikaan, kun mitään ei selitetä. Nykyään sanotaan, että tulee mielenterveysongelmia, kun ei pääse ensimmäisenä pyhänä lomalle?
Siinä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Aamusella 5 oli herätys. Ja puoli kuudelta oli aamutsaikka. Sen jälkeen ruvettiin töille ja yhdeksän paikkeilla saatiin toisen kerran tsaikkaa. Ja yhdentoista paikkeilla oli ruokatauko, joka kesti puolisen tuntia. 14-15 välillä oli taasen tsaikkatauko. 17 paikkeilla oli ruokatauko, joka kesti puoli tuntia. Ja ilta 9 oli ruokatauko. Yöllä kahdentoista aikaan oli lepotauko. 5 1/2 tuntia oli varattu lepoon vuorokautta kohti. Minullakin oli heinäkuun loppuun asti sellainen kiire, ettei kerinnyt muuta ajattetelemaan, kun jouduimme olemaan liikkeellä jatkuvasti. Meille vain naurettiin, että vartiomiestä vaihdetaan, ettei tule ikävä, kun töitä tehdään. Ainut vaikeus oli jano tuolla Omelian ja Tsiikkanjärven kankailla. Ja siellä oli Helsingin puhtaanapitolaitoksen auto, joka kasteli tietä. Ja se kulki 10-15 kilometrin tuntivauhtia. Ja joku toinen auto oli kaverina. Ja sinne kuljetettiin,vesi tynnyreillä. Tällä keinoin toimittivat vettä porukalle. Nyt mm jouduttiin sillä keinoin nykyiseen Tiiksan lentokenttään, jonka venäläiset olivat rakentaneet. Sinne tulimme yöllä. Siinä silta paloi ja venäläiset olivat joen takana asemissa ja me autolla ajaa humautettiin palavan sillan viereen. Mutta naapuritkaan eivät ampuneet kertaakaan. Silloin oli ollut laki, ettei meitä saa viedä 30 kilometriä lähemmäksi rintamaa, kun emme ole saaneet asekoulutusta.
Asepalvelus
Miten kauan tämä työkomppaniapalveIus kesti ja missä vaiheessa pojista tehtiin sotilaita?
Vuosiluokka 23 otettiin tammikuun 13. päivän iltana. Silloin olin Ontajärvellä. Käskettiin nousta autoon ja ottaa mukaan kaikki vehkeet. Tulimme Rukajärvelle, meitä oli autossa parikymmentä poikaa. Siellä sanottiin, että teillä on huomenna Lieksassa kutsunnat. Siellä on oltava aamulla yhdeksältä, jonne teidät viedään. Sinne oli parisataa kilometriä. Lieksan Särkalassa on kutsunnat ja sieltä joudutte menemään koulutuskeskukseen koulutettaviksi ammattisotilaiksi. Rukajärveltä läksi meitä kolmessa autossa ja yksi linja-auto oli meidän edessä, jossa lomalle meneviä upseereita ja lottia istumassa. Repolassa oli puolen tunnin tauko. Aamulla olimme pikkusta vaille kahdeksan Partalanmäellä. Partalanmäellä oli parakeissa tsaikset, jotka joimme. Ja sen jälkeen lähdimme kävelemällä Sarkalaan. Kutsunta kesti koko osastolle suunnilleen puolitoista tuntia. Minäkin jouduin vaille yksitoista lähtevään junaan, joka meni Pieksämäkeen ja sitten kotia. Antoivat loman, että sai olla kotona jonkun aikaa.
27. päivä piti ilmoittautua Kiuruvedellä, jossa alkoi virallinen 2 vuoden pituinen asevelvollisuusaika.
Siviilistä oli otettu suoraan asevelvollisia, jotka olivat menneet sinne jo 10 päivää aikaisemmin. Meille, jotka olimme olleet rintamaporukoissa, annettiin loma välillä, että saimme pois. Kiuruvedellä oli koulutus koululla, siellä välillä kävimme Nurmeksessa valtion rautateiden halontekokomennuksella. Tehtiin kuukausi halkoja Aatamilan metsässä. Sen jälkeen menimme takaisin Kiuruvedelle, josta meidät vietiin Syvärille. Siellä tämä palvelus kesti suurin piirtein sodan loppuun asti.
Oliko siellä Rukajärvellä ollessa mitään tekemistä Raappanan kanssa?
Virallisesti se kuului Raappanalle. Majuri Laajarinne oli meidän komentajana. Sitten insinöörikapteeni Kaarlo Heikkinen oli oikeastaan tiepiirin miehiä.
Majuri Takala oli myös meidän perään katsojiamme.
Pääasiallinen tehtävämme oli siltojen teko. Leirisotilaskoti
Mm Ontrosenvaaraan tehtiin palaneen sillan tilalle pukkisilta.
Elokuussa tehtiin sitä siltaa ja siellä kylmässä vedessä joutui sahaamaan palaneita pukkeja paikalleen. Siellä ei kukaan kuullut milloinkaan purnaamista, kaikki otettiin vähän niinkuin huumorin kannalta. Ajateltiin, että kyllä tämä aina kotiolot voittaa, kun saa olla luonnon helmassa. Meitä siitä alkuperäisporukasta joutui vangiksi sotavankeuteen. Sodan jälkeen tuli 2 varkautelaista poikaa takaisin sieltä sotavankeudesta. Tiettävästi kaikki ei koskaan tulleet pois. Muutamia kuolemantapauksia oli sattunut.
Tämä ylipitkä varusmiesaika meni sitten Syvärillä?
Siihen aikaan oli virallinen palvelusaika 2 vuotta ja sitten tuli harjakkaiseksi vielä reservipalvelusta. Marraskuun lopussa 1944 minäkin kotiuduin. Hyvinkäälle jouduin ensin varsinaisten sotatoimien päätyttyä.
Ja silloin tuli rajavartioston värväyspapereita sinne. Ja niin minäkin täytin palvelussopimuksen. Näissä, oli sellainen ehto, että olla varikkotouhuissa. Ja siellä varikolla me jouduimme pakkaamaan aseita. Meitä oli 12, jotka olimme tehneet sopimuksen liittyä rajavartiolaitokseen. Sopimuksissa oli sellainen pykälä, että marraskuun loppuun saakka saamme olla laitoksen puolella ja joulukuun alusta alkaa varsinainen rajavartiolaitoksen kirjoihin siirtyminen ja joulukuulta saadaan täysi palkka, mutta kuitenkin saadaan koko joulukuu lomaksi. Tammikuun 2 päivä olisi minunkin pitänyt ilmoittautua Immolassa Kaakkois-Suomen raja-vartiostoon ja siellä palvelemaan rajavartijana. Mutta siinä tuli äkkimuutos. Valvontakomission miehet olivat valvomassa näitä pakkauksia. Tarkastivat, että me pakkaamme laatikoita ja montako asetta pannaan laatikoihin. Ja siihen panimme lapun montako asetta laatikossa on. Ja leima päälle. Ja sen jälkeen tavarat läksivät matkalle Parolaan. 20 muuta, jotka eivät olleet siinä pakkausta valvomassa valvontakomission miestä tuli ja marraskuun 26 päivänpaikkeilla ilmoittivat meitä muutamia poikia nimeltä ja että teidät on kotiutettava viipymättä. Antoivat seuraavaan päivään klo 7.00 asti luovuttaa armeijan varusteet pois ja olla silloin kotiutettuja. Minut määrättiin Kuopioon. Siinä oli adjutanttina helsinkiläinen Antero Viires. Hän oli työväenyhdistyksen kapellimestarina. Hän nauroi ja sanoi, että hän ei ole nähnyt ihan niin nopeata kotiuttamistoimenpidettä. Kuopiosta saatiin sitten 1000 markkaa kotiuttamisrahaa ja olkaimet pois asetakista ja vanhat monot jalkaan. Ja nyt täytyy poistua vähän äkkiä pois Kuopiosta. Auto läksi meitä viemään, minut Juankoskelle asti. Ja siitä oli minulla vielä 18 km:n kävely matka kotia.
Jatkuu ke 27.4...
Selvisikö syy, miksi näin meneteltiin?
Ei aivan tarkkaa selvyyttä ollut, mutta ne epäilivät, kun sodan loppuvaiheessa järjestivät erikoiskursseja Hämeenlinnassa. Siellä neuvottiin vähän niinkuin pahantekoon. Meitä oli siellä evl Vänttinen kouluttamassa. Meitä oli 40 poikaa ja näille joille annettiin pikalähtö. Nämä kaikki olivat olleet siellä Vänttisen kurssilla. Siellä opetettiin esimerkiksi ratakiskojen katkaisua ja puhelujen kuuntelua jne. Koulutus kesti noin kolmisen viikkoa. Ne arvelivat, että jos ne jää palvelukseen, ne rupeavat niitä oppeja käyttämään.
Kun te pakkasitte niitä aseita, niin eikö epäilty, että olisi menty niihin asekätkentäjuttuihin?
Ei näissä pystynyt menemään, koska ne olivat niin pakattu, että valvontakomission miehet tarkastivat kaikki. 2 luutnanttia oli valvomassa näitä laatikoiden laittoa.
Rajamieheksi
Niin kävi, että mies tuli kotiin. Ja aikanaan rupesi rajavartiosto uudelleen kiinnostamaan?
Siellä meillä päin oli yleensä savottatöitä ja kesällä tein rakennustöitä. Talvella 1946 rupesi ilmenemään jonkinlaista painostusta puolustuspolitiikan takia. Olisi pitänyt liittyä vasemmalle, että olisi saanut, sitten kunnon työpaikan. Työmailla alkoi sattua kaikenlaista rettelöintiä. Työrauhaa ei oikein ollut. Lehdessä ilmoittivat, että rajavartiolaitokseen ottavat henkilökuntaa. Ja minäkin panin ilmoitukseen vastauksen ja panin Kaakkois-Suomen rajavartiostoon hakemukset. Siellä ne viipyivät noin kuukauden päivät ja sitten tuli ilmoitus, että on hyväksytty palvelukseen Onttolaan. Pitäisi ilmoittautua 16.3.1946. 17. päivä maaliskuuta tehtiin sopimus. Meitä läksi sitten 20 poikaa rekkaauton lavalla Ilomantsiin. Alkuun olin Möhkön vartiolla. Välillä olin vuoden 1947 kokonaan täällä Onttolassa. Sen jälkeen palvelin Ilomantsissa loppuun asti.
Minkälainen sodan jälkeen oli tämä Ilomantsin kirkonkylän tilanne?
Me kun menimme majoituspaikkaan. Siinä oli 3 vakinaista miestä alakerrassa nukkumassa. Siellä oli niin kylmä, että vedet jäätyivät lattialla.Minäkin nukuin keittiön pöydällä ensimmäisen yön.
Se oli vanha rakennus, joka nykyisin on tuolla Kiteen puolessa metsästysmajana. Kirkonkylän rakennukset olivat vanhoja ja asukkaita oli vähemmän kuin Möhkön kylällä. Möhkön kylä oli suurin Ilomantsin kylistä. Ilomantsin väkiluku oli vajaa 14000. Vajaa tuhat henkeä oli kirkonkylässä. Möhköllä oli yli tuhat asukasta. Hattuvaara oli suurin piirtein samankokoinen asukkaiden suhteen kuin kirkonkyläkin.
Ilomantsista kun lähdettiin vartioasemille? Lähdettiinkö kävellen, linja-autolla vai miten?
Kalle Kempas kun oli vääpelinä, ltn Lehti ja kapt Yrjö Kärkkäinen oli komppanian päällikkönä. Ltn Lehti oli varapäällikkönä. Nämä nimesivät ne miehet, minne kukin lähtee. Kalle Kempas kokosi ryhmän,ensiksi Kivivaaraan ja kutsui lähtijät toimistoonsa. Kartta oli seinällä ja pisti kynän siihen ikkunan korvaan ja sanoi, että tuosta näette tuon portin ja sitten näytti kartalta, että portti on tuossa kohti. Siitä kohti lähdette ja näytti Kivivaaran vartiota. Hattuvaaran kautta oli vähän yli 60 km matkaa. Tuosta lähtee maantie, joka menee Hattuvaaran vartiolle ja siitä vähän yli 20 km Kivivaaraan. Varusteet selkään ja sukset jalkaan ja hiihdätte. Hattuvaarassa saatte syödä mennessä. Näin määrättiin miehet ensin Kivivaaraan sitten Hattuvaaraan sen jälkeen Ilajalla. Kiitsanjärvelle lähtijöiden oli hiihdettävä Koveroon ja sitten Kiitsanjärvelle. Matkaa kertyi 47 km. Toivasen Einolle ja minulle tuli Möhkölle käsky. Möhkölle oli hiihtomatkaa 22 km.
Möhkön kylä taisi silloin jatkosodankin jäljestä olla aika autio ja poltettu?
Möhköllä oli joen takana palanut muut paitsi tämä Gutzeitin pytinki, joka on nytkin paikoillaan.Joen tältä puolelta rakennukset olivat säilyneet melkein kokonaan. Ne olivat olleet talvisodan aikaan venäläisten käytössä. Meidänkin vartio oli kauppias Lundin talossa. Puolet talosta oli vartion käytössä.
Omatko ne olivat Möhkön kylän polttaneet?
Omat joukot olivat tuon puolen jokea polttaneet, mutta olivat sitten joutuneet vetäytymään nopeasti, niin etteivät olleet
kerinneet tältä puolen polttaa. Sen kerkisivät, että sillan räjäyttivät,.
Möhkön jäljestä taisi tulla uusi komennus? Oliko se Kempas taas käskyn antajana?
Möhkölle kun menimme niin minulle tuli eteen Rajakoulun käynti. Rajakoulun jäljestä alkoi Leminahon vartion työmaa. Siellä jouduin olemaan jonkin verran, mutta kesä oli normaalia partiointia. Liikuttiin Nietaselän ja Konnukkajärven välisellä alueella. Liikuntavälineenä oli vain jalat. Jos kirkonkylään oli asiaa, niin piti mennä kävelemällä. Vartiolla oli vain yksi polkupyörä. V. 1947 alusta tulin Onttolaan, jossa meni suurin piirtein kokonaan. Onttolasta.menin sitten kanta-aliupseerikouluun. V. 1948 kävin kanta-aliupseerikoulun Lappeenrannassa. Elokuun alussa menin Kivivaaran vartiolle,jossa palvelin vuoteen 1951 marraskuulle Kivivaarasta oli viralliselle maantielle matkaa 11 km Naarvan kylään. Talvella ei päässyt Naarvaa pitemmälle ja kesällä pääsi kuorma-autolla Naarvasta Kivivaaraan. Tie oli hyvin huono.
Siitä oli vanhaa kärrytiepohjaa Kartitsaan saakka 9 km ja siitä eteenpäin oli Rajakoskelle huono polku. Kivivaaan ja Hattuvaaran väli oli jalankulkureitti, siinä ei ollut silloin muuta mahdollisuutta liikkua. Tietä ei ollut. Joskus 1950 aloittivat tehdä Naarvasta Pihlajavaaraan. tietä. Samoin Pihlajavaaran ja Sivakkavaaran välille. Korpilammille asti alkuun. Myöhemmin valmistui Hattuvaaran väli autolla kuljettavaksi. Kivivaaran vartiolla oli meillä partiotoimintaa. Meitä oli siellä 6 miestä. Suoritettiin rajanvartiointi Aittovaaran eteläpuolitse rajaan Pielisjärven ja Ilomantsin pitäjän rajalta. Sisämaahan päin oli Käenkoski ja Koitere Suomujokea pitkin. Patvinsuon alue kuului vielä Kivivaaran vartion toiminta-alueeseen. Senaikuisten määräysten mukaan olisi pitänyt Ilomantsin rajakomppanian komentopaikka
takamaasto kulkea vähintään kerran kuukaudessa
sekä rajaosuus kerran viikossa, mutta sillä vahvuudella mikä meillä oli käytössä. Se oli käytännössä mahdoton tehdä, tehtiin mikä pystyttiin.
Kesäaikaan ja talvellakin oli melkoiset savotat. Kesällä 1949 Tohmajärvellä ratavartion hirret oli ja Onttolaan ampumaradan aitan paalusavotta. Lisäksi 300 kpl puhelinpylväitä. Kaikki nämä hankinnat oli tehtävä sulan maan aikaan. Keloja tehtiin, jotka kuuleman mukaan olivat menneet Vehmersalmelle huvilarakennukseen. Meitä oli kelosavotassa 2 miestä ja kaksi miestä oli rajalla aina vuorotellen. Autotien päähän Kivivaaraan kuljetettiin kelot ja puhelinpylväät olivat metsässä. Käsipelissä ajettiin sieltä ja autot hakivat ne sitä mukaan kun saatiin toimitettua. Työpäivät oli 14 tunnin päiviä. Siinä, kun ruvettiin kyselemään, oisko mahdollisuutta saada jonkinlaista apua. Ainut apu, että kuittaa viimeisen palkan. Jos aikoo talossa olla, niin pitää tehdä, tai lähteä kävelemään. Siihen aikaan ei tunnettu ylityö- eikä sunnuntaityökorvauksia.
Jatkuu ke 4.5
Partisaaneja
Kartasta, kun katsotaan tätä aluetta, niin tämähän taisi olla sitä partisaanialuetta? Siinä ei ollut kovin montaa vuotta väliä? Miten se tämä Naarvan seutu oli?
Vuonna 1948 syksyllä sain ensimmäisen kerran kuulla, kun haimme Pihlajavaarasta maitoa Viljo Korhosen talosta, joka oli meidän perheen maitopaikkana. Hän kertoi omasta veljestään, joka oli vuonna 1932 mennyt Kartitsajärven luota yli Venäjän puolelle ja ollut siellä venäläisten käytettävissä. Hän kertoi, että olisi ollut talvisodan aikaan luutnantin virassa ja silloin jo liikkunut siellä Pihlajavaarassa. Siellä jossain Kuoppakankaan maastossa on ollut samaa porukkaa sekä myös Vehkavaaran maastossa. Jotka sitten jatkosodan aikaan olleet samat miehet liikkeellä. Näitä sitten partioinnin yhteydessä liikuttiin ja katseltiin. Sieltä löytyi näitä partisaanien majapaikkoja. Ensimmäinen oli tässä Alisen Hietajärven ja Ylisen Hietajäryen välinen kannas. Siinä oli hyvä metsä, paitsi että tästä kulkee metsälinja ylä-Hietajärven kärjestä Ala-Hietajärveen ja siitä tänne Joutsikin lähelle Tervalammin eteläpuolelle.
Täällä oli ollut yksi partisaanien majoituspaikka. Sinne oli kaivetut matalat makuulta ampumista varten ja havuista tehdyt poterot Hietajärvien purojen varteen. Siinä laskettiin olevan kaikkiaan 41 tällaista asemapaikkaa. Pitkin Ala-Hietajärven rantaa laitettu parivartiopaikat, joita oli lähelle Hietajärvelle ja SyväjärveIle päin ja Aittojärveen lähtevää Hietapuroon. Lisäksi tästä oli metsä hakattu aukeaksi Ala-Hietajärven ja Jorkanlampien välisellä alueelta. Hakkuualueen reunan ja puron välinen alue oli myös petäjikön reunaan rakennettU näitä asemia. YIä-Hietajärveltä lähtevän linjan varressa 300 metriä Ala-HietajärVeen päin oli monttu, jossa oli kuivankin kesän aikana vettä. Montun reunamilla oli ollut radion paikka Kivivaara
Siinä oli radion paristoja useita kymmeniä. Kolmessa tai neljässä läjässä oli ainakin 30 kpl. Nämä paristot olivat amerikkalaisvalmisteisia, joissa oli pohjaväri sininen ja valkealla oli painettu teksti, jossa luki evereäsö.
Lisäksi löytyi useasta eri paikasta säilykepurkkeja, jotka olivat jääneet sinne tyhjinä. Niistä oli suurin osa amerikkalaisvalmisteisia. Suurin osa oli sininen pohja ja valkoisella teksti Lipsus. Niissä oli ollut eri lihalaatuja. Silloisen arvion mukaan siinä oli ollut noin 70-80 miestä majoittuneena tähän Hietajärvien kannakselle. Toinen löydettiin tästä noin 10 km luoteeseen, on Vehkavaara. Siellä on vanhat savottakämpät. Savottakämppien ja koko vaaran ympäristössä oli ollut majoitusalueita samalla tavalla kuin Hietajärvien suunnassa. Täällä on ollut hiukan suurempi porukka. Sieltä löytyi mm lääkintäpakkauksia. Mustia pahvilaatikoita, joissa oli vahakankaan tapainen pinnassa. Niissä oli sisällä tablettituubeja Ja sellaisia tuubeja, joissa oli neulat sekä neulan perässä pitkä lanka. Siellä löytyi tällaisia lääkepakkauksia ja myöskin käytettyjä siteitä löytyi muutamia.
Kolmas alue joka löydettiin ja tutkittiin oli Pihlajavaarasta noin 3-4 km pohjoiseen on Kuoppakangas. Kuoppakankaan alueella ja Kivijärven eteläpuolella on pieni lampi. Järven ja lammen välillä oli vanhoja kämppiä. Kämppien maastossa oli ollut kahdessa eri pisteessä majoittumisalueet. Sieltä löytyi mm maastoon jääneitä käsikranaatteja ja muita jätteitä, sekä myös radiossa käytettävä akku löydettiin. Myöhemmin löytyi Kuoppakankaan maastosta v.1959-60 räjähtämättömiä käsikranaatteja. Tämä on ollut niillä majoitusalueena, mutta kukaan ei kertonut miten pitkään. Todennäköinen reitti on Suomunjärven eteläpuolitse. Suurenkivenvaaraan kautta rautatielle ja siitä Kontiovaaran taloille ja siitä Maksimansaareen.
Kertoivatko nämä Naarvan ja Pihlajavaarari asukkaat minkälaiset olivat tunnelmat kesällä-44 ja tehtiinkö Naarvassa tihutöitä?
Ei ne mitään olleet tehneet paikallisille asukkaille, jotain kaskuja kyllä kertoivat Pihlajavaaran miespuoliset asukkaat, että heillä on ollet varsinaisissa sotatoimissa Itä-Karjalassa, olisivat sieltä käyneet salojen poikki luvattomasti heinällä. Tulleet kesällä 1943 heinätöihin kotiinsa. Tulleet sieltä Lupasalmeen, josta edelleen Pusurille Kartitsajärveltä itään, sekä sieltä Pihlajavaaraan. Olivat viikon kotonaan heinässä ja menivät sitten takaisin, eikä heille siitä mitään tullut. Kertoivat siellä, että olivat olleet vain kalareissuila, vaikka kävivät kotonaan heinätöissä. Hattuvaara
Rajankäyntiä
Onko Pihlajavaaran asukkailla ollut rajan takana sukulaisia tai muita tuttavia?
Kyllä niillä todennäköisesti ollut joitain sukulaisia, että siellä Lupasalmella ja Simolanjärvellä, jotta siellä olisi ollut vanhoja kauppakavereita. Tässä Kartitsassa jossa ovat asuneet, ne ovat pitäneet jatkuvaa kauppayhteyttä. Siitä oli jo ennen talvisotaa lääninhallituksen päätöksellä häädetty asukkaat sen takia pois. Tämä tyhjennettiin jo 30-luvulla. Ennen sotaa oli ollut rajavartioston majoituspaikat täällä Laukkuvaarassa. Partiossa liikkuessaan oli hyvin pystynyt seuraamaan ja harrastamaan valvontaa. Kertoivat, että tästä Kartitsajärven pohjoispuolitse ja Palojärvien toinen ja Aittojärvien kohdalta kolmas kulku toiselle puolelle. Lahnajärven kautta myös kulkenut, jota on sanottu, että se on ollut ns pirtupolku. Siinä on vielä näkyvissä ne vanhat polkupohjat ylikulkuliikennettä varten. Sitä ei tiedetä mistä asti se polku on tullut. Kartitsajärven eteläpuolella Kumpulammilla päin siinä on puro. Puron ja rajan välillä sellainen paikka, jossa oli aikoinaan savotalle tehtynä tukkilenkkiä kaksi kääntöpaalua oli vielä maassa. Ja siitä löydettiin myös yhdet viinankeittovehkeet. Ja toinen viinankeittopaikka oli Pyötikössä ja siitä lähtee Koijanlampiloille puro ja Syväjärveen kaivettu kanavaksi. Kanavan lähellä Pyötikössä oli oikein vahvat viinankeittopaikat.
Ja tässä se ei ollut tullut milloinkaan ilmi.
Minä olen kuullut, että Syväjärven.pohjoispuolella olisi ollut karhujen liikkumistie? Oliko täällä 40-luvulla karhun metsästystä? Siellä on muutama lavakin vielä jäljellä?
Minä en varsinaisesti kuullut Syväjärven pohjoispuolella, mutta Syväjärven ja Hoikan alueella ja myös tässä Aittojärven eteläpäässä siinä oli myös kaksi karhun metsästysaluetta. Hirvien reitti kulki tästä Jorkan lampien kautta. Tässä on kapea maa-alue, josta ne kulkivat, koska tästä Palojärveltä alkaa Hietajärville yhtämittainen suo. Tässä Lakojärven ympärystä, tämä oli karhujen vakituinen paikka
Minä olen kuullut, että Suopo, ennen Valpo olisi ollut kiinnostunut näistä alueista? Sillä epäiltiin, että ihmiset vielä 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa, rajan yli tietoja kuljettivat ja vaihtoivat voita ja viinaa? Tuliko rajamiesten tietoon tällaista?
Ei varsinaisesti sen jälkeen kun Kartitsan homma on ollut. Nämä jotka asuivat vartion lähettyvillä, niin ne eivät harrastaneet mitään luvatonta. Janne Koponen 1946
Pääasiassa luvaton liikenne tapahtui Haapajoen pohjoispuolitse. Siellä havaittiin jälkiä, mutta ketään ei tavattu. Yksi tapaus oli, että venäläiset luovuttivat miehen Vainikkalassa, mutta jäljestä päin saatiin tietää, että hän oli mennyt tästä Haapajoen pohjoispuolelta yli.
Jatkuu ke 11.5
Metsästys
Olothan olivat niin ankeat, että vuosikymmeniä jopa satoja totuttu metsästämään milloin haluttiin ja rajamies oli lain edustaja silloin?
Siellä harrastivat hirven metsästystä sinkkivaijerilla pyytämällä. Sattui sellainen tapaus, että Huhuksessa toimivalle poliisille oli ilmoitettu, että tässä Elimolampien ja Naarvaan ja Hattuvaaraan päin, lähellä pohjoispuolella olevan lähteen luona on hirvi mennyt sinkkiin. Soittaja oli vielä kertonut, että siellä oli sen ja sen miehen pyydys. Poliisi oli mennyt sitä miestä jututtamaan. Mies oli sanonut, ettei hän ole sellaista hommaa tehnyt. Mutta hän on kuullut, että se toinen mies pyytää näätiä syksyllä rauhoitusaikaan. Ja tämä mies joka niitä näätiä olevinaan pyytänyt oli ollut sama mies, joka oli ilmoittanut hirven metsästäjän nimen. Kun poliisit olivat menneet hirviansaa katsomaan, siinä oli ollut hirven nahka ja suolet, mutta lihoja ei löytynyt mistään, muuta kuin kaksi takajalkaa. Kaikki muu oli hirvestä hävinnyt. Kukaan ei tiennyt kuka oli pyydystänyt hirven. Tämä johtui varmasti siitä, että tämä ilmoittaja itse on laittanut sen ansan, mutta se kaveri on löytänytkin sen ansan, otti lihat ja vei. Jätti nahkan ja suolet pyydyksen laittajalle.
Eikös se tuntunut siltä, että siellä on vuosikymmeniä ainoa keino tulla toimeen metsästämällä?
Tämäkin, joka vei ne lihat. Hänellä ei ollut kuin kaksi lehmää talossa. Siitä omalle perheelle maidon hain. Sieltä kävi mies talvella tukinteossa. Koskaan ei hirven lihoja nähty talon läheltä, ne oli piilotettu sen verran kauan talosta Näillä ihmisillä ei ollut muuta mahdollisuutta hankkia elantoa kuin savotassa käynti. Ja talvella ei ollut mitään.
Niitä maisemia kun katsoo, niin nehän ovat ihan toivottomia viljelymaisemia?
Kellä oli hehtaarin ja parin läntti peltoa,niin se katsottiin olevan hyvä viljelijä. Perheet olivat yleensä 6-7-henkisiä.
Oliko näin rajamiehillä ja poliisilla, kun he tunsivat nämä olot, että he eivät halunneet elämää lopettaa?
Möhkö
Nämä pienet metsästysjutut eivät varsinaisesti rajan koskemattomuuteen vaikuta mitenkään. Nämä tapahtuivat sen verran kaukana rajasta. Minun tietoon ei tullut 5 km:ä lähempänä rajaa yhtään hirven kaatoa. Yhden kerran jäljitettiin täällä Kivivaarassa päin tuoreet jäljet. Lunta oli jotain 5 cm. Meidän edellä paineli melkoisella vauhdilla mies järven taakse.Syväjärven eteläpäässä oli vene. Ja se mies meni siihen veneeseen. Sen miehen jälkiä seurattiin Sivakkavaaraan ja sieltä sotkeutui Sivakan tielle. Siellä oli jäljittänyt hirveä. Tämä oli ainut tapaus Kivivaarassa ollessa.
Elämä vartioasemalla
Tuossa tuli tuollainen asia mieleen, että kuka nuori rajamies vei perheensä Kivivaaraan? Minkälaista perheen elämä oli? Maito käytiin? Entäs lasten koulunkäynti?
Meidän molemmat vanhemmat pojat syntyivät Kivivaaran vartiolla. Maito haettiin 4 1/2 kilometrin päästä joka toinen päivä. Muut ruokatarvikkeet käytiin repulla Naarvasta, jonne on matkaa 11 km. Naapurin pellossa kasvatettiin perunaa ja pellavaa sekä juurikasveja. Asuntona oli 1 huone ja keittiö. Siellä olimme vähän yli 3 1/2 vuotta.
"Uittoja katsomassa"
Täällähän ei paljon sattunut, kuin muutama. Kesällä 1950 heinäkuussa Rajakosken kämpällä olimme yötä ja aamulla 5 paikkeilla hyvin matalalla lensi Haapajoelta päin venäläisten kaksimoottorinen kone. Lensi 100 metriä Haapajoen linjassa ja paineli rajasta yli. Oli meille näkyvissä noin 10 sekunnin ajan. Yksikin tapaus oli, että kun menimme vartiolle. Vartiolle oli 9-10 km matkaa nähtiin kone. Ilmoitettiin kömppaniaan ja komppanian päällikkö sanoi, ette te ole mitään nähneet. Sellaista ei saa tapahtua ja siitä ei saa puhua kellekään. Silloinen ajan henki oli sellainen. Vuonna 1948 kesällä olin Aijonvaarassa. Yhtenäkin aamuna ensimmäinen kone lensii viiden paikkeilla, vähän vaille kuusi meni kaksi konetta sekä pikkusta vaille kahdeksan meni yksi kone. Venäjän puolella lensivät hävittäjäkoneet. Sen jälkeen lopettivat lennon. Minä menin Leminahon vartiolle ja soitin komppaniaan ja sieltä sanottiin, että mitään ei ole tapahtunut. Kellekään ei saa puhua. Minkäänlaista tutkimusta ei saa ruveta tekemään. Tämä oli sen aikainen tyyli, muttta joskus 1951-52 rupesi muuttumaan. Sen jälkeen ruvettiin pitämään jo tarkempaa kirjanpitoa ja suorittamaan jonkinlaisia tutkimuksia ylilentotapauksissa. Siellä ei pitänyt mitään mielenkiintoista olla naapurille. Ei ollut muita kuin uittoja.
Vasemmalta oikealle: Kallioniemi, Tikkanen, Kakkonen, Hautala, Koponen, Keränen, Turjama, Syrjälahti, Rosengren ja Leinonen
Loppu
Viestimies Yrjö Nikkilä
VIESTIMIEHENÄ RAJAVARTIOSTOSSA
Olen yksi niistä, silloin vasta 18-vuotiasta nuorista miehistä, jotka ehtivät juuri ennen jatkosodan päättymistä suorittaa sotilasradiosähköttäjän 1. luokan pätevyystutkinnon. Tämä tapahtui Hämeenlinnan Suomen kasarmilla Ilmavoimien Viestikoulussa syyskuun alkupäivinä 1944. Samaan aikaan astui voimaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen aselepo. Seitsemän vuorokauden kotiloman jälkeen ei sitten jäänytkään paljon aikaa varsinaiseen "koulutusta vastaavaan" tehtävään, kun Joensuun kaupungin lähellä sijaitsevalla Ilmavoimien Radiopataljoonan kuunteluasemalla toiminta lopetettiin ja meidät nuoret miehet määrättiin heti kotiutettaviksi.
Kun sitten vuoden 1945 puolella tuli tietoon, että meidän ikäluokkamme kutsutaan uudelleen palvelukseen, päätin pyrkiä takaisin Ilmavoimien viestijoukkoihin. Kävin esittämässä toiveeni Pohjolan Sotilaspiirin esikunnassa, joka silloin sijaitsi Kemissä. Siellä annettiin ymmärtää, että hävitetty Lappi on laaja maa ja viestiyhteydet toimivat suurelta osin radioliikenteen varassa, ja näin ollen radiomiehiä tarvittaisiin myös paikan päällä.
Tästä tietoisena istuin sitten saman vuoden elokuun 10. päivä, toisten kutsuttujen joukossa, rekka-auton avolavalla matkalla kohti pohjoista Rajavartioston palvelukseen. Yksikkö, johon minut oli määrätty, oli
RjP 5:n toinen komppania ja sen sijaintipaikkana oli Ivalo. Rykmentin esikunta oli Rovaniemellä ja pataljoonan esikunta oli Sodankylässä, jossa oli myös ensimmäinen komppania. Kolmas komppania oli Inarissa. Sodankylässä tapahtui muutaman viikon koulutusjakso ennen omiin yksiköihin siirtymistä.
Heti toisena päivänä Ivaloon ja Inariin määrätyt miehet joutuivat hakemaan varusteensa Ivalosta saakka. Menomatkalla meitä kohtasi järkyttävä näky Kakslauttasen sillan luona lähellä Saariselkää. TVH:n kuorma-auto oli peruuttanut sinne loivaan rantaan tarkoituksella hakea saunan kiuaskiviä. Miesten lastatessa kiviä oli painoa tullut lisää takapyörän alle niin, että pyörän alla ollut hv-miina oli räjähtänyt hyvin ikävin seurauksin. Kaksi miestä oli kuolleena rannalla ja kolmas mies nosteli päätään kivikosta apua pyytäen. Auton kuljettaja oli säästynyt vammoitta ja pääsi hakemaan apua, mutta kolmas mies kuoli ennen pois kuljetusta.
Sodankylässä
Ne viikot, jotka olimme Sodankylässä, olimme majoittuneina telttoihin. Peseytymässä kävimme Jeesiöjoen rannalla ja kerran Paarmannin talon saunassa. Luonnollisia tarpeita varten metsässä oli useammankin henkilön yhtä aikaa istuttava pitkä tukeva riuku, joka oli varustettuna samanlaisella selkänojalla. Palvelu oli aamupäivisin maastoharjoituksia ja siellä aseiden käsittelyä. Minulle nämä asiat olivat viestimiehenä aivan uusia. En ollut nähnyt esim. pikakivääriä aikaisemmin kuin vain kuvista. Ilmavoimien Viestikoulussa alokasajan aseistuksena olivat olleet italialaiset Terni-kiväärit, joiden osumatarkkuus oli sitä sun tätä. Terni-kiväärit olivat kooltaan aika lyhyitä, joten niillä oli hyvä tehdä suljetun harjoituksissa hihnasta olalle ja jalalle vie kivääritemppuja. Sodankylän maastoharjoituksissa yritti eräs kouluttajista valaa meihin intoa kehumalla, että sota on jaloa leikkiä. Vaikutus oli tietenkin päinvastainen ja sai sanojan outoon valoon. Vasta päättynyt verinen sota oli kyllä kaikkien tiedossa.
Iltapäivät olivat enimmäkseen työpalvelua, parakkien pystytystä ja muuta rakentelua. Työpalvelun aikana sain halutessani mennä pataljoonan radioasemalle seuraamaan liikennöintiä. En kumminkaan viihtynyt siellä montaa kertaa pelkästään sivusta katsojana.
Ivalossa
Syyskuun alussa porukka hajotettiin ja Ivaloon ja Inariin määrätyt siirrettiin omiin komppanioihinsa. Toisen komppanian päällikkönä oli kapteeni Erkki Innola. Ivalossa alkoi varsinainen radistin työni. Radioasema sijaitsi sellaisessa vaneriteltassa ja radiona oli B-radio "Bertta". Se oli isokokoinen aparaatti, jonka virtalähteenä oli 12 voltin ladattava akku. Aseman vanhimpana oli eräs rajakersantti, toisena radistina varusmiesjääkäri ja minä änkesin siihen kolmanneksi. Majoitus oli samassa teltassa. Aseman kutsu oli VRK (vihtori, risto, kalle).
Noin viikon kuluttua jäin yksin asemalla, kun kaverit lähtivät jollekin kurssille Rovaniemelle. Yksin jäätyäni olin aikamoisessa "helteessä", sillä sanomia tuli ja meni aamusta iltaan. Sen viikon aikana tuli kosolti käytännön kokemusta ja joustavuutta radioliikenteessä, joskus jopa kantapään kautta. Kerran kiireisenä aikana tuotiin sanoma, joka piti lähettää Valvontakomissiolle. Ajattelin vain, että se porukkahan on Helsingissä. Koska tehot eivät sinne asti riittäneet, pyysin Oulussa olevaa armeijan asemaa välittäjäksi ja sähkötin sanoman sinne. Tarkempi tutkimus osoitti, että sanoma olikin tarkoitettu Ivalossa olevan komission toimistoon. En tiennyt vielä silloin Ivalossa sellaista väkeä pysyvästi olevankaan. Peruin kiireesti viestini Oulusta ja toimitin sen aikanaan oikeaan osoitteeseen.
Kun "aseveljet" tulivat Rovaniemeltä, sai kersantti siirron pataljoonan asemalle Sodankylään ja tämä edellistä ikäluokkaa oleva varusmies pääsi siviiliin. Asema pääsi muuttamaan vasta valmistuneeseen parakkiin ja työkavereikseni sain kaksi värvättyä naista, jotka olivat saaneet sodassa lottana ollessaan radistin koulutuksen. He olivat Tellervo Tuomivaara ja Kati, jonka vierasperäistä sukunimeä en enää muista. Molemmat olivat päteviä työssään. Näitä naisia oli useilla asemilla helpottamassa silloista radistipulaa.
Työnjako meillä kolmella oli jokseenkin vapaa. Naisilla oli majoitus jossain muussa parakissa ja minä "kortteerasin" asemahuoneessa. Samassa parakissa oli myös puhelinkeskus, jota hoitivat puhelinpuolen miehet.
Jatkuu 21.5
Jäniskoskella
Ivalon komppanialla oli vartio Jäniskoskella, 72 km Ivalosta Petsamoon menevän maantien varrella. Siellä oleva radisti oli marraskuussa lähdössä siviiliin ja sain komennuksen hänen tilalleen. Minut vietiin sinne moottoripyörällä ja se oli kylmää kyytiä pakkasella. Vartion päällikkö oli luutnantti Pertti Veijo. Miehistönä 5-6 rajajääkäriä ja muutamia ikäluokkaani kuuluvia varusmiesjääkäreitä, jotka olivat tuttuja minulle jo Sodankylän ajoilta. Lisäksi vartiolla oli emäntä, joka valmisti ruoan keittiössä, joka oli vain muutaman neliön suuruinen lautakoppero.
Miehistöparakki oli ollut jo jonkin aikaa käytössä ja toimistoparakki oli silausta vaille valmis. Majoitus oli ollut siihen saakka teltoissa. Toimistoparakissa oli kolme huonetta: vartiopäällikön ja emännän huoneet sekä yksi huone toimistona, jossa oli radioasema ja samalla myös minun majapaikkani. Parakkisauna saatiin vähän myöhemmin. Sitä ennen käytiin kylpemässä vähän kauempana olevassa korsusaunassa, joka oli ollut varmaan kolmen eri valtakunnan sotilaiden käytössä. (Suomalaisten, saksalaisten ja vieläpä venäläisten, kun ajoivat saksalaisia Ivaloon saakka.) Lauteet olivat kolotuista pyöreistä "riuista", jotka olivat hyvin liukkaan tuntuiset. Sopivan varaston puuttuessa perunat piti kipata lumihankeen, josta emäntä niitä meille keitteli. Makeita olivat.
Minun työkaluni oli C-radio VRFK, sellaiset selässäkin kannettavat erilliset lähetin ja vastaanotin, joissa oli viinekkeet kuin repussa. Virtalähteenä olivat paristot. Aseman kutsu oli SF5 (sakari, faarao, viitonen). Suluissa olevia sanoja käytettiin puheella liikennöitäessä. Se onnistui vain hyvillä "keleillä".
Vartion kautta vietiin Neuvostoliittoon sotakorvaustavaroita aina marraskuun loppupuolelle saakka, jonka jälkeen tietä ei enää aurattu. Huolto Ivalosta tapahtui sen jälkeen hevospelillä. Vartio oli myös yhteydenottopaikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Viralliset yhteydenottoajat olivat tiistaina ja perjantaina Suomen aikaa klo 11-12 välillä. Tien vieressä, rajalinjan molemmin puolin oli lipputangot ja kun joku halusi yhteyttä, veti hän omalle puolelleen lipun salkoon. Siitä tunnin kuluttua otettiin yhteys. Muuna aikana sai yhteyden, kun rajalla ampui merkiksi siitä, että tunnin kuluttua halutaan tavata. Itse rajalinjalle ei kummaltakaan puolen majoitusalueelta ollut kuin 300-400 metriä. Joten kyllä kiväärin laukaus kuului. Metsä esti näkyvyyden suoraan rajapuomille.
Sinä aikana, kun minä olin vartiolla, sattui vain yksi ampumalla otettu yhteys. Se oli joskus helmikuussa, kun eräänä lauantai-iltana n. klo 21 aikoihin rajalla ampui naapuri. Kun sinne mentiin, niin siellä vastaanotettiin avonainen venäjänkielinen kirje, joka piti toimittaa Ivaloon Valvontakomissiolle. En tiedä, ymmärsikö vartiopäällikkö siitä jotain, mutta hän sanoi, että joku lähtee sitä viemään heti hiihtämällä. Vapaaehtoisia ei muistaakseni kysytty, vaan Oulusta kotoisin oleva varusmiesjääkäri Asikainen sai määräyksen lähteä suksimaan tuon rapian 70 kilometrin taipaleen. Taisi nuorta miestä vähän pelottaa, kun toivoi jotain kaveriksi. Ei saanut ketään. Asikainen tuli parin päivän päästä huollon hevoskyydissä takaisin ja kertoi menomatkalla nukkuneen aamuyön Nellimin ainoassa tienvarren talossa.
Oli se elämä vartiolla, kaamoksen hämärässä, hevostien päässä joskus melkein ankeaa. Tapahtumia oli vähän. Rajamiehet tekivät tietysti määrätyt partioreissunsa jopa Rajajooseppiin saakka. Yhteyksiä naapurin kanssa oli harvakseltaan, mutta uskollisesti meiltä aina joku oli kahdesti viikossa sen tunnin ajan "kytiksellä".
Kerran vartiopäällikkö kysyi, että haluaisinko minä mennä sinne puomille tunniksi. Lähdin mielelläni. Se oli tiistaipäivä, kun panin puoliturkin ylleni ja "saapastelin" sinne rajalinjan Suomen puoleiselle reunalle seisoskelemaan. Noin puolen tunnin kuluttua linjan vastakkaista reunaa hiihti kolme lumipukuista miestä konepistoolit selässä siihen tielle kohdalleni. Yksi heistä kysyi, että otammeko yhteyttä. Saatuaan kieltävän vastauksen, he lähtivät laskettelemaan myötäistä omalle vartiolleen. Se ei ollut kaukana, mutta ei näkynyt metsän vuoksi rajapuomille. Siinä mäen puolivälissä he kääntyivät takaisin luokseni noin 10 metrin päähän minusta ja tämä suomenkielentaitoinen mies alkoi jututtaa minua. Lumipuvun vuoksi en nähnyt hänen arvomerkkejään, mutta vartiolla tiesivät hänen olevan aliluutnantti, Itäkarjalan poikia.
Ensiksi hän kysyi, että oliko Suomessa jo sotasyylliset tuomittu. Aluksi epäröin, että onko sopivaa minun, tavallisen varusmiehen, ottaa minkäänlaista kantaa silloin varsin kuumasta aiheesta. Koska asia ei ollut mikään salaisuus, käsiteltiinhän sitä Suomen lehdissä lähes päivittäin, vastasin oikeuskäsittelyn vielä jatkuvan. Sitten hän tiedusteli oloista meidän vartiolla. Kerroin, että alkuhankaluuksien jälkeen kaikki on majoituksenkin suhteen tyydyttävässä kunnossa. Ruoka on hyvää ja riittävästi (vaikka paleltuneita perunoita söimmekin). Kysyjä ihmetteli, etteikö puutu edes tupakkaa. Sanoin, että minulle se ei ole ongelma, koska en polta, mutta kaverit vartiolla joutuvat kessusätkääkin käärimään.
Lopuksi hän kehotti minua tulemaan seuraavana perjantaina samaan aikaan ja he toisivat pojille tupakkaa. Lupasin ja he poistuivat. Kerroin pojille, että perjantaina saatte naapurin puolelta tupakkalähetyksen. Kaverit eivät uskoneet. Asiat mutkistuivat niin, etten siellä rajalla enää käynyt. Radion vastaanotin meni mykäksi ja lähetin sanomat komppaniaan "sokkona" ja pyysin uuden vastaanottimen. Se tuli seuraavana päivänä hevoskyydissä ja mukana oli myös Tellervo Tuomivaara, joka tuli minulle myönnetyn ensimmäisen ja samalla myös viimeisen kotilomani sijaiseksi.
Lähdin paluukyydissä Ivaloon, enkä palannut enää Jäniskoskelle. Sain myöhemmin vartion pojilta kuulla, että seuraavana perjantaina oli aliluutnantti rajalla ihmetellyt, kun en ollutkaan siellä. Syyn kuultuaan hän oli kuitenkin antanut aikamoisen "jässäkän" mahorkkaa.
Jatkuu 28.5
Räkkijärvellä
Lomalta palattuani minua odotti Ivalossa yllätys. Sain heti komennuksen Inarissa olevan kolmannen komppanian Räkkijärven vartiolle. Vartio sijaitsi Inarinjärven koillispäässä, lähellä Norjan rajaa. Matkaa sinne kertyi Inarista n. 120 km. Siellä oli vartion radisti sairastunut ja viety Ouluun hoidettavaksi. Vartio oli ollut ilman radioyhteyttä jo ainakin viikon päivät. Elettiin huhtikuun alkupäiviä ja pääsiäisviikko oli alkamassa. Maanantaiaamuna minut vietiin kuorma-autolla Inariin. Ruokailun jälkeen sain varastolta hiihtovälineet ja kuivaa muonaa rutkasti reppuun. Neuvottiin ottamaan suunta järvellä näkyvään sokeritopan malliseen saareen, niin sieltä päin löytyisi merkitty poroilla ajettu tieura. Sitä kun tarpeeksi kauan hiihtää, niin pitäisi Räkkijärvikin löytyä. En ollut koko talvena hiihtänyt metriäkään ja niinpä poikkesin muutaman tunnin hiihdon jälkeen ensimmäiseen törmällä näkyvään taloon lepäämään. Kun ei ollut mitään aikataulua, niin päätin myös yöpyä siellä.
Seuraavana päivänä tieura nousikin järveltä maataipaleelle. Kun koko päivän hiihtää "pakersin" paikoin umpeen pyryttänyttä talvitietä, pääsin Nitsijärvelle saakka ja yövyin siellä. Kyllä uni maistui nuorelle miehelle talon lattialla porontaljalla, untuvapeitto päällä. Kunto tuntui kohentuvan ja minulla olikin aikomus hiihtää loppumatka keskiviikkona. Sevettijärvellä oli vielä kaksi taloa, joissa poikkesin asukkaiden kanssa rupattelemassa niin kauan, että ehti ilta koittaa ja jäin sinne yöksi.
Kiirastorstaina puolelta päivin olin perillä. "Hiljainen oli kylätie" Inarin ja Räkkijärven välillä. Ei tullut yhtään vastaantulijaa, eikä ohimenijää koko matkan aikana. Itse järvi oli sellainen pyöreän mallinen erämaajärvi, jonka rannalla oli vierekkäin kaksi taloa. Toinen taloista oli vartion käytössä. Se oli malliltaan tyypillinen lapintalo, jossa keskellä oli kylmä eteinen ja molemmissa päissä huone. Vartion päällikkönä oli vääpeli Uuno Lappalainen, miehistönä 3-4 rajajääkäriä ja emäntä, joka taisi olla siitä naapuritalosta. Toinen huoneista oli keittiönä ja ruokailutilana ja toisessa me kaikki, paitsi emäntä, asuimme sulassa sovussa. Radiona oli "Bertta", samanlainen kuin komppanioissakin. Aseman kutsuna oli TQU (tyyne, kuu, urho). Inarin aseman kutsua en muista.
Ensimmäinen tehtäväni oli ottaa tietenkin yhteys Inariin. Mikään ei kumminkaan toiminut. Akku oli tyhjä ja latausmoottorikaan ei lähtenyt käyntiin. En ole mikään moottorien asiantuntija, mutta kun pitkänäperjantaina otin moottorin käsittelyyn, pesin kaasuttajan ja muutenkin "ramplailin" sitä aparaattia, niin sehän lähti käyntiin. Sain akun ladattua ja yhteydet alkoivat pelata. Liikennöinti tapahtui etupäässä sähkötyksellä.
Elämä vartiolla oli hyvin hiljaista. Kun ei ollut tietä, niin ei ollut kulkijoitakaan. Mitä nyt joskus joku poromies kävi juttusilla. Kyllä ne rajamiehet, joskus vartiopäällikkökin mukana, tekivät usein päivän partiomatkoja. Rauhansopimushan edellytti, että myös Norjan rajaa oli pidettävä silmällä. Siinä naapuritalossa majaili muutamia hevosmiesporukoita. Olivat tukinajossa jossain lähitienoilla. Minun silmiini ei kyllä kantautunut lähitienoilta kuin vaivaiskoivuja ja muutama tuulten tuivertama männynkäkkärä. Vaikka kaukana oltiin, niin posti tuli noin kerran viikossa.
Viikot vierivät ja oltiin jo toukokuun puolella, kevät teki tuloaan tavallista aikaisemmin, eikä vartion sairaalareissulla olevasta radistista kuulunut mitään. Tiedustelin tilannetta Inarista, samalla muistuttaen, että pääsen toukokuun 25. päivä siviiliin. Jos en lähipäivinä pääse lähtemään, voi olla, etten pääse kuin "soutamalla" joskus heinäkuulla, kun "kesä Lappiin kiirehtää", kuten laulussa sanotaan. Tulee "ylipalvelusta" sun muuta.
Sain luvan lähteä 10. päivä toukokuuta, vaikka vartio jäikin ilman radioyhteyttä. Päätin hiihtää matkan kahdessa päivässä. Ensimmäisenä päivänä pääsin puolimatkaan eli Partakkoon, jossa olin yötä. Päivä oli pitkä ja keli raskas. Sevetti -ja Nitsijärvien rannat olivat jo sen verran sulat, että suksilla ei tahtonut päästä kuivin jaloin jäälle ja jäältä pois. Välillä oli myös maataipaleita. Partakon yöpaikassa kehottivat hiihtämään noin 60 kilometriä Inarinjärven selkäjäitä, koska rannoilla saattoi olla jo heikkoja paikkoja. Kun siitä olisi tullut vähän mutkaa matkaan, lähdin seuraamaan tuoreen näköistä pororeen jälkeä, vaikka se menikin lähempää rantaa.
Yöllä oli ollut pikku pakkanen ja jään päällä oleva ohut lumisohjo oli kovettunut. Oli kevyt hiihtää. Puolen päivän tienoissa tuli eteen se, josta varoitettiin. Järveen laski puro ja virtaus oli kuluttanut jään silminnähden heikoksi. Pysähdyin ja olin aikeissa lähteä kiertämään kauempaa. Arvelin kumminkin, että jos se poromieskin on siitä mennyt, niin kai se minutkin kestää. Lykin vauhtia, mutta siihen minä lysähdin pohjaan suksilleni seisomaan. Onneksi vettä oli vain noin metrin verran ja pohja oli tasainen, niin pysyin pystyssä. En palannut takaisin, vaan hakkasin heikkoa jäätä menosuuntaan ja se vahvistui. Nostin sukset jäälle ja jatkoin matkaa. Kastuin tietysti nivusia myöten, mutta päivän ollessa aurinkoinen ja lämmin, ei minulla ollut mitään hätää. En viitsinyt kumminkaan hiihtää enää Inariin sinä päivänä, vaan poikkesin erään lahden perällä olevaan mökkiin kamppeitani kuivattelemaan ja olin siellä myös yötä.
Seuraavana päivänä olin jo hyvissä ajoin Inarissa. Kun olin kolmena päivänä hiihtänyt päin aurinkoa ja tuulta ilman suojalaseja, olivat silmäni tulehtuneet aika pahasti. Suksien mäystimet olivat hanganneet märät hiihtohuopakengät puhki niin, että sukat näkyivät. Hiihdot siltä talvelta päättyivät ja lopun palvelusajan olin Ivalon radioasemalla. Kuka meni ja milloin minun jälkeeni Räkkijärvelle, en tullut tietämään.
Pidin työstäni eri radioasemilla. Se oli mielenkiintoista ja vapaata. Ei minua käsketty muihin tehtäviin, vaikka aikaa olisi kyllä ollut. Olin omassa tehtävässäni "erikoismies". Puutteellisista olosuhteista huolimatta ei minulla jäänyt mitään "hampaan koloon" tältä nuoruuteni ajanjaksolta. Ja jos sinne jotakin olisi jäänyt, niin "aika kultaa muistot".
Rovaniemellä heinäkuussa 2002
Yrjö Nikkilä 76 v
Tässä nyt jo puretussa mökissä sijaitsi Räkkijärven vartio sotien jälkeen.
Loppu
Rajaveteraani Ilmari Koppinen, Rajaveteraani Fethulla Fazlulla, RjP4 kapteeni Leo Kojo (lähde:Rajamuseo)
RjP2 Ltn K. Niemi (lähde:Rajamuseo), RjP2 ylik V. Hytti (lähde:Rajamuseo)
RjP4 rajaylivääpeli V. Jokiaho (lähde:Rajamuseo), RjP2 / 43.RajaK Bruno Tiainen (lähde:Rajamuseo)
Kenraali Raappana, Eversti Viljo Kivikko, Esa Härkönen
Maalla ja merellä
Merivartija G. Wulff Kaptl Ole Mikkonen Merivartija Reino Vierros Rajakapt Hannu Paananen
Pekka Toivanen
