Sodan ajan rajajoukkojen perinnetoiminnan historiaa

Sodan ajan Rajajoukkojen perinnetyö

JOHDANTO

Sodanajan rajajoukkojen perinnetyön alkujuuret ovat sotia edeltäneen rauhanajan rajojemme vartioinnissa. Sen tavoitteena oli itsenäisen Isänmaamme vapauden ja turvallisuuden suojeleminen. Sieltä juontuu rajajääkärijoukkojen maanpuolustustahto. Kun sotavuosien rajajoukkoihin mobilisoitiin jo niiden perustamisvaiheessa rajaseudulta ja myöhemmin täydennyksenä laajemmaltakin maasta myös reserviläisiä ja varusmiehiä, he joutuivat ammattirajamiesten henkiseen ja toiminnalliseen ohjaukseen, hyvään ”työpaikkakoulutukseen”. Se pyrki antamaan taisteluvalmiuksia vaikeisiin korpioloihin, hengissä pysymisen taitoja ja yhteisvastuuntuntoa. Ne pelkistyivät peräänantamattomaksi rajamieshengeksi. Jokainen rajajoukkojen mies kantoi ylpeydellä rajan kauluslaattoja ja olkapäillään karhunpäämerkkiä. Sotavuosien jälkeen virisi veteraanien keskuudessa halu ja tahto vaalia noita sotavuosien velvoittavia perinteitä.

SODANAJAN RAJAJOUKOT

Sodanajan rajajoukoilla tarkoitetaan tarkoitetaan Suomen sodissa 1941 – 1944 palvelleita rajajääkärijoukkoja. Myös talvisodassa rajajoukot taistelivat eri suunnilla hyvin lukumääräisesti ja kalustollisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Merivartiolaitoksen henkilöstö ja aluskalusto viime sodissa liitettiin pääasiassa merivoimiin. Rajajoukkojen toiminnalle talvisodassa annettu arvo näkyy ylipäällikkö Mannerheimin antamassa päiväkäskyssä 26. 5.1941. ”Rajavartiostojen vakinainen henkilökunta toimi sodan ensimmäisistä hetkistä sen loppuun saakka kaikkea tunnustusta ansaitsevalla menestyksellä osoittaen jo sodan vaikeissa alkutaisteluissa tosi suomalaista soturikuntoa. Tunnustuksena sodassa osoitetusta sotilaallisesta kunnosta ja herpaantumattomasta toiminnasta annan rajavartiojoukoille nimityksen rajajääkärijoukot ja rajavartiostojen kantamiehistölle nimityksen rajajääkäri.”

RJP 1 saapumassa Tuulokseen

Jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 liikekannallepanossa perustettiin mm 24 erillistä rajajääkärikomppaniaa, joiden runkona olivat rajavartiostojen ammattisotilaat ja Rajakoulun oppilaat. He olivat noin kolmannes sotavahvuisista komppanioista. Täydennyksenä oli kertausharjoituksissa koulutettuja rajakuntien reserviläisiä ja varusmiehiä. Tappioiden jälkeen rajajoukkoja täydennettiin eri puolilta Suomea saapuneilla reserviläisillä ja varusmiehillä. Vuoden 1941 lopulla asemasotavaiheessa rajajääkärikomppaniat koottiin rajajääkäripataljooniksi. Niistä ehdittiin perustaa rajajääkäripataljoonat 1-7 jo vuoden 1941 aikana ja rajajääkäripataljoona 8 vasta heinäkuussa 1942. Lisäksi Erillinen Osasto Petsamoon kuului yksi rajajääkärikomppania. Pataljoonat sijoitettiin rintamalle ”Hangosta Petsamoon”. Kesällä 1942 näissä palvelleille varusmiehille ja reserviläisille myönnettiin oikeus käyttää jääkäri-nimitystä. Esim Ilomantsissa perustettu 24. rajajääkärikomppania oli Simolan ja Sunilan alueilla perustettujen 32. ja 42. rajajääkärikomppanioiden kanssa rajajääkäripataljoona 5:n perustamisen runkomiehistönä. 32. rajajääkärikomppanian päällikkönä oli lähes koko sodanajan meille tuttu, nykyinen Rajaoltermanni, kenraaliluutnantti Yrjö Kärkkäinen. Hän toimi sodan jälkeen myös Ilomantsin rajajääkärikomppanian päällikkönä ja eteni virkaurallaan rajavartiolaitoksen päälliköksi.

RJP 4:n 3.joukkue

Rajajääkärijoukkoja pidettiin kenttäarmeijamme iskukykyisimpiin kuuluvina joukkoina, joita sotatoimiyhtymät pitivät mielellään komennossaan. Tästä syystä rajajääkärijoukot kärsivät myös raskaita tappioita; kaatuneina ja kadonneina yhteensä 1 830 henkilöä. Rajajääkärijoukot säilyttivät taistelukuntonsa hyvin koko sodan ajan taistelumaastosta riippumatta. Tämä johtui paljolti runsaasta ja kokeneesta kaaderimäärästä eli henkilökunnasta, joka tappioistakin huolimatta kykeni sopeuttamaan täydennyksenä tulleen reservimiehistön kiinteäksi yksiköksi – rajajääkärijoukoksi. Rajajääkärijoukoissa palveli sotien aikana kaikkiaan noin 40 000 henkilöä. Kun mukaan lasketaan merivartiojoukoissa palvelleet, niin sotiemme rajaveteraaneja on yli 40 000 henkilöä. Rajajääkärijoukoissa jossakin vaiheessa palvelleita on palkittu Mannerheim-ristillä yhteensä 25 henkilöä. Imatralla Rajamuseossa on heistä kuvagalleria, johon 1.8.2014 lisättiin 26. henkilö, Ilomantsin alueella Talvisodassa pakallisessa rajapataljoonan edeltäjässä taistellut ilomantsilainen ritari Onni Määttänen, joka omien sanojensa mukaan koki olevansa rajaritari. Numero 3 on Joensuun rajavartioston pitkäaikaisin komentaja eversti, myöhemmin kenraalimajuri Erkki Raappana. Myös muualla eri rintamanosilla monet rajamiehet tekivät tekoja, jotka olisivat olleet ritariksi nimittämisen arvoisia. Rajajääkärijoukoissa palvelleet miehet menestyivät hyvin myös rauhan aikana. Heistä tuli mm yhdeksän kenraalia puolustusvoimiin ja rajavartiolaitokseen. Neljä heistä toimi myöhemmin rajavartiolaitoksen päällikkönä: Erkki Raappana, Antti Pennanen, Yrjö Kärkkäinen ja Aarno Sihvo.

PERINNETOIMINTA

Perinteen ja sen vaalimisen käsite on laaja. Kyseessä on toisaalta katoavan tiedon keruu ja talteen saanti, toisaalta henkisen perinnön välittäminen uusille sukupolville. Niinpä perinnetyöhön kuuluvat myös juhlat ja muut tilaisuudet, joihin on mahdollista ja tarpeen kutsua myös nuoria, sekä veteraanien käynnit kouluissa kertomassa sodistamme. Perinnetyön avainalueeksi on viime vuosina noussut perinteen siirtäminen nuoremmille suupolville. Sotien koettelemukset ja Isänmaan jälleenrakentaminen sotien jälkeen on osa veteraanisukupolven henkistä perintöä nuoremmille.

Rajavartiolaitoksessa nähdään, että perinteiden tunteminen on olennainen osa rajamieshengen luomisessa ja sen ylläpitämisessä. Pohja tälle on rajavartiolaitoksen historian ja etenkin sotien aikaisten rajajoukkojen vaiheiden tunteminen. Tässä tarkoituksessa erinomaisena apuna ovat vartiokohtaiset lyhyet historiikit, sekä ns. taistelujen tie-taulut. Tähän kuuluvat myös perinne-esineiden ja muun aineiston kokoaminen ja esillepano raja- ja merivartiomuseoissa. Yhteydenpito alueen siviiliväestöön ja entisiin rajamiehiin on olennainen osa perinnetoimintaa.

Sodan ajan rajajoukkojen veteraanien rivien väistämättä harvetessa rajamiesperinteitä ovat yhtenä keskeisenä toimijana vaalineet rajamies- ja merivartiokillat. Aloite joukko-osastokiltatoiminnasta tehtiin maanpuolustusjärjestöjen piirissä vuonna 1961. Ensimmäisenä rajavartioston kiltana perustettiin syyskuussa 1962 Kainuun rajavartioston kilta ja saman vuoden marraskuussa Kaakkois-Suomen rajamieskilta. Seuraavana vuonna perustettiin Pohjois- Karjalan rajamieskilta, Lapin rajavartioston kilta ja Länsi-Uudenmaan rajamieskilta. Sitten rajamieskillat perustettiin Helsinkiin, Lahteen ja Tampereelle. Kiltoihin kuuluu lisäksi paikallisosastoja. Perinteiden vaalimisen lisäksi kiltojen toiminnan tarkoituksena on ollut ja on maanpuolustushengen vaaliminen, rajamiessiteiden lujittaminen, vaikeuksiin joutuneiden sotaveteraanien ja kiltalaisten tukeminen sekä rajavartiolaitoksen, rajajoukoissa taistelleiden ja raja-alueen väestön toisiinsa lähentäminen. Tarkoituksen toteuttamiseksi killat keräävät perinneaineistoa, julkaisevat painotuotteita ja muita julkaisuja, elävöittävät historiallisia muistoja sekä järjestävät juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, retkeily-, tutustumis- ja muita tilaisuuksia.

Kiltatoiminnan aktiivisuus vaihtelee alueittain. Kiltojen aktiivisuus ja aikaansaavuus on pitkälti kiinni vetäjistä. Aktiivisia kiltoja on sekä raja- että merivartiostoissa. Mm Pohjois-Karjalassa on viisi rekisteröityä rajamieskiltaa, joista kullakin on oma vahvuusalueensa, johon ne panostavat. Rajavartioston piirissä tapahtuneen perinnetoiminnan käynnisti majuri Erkki Innola 1950 ja 1960-luvun taitteessa. Hänen jälkeensä merkittävä rajamiesperinteen kerääjä oli majuri Matti Lappalainen, joka tultuaan 1964 Lieksan rajajääkärikomppanian päälliköksi perusti komppanian tiloihin pienimuotoisen rajamuseon. Eri vaiheiden jälkeen vuonna 1999 Pohjois-Karjalan rajavartioston hallussa ollut perinne-esineistö sijoitettiin kokonaisuudessaan Lieksaan Pohjois-Karjalan rajavartioston kunnostettuihin rajaperinnetiloihin. Siellä on mittava kokoelma esineitä, asiakirjoja, aseita ja valokuvia.

Vuoden 2003 rajamiesten perinnepäivä. Sodan ajan rajaveteraanien komea rivistö seuraamassa rajajääkärikomppanian II/2003 sapumiserän sotilasvalaa Immolassa.

Sodanajan rajajoukoissa palvelleet veteraanit perustivat sodan jälkeen asevelitoimikuntia, jotka toimivat hajallaan ilman yhteistä organisaatiota. Perinnetyötä organisoimaan perustettiin 15.5.1986 sodanajan rajajoukkojen toimikunta, myöhemmin sodanajan rajajoukkojen edustajisto. Tähän tulivat mukaan kaikkien rajajääkäripataljoonien ja Erillinen Osasto Petsamon edustajat. Sotien jälkeinen kehitys yhteiskunnassa vaikutti haitallisesti rajavartiolaitoksen julkisuuskuvaan. Kyseessä oli Suomen ja Neuvostoliiton äärimmäisen herkistä suhteista. Rajalta ei saanut kuulua mitään uutisia. Rajavartiolaitos toimi valtion ylimmän johdon ohjeiden mukaisesti ja vaikeni. Syntyi myytti ”salavartiolaitoksesta”. Yhtenä ratkaisuna itsensä esilletuomiseen olivat sodanajan rajajoukkojen perinteen korostaminen ja vuotuiset perinnetapahtumat. Näin pystyttiin markkinoimaan positiivisesti rajavartiolaitoksen toimintaa.

Sodanajan rajajoukkojen edustajiston kokouksessa 5.5.1988 valittiin ensi kerran sodanajan rajajoukkojen oltermanni eli vanhin. Kokouksen yksimielisellä päätöksellä oltermanniksi kutsuttiin kenraalimajuri Martti Avela, joka oli jatkosodassa palvellut rajajääkäripataljoona 2:n komentajana Karjalan kannaksella. Kokouksen tärkeimmäksi asiakohdaksi nousi sodanajan rajajoukoissa palvelleiden muistoksi Immolaan pystytettäväksi suunniteltu muistomerkkihanke. Rajamies-patsas paljastettiin rajajoukkojen asevelitapaamisessa 31.8.1989. Sodanajan rajamiesten oltermanni Martti Avela kuoli lokakuussa 1996. Vuoden 1997 edustajiston kokouksessa hänen tilalleen oltermanniksi kutsuttiin kenraaliluutnantti Yrjö Kärkkäinen. Hän oli sodassa palvellut rajajääkäripataljoona 5:ssa rajajääkärikomppanian päällikkönä Laatokan pohjois-puolella Maaselän kannaksella mm Paateneen alueella.

Sodanajan rajamiesten perinnetoimikunta v. 2003
Per V. Heinrichs, Simo Kärävä, Pekka Jokela, Antti Henttonen ja Martti Lönnström

Sodanajan rajajoukkojen edustajisto lakkautettiin 15.5.2003. Toimintaa jatkamaan perustettiin sodanajan rajamiesten perinnetoimikunta. Aktiivisia rajajoukkojen perinnetyön tekijöitä on ja on ollut eri aikoina runsaasti: mm opetusneuvos, kunniarajajääkäri Antti Henttonen ja Rajaoltermanni, kenraaliluutnantti Yrjö Kärkkäinen. Heidän toimintansa on hyvänä esimerkkinä nykyisille raja- ja merivartiojoukkojenperinnetyön tekijöille.

Perinnetoimikunta v. 2006
Mikael Heinrichs, Antti Henttonen, Yrjö Kärkkäinen, Pekka Jokela ja Teuvo Saharinen
Taustalla "Aseveljeys kesti ja kantaa" kirjan kirjoittajat Juha Pohjonen ja Jukka Partanen sekä siht. Pekka Hyytiäinen

PERINNETYÖ JATKUU

Rajajääkäripataljoonien perinnetoimikunnat ovat hiipuneet ajan myötä ja vastuu on siirtynyt nuoremmille. Toiminnan hiljetessä koko ajan sodanajan rajamiesten perinnetoimikunta kutsui Immolan upseerikerholle 18.8.2010 kokouksen, jossa läsnä oli eri killoista 22 henkilöä. Sodanajan rajamiesten perinnetoimikunta lakkautettiin ja perinteitä jatkamaan perustettiin valtakunnallinen RAJA- JA MERIVARTIOJOUKKOJEN PERINNEYHDISTYS RY, GRÄNS- OCH SJÖBEVAKNINGSTRUPPERNAS TRADITIONSFÖRENING RF. Säännöissä sitä kutsutaan RAJAN PERINNEYHDISTYKSEKSI. Puheenjohtajaksi uuteen yhdistykseen pyydettiin eversti (evp) Martti Kukkonen. Sodanajan rajajoukkojen perinnetoimikunta lakkauttamiskokouksessaan Immolassa 18.8.2010 luovutti sodanajan rajamiesten oltermannin ja myöhemmin sodan ajan rajajoukkojen rajaoltermanninsa sauvan uuden juuri perustetun Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistyksen käyttöön. Rajan Perinneyhdistys kutsui Rajaoltermanniksi sauvan entisen haltijan kenraaliluutnantti Yrjö Kärkkäisen. Kärkkäisen kuoleman 2017 jälkeen rajaoltermannina jatkaa kenraali Jaakko Kaukanen.

Rajan Perinneyhdistyksen

kunniapuheenjohtaja Martti Kukkonen