RAJAVARTIOPERINNE 

Haastateltava:                     Juhani Matero

Haastattelija:                      Seppo Kärnä

Aika:                                   16.7.2013

Paikka:                                Ilomantsi

 

JM:  Joo, nimi on Juhani Matero ja olen syntynyt kesäkuun 16. päivä vuonna 1940 Suomussalmella. Ja sitten mitenkä päädyin rajamieheksi, niin se juontaa oikeestaan harrastuksiin. Koulupoikana, lukioaikana harrastin yleisurheilua, lähinnä juoksulajeja. Sain mm. yhtenä kesänä 17-vuotiaana neljä Kainuun piirin mestaruutta.  Ja kuinkas ollakaan, siinä oli rajamiehiä näissä urheilutouhuissa mukana ja he sitten sanoivat, että kuulepas poika, kunhan pääset lukiosta, niin menepäs kadettikouluun ja rajavartiolaitokseen ja siitä se oikeestaan tavallaan juonti sitten sieltä urheiluharrastuksista sitten tämä työura rajavartiolaitoksessa. Ja varusmiespalveluksen jälkeen jäin vänrikiksi Kajaaniin Kainuun rajaan sissikomppaniaan ja siitä sitten -61 syksyllä kadettikouluun, josta valmistuin -63 lokakuun lopulla. Ja ensimmäinen palveluspaikka oli Suomussalmen, se silloin oli Kainuun rajavartioston toinen komppania, eli myöhemmin Suomussalmen rajajääkärikomppania ja Suomussalmen rajavartioaluehan se sitten tietenkin oli. Ja tuota Karttimon rajavartioasemalla oli ensimmäinen palveluspaikka rajavartiojohtajana, jossa olin muutaman kuukauven. Eli sitten jo helmikuulla mä siirryin sitten silloselle komentopaikalle Ämmänsaareen varapäällikön sijaiseksi. Ja siinä sitten olin vuoteen -65 syksyyn, jolloin sitten kysymättä mielipidettäni siirrettiin Ilomantsiin varapäälliköksi. Muistan vielä, päällikkönä oli majuri Toivo Lallukka, joka tuli minulle näyttämään sanomaa, joka oli tullu Kajaanista esikunnasta, että siirretään luutnantti Juhani Matero Suomussalmen raja, tai toisesta komppaniasta niin Pohjois-Karjalan rajavartioston toiseen komppaniaan, eli Ilomantsiin varapäälliköksi.

Ja niinhän se sitten lähtö tuli jo siinä kuukauven sisällä Ilomantsin, elikkä lokakuun lopussa, loka- marraskuun vaihteessa Ilomantsiin. Ja täällä olin sitten Ilomantsissa varapäällikkönä elokuuhun -66, jolloin sitten komennettiin Tuusulaan kapteenikurssille taistelukoululle. Ja sieltä tulin sitten -67 huhtikuun lopussa. Ja tämän kurssin aikana minut sitten siirrettiin Onttolaan, kun tuota tänne tietenkin sitten minun tilalle tuli uus varapäällikkö ja minun tehtävä siirty Onttolaan komentotoimistoon ja siihen tehtävään tulin sitten -67 huhtikuussa. Ja siellä olin sitten komentotoimiston päällikkönä ja osan aikaa olin koulutustoimiston päällikön sijaisena. Kunnes sitten -68 vuojen loppupuolta, marraskuulla, silloinen komentaja everstiluutnantti Yrjö Kärkkäinen kysy, että olisinko halukas Kuusamoon siirtymään, että sinne tarvittas varapäällikkö, koska sieltä silloinen yliluutnantti Kari Saksala lähti YK:n tehtäviin ja tuota sinne tarvittiin varapäällikkö aika nopeella aikataululla ja minähän olin tietenkin valmis lähtemään Kainuun rajavartiostoon ja ennen kaikkea Kuusamoon. Ja joulukuun alussa sitten siirryin sinne. Siellä Kuusamossa palvelin varapäällikkönä sitten vuoteen -72 helmikuulle, jolloin minut siirrettiin sitten Kajaaniin silloiseen Kainuun rajavartioston sissikomppanian päälliköksi. Ja siinä tehtävässä olin sitten -76 syksyyn saakka, jolloin sitten komennettiin toisen kerran Tuusulan taistelukoululle esiupseerikurssille. Ja sieltä sitten pääsin -77 keväällä.

Olin muutaman kuukauden Kainuun rajavartioston esikunnassa rajatoimistossa toimistoupseerina. Ja sieltä sitten elokuussa -77 sain siirron Ilomantsin rajakomppanian päälliköksi. Nyt jo kysyttiin kyllä halukkuutta, että olenko halukas vai en ? Ja totta kai kun rajakomppanian päällikön tehtävää tarjottiin, niin riemumielin lähdin toiseen tehtävään. Ja siinä tehtävässä sitten palvelin hieman yli kymmenen vuotta, kunnes syksyllä -87 tuli varusmiespalvelus mukaan lukien 25 vuotta palvelusaikaa täyteen. Ja, ja tuota näin minä jäin sitten heti kun se oli mahdollista eläkkeelle. Kuukauden suoritin ylipalvelua tavallaan syyskuun -87, koska tuota sain valtion mailla metsästää vielä ilimaseksi, niin en vielä jääny syyskuun alussa, vaan jäin vasta lokakuun alussa eläkkeelle. Ja nyt sitten olen ollut eläkkeellä jo, tulee syksyllä, hetkinen, siitähän tulee 26 vuotta täyteen, eli enemmän on jo eläkevuosia, mitä oli aikanaan palvelusvuosia. Tässä ihan niinkuin lyhykäisyydessään tämä minun sotilasura. Urakehityksestä sen verran, että en ollut mikään koulutyyppi enkä innokas opiskelija. Ja esim. sotakorkeakouluun en pyrkinyt, koska se olis vaatinu kovaa opiskelua ja paneutumista asioihin ja vielä sitten kaks vuotta kiinni sitä opiskelua siellä Liisankadulla. Ja minun harrastukset enemmän liitty luontoon, kalastukseen, metsästykseen ja. Ja esim. rajakomppanian päällikkönä  osittain työnkin ohessa sai näitä harrastuksia harrastaa, että jos ja kun sotakorkeakouluun olisin pyrkinyt ja sattunut vaikka pääsemään sinne, niin sitten olis joutunu olemaan enemmän esikuntatehtävissä sen palvelusuransa ja minä en oikein mikään esikuntamies tunne olevani, niin tuota näin ollen minun ratkasut oli tämmöset.

IlomRjK:n päällikkö majuri Juhani Matero työhuoneessaan

Ja jos ajatellaan sitten ihan noin taloudellisia seikkoja. Kaks vuotta sotakorkeakoulussa opiskelua Helsingissä, niin se olisi ollu taloudellisestikin rasittavaa. Ja sitten jos ajatellaan palakkausta, niin minä nyt suurin piirtein, tai sanotaanko näin, että hieman paremman eläkkeen sain täältä rajakomppanianpäällikön hommasta, mitä tuota esikunnasta everstiluutnantin jäätyä eläkkeelle, niin hieman huonomman eläkkeen ovat saaneet. Siinä niinkun syitä sille urakehitykselle. Ja, no kokonaisuutena olen ollut, ollut tuota tyytyväinen uravalintaani ja uraani. Sitä en tiedä, ovatko esimiehet olleet tyytyväisiä, mutta minä itse olen ollut itseeni tyytyväinen. Jaa, tässä sitten tulikin mainittua harrastuksista, mitkä kyllä ovat tyypilliset rajamiesharrastukset, eli metsästys ja eri muodoissaan. Nuorempana harrastin linnunmetsästystä pystykorvakoirien kanssa. Nykysin se tahtoo olla lähinnä hirven metsästystä ja tietenkin sitten kalastusta sekä kesällä että talvella. Verkkoja jään alla ja pilkkihomma ja kesällä aika paljonkin harrastan vetouistelua. Osallistuminen kiltatoimintaan, niin kaiken aikaa olen ollut, palveluksessa ollessa olen ollut Killan jäsen ja. Ja kun jäin eläkkeelle, niin olin jossakin vaiheessa rajamieskillan puheenjohtajanakin useita, kymmenkunta vuotta. Ja palvellessani Onttolassa toimiston päällikkönä tavallaan jouduin viran puolesta olemaan niin kun, ns. pääkillan sihteerinä olin -67, -68 vuosina.

 Siinä niinkun kiltatoimintaan osallistuminen. Ja yleensä, mitä killan tilaisuuksia on, olen pyrkinyt osallistumaan kaikenlaisiin killan rientoihin. Ja sitten työyhteisöstä, tai työstä, taisin tuossa jo oman työn kuvauksesta jo tuli kerrottua, missä eri tehtävissä olen palavellut. Ja sitten noista palveluolosuhteista, jos ruvetaan vertaamaan sitä aikaa 60-luvun alkuun, jolloin minä olin kadettikoulun jälkeen rajavartiolaitoksen ja sitten niihin viimesiin palvelusvuosiin, niin aika suuria kehityksiä siinä on tapahtunu. Ensinnäkin sillon -63 vuonna ja 60-luvun alakupuoli, niin rajavartijat olivat enimmäkseen poikamiehiä, asuivat vartioasemalla. Ja, ja siten he olivat vielä, aika monet olivat lähtöisin muualta, että heitä ei, tai näitä paikallisia esim. niin kun Suomussalmella, niin ei siellä tainnu olla, jos en nyt ihan väärin muista, niin olikohan siellä yhtään syntyperäisiä suomussalamelaista rajavartijaa, kyllä ne olivat muualta tulleita. Suurin osa oli, oli pohjanmaalta, etelä-pohjanmaalta ja keski-pohjanmaalta nämä rajamiehet. Ja tosiaan he asuivat vartioasemalla.

Ja sitten joku oli kyllä saanu luvan mennä naimisiin ja oli naimisissa olevia perheellisiä rajavartijoita. He asuivat sitten rajavartiolaitoksen tiloissa. Esim. Karttimon vartio, siinä oli vanha rajavartioasema, joka oli muutettu sitten perheasunnoiksi, siinä asu kaksi vai kolme perheellistä rajamiestä. Ja sitten uuden vartiorakennuksen yläkerrassa asu vartion emäntä, joka oli naimisissa rajamiehen kanssa. Mutta se, että, että suurin osa oli tuota näistä rajamiehistä, rajavartioista niin oli muualta tulleita ja yleensä poikamiehiä. Mutta sitten kun verrataan näihin 80-luvun ja viimesiin palavelusvuosiin, mitä minä olin, niin rajavartijat, vartijoiksi jo kelpasi paikallinen, esim. Ilomantsissa syntyny ja nykyisin taitaa suurin osa ollakin niin, että ovat paikallisia, täällä Ilomantsissakin Pohjois-Karjalassa syntyneitä ja Ilomantsissa syntyneitä rajavartijoita. Ja, ja tuota sitten näitten rajavartijoitten olosuhteet muutenkin ovat muuttuneet. Ja palkkaus varmaan parantunut moninkertaiseksi siitä, mitä se oli sillon 60-luvun alakua. Sillon heillä oli tietenkin ilmanen vaatetus ja majoitus ja muonitus, mutta sitten se palakka ei ollu kovin kummonen. Ja nyt verrataan näitä nykysiä rajavartijoita, katsotaan täällä Ilomantsissakin, niin asuvat hienoissa hyvissä omakotitaloissa ja ajelevat tuota hyvillä autoilla. Ja harrastavat, ihan tuollasia saattaa olla kalliitakin harrastuksia, että rahaa näyttää olevan käytettävissä huomattavasti enemmän mitä sillon ehkä oli 60-luvun alun rajavartijoilla.

Sitten jos ajatellaan muuten näitä olosuhteita. Esim. mitä on muutosta tapahtunu, niin minusta aika suuri muutos on tapahtunu esim. tässä rajavaltuutettu organisaatiossa ja, ja suhtautumisessa toisen maan rajavaltuutettuihin. Esim. Kuusamossa ollessa varapäällikkönä, niin sillon niihin aikoihin oli silloisen Uhtuan alueen rajavaltuutettuna  semmonen kuin eversti Folomajev, joka oli varsin tiukka, suorastaan melekein semmonen pelättävä mies. Ja, ja tuota jos heidän puoleltaan lentokone erehty käymään Suomen puolella, niin kun kerrankin Kortesalmen vartiossa kone pyyhkäs aivan pinnassa, tuli reilusti Suomeen, kävi varmaan semmosen 30 km sisämaassa Suomen puolella ja sitten Kuusamon pohjoisosasta Paljakan Liikasen välisellä alueella meno takasin rajan taa. Ja siitä oli hirmusesti havaintoja niin siviilien kun rajamiesten tekemiä havaintoja, mutta kun sitten valtuutetut käsitteli asiaa, niin Folomajev jyrkästi kiisti: ei ole, ei ole meidän kone käynyt. Ja esitti jonkun muka asiantuntijan tekemän piirroksen, mikä heillä Muurmanskista tuli Pietariin tämmönen rahtikone sinä päivänä lensi ja näytti vielä sen reitin, minkä heidän asiantuntijat olivat tehneet, joka oli 50-60 km sillosen Neuvostoliiton puolella, eli siellä oli se lento tapahtunut. Ja jyrkästi kiisti. Mutta sitten loppuaikana 80-luvulla kun oli, niin ne oli täysin muuttunu toisenlaiseks nämä systeemit, he myönsivät heti, jos oli käyny heidän kone meidän puolella. Ja saattovatpa joskus ihan oma-alotteisestikin jo ilimottaa, että näin on tapahtunut tämmönen, että meidän kone erehty, että siis tässä on tapahtunu suuri muutos, että eivät kiistäneet, että myönsivät aina reilusti, että tämmönen on tapahtunu. 

 Mutta sillon 60-luvun alakua, niin kyllä ne olivat tiukkoja, kiistivät jyrkästi, ei ole. Tämäkin eversti Folomajev tiukkasi tunnuksia, minkälaiset numerot? Mitä numeroita siinä oli siinä koneessa. Ja sitten jos olis voitu esittää, mistäs niitä numeroita havaittee kun aivan pinnassa suihkukone, mikähän lie Mig ollu ? En muista tyyppiä, mikä se oli, mutta tuota muutoksia on kyllä tapahtunut. Ehkä tämä Neuvostoliiton hajoaminenkin vielä vaikutti sitten, tai on varmaan vaikuttanu vielä enemmän, mutta se tapahtu minun eläkkeelle jäämisen jälkeen tämä Neuvostoliiton hajoaminen. Sitten näitä palaveluolosuhteita jos ajatellaan, niin sillon 60-luvulla, niin partiot talavella hiihtivät, ei ollu moottorikelekkoja. Taisipa olla -68 vuonna tuli vissiin pohjos-karjalaan ensimmäinen, tai ensimmäiset moottorikelekat. Niin minä muistelen, kun Onttolassa oli kerran päällystön opetustilaisuus, niin siellä sitten sillonen huoltopäällikkö Mikko Heino esitteli meille kelekkaa sekä Onttolan alueella että sitten maastossa Pärnävaaran alueella. Ja yritettiimpä hiihtohinaustakin, siinä tuli muutama mies kelekan perässä, vaan ei se, ei se oikein onnistunu se kokeilu siellä, Niin, niin suurin muutoshan tapahtu näissä kulukuneuvoissa sitten, kun 80-luvulla esim. oli jo kaikilla vartioasemilla vähintään se yks – kaks moottorikelekkaa ja joukkueajoneuvot.

Ja sitten metsäautotieverkosto kun oli jo kohtalaisen tiheää, niin siellä partioita autolla siirrettiin johonkin määrättyyn pisteeseen, josta se ehkä sitten käveli toiseen pisteeseen, tarkasti rajan ja taas sieltä sitten kävi autopartio noutamassa, että kaikella tavalla niin tämä kulukuneuvojen ja myöskin tieverkoston kehittyminen on helepottanu. Mutta myöskin se tieverkkojen kehittyminen sinne, metsäautotieverkoston kehittyminen ja lisääntyminen rajan tuntumassa, niin se tietenkin saatto aiheuttaa myöskin sitten sitä, että siellä oli, oli enemmän liikkujia sitten siellä valtakunnan rajan lähellä. No, sitten yhteistyöstä muitten viranomaisten kanssa. Etenkin poliisiviranomaisten kanssahan rajavartiosto on kaiken aikaa joutunu aika läheisesti toimimaan ja tiiviissä yhteistyössä monenlaisissa asioissa. Mm. esim. etsinnät  on ollu semmosia, joissa on poliisi ja raja tehnyt tiivistä yhteistyötä ja monenlaisia eksyjiä ja etsintöjä niitä on ollut minunkin aikana.

Räjäytimme IlomRjK:n huoltoupseerin ylil Teuvo Strandmanin kanssa asekätkentään liittyvän kätkön, jossa oli telamiinoja ja trotyylia. Männikkökankaaseen tuli halkaisijaltaan n. 10 m ja syvyydeltään n. 5 m monttu.
Paikka oli Möhkön tien varrella Taivallammen maastossa. Kätkön tekijä oli ollut heti sodan loputtua Ilomantsin komppaniassa palvellut ltn Reino Lehti. Asiasta kertoi RVL:n päällikkö Yrjö Kärkkäinen. Kätkön löysivät marjastajat elokuussa 1978.

No, sitten niistä tässä on työajoista ja vapaa-ajoista ja lomista, ne on toki ihan lakisääteisiä ollu, jokaisella se lomaoikeus on ollut. Ja työajathan ovat siis muuttuneet, silloin 60-luvun alkuun niin ei ollu työaikalakia olemassa. Saatto olla, että palavelusta oli 24 tuntia vuorokaudessa ja saatto olla, että mies oli yhtä soittoa partiossa monta vuorokautta. Ja ehkä saatto hieman levätä sitten partioretken jäläkeen vartiolla ja kohta piti lähteä uuvelleen, ja tunteja ei laskettu, kunnes sitten 60-70-luvun vaihteessa tuli sitten työaikalaki. Minä olin Kuusamossa sillon varapäällikkönä, siinä ruvettiin jo sitten pitämään tuntikirjanpitoa töistä ja, ja tuota minusta se oli ihan oikein ja kohtuullista, että ei miehiä turhan päiten niin kun. En nyt sitä sano, että olis simputettu ketään, mutta kuitenkin saatto olla, että siellä, jos jonkun rajavartijan naama ei vartiopäällikköä miellyttäny, niin saatto käyvä niin, että semmonen mies joutu ehkä vähän useammin partioon ja huonommissa keliolosuhteissa ja varsinkin viikonloppuisin. No, mitäs vielä pitäis?

SK:  Erityisii sattumii jos.

JM: Sattumia ja sattumuksia. No, tuota jos semmosia ikäviä, ikäviä sattumuksia. Niin minun palavelusurani, vois sanoa, että ikävin tapahtuma oli aikanaan Ilajan vartioasemalla, kun, olikohan se -80 kevät se taisi olla, kun siellä vartioasemalla Kauko Peltonen – niminen rajavartija ampui toisen rajavartijan vartioasemalla ja haavoitti vielä toista rajavartijaa. Ne olivat kolmisin siellä vartioasemalla, niin Kauko Peltonen yhtäkkiä sieltä pistoolin kanssa ilmestyy päivystyshuoneen ovelle ja ampuu päivystäjänä olleen rajavartijan, oliks se Jaakko vai Jarkko?

SK:   Jaakko.

JM:  Jaakko nimenomaan, Jaakko Torssonen ja, ja sitten yritti siinä ampua Voitto Metsoa, mutta hän sai jotenkin tuolilla huitaistua siinä, että se vähän häiriintyi ja sitten Metso pääsi livahtamaan ulos. Ja Peltonen ampu vielä häntä perään ja sai tuonne pakaraan, pakaralihakseen vielä Voitto Metso siitä osuman. Ja, ja tuota, no, sitähän vartioasemaa sitten, tai Metso kun meni sinne Ilajajärven rantaan Särkilahteen, siellä oli Lipsun Nykäsen veljeksistä yks kalalla ja hän sitten toimitti Metson terveyskeskukseen ja hän myös ilmotti asiasta poliiseille, että tämmönen on tapahtunut. Ja sitten tietenkin koottiin nopeasti joukko, lähinnä komentopaikalta rajavartijoita ja lähettiin piirittämään. Ja sitten sinne tuli rikospoliisin miehetkin sillon illan mittaan paikalle ja piiritettiin Ilajan vartioasemaa: Ja tuota, muistan vielä komisario Nyman rikospoliisin edustajista, kun kysyttiin, että mitä pitää tehä, jos se Peltonen sieltä tulee ja, ja tuota rupee ampuilemaan ja osottelemaan meitä, niin Nymanin ohje oli selvä: ammutaan Peltosta. Meillä kaikilla oli aseet, jotka oltiin piirittämässä. Mutta tämä piiritys sitten oli oikeestaan turha, koska poliisit tekivät sitten kaasuiskun aamuyöllä kolmen, neljän välillä sinne vartioasemalle, niin ei siellä enää Peltosta ollukaan, hän oli ehtiny livistää jo ennen kun saatiin se ketju siihen vartioaseman ympärille. Ja Peltonen sitten oli kolome vuorokautta maastossa sitten piileksi ja sitten hänet saatiin kiinni.

Mutta sitten se ikävin vaihe tähän liittyen oli sitten se aamulla mennä tuonne Leskenvaaralle minun ja sillosen Ilajan vartiopäällikön Oiva Hakkaraisen kanssa, mennä ilmottamaan tämän Torssosen vanhemmille, että mitä siellä on tapahtunut. Ja isä oli pellolla aamulla jo aikasin kevättöissä, peltotöissä. Hän näki meidät, niin hän sitten pysäytti traktorin ja tuli sitten juttusille ja kerroimme hänelle ensin, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen menimme sitten sinne rakennusten luo ja tämä Torsosen äiti oli aamulypsyltä tulossa navetasta ja tuota. No, sitten tämä isä Torssonen sitten, Erkki Torssonen kertoi vaimolleen, että mitä on tapahtunu. Ja tämä Jaakon äiti ymmärsi niin päin, että tämä Jaakko on ampunut tämän Peltosen, että ilmeisesti siitä joskus heillä oli ollut kotona puhetta, että siellä on vähän vaikeaa, niin ehkä henkilösuhteet siellä vartioasemalla ja tämä äiti käsitti sitten aluksi näin, että tämä Jaakko oli ampunut tähän Kauko Peltosen. Kunnes sitten korjattiin, että se on käynyt päinvastoin tämä homma. Ja totta kait se oli äidille kauhea isku tämä,

Tämä oli kyllä minun palavelusurani ikävin ja vaikein tehtävä, mitä, mitä on ollut. Tietenkin sitten niitä ilosia ja hyviä ja mukavia tapahtumia, niitähän on, on, en nyt sanoisi pilvin pimein, mutta kuitenkin niitä on aika paljon ihan, ihan tuolta normaali työpäiviin liittyen. Ja sitten tietenkin osittain vapaa-aikaankin liittyen, nimenomaan tässä rajayhteisössä, jos näin sanoisin. No, sitten tämmösiä luontokokemuksia, niitähän varmasti on jokaisella, jokaisella rajamiehellä, joka on tuolla rajalla palvellut ja luonnossa liikkunut, niin monenlaisia havaintoja eläimistä ja kasveista ja niin poispäin, ihan mukavia muistoja. No, sitten huumorista, jos kun täällä on, on täällä paperilla tämmönenkin kohta kun huumori, niin kyllä kai sitä huumoria on tullu viljeltyä, ainakin minä ehkä pitäisin itseäni kuitenkin jollakin tavalla huumorintajuisena ja monet asiat olen yrittänyt ottaa huumorinkin kannalta, että aina ei tarvitse tuota antaa sen pipon puristaa. Vaan tuota, minusta se huumori oikeestaan kuuluu tähän rajamieselämään ja rajamiesperinteeseenkin. No, sitten juhlaperinteistä, esim. rajavartiolaitoksen vuosipäivän juhlat, niin ne oli aina oikeestaan semmonen odotettu tapahtuma. Niin sillon heti 60-luvun alakupuolella ne olivatkin hienoja juhlia. Lähettiin tosiaan, vaimoväki aina parhaimpiinsa sonnustautuneena ja itsekin aina juhlavaatteet vejettiin päälle ja kyllä ne oli ihan mieleenpainuvia tilaisuuksia ne vuosipäivät. Tietenkin ne päiväjuhlat, pääjuhla ja sitten illalla oli aina se perinteinen upseerikerholla iltajuhla, johon oli sitten aina kutsuttu tietenkin rajavartiolaitoksen, tai rajavartioston niin kun tämmösiä yhteistyökumppaneita ja siviili-ihmisiä mukaan, ja ne oli hienoja hetkiä.

SK:  Mites tuota nämä joulupäivälliset? Nämähän oli perinteiset tässä johtopaikalla?

JM:  Joo, niin oli, totta kai oli vielä. Se oli kanssa tietenkin hieno tilaisuus sitten aina johtopaikalla ja komentopaikalla aina perinteinen jouluateria, jossa oli, oli tuota komentopaikan henkilökunta ihan jokaista työntekijää, siviilityöntekijää myöten mukana. Ja sitten oli aina seurakuntien edustajat, niin kun täällä Ilomantsissa oli molempien seurakuntien, luterilaisen seurakunnan ja ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrat paikalla. Ja ne oli  hienoja tilaisuuksia. Ja sitten tietenkin tämmöset lähimmät yhteistyökumppanit, poliisi, metsähallituksen ja tielaitoksen edustajat olivat aina mukana tällä jouluaterialla.

SK:  No, sotahistoriahan on nykysellään Ilomantsissakin aika lailla pinnalla, mitenkä sillon sinun palvelusaikana?

JM:  No, ehkä ei, ei niin paljoa silloin. Minun mielestä enemmän nykysin kiinnitetään sotahistoriaan ja näitä asioita tutkitaan. Kun silloin ne  ois ollu vielä paljon tuoreemmassa muistissa ihmisillä, mutta ei niitä sillä tavalla. Olihan niitä sotahistorian harrastajia, totta kai, mutta ei ne niin paljon ollu pinnalla kun ovat nykysin sotahistoriaan liittyvät asiat. Totta kai niistä oli, esim. näistä niin kun täällä Ilomantsin suunnalla ja myös Suomussalamen taisteluista, niin oli olemassa, joku oli tehnyt jonkinlaiset esitysrungot niistä ja piirroksia, karttapiirroksia, luonnoksia, tämmösiä tauluja. Kyllä minäkin muistan nuorena miehenä, niin Suomussalamella jouvuin tuota jollekin porukalle lähtemään oppaaksi ja pitämään esitystä Suomussalmen taisteluista, kuin myös täällä Ilomantsissa. Esim. -66 kesällä, niin mä muistan, se oli, heinäkuutakohan se olis ollu, sillonen päällikkö majuri Reino Rautsi sano mulle lauantaina, että menet huomenna sunnuntaina klo 12 Oinassalmelle pitämään Lieksasta tuleville Viensuun Martoille esitystä Ilomantsin taisteluista.

Rajakomppanioiden päälliköt RVL;n vanhemman päällystön kurssilla 1979 Muoniossa. 
Vasemmalta edessä Juha Kare, Toivo Pitkänen ja Jussi Henttinen
Takarivissä vasemmalta Juhani Matero, Yrjö Väisänen, Pentti Kaskama, Antti Winter, Raimo Piiroinen, Pertti Mäkinen, Jouni Tiitola, Arto Lavento, Esko Marttinen ja Ahti Määttä

 No, siinähän tietenkin tuli sitten varapäällikköparalle uneton yö, kun en minä vielä ollu ehtiny Ilomantsin suunnan taisteluihin paneutua ja tutustua, niin voi sanoa, että uneton yö tuli, kun piti ruveta etsimään aineistoa. Ja kyllähän sieltä tietenkin löyty niitä valmiita piirroksia, joita sitten Oinassalamella siihen johonkin karahkaan ripusti tauluja ja piirroksia ja kertoili sitten näille Viensuun Martoille Ilomantsin suunnan taisteluista. Sekin, niin ois voinu sillon tietenkin muutamaa päivää aikasemmin jo päällikkö siitä mainita, kun hän oli kuitenkin tietonen, että Viensuun Martat ja hän oli sopinu, että rajasta tulee joku, joku tuota kertomaan heille taisteluista, mutta. No, sitten tämmöstä, mitä merkitsee olla rajamies. Niin kyllähän sitä jollakin tavalla aina on saanu rintaa röyhistää ja röyhistäen todeta, että minä olen rajamies. Kun joskus, minä muistan aikanaan jossakin tuon Pekka Puskan tapasin Sydänliiton ja Sydänpiirin touhuissa ja merkeissä ja hän totesi, että jaa, sinähän olet se armeijan mies. Niin kyllä minä hieman röyhistin rintaani ja sanoin Pekka Puskalle: en minä ole armeijan mies, vaan minä olen rajavartiolaitoksen mies, rajamajuri enkä mikään joku armeijan puolen majuri, että kyllä sitä jonkinlaista tämmöstä ammattiylpeyttä on ollu ja ylpeyttä tästä, tästä joukosta, eli rajajoukoista. Onhan siinä hirmunen ero olla, joku armeijan puolen majuri tai sitten rajavartiolaitoksen majuri. Oikeestaan, tässä niin kun lyhykäisyydessään, miten minä olen kokenut ja miten minun palvelusura on menny, että jos sulla ois jotakin kyseltävää, niin. 

SK: No, sattukos sinun aikana nämä molemmat rajamiehille tulleet haaverit karhun kanssa? 

JM: Kyllä, kyllä joo, nämä haaverit sattu minun aikaan. Joo, minä muistan Kivivaarassa Hemmo Ropponen kun joutu, sillonen Kivivaaran vartioupseeri karhun raatelemaksi. Niin minä sain tiedon siitä terveyskeskuksesta, silloinen terveyskeskuslääkäri Markku Savola soitti minulle, että tällä on sinun alainen, alainen tuota ja hänelle on käyny huonosti karhun kanssa, että ihan millimetreistä oli kysymys, kun oli kaulavaltimo ollu aivan näkyvissä siinä karhun repimässä haavassa tuossa kaulassa. Ja tietenkin sitten Hemmohan vietiin keskussairaalaan, mutta täältä Ilomatsin terveyskeskuksen kautta se tapahtu. Ja kyllä täytyy sanoo, että siinä oli Hemmolla, tosiaan niin Savola sano, että milleistä oli kysymys, että olis kaulavaltimo menny poikki, ja sillon olis tietenkin, tietenkin Hemmo jääny sinne mehtään ja se olis ollu hänen viimeinen metsästysreissu. Siinähän oli semmonen tilanne, että Hemmo oli lintumetsällä pystykorvakoiransa kanssa kivääri selässä ja haulikko kädessä siellä käveli. Ja kuinka ollakaan, sieltä yhtäkkiä koira tuo karhua ja hän ampu sitä, muistaakseni hän oli ampunu edestäpäin sitä, mutta se laukaus oli jääny hieman alas ja rikko tästä karhulta niin vatsanpeitteitä siten, että sieltä oli sieltä oli suolet lähteny valumaan.

Ja tuota karhu kävisi siitä ja kuinka ollakaan, Hemmo lähti sitä etsimään ja karhu oli semmoseen puskaan piiloutunu ja sieltä se yllätti sitten, että se laukas, minkä hän kiväärillä, tai se laukesi se ase, niin se ei ollenkaan menny karhuun päin. Ja sitten oli alakanu puitten kiertäminen ja karhu siinä vähän rusikoi sitten Hemmoa. Ja tuota ilmeisesti siinä sitten kävi niin, että oliko jo Hemmo, menikö tajuttomaksi ja karhu sitten luopui siitä. Ja Hemmo sitten pääsi siitä liikenteeseen ja se muistaakseni Joutsikin talolla oli siinä lähettyvillä, niin oli katon korjaushomma ollu ja siellä oli kaks miestä rakennuksen katolla ja he olivat kuulleet sieltä jostakin metsästä peltoaukean takaa huutoa ja sitten merkkilaukauksia. Ja lähtivät ottamaan selvä, no sieltähän se sitten Hemmo löyty aika huonossa kunnossa. Voi sanoo, että oli tuuria siinäkin, että ne miehet sattuivat olemaan siellä kattoremontissa, että jos tämmöstä ei oisi tapahtunu, niin voi olla, että Hemmo oisi jääny sinne metsään. Sitten se karhu oli, isäntä sitten lähti, Kivivaaran, sanoisinko tämmönen innokas erämies, luontoihminen Viljo Sivonen rajavartija, sitä karhua etsimään koiransa kanssa. Ja nehän sen sitten löysi ja lopetti sitten sen karhun sinne metsään. 

Rajavalvontatarkastuksen yhteydessä Ala-Vieksijärvellä (SNTL:n puolella Möhkön kohdalla) kesällä 1987.
Veneessä vasemmalta tulkit maj Usoltsev ja kapt Teijo Pakarinen, maj Juhani Matero, evl Mihail Uljanov sekä veneen kuljettaja Liettuassa syntynyt matruusi.

 Ja toinen juttu oli sitten liittyen näihin tohtori Nyholmin karhututkimuksiin, joissa oli mukana Ilajan vartiolla palveleva Reijo Savula. Ja siellä sitten oli samanaikasesti kaksi, kahdessa eri häkissä karhut. Ja se oli perjantaiaamu, kun ne sitä toisen karhun käsittelyä aamulla aikasen siellä tekivät, jossa otettiin karhusta verikoetta ja katkastiin joku määrätty kynsi, että voidaan jäljistä päätellä sitten, mikä karhu on ollu liikenteessä kun on yksi kynsi katkaistu. Ja sitten siinä vielä poistetaan hammas sieltä, yksi semmonen hammas, mikä ei ole karhulle tarpeellinen siinä ruokailuhommassa, niin tuota ne kaikki tehtiin. Ja siinä oli sitten siinä hampaan poistossa, kun oli, sen häkin läpi se tehtiin siitä raosta ja siinä kun oli vähän niin kun tönäs Reijo kinnaskädellä sitä karhun kuonoa tuolla tavalla, että vähän siirtysi, että saisi Nyholm sen hampaan sieltä poistettua. Ja olivat vielä nämä toiset paikalla olevat metsämiehet, tai ketä siinä oli siinä touhussa, mm. Reijo Savulan vaimon veli ja Rouhiaisen veljeksiä, niin ne oli vielä nauraneet, että tuossa karhu muistaa tuon kuonoon tönäsyn. Ja kuinkas ollakaan sitten kun niitä karhuja, olikohan tämä peräti neljästoista näitä häkkikarhuja, joita käsiteltiin, niin siellä oli homma vähän niin kun kotkauduttu, niin Reijokin oli vaan sitten siitä häkistä niitä seipäitä, mitä oli edessä, niin oli ihan niin kun lykkiny siitä vierestä pois. 

 

Ja kun seipäät oli poistettu, niin Reijo oli sanonu, että alahan ukko mennä siitä sille karhulle Ja kuinkas ollakaan, karhupa ei lähtenykään suoraan pois pään vaan pyörähti Savulan kimppuun ja löi ensimmäisenä rynnäkkökiväärin Savulasta käsistä ja sen jälkeen miehen kimppuun ja niskaan ja päähän kiinni. Ja tuota sitten Rouhiaisen, en muista mikä se? Se ei ollu Taisto, vaan Teuvo Rouhiaisen karhukoira, joka oli siinä paikalla, niin se takaapäin karhun palleihin tarttu ja tuota se hetkeksi käänty karhu koiran suuntaan, mutta vielä meni uudemman kerran Savulan kimppuun ja skalpeeraamaan päänahkaa. Mutta vielä meni se koira uuvelleen siihen karhun kimppuun ja tuota siinä vaiheessa sitten se koira, ne niin kun unohti tämän Reijo Savulan siihen maahan ja sitten lähti poispäin siitä. Ja se oli semmonen skalpeeraus, että yli 50 tikkiä piti laittaa Reijo Savulan päänahkaan sitten tuolla terveyskeskuksessa.

Ja sitten se toinen häkkikarhu, minä sitten muistan, kun sunnuntaiaamuna sitten Nyholm meni käsittelemään sitä toista karhua sinne häkille, niin, niin tuota ja tehtiin nämä samat toimenpiteet kaikki, mutta sillä erotuksella, että sitten ei käsitellessä siitä viereltä nyvitty niitä seipäitä pois, vaan sitten ne vejettiin useemman kymmenen metrin päästä vedettiin köysillä sitten ne seipäät, kun se karhu sieltä häkistä vapautettiin. Ja siinä oli Nyholmin ohje, että jos se köysien tälle puolelle tulee, niin kun missä oltiin yleisö tavallaan, aseistautunut yleisö, niin Nyholmin ohje oli, että sillon ammutaan se karhu. Ja tämäkin karhu, niin kyllä se vaan, vaikka sitä kuin oli hunajalla lepytelty sen käsittelyn jäläkeen sinne häkkiin, niin ei se heti suinpäin rynnänny kun pääsi vapaaksi häkistä, vaan se katseli vähän meitä jokaista siitä ja sitten vasta lähti löntystelemään metsään. Nämä oli tosiaan semmosia, semmosia tuota karhujen aiheuttamia tappioita rajamiehille. Onneksi ei henkeä kukaan menettänyt. Sitten tietenkin tuolla, jos nyt tämmöseen metsästykseen liittyvistä asioista, niin yks niitä mieleenpainuvimpia hirven metsästyksiä rajan takana oli. Ensinnäkin voi sanoa, että kaksi mielenkiintoista hirven metsästystä. Ensimmäinen metsästys oli, kun venäläiset, valtuutettu organisaatio halus meijät hirvimetälle, niin ajettiin pitkin metsiä tuolla Petsamon tien pohjia. Se oli tammikuun alkua, lunta oli joku semmonen jo 40 senttiä varmaan maastossa. Ajettiin maastokuorma-autolla, meitä oli kolome majuria siellä ohjaamon ja pressukopin välissä siellä akun päällä ja vararenkaan päällä ja missähän se kolomas seiso, aseet valamiina, että jos sieltä taimikosta nousee hirvi. No, eihän siellä mitään tietenkään ja valtuutetut tuli maastotaksilla perässä. No, eihän siellä mitään hirviä tietenkään löytyny eikä tullu. 

Ja sitten Paanila, sillonen rajavaltuutettu eversti Paanila sano, että kun seuraavan kerran metsästetään, niin tehäämpä sitten niin kun meillä Suomessa tehään hirven metsästystä. Mennään passiin, määrättyihin passipaikkoihin ja sitten ajometästyksellä ja niinhän sitä tehtiin seuraava kerta. Ja tuota välillä heidän venäläisten, tai sillosen neuvostoliittolaisten valtuutetun talon tälle puolelle Suomen puolelle passiin tien ja järven väliin ja sitten Miikkulanvaaran länsireunasta lähti ajoketju, toistakymmentä, 12 siellä taisi olla venäläistä sotilasta, niin ajottivat tämmösen ajohomman sinne itään päin Ja kuinkas ollakaan, niin siellä, sieltähän hirviä tuli. Eversti Paanila ampu samaan kasaan neljä hirveä. Ensin kaksi urosta, sitten vasan ja vielä sen vasan emä jäi sitten oottelemaan, että mihinkäs se vasa jäi, niin Paanila vielä ampu sen emänkin siihen.

Eli siihen tuli melekein samaan kasaan tuli neljä eläintä. Ja sitten sen järven rannan tuntumassa, niin siellä majuri Hovi ampui vasan ja emän, tai oiskohan se, hän kyllä myönsi sen järjestyksenkin, kun heidän puolella oltiin, niin siellähän sai ampua miten vaan, niin hän oli ensin ampunu sen lehmän ja kun vasa jäi siihen pyörimään sitten emänsä luo, niin ampu sitten sen vasankin, että totuuden nimessä näin päin se homma tapahtui, mitä ei tietenkään meidän Suomen puolella olis saanu tehä. Tämä oli sitten semmonen varsin tuottoisa hirven metsästys ja totta kai he olisivat sitten, eversti Gavrilov mielellään meille antanu ihan sieltä aikuisen isonkin hirven mukaan. Mutta sitten kuitenkin valtuutettu eversti Paanila suostu, että otetaan sieltä se yksi vasa ja tuotiin Suomeen. Ja sitten siitä osa jäi Leminahon vartiolle ja osa sitten jaettiin, jaettiin tuota meidän metsällä olleitten neljän suomalaisen kesken. 

Puutavaraneuvottelujen yhteydessä käytiin Möhkön Ruukkimuseossa (v1980).
Vasemmalta herra Fofanov, maj Uljanov, Suojärven alueen rajavaltuutettu ev Gavrilov, P-K;n alueen rajavaltuutettu ev Teuvo Paanila, tulkki Teijo Pakarinen. Takana maj Juhani Matero.

 Tämä hirvien suolistushomma vielä tapahtu sillä tavalla, kun majuri Hovi ei ollut ikinä suolistanut hirveä. Sitten minä odotin ohitusleikkaukseen pääsyä, hyvä, että minä nyt kävelemään pystyin Nitrojen voimalla, minäkään en voinu osallistua sitten siihen suolistukseen. Niin sitten eversti Paanila ja sillon oli vielä Kainuun tulkki meillä tulkkina, eli veljeni Matti Matero sitten, niin he kahelleen sitten ne kuus hirveä suolistivat ja laskivat veret ja suolistivat sitten tuo eversti Paanila ja Matti Matero, että se oli heille ihan kova urakka Ja maastoautolla sitten katsilla vejettiin sieltä hirvet tien varteen ja tielle ja siinä sitten oli komia rivi, kuus hirveä. Siitä valokuviakin jossakin on jemmassa minullakin jossakin on kotona valokuvat siitä hirven metsästyksestä. Sitten vielä tietenkin, kun innokkaita mettämiehiä ollaan ja kalamiehiä, niin sitten totta kait sitten tähän rajavaltuutettuorganisaatioon liittyen yleensä järjestettiin kalastusta.

Ja monet kerrat Luovejärvelle ja Ala-Vieksjärvelle ja Viiksin vesistöllä, niin valtavia kalansaaliita saatiin. Erikoisesti on jäänyt mieleen Luovejärvi, ei anteeks, tuo Ala-Vieksjärvi, jossa oli valtavan suuret ahvenet. Kerran pitkässä siimassa siellä oli, kun pitkäsiima kun oli 17 haukea, josta oli painoltaan vain kahesta kilosta tuonne kaheksaan kiloon. Ja tuota sitten niitä suuria lähes kilosia ahvenia niin pari saavillista suurin piirtein. No, ehkä vähän liiotellaan, mutta yks semmonen 40-50 litran saavi se ainakin oli, niin se oli ihan täynnä niitä isoja ahvenia, että ihan kauheita kalajuttuja sieltä vois kertoa. Mitäs sitä vielä?  Niin, tietenkin näistä harrastusasioista. Hiihtourheilu on tietenkin, yleisurheilu ja poikasella tapahtuneitten juoksuhommien lisäksi, niin hiihto on ollu semmonen mielenkiintonen laji. Ja tuota minun palvelusaikana sattu vielä niin hyvä tuuri, että tänne Ilomantsiin kerty hyviä rajamieshiihtäjiä 80-luvun alkupuoliin, tai jo 70-luvun loppupuoliin niitä tuli tänne. Aki Karvonen, Ticklenin veljekset, Lauri Huttula. No, sitten Raimo Hämäläinen tuli pikkusen myöhemmin. Ja minä vielä
70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa toimin ILU:n hiihtojaoston puheenjohtajana ja täytyy sanoo, et oli ihan mukavia hetkiä. SM-kisoja ajatellen Aki Karvonen voitti, olikohan se 80-luvun alkupuolia? Oli, en muista mikä talvi oli, voitti kuitenkin 15 km:n Suomen mestaruuden. Ja sitten SM-viestit oli Tampereen lähellä Teisko SM-hiihot, oli SM-viestit ja tuota Aki Karvonen siellä. Siellä oli Ticklenin veljekset, oli Silvanin Antti ja Aki oli ankkurina ja Aki ankkuriosuudella nosti, taisi olla ILU jossakin seittemäntenä, kuuventeja, seittemäntenä oli sillon ankkuriosuuven alkaessa ja Aki nosti sitten hopealle, että se oli ensimmäinen SM-viesti, mikä oli Ilomantsin Urheilijoille.

Ja sittenhän sitä jatkoa tuli myöhemmin, mutta minä en ollu enää hiihtojaoston puheenjohtajana, mutta kuitenkin seurasin tiiviisti ja jollakin tavalla ylpeyttä tuntien täällä Ilomantsissa -88 talvella kun oli SM, minä olin jo eläkeukko sillon, Niin ensinnäkin aamupäivällä ILU:n naiset, Sirpa Silonen-Ryhänen niin tyttönimeltään Ryhänen alotti naisten viestin. Kaija Kuosmanen, rajamiehen tytär hiihti toisen osuuden ja Irina Kuivalainen ankkuriosuuden ja naiset voittivat sen naisten viestin. Ja sitten iltapäivällä miehet voittivat miesten viestin, että se oli ihan erikoinen tapahtuma Suomen hiihtourheilussa, että sama seura, taisipa olla niin, että ainutlaatunen tapaus siihen mennessä, jolloin sama seura ja vielä omissa kisoissa erikoisesti voittaa samana päivänä sekä naisten että miesten viestin. Ja koska nämä miehet kaikki oli rajamiehiä. Jollen väärin muista, niin se järjestys taisi, Aki taisi alottaa, oliks se niin? Ei kun Hämäläisen Raimo, Hämäläisen Raimo alotti viestin, Aki hiihti, ei kun toisen osuuven hiihti Lauri Huttula, kolmannen asuuven, ei kun anteeks Aki. Aki hiihti toisen osuuven, kun ne oli perinteisellä oli sekä ensimmäinen että toinen osuus. Sitten Huttulan Lauri hiihti kolomannen osuuven ja Ticklenin Antti, Antti tuota sitten hiihti ankkuriosuuden.

Ja vielä seuraavana päivänä sitten oli 50 km:n kisa, niin muutama kilometri ennen maalia, niin näytti siltä että Ticklenin Antti voittaa, mutta kuinkas ollakaan, siinä aivan viimesten kilometrein aikana tuli ilon pilaajaksi semmonen kun, armeijan puolen miehiä vielä oli, ammattisotilas, Heikki Kivikko, joka otti ja riisti sen ilon meiltä ilomantsilaisilta, että Ticklenin Antti olisi voittanu semmosissa kisoissa toisen kultamitalin. Mutta suoraan sanoen, niin kylläpä, vaikka jo eläkeukko olin, niin jonkinlaista ylpeyttä tunsin näistä rajamieshiihtäjistä. Muuten tästä ainutkertaisuudesta, niin sitten meni monta, monta vuotta siitä, seittemän, kaheksan vuotta ainakin vierähti, kunnes sitten saman tyyppinen tilanne toistu tuolla Vuokarissa oli SM-hiihot, niin siellä Vuokatti Ski Team voitti sekä aamupäivällä naisten viestin ja iltapäivällä miesten viestin, et se oli toinen tämmönen tapahtuma, joista silloin Helsingin Sanomien urheilutoimittaja kirjoittaa, että tämä Vuokarri Ski Teamin temppu oli ainutkertainen tapahtuma. Ja minä sitten sain sunnuntaipäivänä soittaa tuonne Hesariin, olin tuolla Helsingissä vielä tyttären luona käymässä ja siellä luin Hesaria ja ihmettelin, että mitenkäs tämmönen kirjotus, että oli ainutlaatuinen tämä Vuokatti Ski Teamin temppu, niin soitin sitten urheilutoimittajalle, niin hyvin pienellä oli sitten maanantain Hesarissa korjattu, että oli jo aikaisemmin tapahtunu, että Ilomantsin Urheilijat on tehny moisen urosmehiläisen työn, että tämä näistä urheilu- ja hiihtoasioista. 

"Ystävyyden paalulla" (rm III/239) Leminahon rajanylityspaikalla kesällä 1979.
Oikealta SNTL:n Kuolismaan vartiopäällikkö kapt Klemetinov (?), tulkki maj Vlaskij, ltn Veikko Kallinen ja
maj Matero

SK: Tuossa vielä noihin Ilomantsin kisoihin liittyen, niin siinähän voi sanoo, että Heikki Kivikko hoiti senaikasella voitelulla, että ne oli Serat tuli just sillon ja tuota se 50 taival, niin se oli kova pakkaspäivä se viestipäivä edellinen ja seuraavana päivänä tuli suoja. Ja Kivikolla niin tuota sukset luisti, hänellä oli se nykyaikanen voide, mutta voi sanoo, että se autto häntä, että ei keskimäärin, ei Kivikko niin Ticklenin Antille pärjänny hiihossa. Tämmönen tilanne siinä.

 

JM: Ja vielä näistä Ilomantsin kisoista sillon, niin tuota sillonen rajavartiolaitoksen päällikkö, en muista oliko hän enää?  kyllä hän oli hiihtojaoston, et kun Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana oli vielä hetken aikaa vielä niinä aikoina, oli tuo Matti Autio oli seuraamassa ja varmaan hänkin röyhisti vielä rintaansa, että rajamiehet voittivat miesten viestin. 

SK: Sattu vielä sillä tavalla, että Autio joutu sieltä välillä käymään pois, Eero Naapurin hautajaiset sattu sillon sillä, olikohan peräti lauantai, tai en muista, oliko hän sillon paikallakaan.

JM: Ei ollu sillon varmasti, jos lauantaina oli Eero Naapurin hautajaiset, niin tuota viestihän oli lauantaina. Joo, mutta kuitenkin oli, näitä kisoja oli seuraamassa, ainakin sillon sunnuntaina oli kun oli se 50 kisa, niin hän oli täällä paikalla.

SK: Kyllä. Joo, oikein hyvä. 

JM: Tietenkinhän näitä tämmösiä on ollu. Ja sitten niitä vähän semmosia ikävän tyyppisiä niitä poliisille virka-apuja, niin kun esim. oli se Osuuspankilla se ampumistapaus, jossa me oltiin piirittämässä sitä. Ja samoin sitten se Sokokseen kun murtautu tämä Esa Kähkönen ja ampuili sieltä, niin ne piiritykset. Ne oli kanssa vähän semmosia.

SK: Kyllä. Minä satuin vielä olemaan sillon kun oli se Osuuspankin ampuminen, niin satuin olemaan päivystäjänä sen yön, niin se oli ikävä juttu se. Ja olin siitäkin tuota piirityksessä mukana siellä tuota Osuuspankin, ei kun Sokoksen pihassa.

JM: En muista, kumpi tapaushan se näistä oli, se oli se Sokoksen piiritys. Mä muistan, Hannu Paavola oli pikkusen närkästyny minulle, että kun hän oli päivystäjävuorossa sillon, että miksei häntä sinne muka otettu  Minä totesin, että kun mulle kerran tuli ilimotus ja olin päällikkö, niin totta kai minä lähin sitten tavallaan niin kun meijän puolesta johtajaksi.

SK: Se oli tuota vielä sitä aikaa, ettei näitä aseita  ollu asekaapeissa eikä patruunat, niin se oli asiakkaana, siellä oli rautaosasto  ja sieltä vaan otti käyttöön ja niillä. Ja tuota siinä oli mm. Haapsaari oli siitä kulukenu, kun oli jo se tilanne piällänsä, niin oli kulukenu siitä toiselta puolelta, se oli Haapsaarta kohtiki ampunu, että korvan juuresta oli vilahtanu. Sehän Haapsaari myöhemmin kerto siitä sitten. Ja tuota se on ihan oikee ratkasu, oikee suunta, että ne on nykysellään kunnolla jo lukkojen takana. Joo, kiitoksia, tässä on hyvä pitkä tarina ja tuota rikastuttaa sitä asiaa, jota varten tässä on töitä tehty

JM: Ja tämmösiä niksejä ja työhön liittyviä niksejä ja hyviksi havaittuja toimintatapoja jne. välittäminen, niitähän tässä tosiaan, ja niitä uskomuksia ja. Mutta tosiasia on, että muutos on ollu kyllä melekonen jo siis 25 vuojen aikana, mitä minäkin olin, että sillon -63 tilannetta ja mitenkä se sitten oli 80-luvun loppupuolen, puolen. Ja tuota samoin kaikki myönteisempään suuntaan, siis hyvään suuntaanhan ne muutokset on kaikki olleet kyllä. Sitä nyt en tiijä sitten sitä nykypäivää ajatella ja nykyhetkeä, että, että vartioasemia kai täällä ei ole enää kun tämä yksi tässä. Mutta se voi olla, ainakin nämä johtajat todistelevat, miten rajavartio on vaan tehostunut ja niin poispäin, niin kait se on uskottava. Ja sitten tuota tärkee tekijähän se on rajan tuonpuoleinen tilanne, niin sehän se on se tärkein. Eihän sieltä enää kukaan oo pyrkimässä. Ootapas, missä äskettäin oli juttua siitä, että ei enää pyritäkään sieltä tänne, niin kun aikanaanhan niitä tuli maitse niitä rajan yli pyrkijöitä. Jotkut saatto olla leikillään ja jotkut tosissaan pyrkivät, mutta eihän nykysin enää olekaan semmosta, että noilta rajanylityspaikkojen läheltä mahdollisesti jos he luvatta kerta tulevat. Mutta kun nykysin pääsee tänne jo luvan perästä tulemaan, niin siinä mielessä ei se tarvihekaan varmasti olla se valvonta täällä rajan pinnassa niin tiivistä kun se sillon aikanaan oli.                                

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry