Tapahtui vuonna 2024
RAJA- JA MERIVARTIOJOUKKOJEN VUOSIKERTOMUS 2024
PERINNEYHDISTYS RY
Helsinki 28.3.2025
RAJAN PERINNEYHDISTYKSEN TOIMINTA VUONNA 2024
- Perinneyhdistyksen puheenjohtajan katsaus
Perinneyhdistyksen monivuotiset hankkeet alkoivat tuottaa tulosta. Rauhan aikana työssään menehtyneiden työntekijöiden tiedot saatiin koottua ja ne jäävät Rajavartiolaitokselle jatkotoimenpiteitä varten. Tietoja täydensi perinnepäivän juhlassa julkaistu Kari Huhtalan kirja sodissa 1939–1945 kaatuneista rajamiehistä. Toimipaikat -hankkeen ensimmäiset tiedot ovat jo nähtävillä perinneyhdistyksen nettisivuilla. Muistomerkit -hankkeen tietoja on kerätty, mutta niiden julkistaminen jää tulevalle vuodelle. Nämä rajan perinnetyön ”kovinta ydintä” edustavat hankkeet työllistävät yhdistyksen hallitusta ja jäsenistöä jatkossakin.
Kuluneen vuoden aikana otettiin käyttöön perinneyhdistyksen pienoislippu ja hautamerkki. Pienoislippu nro 1 jäi omaan käyttöön ja nro 2 luovutettiin Rajavartiolaitokselle kiitoksena yhdistyksen saamasta tuesta. Perinneyhdistyksen tunnuksen pohjalta tyylikkäästi valmisteltu ja sen arvokkuuden hienosti huomioiva hautamerkki on löytänyt paikkansa jo usean Rajavartiolaitoksen edesmenneen työntekijän ja perinnetyön tekijän hautakiveen.
Kuluneen vuoden aikana yhdistys sai kaksi uutta jäsentä ja yksi jäsenyhdistys lopetti toimintansa. Uusina jäseninä toimintaamme tulivat mukaan Rajan Ilmakilta ry ja Saaristomeren Merivartiokerho ry. Tampereen Seudun Raja- ja Merivartiokilta ry joutui lopettamaan toimintansa rekisteröitynä yhdistyksenä jäsenistön ikääntymisen ja luonnollisen poistuman takia.
Rajatalolla Helsingissä pidetyssä vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen ensimmäiset kunniajäsenet. Vuosikokous valitsi yksimielisesti kunniajäsenikseen viisi arvostettua ja ansioitunutta rajan perinnetyön veteraania. Heidät huomioitiin ja palkittiin Rovaniemellä 16.8. järjestetyssä perinnepäivän pääjuhlassa. Lapin rajavartiosto ja sen kilta olivat valmistelleet hienon tilaisuuden, joka huipentui rajajääkärikomppanian alokkaiden valatilaisuuteen ja mieliin jäävään iltajuhlaan.
Rovaniemen perinnepäivän juhlan jälkeen saimme tiedon, että kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara jää eläkkeelle Rajavartiolaitoksen päällikön tehtävästä vuoden lopulla. Hän on ollut keskeisellä tavalla rakentamassa rajan perinnetyön nykyisiä toimintamuotoja ja vaikuttamassa perinnetyön saamaan arvostukseen. Perinneyhdistyksen toiminnantäyteinen vuosi 2024 huipentui 18.12. Imatralla järjestettyyn tilaisuuteen, jossa Pasi Kostamovaaralle luovutettiin kiitoksena ansioistaan rajan perinnetyössä yhdistyksen pienoislippu nro 3.
- Yleistä
Vuosi 2024 oli Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry:n 14 täysi toimintavuosi. Rajan perinneyhdistykselle asetetut tavoitteet on saavutettu toimintasuunnitelman mukaisesti.
Rajan Perinneyhdistystä työllisti edellisen vuoden tapaan kolme merkittävää hanketta:
- Tietojen kerääminen kaikista sodan- ja rauhan aikana palvelustehtävissään menehtyneistä Rajavartiolaitoksen työntekijöistä
- Tietojen kokoaminen kaikista Suomen rajojen sisäpuolella olevista Rajavartiolaitoksen (ja Merivartiolaitoksen) entisistä ja nykyisistä työpisteistä
- Tietojen kerääminen sodanajan raja- ja merivartiojoukkojen muistomerkeistä
Hankkeiden tarkoituksena on perinnetiedon ja tietämyksen syventäminen ja tunnettavuuden/ saavutettavuuden lisääminen sekä menneiden sukupolvien muiston vaalimisen varmistaminen.
Kaikissa hankkeissa kirjataan olemassa olevat tiedot ”yksiin kansiin”. Samalla selvitetään muistomerkkien ja muistolaattojen kunnostustarve, niihin liittyvien opas- ja infotaulujen asentamistarve sekä mahdollisuudet uusien muistomerkkien ja -laattojen paljastamiseen. Myös hankkeiden rahoitussuunnitelmia selvitetään.
Ensimmäinen hanke tuotti vuonna 2024 Rajavartiolaitoksen perinnepäivänä julkaistun kirjan sodissa 1939 – 1945 menehtyneistä rajamiehistä. Toinen hanke on edennyt jo toteuttamisvaiheeseen ja on melko pitkällä Pohjois-Karjalan rajavartioston osalta. Kolmas hanke on myös edennyt ja uusia muistomerkkejä on paljastettu, joista tarkemmin kohdassa 3.
Kansallisarkiston ja Rajan Perinneyhdistys välille on allekirjoitettu kumppanuusyhteistyösopimus Kansallisarkistoon siirrettyjen aineistojen vapaaehtoisdigitoimiseksi tutkimuskäyttöön.
Perinneyhdistyksen hallitus ja jäsenkillat työskentelevät näissä hankkeissa useamman tulevan toimintavuoden ajan. Tukea työhömme olemme saaneet Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköiltä. Ilman niiden ja jäsenkiltojen apua hankkeiden toteuttaminen olisi todella vaikeaa.
Toimintavuonna on julkaistu yhdistyksen pienoislippu ja hautamerkki. Kuvat löytyvät verkkosivuilta.
Lapin Rajavartioston kilta ry:n ja Onttolan Rajakilta ry:n alaisuuteen perustetut Rajajääkäriosastot toimivat aktiivisesti. Osastoon voivat liittyä kaikki Ivalon ja Onttolan Rajajääkärikomppanioista kotiutetut varusmiehet ja vapaaehtoisen palveluksen suorittaneet naiset. Rajajääkäriosastojen tehtävänä on maanpuolustushengen vaaliminen ja yhdyssiteenä toimiminen erityisesti rajajääkärikomppanioissa varusmiespalveluksen suorittaneiden reserviläisten kesken.
Rajajääkäriosastot järjestävät maanpuolustusta tukevaa toimintaa, saapumiserien ja kurssien tapaamisia, kilpailu- ja urheilutoimintaa, elävöittävät historiallisia muistoja ja muita rajajääkärin taitoja edistävää toimintaa. Merkittävä osa kotiutuvista liittyy osaston jäseneksi. Osastojen jäsenmäärä on kohonnut jo useisiin satoihin.
Rajavartiolaitoksen Perinnepäivät pidettiin 16.8.2023 Rovaniemellä yhteistyössä Rajavartiolaitoksen esikunnan, Lapin Rajavartioston ja Lapin rajavartioston killan järjestelyin ja hienoissa puitteissa. Perinnepäivän eri tapahtumiin osallistui noin 700 henkilöä. Perinnepäivä aloitettiin aamulla Kulttuurikeskus Korundissa. Tervehdyksen tilaisuuteen toivat Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara, Rovaniemen kaupungin edustajana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto, Lapin rajavartioston komentaja Jarkko Alén ja Lapin rajavartioston killan puheenjohtaja Pasi Purhonen. Tervehdysten jälkeen nautittiin kahvit Korundin kahviossa. Pääohjelmanumerona voidaan pitää ye-komentaja evp Kari Huhtala kirjoittamaa ja Rajavartiolaitoksen esikunnan julkaiseman kirjaa. Kirjan aiheena sodissa 1939 – 1945 menehtyneet rajamiehet. Museomestari Jani Loijas esitelmöi rajamiehen arjesta 1920- ja 1930 luvuilla. Tilaisuudessa kuultiin ensiesityksenä Einari Vuorelan sanoittama ja musiikkimajuri evp Raine Ampujan säveltämä Lapin rajavartioston marssi. Päivällä osallistuttiin Ivalon Rajajääkärikomppanian valatilaisuuteen Saarenkylän urheilukentällä ja valatilaisuuden jälkeen nautittiin valalounas. Iltajuhla järjestettiin Kulttuurikeskus Korundissa. Iltatilaisuudessa palkittiin ansioituneita rajaperinteen vaalijoita. Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara luovutti myöntämänsä raja- ja merivartioristit saajille. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja luovutti perinneyhdistyksen hallituksen myöntämät kultaiset ansiomerkit ja vuosikokouksessa kutsutuille, paikalla oleville, kunniajäsenille luovutettiin huomionosoitukseen liittyvät kunniakirjat. Luettelot palkituista ovat liitteessä 1 ja 2. Rajaoltermanni kenraaliluutnantti evp Jaakko Kaukanen piti rajahenkeä nostattavan puheen. Perinnepäivän teema oli Jatkosodan päättymisestä 80 vuotta. Teeman liittyen tutustuttiin 15.8.2024 iltapäivällä Vartiolentolaivueen Rovaniemen tukikohtaan, sodan aikaisiin saksalaisten rakennelmiin ja toimintaan Rovaniemen lentokentän ympäristössä ja saksalaisten hautausmaahan Norvajärvellä. Perinnepäivän tapahtumista on kattava kooste perinneyhdistyksen verkkosivuilla.
Rajan perinneyhdistyksen verkkosivujen toimittaja ja ylläpitäjä on Seppo Lyytikäinen (webmaster@rajanperinneyhdistys.fi).
Kotisivuja on toimintavuoden aikana kehitetty. Etusivulle on lisätty informaatioita. Sivuilta löytyy kirjallisuutta, esim. Rajan perinnepäivillä 16.8.2024 julkaistu Kari Huhtalan kirjoittama kirja " Me Valvoimme Tuulessa ja Tuiskussa" 1939-1945 sotiemme vuosina menehtyneet Raja- ja Merivartiomiehet. Haastatteluja kohdasta Rajamiehiä ja Veteraaneja on kerätty värikkäitä haastatteluja rajassa palvelleilta miehiltä. Tapahtumista löytyy kattava juttu 16.8.2024 Rovaniemellä järjestetyistä Rajan Perinnepäivistä. Ajankohtaisissa mainittakoon Perinneyhdistyksen hallituksen tutustumismatka Hangon ja Porkkalan suunnalle, tutustuen alueiden historiaan. Kotisivuille on avattu uusi sivusto RAJAN TOIMIPAIKAT. Sivustolle kerätään lyhyt historia kaikista Raja- Merivartioston toimipaikoista.
Perinneyhdistyksessä on 19 jäsenkiltaa. Uusina kiltoina yhdistykseen liittyi Rajan Ilmakilta ry ja Saaristomeren Merivartiokerho ry, mutta eivät maksaneet vielä jäsenmaksua. Vuonna 2024 kiltojen kautta jäsenmaksun maksaneita 31.12.2024 henkilöjäseniä oli toiminnassa mukana yhteensä 1297. Jäsenkiltoja 19, joista jäsenmaksun maksaneita oli 13. Kaikkien kiltojen yhteinen jäsenmäärä oli noin 1923 jäsentä.
Rajan perinneyhdistys kiittää Rajavartiolaitosta, sen hallintoyksiköitä sekä kaikkia yhdistyksemme toimintaan vuonna 2024 osallistuneita henkilöitä ja jäsenkiltoja erinomaisesta yhteistyöstä.
- Yhdistyksen hallitus ja muut toimihenkilöt
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi eversti evp. Tero Kaakinen Kaakkois-Suomen Rajamieskillasta.
Hallituksen jäseninä toimivat:
Mikael Heinrichs (vpj.) Helsingin Rajamieskilta ry
Ossi Mönkäre Kaakkois-Suomen Rajamieskilta ry
Hannu Hiltunen Kaakkois-Suomen Rajamieskilta ry/ Erikoisrajajääkärikilta ry
Timo Pirttijärvi Kainuun Rajavartioston kilta ry, Kuusamon osasto
Timo Päivinen Kiteen Rajakilta ry
Pasi Purhonen Lapin Rajavartioston kilta ry
Pekka Jokela Lapin Rajavartioston kilta ry, Luton miehet
Matti Ruuska Merivartioston Valmiusjoukkueen kilta ry
Reijo Jeskanen (siht.) Onttolan Rajakilta ry
Timo Mäkiö Saaristomeren Merivartiokilta ry
Arto Heikkinen Suomenlahden Merivartiokilta ry
Seppo Lyytikäinen Onttolan Rajakilta ry
Martin Saarinen Pohjanlahden Merivartiokilta ry
Veikko Loukonen Satakunnan rajamieskilta ry
Yhdistyksen toiminnantarkastajana on toiminut Sami Mattila ja hänen varalla Kauko Lehtinen.
Rajavartiolaitoksen yhteyshenkilönä on toiminut komentajakapteeni Juha-Pekka Laitala Rajavartiolaitoksen esikunnasta.
Perinneyhdistyksen hallituksen kokouksia pidettiin vuoden 2024 aikana kuusi kertaa.
Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin 15.3.2024 Helsingissä Rajavartiolaitoksen esikunnassa auditorio Pähkinäsaaressa. Jäsenkiltojen edustajia vuosikokoukseen osallistui 21, joista kiltojen valtuuttamia 14. Rajavartiolaitoksen tervehdyksen kokoukselle toi henkilöstöosaston osastopäällikkö lippueamiraali Tom Hanén. Vuosikokous kutsui yhdistyksen kunniajäseniksi Teuvo Saharisen Kainuun Rajavartioston killan Suomusalmen paikallisosastosta, Ilkka Karosen Lapin Rajavartioston killasta ja Hannu Walliuksen Pohjanlahden Merivartiokillasta, Kari Laakson Tampereen Seudun Raja- ja Merivartiokillasta ja Pertti Saukkosen
Kaakkois-Suomen Rajamieskillasta. Kokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja eversti evp Tero Kaakinen luovutti Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistyksen pienoislipun n:o 2 Rajavartiolaitokselle, lipun vastaanotti lippueamiraali Tom Hanén.
- Tärkeimmät tapahtumat, joihin perinneyhdistyksen puheenjohtajat ja/tai hallituksen jäsenet osallistuivat mukana puhumassa ja/ tai tervehtimässä:
20.3.2024 Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä Onttolassa Reijo Jeskanen luovutti perinnepuukon Nuorempi rajavartija Pekka Suhoselle.
21.3.2024 Länsi-Suomen merivartioston komentaja kommodori Marko Tuomisen järjestämä Raja- ja merivartiokiltojen sekä merivartiokerhon tapaaminen Länsi-Suomen merivartiostossa. Tilaisuuteen osallistuivat Tampereen seudun raja- ja merivartiokillan puheenjohtaja, Satakunnan rajamieskillan puheenjohtaja, Pohjanlahden merivartiokillan puheenjohtaja ja Saaristomeren merivartiokerhon puheenjohtaja. Puheenjohtajat osallistuivat myös vuosipäivän juhlalounaalle.
29.5.2024 tutustuttiin yhdistyksen varapuheenjohtajan everstiluutnantti evp Mikael Heinrichsin johdolla Rovaniemellä Norvajärvellä Rovaniemen seurakunnan omistamaan Ukonniemessä olevaan Antti Pennasen majaan. Majan luovuttivat Pennaselle hänen 50-vuotispäivänä Luton miehet ja Lapin rajavartioston henkilökunta, jotka olivat myös majan rakentaneet. Tilaisuudessa Rovaniemen
seurakunnan leirikeskuksessa oleville kurssilaisille esitelmöi Ukonniemen majan historiasta Pekka Jokela. Tilaisuuteen osallistui Pasi Purhonen ja Luton miesten perinnetoimikunnan edustajia.
31.5.2024 Suomenlahden merivartiokillan lipunnaulaus- ja vihkimistilaisuus vartiolaiva Turvalla Helsingin Katajanokalla. Tilaisuudessa Rajan perinneyhdistystä edusti yhdistyksen puheenjohtaja eversti evp Tero Kaakinen. Puheenjohtaja naulasi RMPY:n naulan.
31.5.2024 Kalvholmin merivartioaseman messinkisen muistolaatan paljastaminen ja samana päivänä Merivartiolaitoksen vuosipäivän vietto Vallgrundin ja Virpiniemen merivartioasemilla.
9.6.2024 järjestettiin 23.rajakomppanian kivellä Rautjärven Miettilässä seppeleen lasku, Hannu Hiltunen piti tilaisuudessa puheen.
12.6.2024 Erikoisrajajääkäreiden kotiuttamistilaisuus, Hannu Hiltunen piti tilaisuudessa puheen. Puhe on luettavissa Kaakkois-Suomen rajamieskillan verkkosivuilta.
13.6.2024 Onttolan rajajääkärikomppanian kotiutusjuhlassa Reijo Jeskanen luovutti perinnepuukon Rajajääkäri Petrus Laitiselle
13.6.2024 Immolassa Erikoisrajajääkäreiden kotiutusjuhlassa olivat Tero Kaakinen ja Hannu Hiltunen, perinnepuukon luovutti Tero Kaakinen Upseerikokelas Joosa Säkäjärvelle.
8.8.2024 Mokipään merivartioaseman messinkisen muistolaatan paljataminen.
13.8.2024 Erikoisrajajääkäreiden valamarssi, Hannu Hiltunen piti esitelmän jatkosodan alun
läpimurto taistelusta 31.7-4.8 Rautjärven alueella.
20.8.2024 Luton miesten perinnepäivä Raja-Joosepin kentässä Ivalossa. Tilaisuuteen osallistui Ivalon rajajääkärikomppanian varusmiehet ja Inarin kunnan peruskoulun 9. luokkalaiset. Tilaisuudessa esitelmöi Luton miesten sotatiestä LR:n killan Ivalon osaston puheenjohtaja Olavi Akkanen ja rajajoukkojen perinnetoiminnasta kertoi Pasi Purhonen.
21.8.2024 paljastettiin Petsamon Erillisosaston (Er.Os.P) eli Luton miesten Anterin kenttävartionmuistolaatta Anterissa. Ennen tilaisuutta suoritettiin paljastuspaikalle 30 km polkupyörämarssi. Paljastustilaisuus pidettiin Lapin rajavartioston komentajan eversti Jarkko Alénin johdolla. Matkan yhteydessä kiinnitettiin Anterin entisen rajavartioaseman muistolaatta. Mukana olivat Pasi Purhonen, Olavi Akkanen Ivalon rajavartioaseman päällikkö yliluutnantti Vesa Arffman ja Luton miesten perinnetoimikunnan edustajana Markku Yli-Kahri sekä kaksi paikallislehti Inarilainen toimittajaa.
5.10.2024 K-SR:n Sissikomppanian 1/84 saapumiserän 40 vuotistapaaminen, Hannu Hiltunen piti esitelmän Osasto Vehniäisen toimista Rautjärvellä 1940-1944.
7.10.2024 vietettiin Kemissä Karihaarassa Petsamon Erillisosaston (Er.Os.P) Karihaaran taistelun 80. muistopäivää. Lapin Sotilassoittokunta tahditti tilaisuutta ja Ivalon rajajääkärikomppania asetti tilaisuuteen lippujoukkueen ja Lapin rajavartioston esikunta lippuvartio. Tilaisuudessa Lapin rajavartioston komentaja eversti Jarkko Alén piti väkevän isänmaalisen puheen. Lounas nautittiin perinteisesti Puistopaviljongissa. Lounaan yhteydessä huomioitiin perinnetyöhön osallistuneita, huomionosoitukset jakoivat Pekka Jokela ja
Pasi Purhonen. Kemin kaupunki järjesti tapahtumaan Kemin taisteluihin liittyvän valokuvanäyttelyn.
Tilaisuuteen osallistui 80 henkilöä.
23.10.2024 paljastettiin Sallan Paikanselän muistomerkkialueella Rajajääkäripataljoona 7 muistomerkki. Paljastustilaisuudessa puhuivat Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen ja Sallan rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mika Gros, jotka myös laskivat seppeleen uudelle muistomerkille. Tilaisuus pidettiin Pasi Purhosen johdolla. Rajakievarissa pidetyssä kahvitilaisuudessa kertoi rajan perinnetoiminnasta Pasi Purhonen. Tilaisuuteen osallistui n. 30 henkilöä.
9.12.2024 rajavartioalikersantti Niilo Sandelinin muistolaatan paljastaminen Kortesalmen rajavartioaseman lähelle Syväjoelle. Muistolaattaa olivat paljastamassa Kainuun rajavartioston komentajan eversti Tuomas Laosmaan johdolla Kainuun rajavartioston henkilökuntaa ja Kuusamon rajakiltalaisia hieman yli kolmekymmentä henkilöä. Sandelin menehtyi 9.12.1922 Syväjoen penkereelle partiomatkallaan pudottuaan joen ylityksessä jäihin.
5.12.2024 puheenjohtaja Tero Kaakinen luovutti Raja- ja Merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen kunniajäsenyydestä osoittavan kunniakirjan everstiluutnantti evp Teuvo Sahariselle Suomussalmella. Tilaisuuteen osallistuivat lisäksi rva Hilkka Saharinen, RMPY:n hallituksen jäsen Timo Pirttijärvi sekä Suomussalmen kiltaosastosta Jarmo Tolonen ja sihteeri Esko Seppänen.
17.12. Ivalon rajajääkärikomppanian kotiuttamisjuhlassa Pasi Purhonen luovutti perinneyhdistyksen perinnepuukon.
18.12.2024 puheenjohtaja Tero Kaakinen luovutti Kaakkois-Suomen rajamieskillan järjestämässä tilaisuudessa Immolassa Raja- ja Merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen pienoislipun nro 3 kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaaralle hänen jäädessä eläkkeelle Rajavartiolaitoksen päällikön tehtävästä. Samassa tilaisuudessa puheenjohtaja luovutti RMPY:n kunniajäsenyydestä osoittavan kunniakirjan kapteeni evp Pertti Saukkoselle.
19.12.2024 Immolassa Rajakoulun rajavartijakurssin päättäjäisjuhlassa Tero Kaakinen luovutti perinnepuukon nuorempi rajavartija Roosa Petsaralle.
20.12.2024 Onttolan rajajääkärikomppanian kotiutusjuhlassa Reijo Jeskanen luovutti Alikersantti Karri Tanskaselle perinnepuukon.
20.12.2024 paljastettiin Kemijärven Mäntyvaarassa talvisodan Erillinen Pataljoona 17 muistomerkki Mäntyvaaran taistelun muistomerkin viereen. Seppeleen uudelle muistomerkille laskivat Kemijärven kaupunginjohtaja Dina Solatie ja majuri Janne Liikavainio Lapin rajavartioston esikunnasta. Tilaisuus pidettiin Pasi Purhosen johdolla. Kemijärven kaupungin kulttuurikeskuksessa pidetyssä Mäntyvaaran taistelun muistojuhlassa puhuivat kaupunginjohtaja Dina Solatie ja majuri Janne Liikavainio. Pasi Purhonen esitelmöi Erillinen Pataljoona 17 sotatiestä. Tilaisuuteen osallistui n. 60 henkilöä.
Yhteenveto toiminnasta
Rajan Perinneyhdistyksen ja sen jäsenkiltojen toiminta on ollut toimintasuunnitelmien mukaista.
Rajamies- ja maanpuolustushenki on ollut korkealla tasolla Rajan Perinneyhdistyksessä ja sen kaikissa jäsenkilloissa ympäri Suomen. Tämän hengen syntyyn on liittynyt olennaisena osana yhteistyö eri
sidosryhmien kanssa kuten Rajavartiolaitoksen esikunnan, Raja- ja Merivartiostojen, Raja- ja Merivartiokoulun, Rajasotilaskodin, kaupunkien ja kuntien, seurakuntien, eri maanpuolustusjärjestöjen sekä muiden toimijoiden kanssa.
Perinneyhdistyksen hallituksen jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti jäsenkiltojensa toimintaan paikallis- ja aluetasolla. Jäsenkiltojen toiminta on perinneyhdistyksen tavoitteiden mukaista painottuen maanpuolustus- ja rajamieshengen ylläpitämiseen, veteraanien sekä raja- ja merivartio-
joukkojen historian ja perinteen keräämiseen ja säilyttämiseen sekä vaalimiseen. Rajajoukkojen sotamuistomerkkejä ja infotauluja on pystytetty sekä muistomerkkialueita pidetty kunnossa.
Eri mediat ovat huomioineet hyvin jäsenkiltojen toiminnan.
Jäsenkiltojen toiminta sisältää perinteisiä jäsenistölle sopivia tilaisuuksia ja tapahtumia, kuten pikkujouluja, hartaushetkiä, esitelmätilaisuuksia, runonlausuntaa, musiikkiesityksiä, sauna- ja makkaranpaistoiltoja, muisteloita, onkikilpailuja, jotoksia ja retkiä unohtamatta seppeleenlaskutilaisuuksia ja kunniavartiotehtäviä. Ampumaharrastuksen ylläpito on ollut myös aktiivista.
Paikallisten kiltaveljien omaisia on tuettu siunaus- ja muistotilaisuuksien järjestelyissä omaisten tahtoa kunnioittaen. Perinneyhdistyksen hautamerkki on saanut ensimmäiset sijansa.
Jäsenkiltojen järjestämistä tilaisuuksista ja tapahtumista saa tarkempaa tietoa Rajan perinneyhdistyksen- sekä alueellisten kiltojen verkkosivuilta.
Palkitsemiset
Rajavartiolaitoksen päällikkö on myöntänyt toimintavuoden aikana Rajavartioristejä 3 kpl ja
Merivartioristejä 4 kpl.
Vuoden 2024 aikana myönnettiin seuraavat Perinneyhdistyksen palkitsemis- ja muistoesineet omistuskirjoineen:
Perinneyhdistyksen pöytästandaareita myönnettiin 2 kpl.
Perinneyhdistyksen kultaisia ansiomerkkejä myönnettiin 7 kpl ja hopeisia ansiomerkkejä 6 kpl.
Yhdistyksen perinnepuukkoja myönnettiin 7 kpl.
RAJAVARTIOLAITOKSEN PÄÄLLIKÖN VUONNA 2024 MYÖNTÄMÄT
RAJAVARTIO- JA MERIVARTIORISTIT
RAJAVARTIORISTIT, 3 kpl
Numero pvm arvo nimi esittäjä
144 18.8.2024 filosofian tohtori Karjalainen Tapio LRkilta
145 18.8.2024 komentaja evp Huhtala Kari RVLE
146 18.8.2024 yliluutnantti evp Uutela Taito LR
MERIVARTIORISTIT, 4 kpl
Numero pvm arvo nimi esittäjä
58 18.8.2024 Merivartiomestari evp Kaján Heikki PLMVK
59 18.8.2024 Komentajakapteeni Laitala JuhaPekka RVLE
60 18.8.2024 Yliluutnantti evp Loukonen Veikko LSMV
61 18.8.2024 Taloussuunnittelija Lindroos Monica LSMV
PERINNEYHDISTYKSEN V. 2024 LUOVUTTAMAT PALKITSEMIS-, MUISTAMIS- JA LAHJAESINEET
PIENOISLIPPU 3 KPL
Numero Arvo Nimi__________________
1 Arkisto
2 Rajavartiolaitos
3 Kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara
PÖYTÄSTANDAARIT 4 KPL
Numero pvm arvo nimi
87 30.5.2024 Rajaluutnantti Sutinen Kari
88 16.8.2024 Rajakapteeni Purhonen Pasi
89 27.9.2024 Johdon assistentti Pirnes Minna
90 15.11.2024 Luutnantti Peräkorpi Reijo
KULTAINEN ANSIOMERKKI 7 KPL
Numero pvm arvo nimi
76 30.4.2024 Kapteeni Ovaska Juha
77 30.4.2024 Väitöskirjatutkija Pirttisaari-Sundström Helena
78 30.4.2024 Maanviljelijä/eläk Kostamo Irma
79 30.4.2024 Ylikonstaapeli Kulmala Kari
80 15.8.2024 Eversti evp Rantala Jaakko
81 15.8.2024 Rakennusmestari Roivainen Jouni
82 15.8.2024 Yrittäjä Ruokanen Pekka
83 15.8.2024 Yliluutnantti evp Kotilainen Rauno
HOPEINEN ANSIOMERKKI 6 KPL
Numero pvm arvo nimi
96 9.2.2024 YTM,KTM,väistöskirjatutk. Timonen Jani
97 30.5.2024 Emäntä Rouvinen Toini
98 15.8.2024 Toimitusjohtaja Jokela Ville-Pekka
99 15.8.2024 Eläkeläinen Siltavuori Jouko
100 15.8.2024 Merikapteeni Yli-Kahri Markku
101 15.8.2024 Myyntipäällikkö Kannisto Jussi
RMVJPY:N PERINNEPUUKKO 7 KPL
Numero pvm arvo nimi paikka
66 15.3.2024 Nuorempi rajavartija Suhonen Pekka Onttola
67 30.5.2024 Kersantti Pyykönen Sven Ivalo
68 30.5.2024 Upseerikokelas Säkäjärvi Joosa Immola
69 30.5.2024 Rajajääkäri Laitinen Petrus Onttola
70 13.12.2024 Alikersantti Tanskanen Karri Onttola
71 13.12.2024 Nuorempi rajavartija Peitsara Roosa Immola
72 13.12.2024 Alikersantti Määttä Albert Ivalo
RMVJPY:N KARHUPUUKKO
Ei jaettu 2024