Tapahtunee vuonna 2026
RAJA- JA MERIVARTIOJOUKKOJEN PERINNEYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2026-2027
Rajan Perinneyhdistyksen vuoden 2026 tärkeimpinä tehtävinä on jatkaa seuraavia hankkeita:
1.Tietojen kokoaminen kaikista Suomen rajojen sisäpuolella olevista Rajavartiolaitoksen ja Merivartiolaitoksen) entisistä ja nykyisistä työpisteistä.
2. Tietojen kerääminen sodanajan raja- ja merivartiojoukkojen muistomerkeistä.
Kaikissa hankkeissa kirjataan olemassa olevat tiedot ”yksiin kansiin”. Samalla selvitetään muistomerkkien ja muistolaattojen kunnostustarve, niihin liittyvien opas- ja infotaulujen asentamistarve sekä mahdollisuudet uusien muistomerkkien ja -laattojen paljastamiseen. Myös hankkeiden rahoitussuunnitelmia selvitetään ja tehdään mahdolliset tukirahoitusten anomukset.
Lohjan ja Porkkalan alueilla 13.-15.8.2026 vietettävän valtakunnallisen rajan perinnepäivien teemana on ”Koulutus Rajavartiolaitoksessa 100 vuotta” ja ”Porkkalan vuokra-alueen palautuksesta 70 vuotta”.
Vuoden 2026 tavoitteena on edelleen, että Rajan piirissä olevat alue- ja paikalliskillat liittyvät 100 %:sti Perinneyhdistyksen jäseniksi.
Osallistutaan jäsenkiltojen vuositapahtumiin.
Jatketaan Rajan Perinneyhdistyksen tunnetuksi tekemistä hyvällä tiedottamisella mm. tuottamalla juttuja alueellisiin ja paikallisiin tiedotusvälineisiin perinneyhdistyksen ja
sen jäsenkiltojen perinnetoiminnasta sekä tuotetaan Rajan perinneyhdistyksen nettisivuille edelleen laadukasta sisältöä.
Hallituksen ja jäsenkiltojen jäsenet käyvät esittelemässä Perinneyhdistyksen toimintaa varusmiesyksiköissä ja muissa hallintoyksiköissä.
Hallituksen jäsenet osallistuvat Immolan Erikoisrajajääkärikomppanian, Ivalon Rajajääkärikomppanian ja Onttolan Rajajääkärikomppanian valatilaisuuksiin. Samoin hallituksen jäsenet osallistuvat kotiutustilaisuuksiin ja palkitsevat saapumiserän varusmiehiä Perinneyhdistyksen Perinnepuukolla. Perinnepuukolla palkitaan myös Rajavartijan peruskurssin priimus.
Perinneyhdistyksen hallitus kannustaa jäsenkiltoja toiminta-alueillaan järjestämään kahvitilaisuuksia ja osallistumaan Rajavartiolaitoksen vuosipäivän juhlallisuuksiin 21.3.
Nettisivujen kuva-arkistoon ja sivuille toivotaan jäsenkilloista edelleenkin kuvia ja juttuja. Seppo Lyytikäinen (webmaster@rajanperinneyhdistys.fi).
Jatketaan Rajan Perinneyhdistyksen palkitsemisesineiden hankintaa ja luovutusta. Palkitaan RVL:n varusmiesyksiköissä jokaisessa saapumiserässä kunnostautuneita varusmiehiä ja –naisia sekä palkitaan ja huomioidaan myös Raja- ja Merivartiokoulun henkilökunta kursseilla kunnostautuneita oppilaita ja opettajia.
Huomioidaan ja palkitaan Rajan Perinneyhdistyksen toimintaa lähellä olevia yhteisöjä ja henkilöitä.
Perinnetiedon- ja esineistön keruuta tuetaan suunnitelman mukaisesti. Jäsenkiltoja aktivoidaan edelleen perinteiden keruuseen. Kannustetaan hyödyntämään jo kerättyä perinnetietoa jäsenkiltojen toiminnassa.
Perinneyhdistyksen lippua voidaan käyttää asianmukaisesti veteraani- ja kiltajuhlissa sekä kaikissa muissa arvokkaissa tilaisuuksissa kaikkien muiden lippujen rivistössä.
Rajan Perinneyhdistyksen tai sen jäsenkiltojen tai muun yhteisön järjestämiä tärkeitä tapahtumia ja tilaisuuksia:
|
Ajankohta |
Tapahtuma |
|
12.3. 13.3. 18.3. 20.3. |
Kaakkois-Suomen rajamieskillan vuosikokous Immolassa. Rajan perinneyhdistyksen puheenjohtaja osallistuu tilaisuuteen. Rajan perinneyhdistyksen jäsenkillat osallistuvat talvisodan päättymisen muistotilaisuuksiin. Kainuun rajavartioston killan vuosikokous. Länsi-Suomen merivartioston komentajan kokous merivartiokiltojen ja merivartiokerhojen puheenjohtajille LSMV:n esikunnassa. |
|
21.3. 27.3. 27.4. Toukokuu Vko 21 XX.X Kesäkuu
|
Rajavartiolaitoksen vuosipäivän tilaisuudet RVLE/ hallintoyksiköt. Juhlat toimipisteissä järjestettäneen 20.3. Rajan perinneyhdistyksen vuosikokous RVLE RVLE/ Perinneyhdistys. Rajan perinneyhdistykset osallistuvat kansallisen Veteraanipäivän paikallisiin tilaisuuksiin. Rönnskärin ja Norrskärin merivartioasemien muistolaattojen ja opastetaulujen paljastaminen. Raahen merivartioaseman muistolaatan ja opastetaulun paljastaminen. Kainuun rajavartioston kilta järjestää kiltapäivät Kuusamossa. Muistotilaisuudet alkukesällä 1941 perustettujen rajajääkärikomppanioiden muistomerkeillä, tilaisuuksista vastaa Rajan perinneyhdistyksen jäsenkillat. |
|
XX.6 XX.X XX.6. 01.06.
|
Rajajääkärien ja erikoisrajajääkärien kotiuttamistilaisuudet Ivalossa, Onttolassa ja Immolassa tilaisuuksiin osallistuvat paikalliset killat ja Rajan perinneyhdistys. Kaakkois-Suomen rajamieskillan kesäretki. RajaJP6:n infotaulun paljastus Onttolassa, tilaisuudesta vastaa Pohjois-Karjalan ja Onttolan rajakillat. Merivartioinnin vuosipäivien juhlallisuuden alueillaan, vastaa merivartiokillat. |
|
01.06.
10.6.
10.6. 10.7. 11.7.
13.-15.8.
|
Merivartiolaitoksen ja merivartioinnin vuosipäivän vietto Vallgrundin ja Virpiniemen merivartioasemilla sekä havuseppeleen laskeminen Vaasan perinnemuurille. 44. RjK:n muistomerkin ja infotaulun paljastus Tuupovaarassa, tilaisuudesta vastaa Pohjois-Karjalan rajakilta. Infotaulun paljastustilaisuuden 42.RjK muistomerkillä Lappeenrannan Sunilassa järjestää Kaakkois- Suomen rajamieskilta. Kiteen rajakilta järjestää kenttä- ja seppeleenlasku tilaisuuden Jalasjärveläisten kanssa JR 58 muistomerkillä Mustalammen Heinsyrjän tienristeyksessä. Kiteen rajakilta järjestää perinteisen rantakalaillan Kiteellä Juurikan Neulaniemessä, Karjalan Pyhäjärven rannalla. Vieraina Jalasjärven JR 58. Rajan perinnepäivä Lohjan ja Kirkkonummen alueilla Raja- ja merivartiokoulun sekä Suomenlahden merivartioston isännöiminä. Pääjuhla Lohjalla, kiltojen osalta järjestelyistä vastaa Suomenlahden merivartiokilta, Helsingin rajakilta, valmiusjoukkueenkilta sekä Kaakkois-Suomen rajamieskilta. Valtakunnallisen perinnepäivän teemana on Rajavartiolaitoksen koulutus 100-vuotta ja Porkkalan vuokra-alueen palautus 70-vuotta. |
|
1.9. 4.-5.9. 19.9. 20.9. 7.10. 21.11. |
Luton miesten perinnepäivä Raja-Joosepin kentässä. LR Kilta ry/ LR/ Luton miehet. RajaJP6:n historiikin julkistaminen ja infotaulun paljastus 15. RjK:n muistomerkin yhteyteen Lieksassa, tilaisuuksista vastaa Pohjois-Karjalan ja Lieksan rajakillat. Kiteen rajakilta ry:n uuden lipun naulaustilaisuus Kiteen kulttuuri- ja sivistyskeskus Ilmarisessa. Kiteen rajakillan 60- vuotisjuhlatilaisuus sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa. Luton miesten Karihaaran taistelun 82-vuotismuistopäivän tilaisuus ja seppeleen lasku Kemin Karihaarassa. Luton miehet/ LR/ LR Kilta ry. Erikoisrajajääkärikillan 15-vuotisjuhlat. |
|
6.12. XX.12.
16.12.
24.12.
|
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet eri paikkakunnilla Rajan Perinneyhdistyksen kiltojen jäseniä pyydetään osallistumaan paikkakunnillaan itsenäisyyspäivän, Jouluaaton ja joulupäivän kunniavartiotehtäviin. Rajajääkärien kotiuttamistilaisuudet Ivalossa ja Onttolassa. Tilaisuuksiin osallistuvat paikalliset killat ja Rajan perinneyhdistys. Pohjanlahden Merivartiokillan vuosipäiväjuhla Oulussa.
Rajan perinneyhdistyksen jäsenkilloilla Joulunaaton kunniavartiot sankarihaudoilla. |
|
2027 |
Kaakkois-Suomen rajavartiosto 80 vuotta juhlatilaisuudet. |
Jäsenkiltojen vuoden 2026 toiminnasta ja tapahtumista kerrotaan tarkemmin Rajan Perinneyhdistyksen, alueellisten ja/tai jäsenkiltojen nettisivuilta.