Martti Kukkonen - rajakersantin pojasta rajaeverstiksi

Martin vanhemmat

Tauno Kukkonen (s1914) osallistui talvisotaan ja jatkosotaan Viljo Kivikon joukoissa.
Hän jäi sotainvalidina sodan jälkeen rajavartioston komentajan, eversti Viljo Kivikon,pyynnöstä rajavartiolaitoksen palvelukseen. Tauno oli lähdössä takaisin metsuriksi, kuten oli ollut ennen sotia. Eversti Kivikko oli sanonut, että ethän sinä yksijalkaisena miehenä edes elätä perhettäsi. Möhköön vartioaliupseeriksi rajakersantti Tauno Kukkonen muutti perheineen, vaimo Helvi ja tytär Kaija, 1.6.1945.  Leminahoon juuri valmistuneelle rajavartioasemalle hän muutti vartioaliupseeriksi syyskuussa 1947. Sodan jäljet maastossa olivat edelleen hyvin näkyvissä. Vartiopäällikkönä Tauno palveli Leminahon rajavartioasemalla 1957 - kevät 1958. Tältä ajalta on hyvä kuva, kun vartiopäällikkö naulaa jalkaansa kesken partiomatkan. Proteesit eivät kestäneet, kuten nykyiset muoviproteesit. Lisäksi ne hiersivät voimakkaasti.

Tauno Kukkonen tapasi vaimonsa Helvin Polvijärvellä Martonvaarassa jatkosodan alkupuolella. Perheeseen syntyi 6 lasta; 3 tyttöä ja 3 poikaa. Lasten tultua kouluikään, äiti Helvi tomerana naisena ilmoitti kertomansa mukaan silloiselle Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajana jäähyväiskierrosta tekevälle eversti Yrjö Kärkkäíselle (oli sodassa Kivikon alaisena Rajajääkäripataljoona 5:ssa yksikön päällikkönä), että lasten koulutuksen vuoksi pitäisi saada siirto kirkonkylälle. Seuraavalla viikolla keväällä 1958 Tauno Kukkoselle tuli käsky siirrosta Ilomantsin rajajääkärikomppanian komentopaikalle kirkonkylälle, jossa hän palveli eläkkeelle lähtöönsä saakka.

Tauno Kukkosen tärkeimpiä tehtäviä komentopaikalla olivat lääkintäaliupseeri, muonitusaliupseeri ja varastonhoitaja. Virka ja tehtävät kohosivat normaalisti palvelusvuosien aikana. Kersantti 1945, ylikersantti 1957, vääpeli 1963 ja ylivääpeli 1.5.1968 alkaen. Rajaylivääpeli Tauno Kukkoselle myönnettiin 16.11.1968 ero omastapyynnöstä rajavartiolaitoksen rajaylivääpelin toimesta.

Lapsuus ja nuoruus

Martti syntyi Tauno ja Helvi Kukkosen kuusihenkiseen perheeseen 5.3.1949 neljäntenä lapsena. Lapsuuden koti oli Leminahon rajavartioasema, ei siis ihan tavallinen kasvuympäristö. Rajavartioasema oli Pitkäjärven rannalla. Me lapset lähinnä ongittiin, kalastettiin ja sitten pelattiin erinäköisiä pelejä, ulkona pallopelejä ja rajavartioasemalla seurattiin, mitä miehet tekevät siellä. Koti sijaitsi Möhköstä vielä itään päin 8 km, keskellä Ilomantsin mottitaistelujen aluetta. Öykkösenvaaran kunnostettu taistelupaikka on kilometrin päässä. Näitä taistelun jälkiä näkyi 1950-luvulla joka puolella maastossa. Ihmeteltiin velipoikien kanssa, kun kuljettiin siellä, että mitenkä nämä kaverit ovat osanneet kotiosa mennä, kun oli päät jäänyt sinne, luurankoja löytyi alueelta runsaasti. Pikkupojille ei elämä ja kuolema ollut käsitteenä selvä. Ensimmäinen siviilitalo oli noin kilometrin päässä. Neuvostoliiton rajalle matkaa rajavartioasemalta suoraan oli noin kolme kilometriä.

Mielenkiintoinen muisto Leminahon rajavartioasemalta alle kouluikäisenä poikana. Noin vuonna 1955 piti rajavartioston komentaja everstiluutnantti Antti Seitamo vuositarkastusta. Kentällä oltiin avoneliössä , miehet yhdellä sivulla paririvissä, sitten emäntä, koirat pari riviä ja neljännellä sivulla  pojan joppelit velipoika Pentin kanssa ja vedettiin kättä päähän niin kuin muutkin. Seitamon tullessa meidän kohdalle hän sanoi,  että ”pojan perkanat, minä annan teitä selkään”, velipoika sanoi, että ”ukko perkana, minä annan ihte sinnuu selkään”. Seuraavan kerran, kun Seitamo tuli rajavartioasemalle, niin hänellä oli karkkipussi  kummallekin pojalle. Ja joka kerta tämän jälkeen, kun hän tuli rajavartioasemalle, niin toi meille karkkipussin ja sanoi, että sovitaanko, että kukaan ei anna ketään selkään. 

Ilomantsin kirkonkylälle muutettiin keväällä vuonna 1958. Kansakoulun olin aloittanut Leminahon kansakoulussa 1956. Kirkonkylällä rajan komentopaikkaa vastapäätä vanhassa suojeluskuntatalossa kävin kansakoulun kolmannen ja neljännen luokan sekä pyrin viereiseen yhteislyseoon aukean toisella puolella. Matematiikka ja historia olivat silloin lempiaineitani. Ilomantsin yhteislyseossa suoritin ylioppilastutkinnon vuonna 1970. Lukiossa kiinnostuin historiasta vielä enemmän, mikä on säilynyt tähän päivään saakka. Meillä oli loistava historianopettaja, kotiseutuneuvos Reino Raappana ja sieltä  sain kimmokkeen ruveta tutkimaan näitä sotahistoriallisia asioita ja lähteä töihin Rajalle, johon vaikutti tietenkin myös kodin perintö.

Musiikista ja laulamisesta en pitänyt ollenkaan. Meillä oli hyvä musiikinopettaja Edwin Saloheimo, joka säesti korvakuulolta kaikkea, mitä oppilaat halusivat laulaa. Minä yritin laulaa tiritombaa tai jotain semmoista, niin opettaja laittoi käden tötteröksi korvalleen. Kun hän teki sen kolmannen kerran, niin karjaisin siihen korvaan, jonka seurauksena hän ajoi minut ulos luokasta. Urheilua ja liikuntaa, erityisesti hiihtoa, harrastin lukion ja Kadettikoulun aikaan. Olen ikäni urheillut kovasti.

Varusmiesaika ja kadettikoulu

Varusmiespalvelukseen minut määrättiin kutsunnoissa Pohjois-Karjalan rajavartiostoon Onttolaan vuonna 1970 -1971. Esitin oman toivomukseni Onttolaan, koska isä oli palvellut rajavartiostossa. Varusmiesyksikön päällikkö oli kapteeni Kari Saksela. Saapumiserän  johtajana toimi luutnantti Eino Kekäläinen, komppanian vääpeli oli Jussi Andronoff ja joukkueenjohtaja Hannu Jaakkola. Onttolan kentällä pidetyssä sotilasvalassa kesällä 1970 meidät nimitettiin siihen aikaan jääkäreiksi. Aliupseerikoulu oli Rajavartiolaitoksessa yhteinen Rajakoululla Immolassa, ennen kuin vasta 1990-luvulla siirryttiin nykyiseen järjestelmään, jossa jokainen hallintoyksikkö kouluttaa itse omat aliupseerinsa. Valtakunnallinen aliupseerikurssi oli siis Immolassa, josta tultiin taas takaisin  Onttolaan noin viikoksi ennen kuin lähdettiin joulun alla sitten Haminaan reserviupseerikouluun, josta tultiin reilun kolmen kuukauden jälkeen takaisin. Kurssin numero oli 135, Snowman eli Lumimies.  Haminan rukista Pohjois-Karjalaan tuli kaiken kaikkiaan seitsemän kokelasta, joista olen ainut, joka lähti aktiivipalvelukseen rajalle.

 

Halusin mennä lukemaan matematiikkaa mutta en päässyt, sen sijaan luin kansantaloutta ja politologiaa Helsingin kesäyliopistossa kesän ajan. Samalla pyrin Kadettikouluun, johon pääsinkin, joten suunnitelmat vaihtuivat upseerin uralle. Kadettikoulussa oli sellainen systeemi, että ensimmäisen vuoden jälkeen valitaan aselaji ja rajamiesten piti päästä, jalkaväkilinjalle. Meriupseereita ei sinä vuonna ollut. Sinne pääsin ja toisen vuoden jälkeen valitaan palveluspaikka. Kiusasin armeijan puolen kavereita, että otan pioneeriaselajin. He kysyivät, paljonko pitää maksaa, että otat rajapaikan, no katsotaan valintaan saakka. Tosin rajapaikka oli koko ajan tähtäimessä ja kun sen sain, niin otin itselle. Ilkka Karonen oli saman kurssin nestori. Rajavartiolaitokseen valmistui 1974 kolme upseeria.

 

"Morsiamen" vieressä                                               "Talvisotaan" lähdössä

Pohjois-Karjalan rajavartioston lähettämistä varusmiehistä Immolaan minä olin ykkönen. Meitä komennettiin seitsemän reserviupseerikouluun ja se meni hyvin. Varusmies- ja kadettikouluaikana ei ollut kommelluksia, koska kuuliaisena poikana minä tein kaiken mitä käskettiin ja mahdollisimman hyvin vielä, jonka esimiehet tietysti huomasivat.

Rajalle

Kadettikoulusta sain palveluspaikaksi 1974 Kainuun rajavartioston ja sen komentaja eversti Ilmari Kirjavainen määräsi minut rajajoukkueenjohtajaksi Liikasen rajavartioasemalle Kuusamoon. Kun minä menin ja ilmoittauduin Kajaanissa Kadettikoulusta tulleena nuorena luutnanttina, niin komentaja sanoikin, ettet menekään Kuusamoon vaan Rajakankaalle Kuhmon eteläisimpään rajajoukkueeseen, palveluspaikka vaihtui välittömästi yli 300 kilometriä. Kuhmossa aloitin palveluksen seuraavalla viikolla. Vuonna 1986 komentajan vuositarkastuksessa, olin itse silloin rajatoimiston päällikkö Kainuussa, niin kävin ensimmäisen kerran Liikasessa 12 vuotta myöhemmin. Vuonna 1974 valmistuttuani menin Rajakankaan rajavartioasemalle Kuhmoon. Vuonna 1975 kävin Immolassa Rajakoulussa nuorempien upseerien rajapalvelukurssin, josta valmistuin priimuksena. Vuonna 1977, sain siirron Vartiuksen rajavartioasemalle Kuhmon pohjoisimpaan paikkaan ja siellä tapasin tulevan vaimoni Eevan kesällä 1977. Oli menossa rajavaltuutettujen neuvottelumajalla PTR-ylätason kokous, jossa olin rajajoukkueenjohtajana hovimestarina. Tarjoiluhenkilökunnassa oli emäntänä fiksun näköinen pirteä tyttö. Ajattelin, minäpä varaan hänet itselleni ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä.

Olen aloittanut johtajan tehtävät ruohonjuuritasolta. En ollut koskaan suoritusportaassa rajavartijana, vaan tulin Kadettikoulusta upseeriksi ja menin Kuhmossa ensimmäisen rajajoukkueen johtajaksi Rajakankaalle. Joukkueeseen kuului kolme rajavartioasemaa: Kiekinkoski,  Rajakangas ja Jonkeri. Se on pikkuisen semmonen haavoittuva alue, jos henkilö ei osaa suhtautua oikein, saattaa lyödä kirveen kiveen, kun menee ammattilaisten kanssa yhteen. Kun on normaali ihminen, äkkiä pääsee porukkaan mukaan.

Olin Rajakankaalla ensin kaksi vuotta ja 11 kuukautta ja sitten Vartiuksessa vielä runsaat kaksi vuotta rajajoukkueenjohtajana. Kävin kapteenikurssin ja sitten viiden vuoden jälkeen siirryin koululle opetustehtäviin eli sinä aikana, jos kapteenikurssi poistetaan, on tullut yli 4 vuotta tätä ruohonjuuritason työtä oltua mukana. Siellä olin partionjohtajana. Mukana oli yleensä aina rajavartija taikka opistoupseeri. Kuljettiin kävellen rajavyöhykkeellä raja-aukon läheisyydessä tai osa suoritettiin sisämaan partiona. Polkupyörällä tai moottoripyörällä ajettiin teitä pitkin suorittaen liikenteen tarkkailua.  Minulla oli joukkueajoneuvona Jawa-250 moottoripyörä. Ensimmäisenä vuonna, kun lähdettiin yhdessä liikkeelle, niin satoi vettä melkein aina. En ollut suosittu partiokaveri pojille, sinä kun lähdet, niin aina sataa vettä. Sitten 1974 joulukuussa ostin ensimmäisen auton, Fiat-600. Sillä sitten pöristelin pitkin Kuhmon eteläosia.

 

Komennuksia ja siirtoja

Sitten minut komennettiin Kuhmosta vuonna 1978 kapteenikurssille Tuusulaan tekniselle linjalle, jonka paras olin. Kapteenikurssi jatkui yleisen puolen oppilaiden tultua kurssille. Yliluutnantti 1975 maaliskuun alussa. Minut komennettiin kurssin jälkeen takaisin Vartiukseen rajajoukkueenjohtajaksi.
Siellä olin 3 kk, kunnes sain siirron syksyllä 1979 Rajakoululle. Siellä olin henkilökuntakurssien kouluttajana. Kapteeniksi sain ylennyksen RVL:n vuosipäivänä 21.3.1981. Koulun johtaja everstiluutnantti Jorma Jokinen huomasi, etten ollut kouluttanut ollenkaan varusmiehiä ja määräsi minut viimeisten reservialiupseerikurssien johtajaksi vuodeksi. Mm. Ilkka Laitinen myöhemmin Rajavartiolaitoksen päällikkö, oli minulla oppilaana. Vuonna 1982 taas henkilökuntakurssien rajapuolen pääkouluttajaksi.

Upseerien rajavartiokurssi v1987

Sotakorkeakouluun pääsin vuonna 1982. Ennen koulun aloittamista sain siirron syksyllä 1982 Kainuun rajavartioston esikuntaan Kajaaniin komentotoimiston päälliköksi, josta siirto perheineen syyskuun alussa 1983 Helsinkiin Sotakorkeakouluun yleiselle linjalle.  Pääsykokeissa nippeli ja numerotieto ei ollut kovin hyvä, mutta taktinen puoli oli minulla aina vahva. Koulu kesti kaksi vuotta, josta valmistuin vuonna 1985 ja sitten taas kohti Kajaania. Majuri minusta tuli 1.4.1986 eli puoli vuotta olin kapteenina esikunnassa. Kajaanissa ollessani kävin Rajakoulussa Immolassa vuonna 1987 upseerien rajavartiokurssi 2:n. Minulla oli kurssilla vetovastuu opettajana kahdella kolmesta karttaharjoituksesta. Samalla kurssilla meripuolella oli opilaana komentajakapteeni Jaakko Smolander, josta myöhemmin tuli Rajavartiolaitoksen päällikkö. Silloin alkoivat yhteiset kurssit maa- ja meripuolen kanssa Rajavartiolaitoksessa. Se oli henkilökunnan yhteenkuulumisen kannalta todella hyvä uudistus.

Laitoksen esikuntaan

Kajaanista sain 1989 vuoden lopussa siirron Helsinkiin töihin Rajavartiolaitoksen esikuntaan. Rajavartioston komentaja eversti Hannu Ahosen kanssa saatiin yhtä aikaan siirto Helsinkiin, hän osastopäälliköksi. Minä ilmoittauduin Kajaanissa Hannulle siirron johdosta Helsinkiin, hän meni lentämällä ja minä ajoin autolla yötä myöten. Helsingissä taas aamulla ilmoittauduin esikunnassa eversti Ahoselle. Rajavartiolaitoksen esikunnassa aloitin järjestelytoimiston toimistoesiupseerina ja pian toimistopäällikkönä muutaman kuukauden. Kun järjestelytoimisto lakkautettiin, niin minusta tuli suunnitteluesikuntaesiupseeri raja- ja meriosastolle. Ja sitten sain siirron henkilöstöosastolle apulaisosastopäälliköksi. Rajavartiolaitoksen esikunnassa ollessani minut komennettiin syksyllä 1990 Pääesikuntaan tiedustelu-upseerien jatko-opetustilaisuuteen. Se on paras käymäni kurssi puolustusvoimien puolella. Everstiluutnantiksi sain ylennyksen 1.8.1990. Ylemmän päällystön kurssin kävin Helsingissä Sotakorkeakoulussa vuonna 1991.

Henkilöstöosastolla olin vuoden 1993 syksyyn, lopussa vt osastopäällikkönä,  kun osastopäällikkö eversti Matti Ropo jäi eläkkeelle. Kysyin silloin Rajavartiolaitoksen apulaispäälliköltä, kenraalimajuri Hannu Ahoselta, että minulla on identiteettiongelma. No mikäs pirun ongelma sulla on. Minulla on tehtävä osastopäällikön sijaisena tai vastaavana mutta osastopäällikköä täällä ei ole, vaan se olen minä. Enkä voi olla itseni sijaisena. Pitäisi saada määräys osastopäälliköksi. Hallinnollisen osaston päällikkö VT Juhani Uusitalo puolsi esitystäni. Kenraalimajuri Ahonen katsoi minua: olkoon mikä pirun ongelma tahansa, mutta jatkat entisessä tehtävässä, joten jatkoin vt osastopäällikkönä vielä vuoden, kunnes sain syksyllä 1993 siirron everstiluutnanttina Pohjois-Karjalan rajavartiostoon apulaiskomentajaksi. 

Immolassa v 2010

Työryhmätöissä vaikutusvaltaisimpia tehtäviä Rajavartiolaitoksen esikunnassa palvellessani toimistopäällikkönä ja apulaisosastopäällikkönä oli tämä paikallispuolustuksen kehittämistyöryhmä sekä sitten puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen yhteistoimintasopimukset, jotka tunnetaan PUHARA-nimellä. Lisäksi sotilas SM-kilpailujen yhtenäistäminen tai perustaminen elikkä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen mestaruuskilpailut lakkautettiin ja perustettiin sotilas SM-kisat. Monien kantelujen tai vastaavien erimielisyyksien jälkeen ne aina meni läpi niin kuin nämä sotilas SM-kisat. Sotilas SM:ien idean isänä olen ehkä itse, koska se tuli siltä pohjalta mitä esitin. Kantelun tiimoilta Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Matti Autio läksi kahvitilaisuuteen, minkä pyysi koolle Pääesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Matti Kopra. Kopra esitti Autiolle, kun tuo Kukkonen työryhmän jäsenenä esittää urheilukilpailujen lakkauttamisia, niin onko se Rajavartiolaitoksen virallinen kanta. Kenraaliluutnantti Autio entisenä urheilujohtajana sanoi, että hänen käskystä Kukkonen tekee sitä työtä.

Mikkeli 2009

Sen jälkeen jatkettiin työryhmätöitä. Pv:n hiihto- ja ampujavalmennettavista palveli Rajavartiolaitoksessa suuri osa. Ei lakkautettu mutta kilpailut yhtenäistettiin uuden nimen alle. Kova oli vastarinta Pv:n puolelta, niin kuin joka kerta muutoksia tehtäessä. Sotaväki ei ollut silloin ihan niin pitkällä näissä kehittämishommissa kuin Rajavartiolaitos. Rajan puolella minä olin Aution ja Ahosen yksi työrukkanen, joka teki näitä hommia käskyn mukaan, toki moni muukin.  Pv:n edustajat sanoivat, että sinun kanssa ei voi neuvotella, sinä vain latelet, että näin Rajavartiolaitoksessa tehdään. Ei siitä ole kysymys vaan Valtiovarainministeriö rahakirstunvartijana sanoo näin. Yksi Valtiovarainministeriön tarkastuskertomus on jäänyt mieleeni, kun Susiluodon merivartioasema oli tarkastuskohteena. Kertomuksessa luki mm: ”Ei ole oikein, että Rajavartiolaitoksessa Saaristomeren merivartioston Susiluodon merivartioaseman painopiste talviaikana on Muoniossa. Rajavartiolaitoksen pitää välittömästi muuttaa määräyksiään, niin että ne ovat yhteneväiset”. Me todettiin, että teemme urheilutoimintaa Puolustusvoimien ohjeistuksen mukaisesti. Saaristomeren merivartiosto oli sijoittanut kovat edustusurheilijansa Susiluodon merivartioasemalle ja pitivät talviaikana hiihtoleirejä Muonion rajavartioalueella. VM:n Vastaus oli hyvä: ”Me emme tarkasta nyt Puolustusvoimia vaan tarkastamme Rajavartiolaitosta”. Ei saatu mitään armoa, vaan piti muuttaa niin kuin sanottu. 

"Pieni suuri mies"

Vaikutusvaltaisimpia työryhmiä olivat PUHARA- sopimukseen liittyvät työryhmätyöt. PUHARA tarkoittaa puolustushallinnon ja Rajavartiolaitoksen yhteistoimintasopimukset.  Ensin tehtiin kattosopimus ministeriöiden välillä Puolustusministeriö - Sisäasiainministeriö ja sen jälkeen alasopimukset  Pääesikunta - Rajavartiolaitos: aluevalvonta sopimus, puolustusyhteistyö sopimus, koulutusyhteistyö sopimus ja huollon yhteistyösopimus. Lempinimi Mr. Puhara tuli Rajavartiolaitoksen esikunnasta. Sen antoi huolto-osaston osastopäällikkö eversti Olavi Kaikkonen, joka risti minut Mr. Puharaksi, koska minulla oli veto- ja valvontavastuu. 

 

Pohjois-Karjalaan

Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentajana olin myös tehtävän mukaisesti rajavaltuutetun sijaisena. Rajavaltuutettuapparaattiin kuuluu molemmilta puolin vastaavat kaverit, rajavaltuutettu ja hänellä on sitten sijainen, käytännön työtä pyörittävät rajavartioalueiden päälliköt, apulaiset ja siihen kuuluvat vielä tulkit ja erikseen nimettyyn tehtävään käsketyt edustajat rajavartioasemien henkilöstöstä. Kaikki ongelmat, mitkä tulee rajalla, niin sopimuksen mukaisesti rajavaltuutetut pystyvät ne päättämään.
Niistä selvittiin vaihtelevalla menestyksellä. Venäläisten kanssa neuvotellessa pitää päästä iholle, sinuksi. Asiat käydään läpi virallisesti. Ensimmäisessä kokouksessa ei varmasti päästä kunnolla sopimukseen, mutta sitten ajan kuluessa, kun heitä oppii tuntemaan, niin heistä  tulee ihan kuin kuka tahansa ihminen, ihan hyviä slaavilaisia ystäviä. Se vaatii vaan aikaa ja heidän kanssa yhdessäoloa.

      Kortesalmen kohdalla SNTL:n puolella v1986                                  Kivisen rajamerkin tarkastus
      kapt Kukkonen, maj Kaskama ja evl Sutenko

Yhdessäoloon kuuluu kalastaminen ja metsästäminen.  Siellä on hyviä kala- ja metsästyspaikkoja paljon. Kun oltiin metsällä, niin venäläiset sanoivat, että kaikkea muuta saa ampua mutta ei “ heidän varusmiehiä”. Kaikki mikä liikkuu on virallista riistaa, hirvet, hanhet, metsot, teeret, sorsat, telkät, kaikki on vapaata riistaa siellä.
Se pitää paikkansa, valtion edustustehtävissä heidän rajavaltuutetulla on oikeus päättää näin.

Rajavaltuutettuaika on mielenkiintoinen ja paljon tapahtumia. Kunhan muistaa ohjenuoran, että rajavaltuutettu tekee Suomen valtion virkamiehenä Suomen puolesta ja Suomen eduksi kaikki sopimukset. Näin myös toimittiin. Saatua EU-rahoitusta siihen aikaan pantiin rakenteisiin kiinni tai apuvälineisiin.  Venäläiset sanoivat, että ”miksi sinä kyselet niin tarkkaan”? Piti nimittäin lähettää tarkat suunnitelmat Rajavartiolaitoksen esikuntaan. Venäläiset sanoivat, että anna ne rahat heille, he kyllä tietää, mitä niille tehdään.” Sen minä kyllä uskon, totesin heille.

Koulun johtajaksi ja taas takaisin

Sitten apulaiskomentajan tehtävästä siirryin koulunjohtajaksi vuodeksi Espooseen ja Immolaan. Siirtomatka meillä oli Onttolasta tai sen talosta toiseen taloon, elikkä vajaa 200 metriä vaikka todellinen muuttomatka oli lähes 1 000 km edestakaisin. Käytiin Helsingissä ja tultiin samoilla muuttolaatikoilla takaisin Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajaksi vv 2000-2004. Kuvassa Eeva ja Martti.

Komentajana vuonna 2001 kävin Helsingissä Sotakorkeakoulun Maneesissa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin. Oppilaina oli sotilas- ja siviilielämän johtajia ja vaikuttajia. Hyvä kurssi! Minulla oli jo viimeiset vuodet menossa ja jatkoajan päättyminen oli jo lähestymässä, niin ajattelin, että toistaiseksi tämä riittää minulle. Olin saavuttanut täyden sotilaseläkeoikeuden jo vuonna 1999. Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen vielä soitti ja esitti, että olisin mennyt sisäasiainministeriön kansliapäällikön apulaiseksi erityistehtäviin, mutta kieltäydyin.

Reserviin

Jäin reserviin vuoden 2005 alusta ja kiinnostukseni jatkuivat ennallaan eli historia, josta olen kiinnostunut, tutkinut ja kirjoittanut sekä ollut monissa työryhmissä mukana. Sotainvalidien perinneyhdistyksen Pohjois-Karjalan aluejohtajana olen nyt toiminut jo noin 20 vuotta. Useisiin Pohjois-Karjalan Maanpuolustuksen tapahtumiin olen osallistunut vaihtelevasti. Ihan hauskaa hommaa, koska on saanut olla reserviläisten kanssa.

 

Pogostan hiihto 2012

Eläkeläinen Martti kotonaan Lehmossa

 

Kohtaamisia

Rajalla liikkuessa olen törmännyt hirviin useasti mutta karhuihin harvemmin , ehkä kuusi kertaa elävänä luonnossa. Ollessani rajavaltuutettutehtävissä, Venäjällä pidettiin yhteinen koirien koulutustilaisuus. Kun heidän koiransa toimivat huonosti, heillä koirien koulutustaso ei ole lähelläkään suomalaista, sanoivat että on varmaan karhu mennyt tässä.
Se piti paikkansa, kun lähdettiin tulemaan Venäjältä pois, Lieksan alueella oltiin, niin ei päästy Inarin rajavartioasemaa kauemmas, kun keskellä tietä seisoi karhu. Se lähti juoksemaan tietä pitkin ja katsoi aina välillä taakseen, tuleeko nämä vielä. Sitten pyyhkäs metsään ja 20 m päässä istui kuusen takana ja katsoi, vieläkö ne tulevat perässä.

        Ylirvja Ville Lehikoisen kanssa teerimetsällä v2006

 

Koivaja järvi, Kuhmon pohjoisosassa oli hyvä kalapaikka.
Olin Vartiuksessa rajajoukkueenjohtajana, kun mentiin emännän kanssa lauantai-iltana 22 jälkeen sinne verkon laskuun. Aurinko oli jo laskenut ja oltiin ihan rannan tuntumassa. Edellisellä kalareissulla ylimääräiset säret oli pantu kalakuoppaan. Kun päästiin lähelle, niin otin pistoolin käteen, pistooli oli aseistuksena. Emäntä sanoi, että minkä takia sinä tuon otit. Muuten vaan huvikseni. Kalakuopalla oli karhu syömässä niitä kaloja. Päästiin aika lähelle ja sitten se lähti liikkeelle meidät huomattuaan. Emäntä totesi, että normaali kaveri vie tyttöystävänsä kyllä tanssipaikkoihin, mutta sinä tuot vain tänne korpeen. No täällähän se kaikkein paras on.

Harrastuksia lähes viime vuosiin asti ovat olleet kalastus ja metsästys, erityisesti hirvet, 13 piikkinen on suurin kaatamani hirvi. Entäs suurin kalavale, Viinijärvestä pari vuotta sitten 13 kiloinen hauki (kuva yllä). Se repi ensin verkon, tilalle panin isomman ja harvemman verkon siihen samaan paikkaan ja seuraavalla kerralla tuntui, että nyt siinä on jotain, niin oli 6 kg hauki ja parin metrin päässä siitä eteenpäin oli 13 kiloinen, jolla meidän kalastusporukka tuli kalakilpailussa kolmanneksi Pohjois-Karjalassa sinä talvena. Me saatiin samana talvena vielä kuusikiloisia haukia neljä kappaletta ja yksi 8,5 kiloinen hauki.

 

Rajan Perinneyhdistys

Minusta on oikeastaan välttämätöntä että Rajan Perinneyhdistys on olemassa.  Toinen Rajaoltermanni , kenraali Yrjö Kärkkäinen, joka taisteli rajajääkäripataljoona 5:ssä, niin kuin myös minun isäukkovainaani, olivat hyviä ystäviä.
Hän kävi meillä kotona monta kertaa. Kun hän kävi Lapissa hiihtämässä, olin hänelle adjutanttina eli voitelumestarina talvella 2008. Majoituimme Muoniossa Olostunturi-hotelliin. Siellä käytiin läpi näitä Perinneyhdistyksen asioita. Viikko kun näitä rupateltiin ja ajomatkat sen päälle, niin hän sanoi, että alahan sitten johtamaan yhdistystä. Herra kenraali, ei se ihan silleen käy.  Ensin pitää yhdistys perustaa demokraattisen päätösvallan mukaisesti ja puheenjohtaja johtaa sitä toimintaa. Hän sanoi “rupea puheenjohtajaksi”. Jos porukka valitsee, niin sitten mutta ei muuten. Tältä pohjalta perustettiin Rajan Perinneyhdistys v2010. Työryhmätöitä asian tiimoilta oli jo ollut aikaisemmin runsaasti.

Rajan Perinneyhdistys perustettu Immolassa 18.8.2010

Yhdistys on siitä erikoinen, että jäseniä on maalta, mereltä ja ilmasta, riippumatta arvoasteikosta. Suoritusportaassa on siviilit mukaan luettuna kaikki samalla tavalla. Nyt maa- ja  meripuoli ovat liittyneet yhdistykseen 100%, ainoastaan Ilmakilta ja Satakunnan rajakilta rekisteröimättömänä yhdistyksenä puuttuvat. Kyllä minä näen, että tällä on tulevaisuutta. Puolustusvoimien henkilöstöjohtajat usein kysyvät, miten tämä on saatu aikaan, eikö teillä ole kissanhännän vääntöä. Ei mitään, meillä on kaikki henkilöstöryhmät ja siviilit samassa porukassa. Historia on suomalaisen termin mukaan väärentämätöntä, venäläinen termi on, että historia on ennustamatonta, ainoastaan tulevaisuus on varmaa. Se ei taas sovi suomalaiseen näkemykseen. Tältä pohjalta on lähdetty. Meillä on hyvin toimittu yhdessä ja varmaan jatketaan samalla tavalla.

Kymmenen vuotta oli minulla tavoitteena olla puheenjohtajana, joka koronan takia on kestänyt vähän ylikin. Tulevassa vuosikokouksessa, kunhan se saadaan pidettyä koronan helpotettua, luovun tästä tehtävästä terveysongelmieni takia, liikkuminen on hankalaa. Sotainvalidien Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksessä olen myös puheenjohtajana. Tämä on ollut varsin mielenkiintoista aikaa, on saanut tutustua uusiin ihmisiin maalla ja merellä ja myös Rajavartiolaitoksen johtoon. Tällä porukalla on kyllä tulevaisuus, joka on ihan hyvä. Sodanajan rajaveteraaneja oli noin 40 000 henkilöä. Heidän perintö meillä on vaalittavana. Meillä on nyt mukana toiminnassa Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry:ssä suunnilleen saman verran kuin Rajavartiolaitoksen vahvuus on tällä hetkellä eli noin 2500 henkilöä. Puheenjohtajaksi valitun pitää olla täysin puolueeton. Me ei olla hyväksytty politiikkaa toimintaan ollenkaan. Se ei kuulu tällaiseen perinnetoimintaan.

Viimeisin Rajan perinneyhdistyksen yhteinen kesäretki 2019 Kiteellä ja Tohmajärvellä

Kaikki on mennyt mielestäni hyvin ja toivottavasti myöskin tulevaisuudessa. Perinneyhdistys elää jäsenkiltojensa kautta, joita Rajan Perinneyhdistykseen kuuluu 15 kpl. Maapuolen killat ovat aika “ukkoutuneet”, enemmän kuin meripuoli, jonne on tullut mukaan enemmän naisiakin. Ehkä nykyisen jäsenistön nuorempi polvi tulee mukaan yhä enenevässä määrin ajan mittaan. Kyllä nuorisoakin kiinnostaa “isäin perintö”, Rajan historia ja nykytoiminta.

Laitoksen johtoa

Rajaoltermanni Yrjö Kärkkäinen oli isän taistelukaveri sota-ajalta ja sitä kautta hänestä tuli pitkäaikainen perheystävä. Häntä tavattiin vaihtelevasti eri yhteyksissä myös perinnetoiminnassa. Olin hänen assistenttina Muoniossa huhtikuussa 2008 hiihtomatkoilla, voitelin suksia ja tätä Perinneyhdistyksen perustamista käytiin läpi monissa keskusteluissa. Paluumatkalla Lapista ruokailtiin meillä kotona Lehmossa. Etukäteen kysyin häneltä, mitä hän haluaa syödä? Valittavana on hirveä, muikkuja tai teeriä. Hyvän linnustusvuoden tiimoilta minulla oli pakkasessa runsaasti teeriä. Yrjön suu mutrusi jännästi. Arvasin vastauksen. Hän sanoi, että hyviä ovat kaikki, mutta jos hän saa valita, sota-ajan Paateneen muistoksi teeriä. Hän oli asemasotavaiheen Paateneen alueella ja hyödynsi ympäristön runsasta riistakantaa. Me syötiin vaimon paistamia teeriä ja jälkiruuaksi oli lakkoja lakkaliköörissä. Yrjö oli usein Rajan Perinneyhdistyksen ja Suomu-Seuran tilaisuuksissa mukana, todella loistava persoona, hyvämuistinen loppuun saakka.

 

Jaakko Kaukasen nykyisen Rajaoltermannin tunnen pisimmältä ajalta. Hän valmistui vuonna 1978 Kadettikoulusta ja meni töihin Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Tavattiin nuorempana upseerina ja pitkin virkauraa eri tilaisuuksissa. Olimme rinnakkaisia komentajia, minä olin täällä Pohjois-Karjalassa ja hän Kaakkois-Suomen komentaja, Pyhäjärvellä pidettiin yhteisiä saumaneuvotteluja. Hänestä tuli myöhemmin Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö ja päällikkö. Komentajien neuvottelupäivillä tavattiin. Pidin komentajistolle esitelmiä rajakenraali Raappanan toiminnasta ja Ilomantsin taisteluista. Metsäyhtiö StoraEnso järjesti Rajavartiolaitoksen johdolle joka vuosi hirvenmetsästystilaisuuden yleensä Ruokolahdella lupaehtojen mukaisesti. Jaakon kanssa käytiin myös lintumetsällä, Turusen Uljas vainaa oli toisena isäntänä Suomu-Seuran majalla, siellä oltiin yötä ja sitä pidettiin tukikohtana. On tavattu nimenomaan eräelämään liittyvissä asioissa.

 

Rajakoulussa vuonna 1982 Ilkka Laitinen oli oppilaana reservialiupseerikurssilla, jonka johtaja olin. Sitten Ilkan kanssa tavattiin useita kertoja sen jälkeen, kun hän oli käynyt Sotakorkeakoulun ja eteni eteenpäin, komentajien neuvottelupäivillä sekä ollessamme molemmat samoissa tehtävissä eri rajavartiostoissa. Sitten, kun hänestä tuli Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö ja päällikkö, niin pari kertaa tavattiin vielä ennen hänen kuolemaansa. 

Hän esitti oppilaana 1982 loma-anomuksen, että pitäisi saada Nurmeksen partiolaisille aamunavaussoitto leirin ajan. Suosittelijana hänellä oli eversti Erkki Koivisto. “Tämä ei kuulu meidän tehtäviin, en hyväksy. Menehän miettimään asiaa”. Hän läksi pois ja tuli uudestaan kysymään, voisiko asiaa harkita vielä. “No, voihan sitä, mutta en tule myöntämään. Semmoisella ehdolla, että soitat sen jälkeen kaikki koulun aamusoitot ja aamuherätyksen”, Kadettikoulussa soitetaan aina torvella aamuherätykset. “Ei hän voi soittaa, kun on niin kallis torvi, maksaa 10 tuhatta markkaa”. “Menehän miettimään asioita, en myönnä”. Vielä kolmannen kerran tuli, mikä osoittaa kyllä sitkeyttä kaverissa. “Hän lupaa soittaa ne aamusoitot, jos saa loman. Selvä, loma on myönnetty, alahan mennä”, niin lähti kaveri tyytyväisenä ja soitti ne aamusoitot. Muutaman kerran kävin kuuntelemassa, niin hyvin soittikin, harjoitteli jo Kadettikoulua varten. Porukka kuunteli, muuten hyvä mutta, kun meidän tuvan oven edessä soittaa.

 

 

Pasi Kostamovaara ja Ilkka Laitinen kävivät samaan aikaan Sotakorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssia. Kostamovaara oli kurssin priimus, mutta Ilkka kävi Brysselissä ja oli Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin ensimmäinen pääjohtaja saaden sitä kautta pätevyyden Rajavartiolaitoksen päälliköksi.

He olivat hyviä ystäviä Laitisen kuolemaan saakka, tehtävä ei vaikuttanut heidän ystävyyssuhteisiinsa.

 

 

 

Martin kotona Lehmossa 28.10.2020 pidetyn haastattelun pohjalta

Seppo Lyytikäinen

 

Kunniamerkkejä ja arvonimiä

Minua on palkittu eri kunniamerkeillä ja arvonimillä runsaasti. Niistä mainittakoon

-          1.11.1985                Yleisesikuntaupseeri

-          4.6.1989                  SL R 1 (Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkki)

-          4.6.1997                  SVR R 1 (Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan ritarimerkki)

-          4.6.2004                  SL K (Suomen Leijonan Ritarikunnan Komentajamerkki)                                  

-          13.8.2012                Rajavartioristi n:o 5 (Tunnustukseksi erityisistä ansioistanne
                                         Rajavartiolaitoksen perinne- ja kiltatyön hyväksi)

-          21.3.2017                kunniarajajääkäri n:o 206 (Tunnustuksena toiminnasta Rajavartiolaitoksen hyväksi)

-          kesä 2017               Sotainvalidien ansioristi (SIV ar) (Tunnustuksena erittäin ansiokkaasta
                                        toiminnasta Suomen sotainvalidien hyväksi)

-          6.12.2018                VR 2, miekkoineen (Vapaudenristin Ritarikunnan 2.luokan Vapaudenristi
                                        miekkoineen ansiokkaasta toiminnasta maanpuolustuksen hyväksi)

 

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry