Pasi Kostamovaara -
Siikajärven rajavartioaseman tuvasta rajakenraaliksi
Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara
Paakkolan kylään Tervolan kunnassa syntyi Kostamovaaran perheeseen vuonna 1963 neljäs lapsi, poika, joka sai nimen Pasi ja josta oli tuleva aikanaan Rajavartiolaitoksen päällikkö. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle.
Nuoruus
Kotipaikka oli ja on edelleen maatila Kemijoen törmällä. Pihapiirissä oli kaksikin navettaa, vanha ja uusi. Tilalla pidettiin lehmiä, viljeltiin heinää lehmille ja viljaa myös omiksi tarpeiksi. Metsääkin oli jonkun verran. Pasi joutui siten jo lapsesta lähtien tekemään kaikenlaisia tilan töitä, heinätöitä ja traktorilla kyntöjä sekä muita askareita. ”Selvää oli, että kotitöihin piti ryhtyä heti kun siihen vain pystyi. Konehommista tykkäsin enemmän”.
Laskuvarjohyppykurssilla toukokuussa 1986
Hänen isänsä oli siis maanviljelijä tehden satunnaisesti myös kirvesmiehen töitä. Pasia 13 vuotta vanhempi veli Raimo palveli Lapin rajavartiostossa. Vanhempi veli vaikutti suuresti Pasin tulevaisuuteen. ”Koulupoikana kävin usein Raimon luona lomilla, kun hän oli Siikajärven erämaavartioaseman päällikkönä. Ivalon itäpuolella, Venäjän vastaisella rajalla sijaitsevalle asemalle vei pitkä ja vaatimaton metsäautotie. Kävin siellä kesä-, joulu- ja hiihtolomilla. Olinpa 15-vuotiaana pojanjullina hiihtelemässä jopa rajapartion mukana valtakunnan rajalla. Siikajärvi oli erämaavartio, niinpä rajamiehet viettivät paljon aikaansa vartiolla. Lähes joka ilta joukkoa kokoontui vartioaseman olohuoneeseen. Tietenkin minä olin siellä kuuntelemassa hyviä juttuja ja
tarinoita. Siinä samalla tietämättäni sisäistin Rajavartiolaitoksen yhdessä tekemisen ilmapiirin eli rajamieshengen. Silloin pääsin näkemään ja kuulemaan sitä pienen vartioaseman elämisen meininkiä ja kulttuuria, ja kyllähän se oli aivan mahtava yhteisö.
Edelleen muistan ne rajavartijat, keitä siellä silloin oli töissä. Joitakin heistä aina silloin tällöin tapaankin Ivalossa käyntien yhteydessä. Voin varmuudella todeta, että Siikajärven rajavartioasema ohjasi minut tälle uralle. Rajamieshenki, eli tässä ajassa rajahenki, on Rajavartiolaitoksen valtti ja vahvuus, jota meidän on vaalittava jatkossakin.”
Lapsuus ja kouluaika
Palataanpa aikaan ennen peruskoulua. ”Lapsena ja myöhemminkin leikittiin kylän saman ikäisten lasten kanssa, olivat he sitten poikia tai tyttöjä, ihan normaaleja maalaiskylän leikkejä. Käytiin ongella Kemijoella, pelattiin jalkapalloa ja jääkiekkoa syksyn ensijäillä. Talvella laskettiin ja hypättiin mäkeä. Ja tietenkin tehtiin kolttosia ainakin omiksi tarpeiksi, ja joskus joutuivat vanhemmatkin puuttumaan menoon.”
LR:n sissikomppanian maastoharjoituksessa talvella 1988
”Ikäluokkani oli ensimmäinen, joka aloitti peruskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien. Peruskouluhan käynnistyi ensimmäisenä Lapissa. Peruskoulun ensimmäiset viisi vuotta kävin oman kylän koulua. Taivalkosken voimalaitoksen valmistuttua vesi nousi Kemijoessa meidän kohdalla noin seitsemän metriä, minkä seurauksena myös kyläkoulu jäi veden alle. Koulunkäynti jatkui sitten Tervolan kirkonkylässä noin 10 kilometrin päässä. Yläaste ja lukio tulivat käytyä siellä. Koulukyydit huristeltiin kylän takseilla, mikä siihen aikaan oli uutta ja ihmeellistä. Taivalkosken voimalaitoksesta seurasi myös se, että isäni kotitalo piharakennuksineen, jotka olivat aivan Kemijoen törmällä, piti purkaa monen muun pirtin tavoin, koska jokitörmä ja rannat jäivät allasalueen alle”.
”Koulut tuli lopulta käytyä aivan asiallisesti, vaikka koko ajan tuntui olevan muuta tärkeämpää tekemistä. Loppua kohti älysin paremmin sen, että kyllähän sitä pitää lukeakin, jotta pääsee lukioon ja papereilla sitten jatko-opintoihin. Tarmo opiskeluihin lisääntyi matkan varrella”.
Sissiharjoituksessa LR:n Sissikomppanian riveissä talvella 1987 tai 1988
”Tästä tulikin mieleeni, että kesällä 2000 olimme palaamassa Venäjältä Suomen ja Venäjän rajapäälliköiden vuotuisesta tapaamisesta. Takana oli useamman päivän tapaaminen, jonka aikana käytiin Pietarissa ja Sotshissa. Hannu Ahonen oli Rajavartiolaitoksen päällikkö, mukana oli myös silloinen Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Jaakko Kaukanen ja minä everstiluutnanttina sihteerin tehtävässä. Mukavan ja onnistuneen viikon jälkeen oltiin paluumatkalla lentäen Pietarista Helsinkiin, kun Hannu Ahonen siinä myhäillen vaan totesi meille nuoremmille, että eikö pojat kannattanutkin viitata koulussa”.
”Jalkapalloa pelattiin tietenkin omalla kylällä, ja varsinainen kohokohta oli vuotuinen haasteottelu itäpuolen poikien kanssa. Alkuun hävittiin heille rumasti, mutta määrätietoisen harjoittelun myötä meistä tuli voittava joukkue. Myöhemmin pelasin myös Tervolan palloseurassa, jossa meillä oli ihan kohtuu hyvä joukkue. Pelattiin C- ja B-junnuissa, ja jonkun verran pärjättiin jopa Kemin ja Tornion joukkueille.”
Paluumatkalla sissiharjoituksesta samoihin aikoihin
Lukioaikana Pasille oli jo varmaa, että hän haluaa Rajan palvelukseen. Siihen vaikutti paitsi hänen veljensä Raimo mutta myös hänen mummonsa kahden jääkäriveljen Matti ja Auno Kuirin muisto, kumpikin kolme sotaa käyneitä. Matti Kuiri oli pataljoonan komentaja kaatuen Maaselän kannaksella, ja Auno Kuiri oli talvi- ja jatkosodassa pataljoonan komentaja. Jatkosodan lopussa Auno Kuiri taisteli rykmentin komentajana Perkjärven ja Tali-Ihantalan suunnassa. Hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numerolla 128.
Varusmiesaika
”Varusmiespalveluksen suoritin Rovaniemen ilmatorjuntapatteristossa saapumiserässä II/82. Hain vapaaehtoisena Lapin rajavartiostoon, mutta en tullut sinne määrätyksi, joten tie vei IT-patteristoon. Ensimmäiset sulkeiset 10.6.1982 Rovaniemen Someroharjun sulkeiskentällä jäivät mieleen, kun satoi lunta maan valkeaksi. Oli tosi kylmä alkukesä.
Siitä sitten alokaskauden jälkeen alkoi aliupseerikurssi Rovaniemellä, ja puolikurssilta alkoi puolestaan RUK Haminassa, joka oli tietenkin Lapin oikeaan talveen tottuneelle aikamoinen kokemus. Haminassa talvi oli märkä ja kylmä. Kamppeet olivat aina märkinä. Varusmiesajalta jäi mieleen Mauri-myrsky syksyllä -82. Päivän olimme harjoituksessa metsässä ja kuulostelimme, että kyllä on kova tuuli. Kasarmille tullessamme sitten näimme, kuinka valtavia puita oli kaatunut luokona Someroharjun päältä.
Varusmiespalveluksen jälkeen hain kesävänrikiksi Lapin rajavartiostoon, ja pääsinkin töihin Ivalon Sissiosastoon. Olin siellä kolme kuukautta varusmiehiä kouluttamassa, kunnes sitten syksyllä -83 alkoi kadettikoulu”.
Kadettikoulu ja kenttäpalvelus
”Kadettikoulussa kävi nopeasti ilmi, että viittaamalla voi vaikuttaa tulevaan palvelusuraan. Samalla selvisi se, että Rajavartiolaitos oli kovasti haluttu palveluspaikka. Se tietenkin motivoi opiskelemaan, vaikka kyllä opiskelijaelämääkin ehdittiin hyvin viettää. Kun kotimatka Lappiin oli pitkä, tuli kotona käytyä vain kerran kuukaudessa. Ajankäyttö muodostui sellaiseksi, että viikot opiskeltiin ja viikonloput ihmeteltiin ja ihasteltiin Helsinkiä, jossa olin käynyt tasan yhden kerran ennen kadettikoulun alkamista.
Kadettikoulun lippuvartiossa 6.12.1985
Ilkka Laitisen tapasin ensimmäisen kerran kadettikoulussa. Ilkka oli vuotta vanhemmalla kadettikurssilla ja yhtenä perinnehenkilönä säntillisesti mutta rehdisti ohjasi meitä nuorempia upseerin uran alkuun. Siellä tavattiin siis ensimmäisen kerran. Sittemmin oltiin samoissa työyksiköissä ja tehtäviä vaihtamassa useammankin kerran.
Kadettikoulun jälkeen menin 1986 luutnanttina Rovaniemelle Sissikomppaniaan. Ilkka oli vanhemman saapumiserän johtaja ja minä nuoremman. Samassa konttorissa istuttiin, ja hauskaa oli. Jatkuvasta jutunkerronnasta piti huolta Kallion Erkki, joka myös istui samassa toimistossa. Komppanian päällikkö oli Osmo Hattunen. Tietenkin varusmiesten kanssa touhutessa sattui kaikenlaista, mutta sentään mitään isompia vahinkoja ei tapahtunut henkilöstölle eikä kalustolle. Se on hyvillä mielin todettava, että Rajavartiolaitoksen yleinen turvallisuuskulttuuri on kehittynyt noista ajoista paljon. Mutta se oli mukavaa ja reipasta aikaa.
Rajanvalvontatarkastuksessa heinäkuussa 1990 Rajavalvontatarkastuksessa heinäkuussa 1989
Raja-Joosepin ja Anterin välillä
Vuoden kuluttua Ilkka lähti Onkamoon rajajoukkueenjohtajaksi Sallaan, ja minä seurasin häntä vuoden päästä perässä ja siellä vaihdettiin taas tehtäviä. Aloitin yliluutnanttina Kemijärven rajakomppanian eteläisimmän rajajoukkueen johtajana. Siihen kuuluivat Onkamon ja Niitselyksen rajavartioasemat, yhteensä noin kolmisenkymmentä opistoupseeria ja rajavartijaa.
Partiomajat olivat tärkeitä tukikohtia siihen aikaan, kun liikuntavälineistö ja ajoneuvot olivat vielä kovin vaatimattomia. Näin ollen partiossa piti tukeutua partiomajoihin, joista monet ovat edelleen käytössä ja tärkeitä tukikohtia tänäkin päivänä.
Ilkka siirtyi Onkamosta Kemijärven rajakomppanian komentopaikalle. Minä taas jatkoin Sallasta pohjoisemmaksi Ivalon rajakomppanian varapäälliköksi. Siihen aikaan Ivalon rajakomppaniaan kuului 10 vartioasemaa. Varapäällikön roolina oli johtaa komentopaikan työskentelyä.
Ilkan kotona Peltojärvellä
Muistan olleeni silloin yliluutnanttina rajavaltuutetun edustaja, kun olin ensimmäisen kerran tekemisissä Venäjän rajamiesten kanssa. Kevättulva toi venäläisen rajamerkin Suomen puolelle, ja komppaniasta tuli käsky luovuttaa se tiettynä päivänä ja kellonaikana takaisin venäläisille. Kannoimme rajamerkin Onkamon rajanylityspaikalle, jonne venäläiset tulivat rajalle vastaan. Merkki luovutettiin valtakunnan rajalla heille juhlallisesti, sitä kannettiin kuin ruumisarkkua. Se oli puupylväs, raskas kuin mikä. Venäjän delegaatiota johti muuan tulkki Rashid Valitov, jonka kanssa tiemme sittemmin kohtasivat vielä useaan kertaan.
34 vuoden aikana, jolloin Venäjän rajamiesten kanssa on tullut tehtyä yhteistyötä eri tasoilla, olen tietenkin tullut tuntemaan heidän ajatteluaan ja tapojansa. Tärkein johtoajatus ja perusta on Suomen ja Venäjän välistä rajaa koskevien sopimusten tunteminen. Kun pitäytyy tarkasti niissä, on aina oikealla tiellä.
Tuusulassa käydyn kapteenikurssin aikana tuli ylennys kapteeniksi. Olin silloin Ivalossa Sissiosaston johtajana, joka tehtävä jatkui vuoden -92 loppuun asti. Vuoden -93 alussa tuli siirto Imatralle Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnan rajatoimistoon. Siitä vajaan kahden vuoden päästä eli syksyllä -93 alkoi Sotakorkeakoulu, jonka aikana tuli ylennys majuriksi.
Kaikkia näitä ja myös myöhempiä tehtäviä pidän tärkeinä, mielenkiintoisina ja opettavaisina sekä vastuuseen kasvattavina”.
Tämä päivä
”Olen ja tulen aina olemaan rajamies ja juuriltani perä-pohjolasta.
Harrastukset ovat aika lailla perinteisiä, metsästys ja kalastus, viime vuosina erityisesti perhokalastus. Golfiakin tuli pelattua monta vuotta. Tänä keväänä oli itse asiassa jo sovittuna ensimmäinen golf-kierros viiteen vuoteen, mutta kiireiltä se jäi, eikä harrastus lähtenyt ainakaan vielä uuteen nousuun. Koirien kanssa tulee paljon touhuttua. Koronan alussa hankittiin myös mökki, jossa on käyty armaan vaimoni Leenan ja kahden beaglen kanssa ahkerasti.
Ensimmäinen hirvikaato 2000 luvun alkuvuosina kotipuolessa Tervolassa.
Musiikkimaultani olen kaikkiruokainen eli kuuntelen kaikkea hyvää musiikkia. Elvis oli nuoruudessa tietenkin kova sana. Kotona meillä ei ole mitään soitintakaan enää, radio vain. Kun radio on kotona tai autossa auki, kuuntelen sitä, mitä sieltä tulee ja jos se ei miellytä, sammutan laitteen.
Kirjallisuutta tulee luettua paljon. Erityisesti kiinnostavat elämäkerrat, poliittinen historia ja tietenkin sotahistoria. Se täytyy tässä sanoa, että suoritin ”ihmiskokeen” korona-aikana. Kun korona alkoi, aloin lukea Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Oli enemmän vapaa-aikaa, kun ei voinut oikein matkustaa minnekään. 
Lohensoudussa Tenojoen Saarakivellä vuosituhannen Perhokalassa Tenojoella
vaihteessa.
Illoilla tuli sitten luettua. Vähän sattumaltakin lähdin lukemaan sarjan ensimmäistä osaa, jonka jälkeen tilasin e-kirjana seuraavan ja niin edelleen. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että Iijoki-sarja pitää lukea kokonaan ja ensimmäisen koronavuoden aikana. Ja niin luin 26 teosta eli vähän yli 17 000 sivua. Nuoruudessani olen sarjan jo kertaalleen lukenut. Mielestäni se on aivan erinomaista ajankuvaa kertoen hyvinkin puutteellisista ajoista ja oloista ennen sotia, sotien aikana ja heti sodan jälkeen. Kun elimme koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa, Päätalon ja aikalaistensa kokemukset antoivat osaltaan perspektiiviä siihen, että paljon huonommistakin ajoista ja tilanteista ollaan selvitty. Kyllä näistäkin selvitään, kuten selvittiinkin. Ja uusiakin tilanteita on tullut vastaan. Niistäkin me selviämme.
Kaaderipartio Alpeilla vuosituhannen vaihteessa
Viimeisiä lukemiani kirjoja ovat olleet mm.: Aki Hintsan The Core, Wiljo Tuompon Päiväkirjani Päämajasta, Martti Turtolan Talvisodan tuntematon sankari, joka sekin kertoo Wiljo Tuompon elämästä, Lasse Laaksosen Kynän ja miekan kenraali, joka puolestaan kertoo K. M. Walleniuksen elämäntarinan, Olli-Pekka Kallasvuon Puhelin soi öisin, Antti Tuurin Paavo Talvelan elämä, Mika Uotin Petsamon historia, K.M. Walleniuksen Lapin sota ja Johannes Remyn Ukrainan historia sekä Anthony Beevorin kirja Venäjän vallankumouksesta ja sisällissodasta. Jatkuvasti minulla on useampiakin kirjoja luvun alla.
Rajatalolla 6.5.2022 tehdyn kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaaran haastattelun pohjalta
Seppo Lyytikäinen
