Elämää merellä ja rajalla

Rajavartiolaitoksen päällikkö vara-amiraali Markku Hassinen

Synnyin Kuopiossa vuonna 1964. Lapsuuteni aikana asuin useissa eri paikoissa. Kuopio oli kotikaupunkini, ja se on jäänyt mieleeni elinvoimaisena ja kauniina paikkana.

Kansa- ja keskikoulun jälkeen jatkoin opintojani Kuopion klassillisessa lukiossa, jolla on pitkät perinteet. Koulu oli alun perin Viipurista siirretty oppilaitos, ja se toimi edelleen arvokkaana osana Kuopion kouluelämää. Lukioaika oli minulle perustan ja pohjan rakentamista. En pitänyt mitään ainetta erityisesti suosikkinani, mutta nautin monipuolisesti erilaisista oppiaineista. Yhteiskuntaoppi ja historia kiehtoivat, sillä ne auttoivat ymmärtämään yhteiskunnan rakenteita ja ilmiöiden taustoja. Samalla myös tekniset ja luonnontieteelliset aineet, kuten fysiikka, olivat minulle erittäin mielenkiintoisia, ja myöhemmin pääsin opiskelemaan niitä yliopistotasolla.

Taideaineet, etenkin musiikki, olivat aina lähellä sydäntäni. En ole koskaan
kokenut olevani kiinnostunut vain yhdestä aihepiiristä, vaan minua on aina viehättänyt laaja-alainen sivistys. Jo nuorena ymmärsin, että monenlaiset asiat voivat kiinnostaa yhtä aikaa.

Matematiikka sujui minulta hyvin, mutta erityisesti soveltava matematiikka oli minulle mieluinen. Fysiikan ja soveltavan matematiikan yhdistelmä tarjosi loogisen ja käytännönläheisen tavan ymmärtää maailmaa. Myöhemmin huomasin, että näistä aineista oli valtavasti hyötyä työelämässäni, mm. laivasuunnittelussa ja asejärjestelmien parissa. Elektroniikka kiinnosti minua erityisesti, ja opiskelin radiotekniikkaa jo kouluaikana. Myöhemmin Rajavartiolaitoksessa ja vartiolaivoilla työskennellessäni tutkateknologia ja valvontajärjestelmät tulivat minulle hyvin tutuiksi.

Oli hienoa päästä ensimmäisenä Rajavartiolaitoksen upseerina Puolustusvoimien sotilaselektroniikan kurssille. Siellä pystyin syventämään ymmärrystä, miten matematiikka, fysiikka ja elektroniikka kietoutuvat toisiinsa ja tukevat toisiaan käytännön työssä. Vielä nykyäänkin huomaan, että teknologisten ratkaisujen ymmärtäminen on minulle luontevaa aiemman opintopohjani ansiosta.

Nuoruudessani liikuin paljon ja pidin kuntoa yllä monipuolisesti. Musiikki oli kuitenkin suurin intohimoni. Soitin useita instrumentteja ja liityin nuorena puhallinorkesteriin, jossa sain ensimmäisen soittimeni – baritoni-torven. Pian hankin oman trumpetin, josta tuli minulle henkilökohtainen suosikki ja jota opiskelin myöhemmin pidemmälle. Purjehdus ja lentäminen olivat myös tärkeitä harrastuksia, ja ne vahvistivat rakkauttani merenkulkuun ja tekniikkaan.

Luonteeltani olen rauhallinen ja utelias. Jo lapsuudessa ja nuoruudessa minua kiinnostivat monenlaiset asiat. 1970-luvulla harrastusmahdollisuuksia oli paljon, ja vaikka vanhempani tukivat, hakeuduin aktiivisesti itse erilaisiin harrastuksiin. Musiikki, radiotekniikka ja purjehdus olivat minulle paitsi harrastuksia myös keino ymmärtää maailmaa.

Merisotakoulun reserviupseerikurssin talvitukeutumisharjoituksesta (Markku keskellä). Harjoituksessa merivoimien alus tukeutui kalliokiinnityksellä saaren rantaan ja naamioitiin

Varusmiespalvelukseen mennessäni tähtäsin alun perin hävittäjälentäjäksi. Lentäminen oli lähellä sydäntäni, mutta fyysiset mitat estivät pääsyn ilmavoimiin – olin puoli senttimetriä liian pitkä. Kun en päässyt ilmavoimien puolelle, suuntauduin merivoimiin, mikä tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta, sillä vesillä liikkuminen oli ollut osa elämääni pienestä pitäen. Pääsin Upinniemeen merivoimiin ja palvelin alokaskauden jälkeen Rannikkolaivastossa moottoritykkiveneen miehistössä. Ne olivat hienoja aikoja – elämä merellä, saariston olosuhteet ja jatkuva liike sopivat minulle erinomaisesti.

Jo ennen palvelua merivoimissa minulle oli selvää haluni jatkaa sotilasuraa. Perheessäni ei koskaan ollut painetta tähän suuntaan, mutta suvussani oli sotilastaustaa: isoisäni palveli ammattisotilaana ja isäni aloitti uransa Puolustusvoimissa ennen siirtymistään poliisiksi. Ehkä näiden esimerkkien kautta ymmärsin, että haluan itsekin tehdä konkreettista ja vastuullista työtä maanpuolustuksen ja turvallisuuden parissa.

Varusmiespalveluksen aikana keskustelin komppanianpäällikön ja vääpelin kanssa tulevaisuudesta, ja jo silloin tiesin, että haluan ammattiupseeriksi. Ilmavoimien tie oli suljettu, mutta merivoimat ja Rajavartiolaitos vetivät puoleensa. Merivoimien reserviupseerikurssi järjestettiin Suomenlinnassa, jossa suoritin koulutukseni. Se oli tärkeä etappi matkallani kohti sitä uraa, joka myöhemmin määritti suuren osan elämästäni. Reserviupseerikurssilla sain myös vahvistusta päätökselleni, ja varusmiespalveluksen päätyttyä hain Rajavartiolaitoksen palvelukseen väliaikaiseksi luutnantiksi.

Kun pääsin Pohjanlahden merivartiostoon, se osoittautui ratkaisevaksi vaiheeksi urallani. Siellä sain tavata useita kokeneita upseereita, jotka vaikuttivat suuresti uraani. Erityisesti tuolloinen yliluutnantti Möttönen oli tärkeä esikuva. Hän tuki ja rohkaisi minua hakeutumaan kadettikouluun. Myöhemmin pääsinkin kadettikouluun ja olin päättänyt, että haluan palata Rajavartiolaitokseen töihin. Jo tuolloin tiesin, että meri ja rajaturvallisuus olivat minun kutsumukseni.

Merisotakoululta valmistuessani kadettikurssilta rajavartiolaitoksen upseerin virkaan (luutantti). Onnittelijana Merisotakoulun johtaja kommodori Kalle Rantanen

Kadettikoulun aikana opin paljon ja vahvistin päätöstäni työskennellä rajavartiolaitoksen palveluksessa. Halusin menestyä kurssilla niin hyvin, että saisin mahdollisuuden valita tehtäväni ja palata merivartiostotehtäviin.

Kadettikoulun jälkeen ensimmäinen sijoituspaikkani oli Saaristomeren merivartiosto. Valmistuin luutnanttina ja olin kurssilla pärjännyt sen verran hyvin, että sain valita palveluspaikkani. Tiesin heti, että haluan rajalle, ja Saaristomeren merivartiosto tuntui luonnolliselta aloitukselta.

Ensimmäinen vuosi oli opettavaista ja monipuolista aikaa. Työskentelin merivartioasemilla Turun, Ahvenanmaan ja Rauman alueilla. Kadettikoulu antoi laajan sotilaallisen pohjan, mutta rajavartiolaitoksen tehtäviin ei koulussa juurikaan perehdytty. Varsinainen oppiminen alkoi ensimmäisestä päivästä palveluksessa. Olen aina ollut kiitollinen siitä, miten nuoret upseerit otettiin vastaan – vanhemmat merivartijat ja kollegat opastivat ja neuvoivat kädestä pitäen.

Pääsin heti tutustumaan merelliseen kalustoon ja käytännön tehtäviin. Ensimmäinen vuosi opetti valtavasti siitä, mitä rajalla todella tehdään. Rajavartiolaitoksen vahvuus on aina ollut siinä, että koulutamme paitsi johtajia myös käytännön osaajia, jotka työskentelevät yhdessä muiden rajavartiomiesten kanssa. Ensimmäiset vuodet loivat vankan pohjan myöhemmälle uralleni.

Myöhemmin toimin mm. merivartioalueen varapäällikönä ja merivartioaseman päällikkönä ja sain lisää vastuuta. Ensimmäiset vuodet kentällä olivat täynnä tekemistä, ja ne opettivat arvostamaan käytännön työn merkitystä.

Ensimmäisen vuoden jälkeen siirryin vartiolaivoille. Työskentelin laivoilla aina siihen saakka, kun vuonna 1995 aloitin opinnot Sotakorkeakoulussa. Pidin vartiolaivaelämästä – se oli antoisaa ja haastavaa. Toimin monipuolisesti eri tehtävissä, ja sain myös tilaisuuden toimia laivan päällikkönä. Parin vuoden kuluttua valmistumisestani minut ylennettiin yliluutnantiksi, ja vuonna 1992 kävin kapteenikurssin. Kurssi järjestettiin Merisotakoulussa ja se keskittyi merialueiden operatiivisiin tehtäviin ja rannikon puolustukseen. Kurssi antoi hyvät valmiudet myöhempää sotakorkeakoulua varten.

Palvelin vartiolaivoilla, jotka olivat juuri valmistuneita ja teknisesti huippuluokkaa – Tursas, Uisko ja myöhemmin Kurki. Pääsin niiden miehistöön ja mukaan kehittämään operatiivista ja taktista toimintaa. Päällikön tehtävät tarjosivat vastuuta ja itsenäisyyttä, ja opin johtamaan sekä ihmisiä että kalustoa vaativissa olosuhteissa.

Sotakorkeakouluun hakeutuminen oli luonnollinen jatkumo palvelusuralle ja antoi mahdollisuuden kehittää osaamista strategisella tasolla. Opinnot laajensivat näkemystäni rajaturvallisuuden ja merellisten tehtävien kokonaisuudesta. Sotakorkeakoulusta valmistuttuani aloitin palveluksen Suomenlahden merivartiostossa meritoimiston päällikkönä. Se oli jälleen uusi haaste ja mahdollisuus kasvaa.

Suomenlahden merivartiosto oli monella tavalla erilainen ympäristö. Merirajan vuoksi tehtäviin kuului myös yhteistyötä Venäjän kanssa. 1990-luvun lopulla perustettiin suomalais-venäläisen pysyvän rajavartiotyöryhmän alaisuuteen merialatyöryhmä, joka toimii edelleen. Olin mukana sen perustamiskokouksessa Kotkassa ja pääsin heti alusta lähtien mukaan kansainväliseen yhteistyöhön, mikä oli opettavaa ja arvokasta kokemusta.

Virkaurani alkuvaiheisiin mahtui monia tapahtumia, jotka jäivät mieleen. Työ laivan päällikkönä oli täynnä vastuuta ja tilanteita, joissa piti tehdä nopeita päätöksiä. Yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista oli jouluna 1990, kun olin vartiolaiva Tursaksen päällikkönä. Samana päivänä kun puskuproomu ”Finnpusku” kaatui Hangossa, oli meillä käsissä Roro-alus Transgermanian karilleajo Utössä. Rajavartiolaitoksella oli siten käsissä kaksi suurta meripelastustehtävää yhtä aikaa.. Se oli nuorelle päällikölle unohtumaton kokemus ja tällaiset tilanteet opettivat vastuunkantoa ja päätöksentekoa paineen alla.

Muistan myös erään aiemman tapauksen, kun toimiessani perämiehenä olimme hakemassa ongelmiin joutunutta kalastusalus Mitzyä marraskuussa 1998 Pohjois-Itämereltä. Aluksella oli konevika, ja sitä hinattiin, mutta tehtävä päättyi traagisesti, kun kalastusaluksen päällikkö putosi mereen ja hukkui. Lopulta upotimme troolarin Pohjoisella Itämerellä. Se tapaus jäi syvästi mieleen.

Merirajan tarkastus itäisellä Suomenlahdella (Markku SLMV:n meritoimiston päällikkönä)

Toinen pysäyttävä hetki oli Estonian onnettomuus vuonna 1994. Kun uutinen tuli, meidät hälytettiin heti töihin. Meri oli täynnä hylyn osia ja tavaraa. Vaikka emme kyenneet pelastamaan enää ihmisiä, tilanne teki syvän vaikutuksen. Se muistutti, miten voimakas ja arvaamaton meri voi olla.

Laivan päällikkönä olen vastuussa miehistöstä ja aluksesta. Kerran olimme sotilasväylällä ajamassa, ja perämies oli vahdissa. Olin itse lounaalla, kun vilkaisin ikkunasta ulos ja huomasin, että alus oli hieman sivussa väylältä. Juuri kun ryntäsin sillalle, alus osui kevyesti pohjaan. Runkoon tuli pieni vaurio, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut. Tällaiset tilanteet kuuluvat merellä olemisen arkeen, ja niistä oppii aina.

En ole koskaan pelännyt merellä. Laivan päällikkönä vastuuni oli selvä – alusta ja miehistöä ei saa viedä aluksen tai miehistön kannalta kestämättömiin olosuhteisiin. Meidän kalustomme on suunniteltu kestämään Itämeren vaihtelevat olosuhteet, ja miehistön osaamiseen pystyy luottamaan. Ehkä kovimmat merenkäynnit olen kokenut Pohjanmerellä kadettiaikana, mutta en silloinkaan tuntenut pelkoa, ainoastaan kunnioitusta merta kohtaan.

Jos ajattelen koko palvelusuraani, en osaa nimetä yhtä vaihetta, johon haluaisin palata. Jokainen tehtävä on ollut merkityksellinen ja opettanut jotain uutta. Esimieheni ovat aina onnistuneet osoittamaan minulle tehtäviä, jotka ovat olleet sekä mielekkäitä että kehittäviä. Ensimmäiset vuodet merillä, myöhemmät kansainväliset tehtävät Baltiassa ja Brysselissä – kaikki ovat kasvattaneet ja laajentaneet näkemystäni.

 

VL Kurjen päälliköt koolla ennen aluksen hylkäämistä (Markku kommodorin arvossa merivartioston komentajana)

Kiinnitän jatkuvasti huomiota fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, sillä pidän tärkeänä, että jokainen meistä huolehtii jaksamisestaan. Liikun säännöllisesti ja monipuolisesti, pidän kunnostani huolta ja teen asioita, jotka irrottavat ajatukset työstä. Musiikki on edelleen tärkeä osa elämääni. Ammattimuusikkona saan toimia erilaisten ihmisten kanssa ja esiintyä monenlaisissa tilaisuuksissa. Myös matkustelu ja kielten opiskelu ovat tuoneet vastapainoa työlle ja lisänneet henkistä hyvinvointia.

Vaikka en ole koskaan kokenut työtäni stressaavana, nykyinen työ on hyvin sitovaa ja vaatii paljon aikaa. Silti nautin siitä. Metsästys ja kalastus eivät ole kuuluneet viime vuosien harrastuksiin, mutta kirjallisuus on säilynyt tärkeänä osana elämääni. Luen päivittäin, usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa tai työmatkoilla lentokoneessa. Viime aikoina olen lukenut presidentti Niinistön ja Lasse Lehtisen teoksia, ja seuraavaksi aion tarttua Alexander Stubbin kirjaan. Lukeminen tarjoaa rauhaa ja antaa uusia ajatuksia, mikä auttaa jaksamaan ja pysymään uteliaana myös työn ulkopuolella.

 

Rajavartiolaitos tänään ja huomenna

Urani aikana olen saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä, jotka ovat avanneet näkymän sekä kotimaisiin että kansainvälisiin turvallisuusasioihin. Jokainen vaihe on opettanut jotakin uutta ja vahvistanut näkemystäni siitä, miten tärkeää on jatkuva yhteistyö niin viranomaisten kuin kansainvälisten kumppaneidenkin välillä.

Sotakorkeakoulun jälkeen toimin useissa tehtävissä Rajavartiolaitoksen eri osissa, ja vastuu kasvoi vähitellen. Työ vei minut myös kansainvälisiin tehtäviin, joissa sain mahdollisuuden edustaa Suomea ja Rajavartiolaitosta eri foorumeilla. Kansainvälisissä tehtävissä työskentely antoi perspektiiviä siihen, miten muut maat ratkaisevat raja- ja meriturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Samalla ymmärsin, kuinka korkealle suomalainen ammattitaito ja toimintamallit arvostetaan maailmalla. Rajavartiolaitoksen vahvuus on aina ollut osaamisessa, yhteistyökyvyssä ja luotettavuudessa – nämä arvot ovat olleet minulle henkilökohtaisesti tärkeitä koko urani ajan.

Vuosien varrella olen työskennellyt eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Jokainen siirto on tuonut mukanaan uusia näkökulmia ja ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo tehdä työtä. Työyhteisön merkitystä ei voi liikaa korostaa – parhaat tulokset syntyvät, kun ihmiset luottavat toisiinsa ja haluavat yhdessä onnistua.

Rajavartiolaitos on muuttunut paljon urani aikana. Teknologia on kehittynyt valtavasti, ja toimintaympäristö on monimutkaistunut. Digitalisaatio, tiedonhallinta ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa ovat tulleet keskeiseksi osaksi työtä. Samalla laitoksen perusarvot – vastuullisuus, luotettavuus ja ammattitaito – ovat pysyneet samoina. Olen kokenut tärkeäksi sen, että jokainen uusi sukupolvi rajamiehiä ymmärtää, mihin nämä arvot perustuvat. Samalla meidän täytyy joka päivä rakentaa tulevaisuuden rajavartiolaitosta, mikä tulee monin tavoin olemaan erilainen kuin nykyään. Perinteet ja arvot velvoittavat, mutta vastuumme Isänmaan palvelijoina vaatii meitä ennakoimaan ja muuttumaan ajassa.

Kun ajattelen taaksepäin, Rajavartiolaitos on tarjonnut uuden oppimiseen erinomaiset puitteet. Olen saanut mahdollisuuden kouluttautua, tehdä vastuullisia tehtäviä ja vaikuttaa kehitykseen. Johtotehtävissä olen pyrkinyt luomaan ympäristön, jossa ihmiset voivat kasvaa ja onnistua.

Urani varrella olen saanut työskennellä monien osaavien ja sitoutuneiden ihmisten kanssa. Rajavartiolaitoksen henkilöstö on ollut aina sen suurin voimavara. Jokainen rajavartija, upseeri ja siviilityöntekijä tekee työtä, joka rakentaa turvallisuutta ja luottamusta – usein näkymättömästi, mutta äärimmäisen merkityksellisesti. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla osa tätä yhteisöä.

Viime vuosina työni on painottunut enemmän hallinnolliseen ja strategiseen johtamiseen. Vaikka olen siirtynyt pois mereltä ja operatiivisesta kenttätyöstä, pidän edelleen tärkeänä ymmärtää, mitä tapahtuu käytännön tasolla. Käyn mielelläni yksiköissä ja keskustelen henkilöstön kanssa – se pitää johtajan kiinni todellisuudessa ja auttaa tekemään parempia päätöksiä.

Olen aina kokenut työn Rajavartiolaitoksessa enemmän kuin ammatiksi – se on ollut elämäntapa. Meri, raja ja turvallisuus ovat kulkeneet mukanani nuoruudesta tähän päivään asti. Kun katson tulevaisuuteen, toivon, että laitoksemme pystyy säilyttämään sen hengen, joka tekee siitä ainutlaatuisen: yhteenkuuluvuuden, ammattiylpeyden ja halun palvella isänmaata.

--------------------------------------------------------

Rajatalolla 4.11.2025 tehdyn vara-amiraali Markku Hassisen haastattelun pohjalta
Seppo Lyytikäinen

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry