• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Perinnetyö
  • Perinneyhdistys
  • Toiminta
  • Galleria
  • Tapahtumat
  • Myyntituotteet
  • Palkitsemiset
  • Killat
  • Rajamiehiä ja veteraaneja
  • Rajan toimipaikat
  • Kirjallisuutta Rajalta
  • Muut linkit
  • Sivukartta

PAJULAHDEN-/HÄMEENKYLÄN VARTIOASEMA

 

pajulahti (Custom).jpg
Pajulahden- Hämeenkylän vartioasema 1959-1990

Vartioaseman perustaminen ja ns. välirauhan aika

Talvisodan päätyttyä 13. päivänä maaliskuuta 1940 Moskovassa solmittuun rauhansopimukseen, vetäytyivät kenttäarmeijan joukot uudelle sopimuksessa määrätylle rajalle. Uudelle rajalle siirtyminen toi tullessaan luonnollisesti monia vaikeuksia. Koulutettu henkilöstö oli osaksi siirtynyt kenttäarmeijan riveihin, siviiliväestö oli tottumaton rajaolosuhteisiin, raja linjalinjan kulku oli epäselvä jne. Vartioaseman rakennuksia ei rajavartiostolla välirauhan aikana ollut. Niinpä Pajulahden vartioasemakin aloitti toimintansa mv Eino Pohjolan talossa Hämeenkylässä. Rakennus oli uusi ja yläkerran osalta vielä keskeneräinen, joten tilat olisi tarvittu kokonaan. Siviiliväestön siirtyminen koteihinsa aiheutti kuitenkin sen, että jo kesäkuussa siirrettiin vartioasema saman kylän mv Arvo Pohjolan taloon, jossa oli tilaa vartioasemalle sekä talon omalle väelle. Lisäksi asui jo perheensä perustaneita miehiä lähistöllä olevissa taloissa. Koska raja-aukkoa ei ollut raivattu, tapahtui partiointi kauempana rajasta, yleensä n. 500-1000m, johon oli rakennettu piikkilanka-aita. Aidan rajan puolelle meno oli rajoitettu ja tapahtui tarkan valvonnan alaisena erityisellä luvalla.
Siviiliväestöä ei alueella ollut. 

Jatkosota 

Jatkosodan alettua liitettiin vartioasema Rajapataljoonaan, josta perustettiin erillisiä osastoja (iskuosastoja). Vahvennukseksi liitettiin myös paikkakunnan miehiä. Taisteluihin henkilökunta osallistui mm. Viipurin, Koiviston, Uuraan ym. alueilla ja käytettiinhän kokemuksia saarrostustehtäviinkin.

Sodan jälkeinen aika

Rauhan tultua 1944 perustettiin vartioasema jälleen mv Eino Pohjolan taloon, jossa se alkujaan oli sijainnut. Lokakuussa siviilien palaillessa kotitiloilleen, alkoi tiloista olla puutetta. Toimisto ja päivystys pidettiin em. talossa ja henkilökuntaa asui lähi taloissa. Varastoiksi tehtiin parakkeja 1 kpl, jota myöhemmin käytti asuntolaan Matti Nakari niminen henkilö, siksi kunnes määrättiin purettavaksi 1946. Elokuussa 1945 siirrettiin vartioasema jälleen ja sai sijaintipaikakseen Hellän kylän. Näihin aikoihin vaihtui myös henkilökunta kokonaan. Rakennukset, jotka rakennettiin Hellän kankaalle, olivat parakin tyyliin rakennettuja rakennuksia. Vartioasemarakennus käsitti miehistön huoneen, toimiston, keittiön ja emännän huoneen. Vuonna 1959 vartioasemalle ostettiin tontti lopullisesta sijoituspaikasta ja alkoi uuden vartioaseman rakentaminen ja kesän lopulla se valmistui. Rm I/1 maastoon valmistui myös vartiotorni. Vartioasema vastasi myös lyhyen matkaa merirajan valvonnasta. 

Vartioaseman tapahtumia 

1968 vartioaseman nimi muuttui Pajulahden vartioasemasta Hämeenkylän vartioasemaksi. Tällöin raja osuus siirtyi IV/2 - rm I/7:stä IV/1 - rm I/15:een (pituus 7,2 km, josta maaosuus 5,4 km ja meriosuus 1,8 km).

1968 henkilöstö siirtyi kokonaispalkkaukseen, joten he mm. maksoivat ruokansa itse (ruokalapuilla).

1975 määrättiin rm I/9 torni käyttökieltoon.

1976 valmistui vartioasemarakennuksen peruskorjaustyö ja siirryttiin öljylämmitykseen.

1979 valmistui rm I/13 terästorni Kokkovuorelle.

1980 alettiin vaihtaa puiset rajamerkit muovisiin.

1982 rm I/1 torni terästorniksi.

1982 aloitti SNTL vaihtamaan puisia rajamerkkejä sementtisiin (huom. Suomen muoviset).

Vuosien varrella vartioasemalla ei tapahtunut yleisesti mitään erikoista. Kaikki toiminnot hoidettiin käskyjen mukaan. Raja, rajalaitteet ja vartioasema rakennuksineen pidettiin kunnossa. Vakavia rajatapahtumia rajaosuudella ei sattunut. Lisäksi suhteet paikalliseen siviiliväestöön olivat hyvät. 

Vartiopäällikköinä ovat toimineet: kers Kaukonen, ylik Jyrinki, vääp Kostamo, ylik Laitinen, kers Pohjola, ylik Soininen, ylik Silvennoinen, vääp Vanninen, sot aliv Purhonen, sot aliv Pulli, ylik Laakso, ylik Mattila, ylik Lehtonen, vääp Lehtovaara, ylik Anttolainen, vääp Karhu, vääp Halonen, kers Valjakka, ylik Saatsi, vääp Häkkinen, yliv Saatsi, rvmest Kukkonen ja rvmest Heikkinen. 

Hämeenkylän vartioaseman lakkautus

hämeenkylä (Custom).jpg

Vartioasema lakkautettiin 31.8.1990 ja henkilöstö siirrettiin Vaalimaan vartioasemalle.
Aluksi rakennukset toimivat asuntovartiona ja myöhemmin ne siirtyivät yksityisomistukseen.

TAKAISIN   ALKUUN


© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry