RAJAVARTIOPERINNE 

Haastateltava: Matti Halonen

Haastattelija: Matti Huusko 
Aika:19.7.2013  Paikka: Kuhmo

Veli-Matti Halonen on nimi ja
6.4.1944 oon syntyny Kuopion maalaiskunnassa.

! Klikkaa alla olevia kuvia !

Rajalle

Ja sitten meidän pitää palata nuoruuteen, eli mitenkä Matti päätyi tälle haastavalle rajamiehen uralle. 

No tuota, sillon nuorena miehenä täällä Kuhmon silloisessa kirkonkylässä, pitäjässä, niin nää koulutusmahdollisuudet oli erittäin huonot ja niinpä pelkällä kansakoulupohjalla ei kovin suuria uria, eikä ammattikoulutusta paikkakunnalla ollut, niin sitten mahollisimman nuorena hakeuduin tuonne varusmiespalvelukseen, heti kun 18 vuotta olin täyttänyt menin vapaaehtoisena Kontiorantaan Karjalan Jääkäripataljoonaan.

Ja siellä sitte viimesinä kuukausina, aliupseerikouluhan ei missään vaiheessa siinä vaiheessa niin kun haluttu lähtee, vaan kaheksalla kuukaudella pikimmiten se asevelvollisuus piti hoitaa, mutta sitten siellä loppupuolella tuli kuitenkin mieleen, että rajavartijana ammatti ihan sen takia vois olla hyvä, koska siellä sai ruoan ja vaatteet ja koulutuksen ja asumisen tarpeet tyydytetyksi, niin siellä se sitten juolahti mieleen, että käyn siellä vääpelin toimistossa ja pyysin paperit, joilla voisin hakeutua Rajavartiolaitoksen palvelukseen.

Ja siitä se sitten lähti. Joo, ja helluntaiaattona päästiin siviiliin sieltä Kontiorannasta, niin heti ensimmäisenä arkipäivänä oli työpaikka sitten valmiina Kuhmon kasarmilla Jämäksessä ilmoittauduin silloiselle komppanian päällikölle.

  Ja mikä oli vuosi?

  1962, kesäkuun 12. päivä.

  Kyllä eli yli 50 vuotta sitten. No niin, ja sopimus tehtiin ja ura lähti siitä liikkeelle. Mitkä olivat sinun palveluspaikat    ja tehtävät?

  Ensimmäinen työpaikka Kuhmon rajakomppaniassa oli Rajakankaan vartioasemalla neljä kuukautta ennen rajavartijan peruskurssia. Ja peruskurssi käytiin siihen aikaan Lohjalla, Porkkalan rajavartioston entisellä johtopaikalla ja tuota. Sieltä pääsin pois, se oli syksyä -62 ja ennen joulua tuo rajakoulu loppui ja sieltä sen jälkeen minut määrättiin Kiekin, Jonkerin vartioasemalle, jossa meni sitten neljä vuotta, kunnes sitten, kun se aliupseerikoulu jäi silloin käymättä, niin siellä sitten esimiehet sanoi, että se ois parempi lähtee nyt opiskelemaan esimiestehtäviin ja varusmies aliupseerikoulu oli sitten sen jälkeen, vasta kun neljä vuotta olin rajavartijana ollut, niin sitten Kuopiossa Asealiupseerikoulun kävin.

Sieltä palasin sitten vuonna -67 keväällä ja sen jälkeen palveluspaikaksi tuli Kiekinkoski, jossa meni 17 vuotta rajavartiomiehenä ja vartioaliupseerin, vartiopäällikkönä. Ja sitten -83 vuonna Kivikiekki. Kivikiekissä vierähti kolme vuotta vartiopäällikkönä, joukkueenjohtajana. Sen jälkeen viimeiset kolme vuotta töpimässä Jämäksen kasarmin johtopaikalla komppaniaupseerina ja yksikköupseerina palveluksen päättymiseen saakka. Sieltä eläkkeelle.

  Kyllä. No, muistan hyvin, kun on keskusteltu, että tämä työ on ollut aika tiivistä silloin ns. ennen vanhaan ja tuota, mitä ehditte harrastamaan silloin siellä, kun olitte Kiekinkoskella ja muissa näissä…?

  Ja silloin oltiin vielä nuoria ja tosiaan työpäiväthän oli alkuvaiheessa rajavartiomiehellä, työajan laskentaa ei ollut, ennen kuin vasta 60-luvun puolessa välissä ruvettiin jonkinlaista paperille merkkaamaan. Elikä oltiin aina työnantajan palveluksessa. Toki metsästys ja kalastus, sitten mitä vapaa-aikoina meillä oli, niin nehän oli niitä mieluisia vapaa-ajan harrastuksia. Eipä siellä perukoilla paljon sen kummempia ollut.

Myöhempinä aikoina sitten, kun tämä työajan laskenta tuli ja jossakin määrin sitä myös toteutettiin, niin joskaan ei koskaan täysmääräisesti, niin kyllä se sitten nämä selvästi rajautui nämä vapaa-ajat. Vartiopäällikkönä ollessa oli se, että kun vartioaseman pihapiirissä oli tuo asunto, niin tavallaan oli aina vähän niin kun työn kimpussa. Jos jotakin tapahtui, niin aina oli hypättävä remmiin sinne ja päältä katsottava.

Asuminen 

 No minkäslaiset ne asumisolosuhteet oli sitten siellä virkauran alkuvaiheilla?

  No alkuvaiheessa, esimerkiksi Jonkerissa ja Kiekinkoskella asuttiin siellä vartioasemalla poikamiestyyppisissä asunnoissa. Varsinaisista perheasunnoita oli puute ja vain vartiopäälliköllä, jossakin tapauksessa vartioupseerilla oli mahollisuus saaha Rajavartioston asunto. Poikamiesasunnoissa asuttiin ja siihen aikaan nuo vartioasema vahvuudet oli vajaa 10 miestä, että yhessä tuvassa joukkomajoituksessa. Sitten myöhempinä vuosina ruvettiin vartioasemille rakentamaan näitä rivitaloja. Niissä minä en koskaan asunut. Minulle virka, viran puolesta vartiopäällikkönä kuului tää vartiopäällikön asunto.

  Kyllä.

  No myöhempinä vuosina sitten oli, kun siellä vartioasemilla nuo olosuhteet muuttuivat sen verran. Vaimoille ei ollu työpaikkoja ja lapsien koulunkäynti sitten, kun meni yläaste vaiheeseen, sen jälkeen väki muutti kaupunkikeskustaan taikka silloiseen kirkonkylän keskustaan ja omiin omakotitaloihin. Ja joka aamuinen autoralli kävi sitten asunnon ja vartioaseman välillä.

Työyhteisö 

 Kyllä. No palataan, tuota työyhteisöä vähän kartotetaan nytten. Minkälainen oli tämä hierarkia ja tuota, käyttäytyminen sitten siellä vartioasemilla, missä sakin uran alkuvaiheissa olit tuolla Jonkerissa ja Kiekinkoskella?

  No sotilasuralla sinällään tää hierarkia on niin selvä, yksiselitteinen, auktoritäärinen järjestelmä. Esimies on esimies ja alainen on alainen. Ja se on hyvin selvää miesväelle sitä noudattaa. Ihan normaali työmaan tyyliinhän siinä mentiin, mutta jos jotakin käskettiin, niin sitä mukisematta tehtiin. Ei siellä ns. pokkuroitu, eikä tämmösiä, muuta kun sitten, kun näitä suurempia esimiehiä tuli. Näihin kuului aina tietysti nämä komentajan vierailu ja päälliköiden vierailu, niin tietynlaisia käytäntöjä, joita sotilaallisesti noudatettiin.

  Kyllä. No, onko jäänyt jotain eritystä mieleen näistä esimiehistä, joko siellä komppanian tai tuota, koko Rajavartioston osalta? Jotakin nimiä, tilanteita?

  No ei. Ihan kaikkien kanssa tulin hyvästi toimeen ja tietysti persooniahan näissä komppanian päälliköissä, esimiehissä oli. Muistan hyvin, Juha Laine oli hyvin tuommonen, kovaa miestä esittävä päällikkö ja tiukka. Ei koskaan minkäänlaisia ongelmia näissä asioissa ollu.

  Kyllä. No mitenkä sitten teillä siellä työyhteisössä, niin mitenkä henkilökohtaisesti rajamiesten välit ja suhteet? Oliko ne ihan normaalit, oliko hyviä ystävyyssuhteita? Oliko se vaan pelkkää tämmöstä työtoveruutta, vai mitenkä kuvaisit sitä?

  No minun tämä vartiolla oloaika ja rajavartijan aika ja vartiopäällikkö aika oli vielä sitä aikaa, kun vartioasemia oli täysmäärä, Kuhmossakin seitsemän ja jokainen nää yksikkö muodosti tämmösen tiiviin työyhteisön. Se oli meidän vartio ja jokainen meistä piti toisistaan huolta ja myös työnantaja oli hyvä. Piti omista joukoistaan hyvää huolta ja ei siellä sen ongelmallisempia tilanteita. Kun 17 vuottakin Kiekinkoskella olin, niin miehet tulivat hyvin tutuiksi. Ja kun aamulla vilkasin se joukon kasvoja, niin heti tiesi, että mitenkä tänä päivänä tässä talossa mennään.

  Kyllä, joo. No mitenkä sitten, kun säkin 17 vuotta olit siellä Kiekinkoskella, niin mitenkä tää pysyvyys siellä? Oliko miten suuria vaihteluita sitten vartioasemilla?

  Kyllä siellä väki vaihtui ja rajavartiomiesten (ei saa selvää) oli niit yks asia, mutta kuitenkin väki oli jo siinä vaiheessa tälleen vakiintumaan päin, että oltiin pitkissä työsuhteissa. Sillon alkuaikoina 60-luvulla vielä tehtiin vuosittain sitoumukset, jolloin palveltiin aina vuosi kerrallaan. Ja siihen aikaan oli vielä vähän sitä ajatusta, että semmonen 3 – 4 vuotta rajavartiomies on kerrallaan töissä ja sen jälkeen lähtee pois ja tulee uudet tilalle. Joku tarkoitus silläkin varmasti oli. Oliko se, että koulutettiinko kaikkea väkee näihinkin tehtäviin? Kyllä se, joo.

  Mutta sinä teit paljon sopimuksia ja olit siellä Kiekinkoskella tosi pitkään. Mitenkä sitten tää yhteistyö kavereihin, jotka siellä olivat ja jotka lähtivät, niin mitenkä se pysyi sitten noin vapaa-aikana?

  No vapaa-ajan suhteen ei minkäänlaisia. Ihan normaalia ihmisten elämää elettiin ja harrastettiin, mm. metsästysseuroissa toimittiin. Rajan Ruutiukot on meidän oma työyhteisöön liittyvä metsästysseura. Yhessä rakenneltiin majat ja metsästettiin. Ja kaikkea muutakin harrastettiin kyllä sitten kyläläisten kanssa ja vartioaseman väen kanssa.

  Kyllä. No mitenkä sitten muihin vartioasemiin ja tuota, komppaniaan? Oliko näitä kontakteja mitenkä usein, vai olitteko te siellä omalla rajavartioasemalla?

  No ne, vartioasemillahan myö oltiin ja tietysti omana yksikkönä. Mutta kun nämä partiohommat hoideltiin sitten kukin omalla rajaosuudellaan, niin siellä saumamaastossa tavattiin ja siellä oli yhteiset partiomajat, joissa yhteyksiä pidettiin ja kuulumisia vaihdettiin. Sitten vartiopäällikkönä, joukkueenjohtajana ollessa nämä kuulu sitten virkatehtäviin nämä vierailut naapurivartiolla ja yhteydenpidot.

   Ja komppaniatasolla sitten oli nämä koulutustapahtumat ja opetustilaisuudet muutama kerta vuodessa ja valmennustilaisuudet, ketkä meitä, jotka kävi urheilulajeja harrasti, niin siihen aikaan urheilua suosittiin kovasti. Ja johtopaikollahan näitä tilaisuuksia pidettiin.

  Kyllä. No niin, sitten jos mennään seuraavaan osioon, eli tähän työhön ja sen kuvaamiseen. Sinullahan oli, on pitkä ura takana, niin oli runsaasti eri tehtäviä. Mitä sinne, kun menit Jonkeriin, niin mitä ensimmäisiin tehtäviin kuului siellä rajavartioasemalla?

  Jonkerin työpaikka, se neljä vuotta, isä oli myös rajavartiomies Kuhmon Rajakomppaniassa ja hän oli koiranohjaajana pitkät ajat ja ansiokkaan päivätyön teki siinä. Ja kun sitten koiranohjaajan paikka minullekin tarjottiin. Sain heti nuoren pennun sillon kasvatettavaksi ja sen neljä vuotta koulutin. Se koiora oli pikkusen semmonen, ehkä vähän luonnevikainenkin, eikä siitä semmosta huippukoiraa minun aikana tullu. Sitten jätin sen koiran, kun lähin tonne aliupseerikouluun, niin toisen miehen hoitoon.

Jonkeri oli sikäli semmonen mielenkiintoinen paikka, että siellä oli kylässä paljon väkeä ja kahen pitäjän, Lieksan ja Kuhmon rajamailla sijaitsevana, valtatien varressa oleva vartio. Hyvin vaihtelevan työympäristön anto ja siihen aikaan hyvin suuria metsätyömaita, kämppiä siellä alueella sijaitsi ja väkeä liikkui paljon. Mutta se oli hyvin vaihtelevaa. Se ei ollu korpivartio, vaan tämmönen, monista asioista huolehtiva, liikepaikalla oleva vartio.

Ruoka ja vaatetus

  Kyllä. No tuossa jo vähän sivuttiin näitä olosuhteita, asumista, mutta ruoka ja vaatetus. Siitä ei vielä ollu puhetta. Minkälainen oli rajamiehen ruoka ja vaatetus sillon 60-luvulla?

  Tuli jo tuossa mainittua, että tuommoselle koulua käymättömälle pojalle Kuhmosta ei töitä löytyny ja kun se tuli paikka sitten rajalle valittua, se oli yks perusta se, että rajavartiomiehelle kuulu luontaisetuna ruoka, vaatetus, terveydenhoito ja asuntotarpeet. Ja kun siellä vartiolla asuttiin sitten poikamieshommassa, niin ne tällä tavalla tuli huoltotarpeet tyydytetyksi. Myöhemminhän nämä hommat on muuttunut sitten palkalliseksi. Luontaisedut poistettiin ja palkkaperusteiseksi. Mutta ajat oli sillon semmoset.

Koulutus

  Kyllä. No mitenkä sitten, kerroit tuossa, että olet käynyt näitä peruskursseja ja paljon muitakin kursseja.
Mitä sinun kouluttautumiseen on kuulunut?

  No mie aliupseerikoulun jälkeen sitten olin vielä rajavartijana pari vuotta ja sitten aikoinaan esimiehet sitten, suuressa laupeudessaan, tuon aliupseerin arvon vuonna -68 syksyllä antoivat. Kersantin vakanssilla sitten sen jälkeen olin vuonna -69 peruskurssi, aliupseerin kanta-aliupseerikurssi Lappeenrannassa. Yleinen osa oli ensin syksy -69 ja kevät -70 erikoistumisjakso oli sitten Pioneerikoulussa Korialla.

No ne koulut tuli käytyä ja lyhyen työjakson jälkeen vartiopäällikkökurssi oli sitten tuolla Immolassa. Sitten vartioaliupseerin tehtävissä aikansa ja vartiopäällikkönä. Ja sitten tuli nämä alipäällystön koulutus, nämä järjestelmät muuttu sen verran, että oli mahollisuus käydä jatkokoulua. Mestarikurssi tuli sitten käytyä rajavartiolinjalla Immolassa aikoinaan ja sen jälkeen vielä oli tuuria, että pääsin käymään luutnanttikurssin samassa paikassa ja niillä opeilla rajamiesura sitten käytiin.

  Ja sä sitten siirryit reserviin. Millä, mistä tehtävästä ja missä arvossa?

  Sotilasarvon, luutnantin arvon sain vähän ennen poislähtöä. Minulla sattui siihen työjakson loppuvaiheeseen vähän näitä terveysongelmia ja ehkä se sitten, nämä korkeammat arvot osaltaan minulta vei. Mutta sitten Kainuun Prikaatille siirrettiin minut reserviin ja Kainuun Prikaatilta annettiin sitten yliluutnantin arvo.

  Kyllä. No se aika, jollonka sä oot ollu tuota, Rajavartiolaitoksen palveluksessa, niin siinä on tapahtunut yhteiskunnassa suuria muutoksia ja myöskin kansainvälisesti, niin millä tavalla ne muutokset ovat näkyneet tai näkyivät sillon, kun lähettiin sieltä 60-luvulta kohti 90-lukua?

  No se minun virka-aikana nämä kansainväliset asiat ei niinkään tullu näkyviin. Tietysti rajan takana Neuvostoliiton puolella jotakin tapahtuikin ja ne ainoat kontaktit, mitä tuommoseen ulkovaltalaisiin, niin olin nimenomaan rajavaltuutettu organisaation puitteissa naapurimaan kanssa. Tänä päivänä asiat on varmasti aivan toisin, kun siihen aikaan. Sillon ei nämä, ehkä ne suuremmat konfliktit Tsekkoslovakian tapahtumat ja Israelin sotatoimet aikanaan näkyivät myös meidän toiminnassa tuolla rajavartioinnin tehostamisena omilla työpaikoilla.

Kulkuneuvot ja aseet

  Kyllä. No mitenkäs, kun sä tuolla rajan pinnassa olet työuraa alussa tehnyt pitkäänkin, niin minkälaiset kulkuneuvot teillä oli käytössä?

  No se alku, kesäaikanahan siellä oli tuommonen polkuverkosto meidän omia. Siihen aikaan oli vaan olemassa runkotiet, yleiset runkotiet. Metsäautotieverkosto oli vielä, siitä ei ollu vielä tietoakaan. Ja omia polkuverkostoja, pitkostamattomia soita kävellä rämmittiin. Ja samoin talvella hiihtovehkeillä. Kelkat tuli vasta paljon, paljon myöhemmin. Ja kun tuo partiointitiheyskin oli kohtalisen pieni pienien vahvuuksien takia, niin talviset umpikelit ne oli aika tavalla kovasti rasittavia. Suksisauvoilla latua etittiin ja sen jälkeen koetettiin mennä eteenpäin. Ja sen takia nuo partiomatkat oli, partion kestoajat oli aika tavalla pitkiä. Jonkerissa pääsääntöinen partiointi, partioreissu käsitti kolme vuorokautta. Majoilla yövyttiin.

  Kyllä. No mitenkä sitten aseet ja niitten käyttö? Sinä olit saanut sillon aluksi asealiupseerin koulutuksen ja aseet olivat sulle tuttuja. Mitenkä aseita huollettiin ja käytettiin?

  No sillon Rajavartiolaitoksella vallan pitkään oli tää sotilasorganisaatio ja sotilaallinen tehtävä ihan merkittävässä osassa ja voiman näyttö tuonne sota-ajan jälkeen vielä tuonne rajan taakse oli yks osatekijä. Ja aivan pitkillä kivääreillä, -39 pystykorva oli ensimmäinen ase, jota kannettiin. Ja näissä sattu joskus aina semmosia huvittavia tapauksia, kun alamäessä tuo pitkä kivääri sattui jäämään puitten vällii ja vei miehen kenttään.

Sitten 60-luvulla saatiin ensimmäiset rynnäkkökiväärit. Ne oli näitä venäläisiä vaneriperäisiä. Oikein hyvä partioase sinällään. Se oli hyvin sileä ja sukea kantaa ja piippu oli kromipiippu. Se ei ruostunu, niin kun tämä nykyinen suomalainen rynnäkkökivääri. Kovin kauan niitä aseita kannettuna. Sitten tuli nämä laatusuomalaiset rynnäkkökiväärit. Pikakivääri, Lahti… Venäläinen Dektarjef oli semmonen konetuliase, yksi kappale vartioasemalla. Sen jälkeen sitten tuli nämä suomalaiset rynnäkkökiväärit ja siinä yhteydessä myös kevytkonekivääri ja sinko sijoitettiin vartioasemalle.

  Kyllä. Ja jouduitteko käyttämään aseita?

  Ei se, ei minun aikana sattunu tilanteita. Jossakin varmasti, jossain kiinniottotilanteissa tuommonen voiman näytön kappaleena se on voinu toimia, mutta ei minun virkauran aikana ainakaan tienny, että ois tarvittu ketään vastaan sitä käyttee.

Viestiliikenne ja työvälineiden kehitys

  Kyllä. No mitenkä sitten tekniikka, mitä teillä oli käytössä? Sodan jälkeen viestiliikenne ja yhteydenpito sitten tuonne ylempiin asteisiin, niin siinähän oli myöskin ne omat tarpeensa, niin mitkä olivat pääasialliset yhteysvälineet?

  No, Rajavartiolaitoshan huolehti sillon alkuaikoina vielä nuihin rajakylien puhelinyhteystarpeista. Vartioasemalle tuli puhelinlinja ja siellä oli puhelinkeskus, joka oli yhistetty tuonne Jämäksen keskukseen johtopaikalle. Ja sitten siinä oli, seuraavassa vaiheessa tuli sitten sillä tavalla, että näistä vartioaseman keskuksista johdettiin joihinkin taloihin linjat ja soittomäärillä erotettiin sitten, montako soittoa oli sen ja sen talon puhelinyhteys. Tiedettiin nostaa luuri ylös. No varsinaisia viesti, partioviestivälineitä, niitä tuli vasta sitten, en muista sitä vuotta. Oisko ollu 70-luvun loppupuolta, kun alko tulla pientä radiokalustoa, josta kuuluvuus oli sen verran, että vartija näky. Kannettiin, kun sitä piti kantaa. Kyllä sen ajan viestivälineet. Sitten ihan virkauran loppuajalla olivat jo sitten tämmösiä partio, käyttökelpoisia ja varmoja yhteysvälineitä.

  No mitenkä sitten, viestivälineet alkoivat kehittymään sitten vasta 80-luvulla ihan tosissaan, mutta mitenkä muut työvälineet, niin tuota, rajavartijan perustyövälineet ja vartioasemalla, niin tuota, minkälaista kehitystä siinä 60-luvulta lähtien oli nähtävissä ja mitenkä tämä vaikutti työhön?

  Se suurin kehitys varmasti näky sitten näissä kuljetusvälineissä. Moottorikelkat tulivat, en nyt muista sitä vuotta, mutta ensimmäiset moottorikelkka, Lumikko niminen tuli tuonne Viiksimoonkohan se tuli ja se huolehti sitten sieltä etelään päin koko rajaosuuden. Latujen kunnostukseen toki se oli hyvin vaatimatonta touhua. Pieni kelkka, pienellä moottorilla varustettu. Se vaati enemmän hevosvoimia miehiltä kun niiltä, mitä kelkassa oli. Kelkkakalusto sitten kehittyi ja se oli hyvin suuri ja ratkaiseva, oikein semmonen tosi edistysaskel. Ajoneuvo, moottoriajo tai autojahan meillä ei alkuvaiheessa ollu. Kiekinkoski, joka sijaitsi 15 kilometriä valtakunnan rajalta, se oli oma ongelmansa kulkeminen sinne. Ja sitä nyt hoidettiin sitten aina jonkun yksityisellä autolla mentiin sinne rajalle, josta se varsinainen partio sitten lähti tarkastuksia tekemään. Ja sitten se oli jo varmaan tuota 80-lukua, kun joukkueisiin saatiin ensimmäiset ajoneuvot. Ja myöhemmin vartioasemille.

Yhteistyö

  Kyllä. No mitenkä sitten, tuossa mainitsit, että Jonkerissa, niin siellä oli tuota vilkasta toimintaa, kun rajavartioasema oli siinä lähellä tietä ja oli vilkasta toimintaa. Oli savotoita ja kylät olivat eläviä. Minkälaista tämä yhteistyö näitten eri organisaatioiden, kylien ja muitten kans oli sitten?

  Siihen aikaan oli tää partiointijärjestelmä, että varsinainen rajan tarkastukset oli ihan oma lukunsa ja sitten harrastettiin sisämaapartioita. Näissä rajakylissä asuttiin näissä taloissa vielä siihen aikaan täysmääräisesti ja sisämaapartiot lähti kiertämään Jonkerissakin talo talolta. Mut eihän siellä kovin monta paikkaa päivässä kerenny käydä, kun tuota, siellä talossa piti jouva kahvit ja jopa syyvä. Jos sitten oli pitkä reissu, että piti olla yöpymässä siellä kymmenien kilometrien päässä, niin sinne peräkammariinhan se aina sitten se yösija laitettiin ja talon väki jäi pirtin puolelle makkoilemaan.

  Niin, että rajamiehet olivat arvossaan?

  Kyllä siellä rajamiehistä pidettiin. Ja sitten nämä ja tienvarsipaikkaan liittyi sitten viranomaistoimintaa. Kuhmossa ei siihen aikaan viinakauppaa esimerkiksi ollu olemassakaan ja ne, jotka alkoholia tarvihtivat ja jotka sitä vielä toisille välittivät, niin takseilla saattoivat käydä Kajaanin kaupassa. Sieltä Nurmeksen kauppaan ja sitten Lieksan kauppaan. Ja varmaan siellä joku virkapoliisi sitten seurasi näin tätä hommaa ja vartioasemalle saatto tulla soitto, että sennäköinen auto tullee Lieksan suunnasta. Pysäyttäkäähän se ja hyö tullee sitten noutamaan nämä.

  Epäillyt?

  Epäillyt omiin hoiviinsa. Ja sitten ne metsäyhtiöt. Siellä oli paljon näitä metsäyhtiöitä. Enso Gutzeit oli suuri maanomistaja. Sillon oli vielä Nurmeksen, eiku anteeks, Lieksan hoitoalueeseen kuulu ne metsät, vaikka ne olivat Kuhmon puolella. Ja Kaukaalla oli ja monella muulla metsäyhtiöllä sitä väkeä. Näihin työnjohtoonhan pidettiin yhteyttä ja käytiin kämpillä työntekijäluetteloita tarkastelemassa ja Poliisisanomiinhan niitä verrattiin sitten, että.

  Etsintäkuulutuksia?

  Etsintäkuulutukset ja konnat koetettiin sieltä poimia pois.

  No, löytyikö sitten tämmösiä?

  Kyllä niitä löyty.

  Kyllä eli yhteistyötä oli poliisin kanssa erityisesti jo siihen aikaan?

  Poliisin kanssa oli kyllä ja metsäfirmojen kanssa oli hyvin paljon tätä toimintaa.

Tyypillinen työpäivä ja perhe

  Kyllä. No mikä oli tämmönen tyypillinen työpäivä tai jakso, mikä oli sillon rajavartioasemalla?

  No sehän vartioasemalla oli sen tyyppinen, että joka aamu kokoonnuttiin, en muista sitä, oliko se 7 vai 7.15, kokoonnuttiin siihen miehistötupaan ja vartiopäällikkö istu siihen kiikkutuoliin ja siinä se sitten rupes jakamaan niitä hommia. Sinä oot tänä päivänä päivystäjä ja työ ottakee kolmen vuorokauden muona ja partioreissulle. Ja joku joutui jo sitten halakosavottaan tai vessan alusta tyhjentämään. Sinne osa, kai sitä jäi tämmöseen jokapäiväiseen askareeseen ja oli valmiina, jos jotakin erityistä tapahtuu, niin käymään sitten asian kimppuun.

  Kyllä. No mitenkä sitten työ, vapaa-aika ja lomat? Mitenkä ne limittyivät ja mitenkä ne uran eri vaiheiden aikaan limittyivät toisiinsa? Varmaan muutoksia tapahtui.

  No niin kun tuli aikasemmin mainittua, sillon alkuvaiheessa ei ongelmia ollut sen suhteen, koska oltiin aina työnantajan palveluksessa ja vain luvan perästä lähettiin kirkolla käymään. Sitten myöhempinä vuosina, sehän oli ihan normaalia, tavallista. Työaikaa laskettiin ja vapaapäivät tiedettiin. 3-viikkoisjaksoille tehtiin nämä työsuunnitelmat ja jokainen pysty siinä jopa toivomaan vähän, että meillä ois joku perhetapahtuma tai joku meno, niin siihen voi vaikuttaa siitä vartiopäällikölle kertomalla. Ja jokainen tiesi kolme viikkoa eteenpäin, että minä päivänä on päivystys ja millon minun partioretket on. Ja millon koulutusta ja millon mitäkin.

  No mitenkä sitten tämmönen kiireinen rajan pinnassa oleva rajamies, niin mitenkäs tämä perheen perustaminen sitten sinne onnistui kaiken työn keskelle?

  No, alkuvaiheessa nuo rajavartiomiehet, ne tuli aina jostakin muualta. Kuhmolaisille ei rajavartijan työ kelvannut missään, niissä alkuvuosina ollenkaan. Ja minä olin varmaan niitä ensimmäisiä, jotka kuhmolaisina rajan palvelukseen jäi. Pohjanmaalta tuli paljon porukkaa ja tuolta Pohjois-Savon suunnalta. Ja kun vieras tuli tänne paikkakunnalle ja nuoret tuolla tanssiloissa tapasivat, niin ainahan kuhmolaista tyttöö on vieras kiinnostanu ja näin näitä suhteita solmittiin ja perheitä perustettiin. Ja paikkakunnan poikamiehet oli pahoillaan sitten ja ärmeissään siitä. No yks kanava, niin kun se minun kohallakin sitten toteutui, niin vartioasemalle tarvittiin aina emäntä ja minun kohalle tuonne Jonkeriin sitten sattu, tuli tilanne, jossa vartioemännäksi tuli tuolta Pohjois-Karjalan puolelta Rauha niminen tyttö ja ei siinä varmasti vuotta pitempään menny, kun perhe oli perustettu.

  Kyllä. No, mitenkä sitten, molemmat olitte töissä samalla vartioasemalla. Aiheuttiko se mitään erityistilanteita, sanotaan nyt näin?

  Jonkerissa oltiin yksissä työpaikoissa ja minun koulunkäynnit tietysti oli yks semmonen hankala vaihe. Vaimon piti olla välillä pois töistäkin. Ja sitten Kiekinkoskella tarvittiin emäntää ja Rauha oli siellä hyvin pitkän työrupeeman. Ja lopuksi Kivikiekissä ja vähän aikaa vielä Rajakankaalla. Hänelle tuli pitempi työura rajalla kun minun.

  Kyllä. Eli teillä oli tämmöstä yhteistä palvelusaikaa rajavartioasemalla aika pitkään kuitenkin?

  No niin se oli, kun se oli niin kun se meidän vartioasema, niin minä olin sen vartion isäntä ja minun vaimo oli sen emäntä. Ja meillä oli oikein hyvä, tiivis yhteisö henki siellä vartioasemalla. Se oli meidän paikka.

  Ja siitä kerto sitten, että meillä Kiekinkoskella, niin vartioaseman seinällä oli tuo Vuoden Vartija-raanu, jonka komppanian päällikkö aina nimesi Vuoden Vartijan, missä asiat oli sujunu, niin siitä merkiksi annettiin vuodeksi seinälle semmonen kunniaraanu ja Marskin patsas vielä telkkarin päälle.

  No ehtikö se olemaan niin pitkään siinä, että päivetty ja muut seinät ja raanun jäi vaaleemmaks? 

  En ihan varma, kun minun piti sieltä Kiekinkoskelta lähtee, että minnekä se loppujen lopuksi se raanu sitten päätykään. Koska vartio aikanaan lakkautettiin ja varmaan jossakin siinä yhteydessä raanu on voinut hävitä.

Tapahtumia ja muistoja

  Kyllä. No, tässä on käyty näitä perusasioita aika paljon läpi. Onko sulla mitään semmosia mielenkiintosia muistoja erilaisista tapahtumista tai tapauksista, mitkä liittyvät tähän sinun työuraan, niin tuolla rajalla, kun sitten tuossa Jämäksessä?

  No tuota, minulla on hyvin vähän tämmösiä erityisiä tapahtumia. Sattu viimesinä vuosina oli sitten Pertti Koivisto, anto mulle työtehtäväksi kirjottaa nämä Kuhmon Rajakomppanian historiikin uuteen uskoon. Toki siihen pohja oli jo olemassa ja sitten myös nuo vartioasemien historiikkikirjat. Ja siinä oli semmonen reilu vuoden pituinen työsarka, valokuvien keräämisen lisäksi. Ja siellä niissä kirjoissa oli näistä vartioasemilla tapahtuneista tapahtumista hyvin paljonkin monenlaisia tapahtumia, mutta ne ei taho oikein mielessä. Näitä uuvempia sitten ei oikein, varmaan oo paikallaan vielä kertoillakaan, koska tuota, ihmiset on olemassa.

Muutamia tuommosia tunnetuimpia rajamiehiä Kuhmon rajalla, aikoinaan Viiksimon vartiolla oli sotien jälkeen tämmönen Somppi niminen rajavartiomies. Omalaatuinen persoona sinällään tuota. Aikanaan sitten jäi eläkkeelle ja hänelle sattui aseitten kanssa vahinko. Konepistooli laukesi vahingossa ja meni mahasta läpi, mutta selvisi henkiin. Toivasen Topi Kivikiekissä oli sitten oma persoonasa ja hänestä on hyvin monta tarinaa. Ruuskasen Pekka Jonkerin ajoilta, niin heillä on. Niihin kertomuksiin menis varmaan niin pitkä aika, että varmaan sinne, jossakin vaiheessa niitä vois esille tuuva.

  Kyllä. No oliko mitään semmosia erityisiä vaarallisia tehtäviä, mitä piti hoitaa siellä Kivikiekin/Jonkerin suunnassa?

  No näitä vaaralliseksi tietysti voidaan mainita nämä keväiset kelit, jäällä liikkumiset. Kuhmon rajalla sattunu useitakin näitä hukkumisia Viiksimossa. Karttimoon hukku, Piilojärveen. Ja sitten minun kohalle sattu sillä tavalla Kivikiekissä, vuonna -83 keväällä, siellä Kaita-Kiekkijärveen Kähkönen ja Turberg kevätjäillä lähtivät pitkää järveä. Senkin ranta oli siinä vaiheessa vielä tuommonen, osin lumen peitossa ja hankala kulettava, niin pojat arveli, että urheilijanuorukaisia, että pukataan tuota jäätä myöte kolme kulometriä pitkän järven toiseen päähän. Ja kovin pitkälti eivät päässeetkään, kun painuvat veden alle. Tämä sikäli kosketti sitten minua, että silloinen vartiopäällikkö, joka siellä asioita oli hoitamassa ja johtamassa, hän järkyttyi sen tapauksen takia niin paljon, että minut Kiekinkoskelta siirrettiin sitten Kivikiekkiin vartiopäälliköksi.

   No Oulujärven sotaharjoitus on sitten semmonen, jota minä aina muistelen hyvin. Talvi -66 oli valtavan kova pakkastalvi ja Oulun sotilasläänin sotaharjoitus oli Oulujärven ympäristössä helmikuun alkupäivinä ja tosi kovat pakkaset. 35 – 40 astetta mittarissa ja mehän sissijoukkona vajaan viikon aikana hiihdettiin siellä maastossa hyvin huomattavan pitkät matkat kaikkine sotilasvarusteineen. Ja se oli tosi kylmä reissu, mutta onneksi meidän joukosta ei näitä paleltumia tullu. Tiedän, että yks varusmies siellä kuoli sitten näihin. Hiihtohinauksessa oli ja siellä palellutti ihtesä.

  Kyllä. No mitenkä sitten toimitte täällä luonnon helmassa niin sanotusti, niin onko jäänyt luonnon osalta mitään erityistä mieleen? Rajuilmoja, maisemia? Pakkasista jo tuossa puhuitkin, että niitäkin saitte kokea.

  No kyllä monenlaisessa keli, tuulessa ja tuiskussa, niinhän rajoja sanotaan vartioitavan. Ja hyvin monessa kelissä sitä liikkeellä oltiin. Sillon, kun ne puhelinkeskukset oli alkuvaiheessa siellä vartioasemamiehistötuvan ja kovat rajut ukkosilmat tuli, niin yhtenä tulimerenähän ne rimat, orret oli siellä, jossa nämä johtimet sisälle tulivat ja kiinnittyvät siihen keskukseen. Tommoseen pahempaan myrskyyn minä en kyllä missään vaiheessa niin kun joutunu että.

  Kyllä. No mitenkä sitten palveluksessa, niin onko joku erityinen tehtävä, mihin jouduit, niin jäänyt mieleen?

  No virkauran noista tehtävistä kaikki tehtäväthän ne oli tietysti mieluisia, kun niistä palkkaakin maksettiin. Mutta tuo aika vartiopäällikkönä Kiekinkoskella ja Kivikiekissä. Ne on jääny erityisesti mieleen. Se oli vielä sitä aikaa, kun meillä oli ne omat vartiot ja pidimme toisistamme huolta. Tänä päivänä ehkä rajavartiomiehen homma on muuttunu kovasti. Käyvään vain työpaikalla ne työhukit tekemässä ja palvelut ja muut ostetaan sitten ulkopuolisilta.

  Kyllä. No tuossa jo viittasit siihen, että poliisin kanssa oli yhteistyötä. Mitenkä sitten muutoin, oliko tullin tai sairaankuljetuksen kanssa sitten, kun te nyt kuitenkin lähellä niitä kyläläisiä siinä, niin jouduitteko tämmösissä asioissa heidän kansaan tekemisiin?

  No tulliasiat ei koskettanu sikäli. Sitten Kivikiekissä ja Kiekinkoskella ollessa oli tuo puutavaran ajo rajan takaa. Hyvinkin pitkiä aikoja sieltä ajettiin, mutta ne tullaustehtävät tavallaan oli vain sitä, että kirjattiin ne puukuormat ylös ja ihmiset, mitä siitä kulki ja meni. Poliisin tehtäviä oli aina ajoittain. Jotakin kävi poliisit siellä meijän luona. Suojelupoliisi oli yks semmonen, sillon tällön vieras, joka kävi jotakin tunnusteluja, kyselyjä tekemässä. Paikallispoliisi pyyti sitten virka-apua, jos oli tarpeellista. Mutta poliisin kanssa ei Kuhmossa tämä yhteistoiminta oikein hyvin toiminut. Tiedän, että Pohjois-Karjalan puolella poliisipartiot liikkuessa kävivät aina vartioasemilla tervehtimässä rajamiehiä ja asioista kertomassa.

  Kyllä. No mitenkä sitten, elämähän ei oo pelkkää lifeä, vaan siinä on myöskin huumoria. Onko jotain jäänyt semmosta, jotain tiettyjä henkilöitä tai tiettyjä asioita, jotka pitivät mielialan korkealla ja olivat vähän tämmösiä omanlaisia?

  No onhan se ihan selvää, että kun tuolla tavalla vuosikausia asutaan samassa työyhteisössä ja samojen kavereitten kanssa, niin ainahan sieltä persoonia löytyy ja aina joukossa on sitä, jota toiset tahtoo vähän uunottaa. Ja sitten toiset tuntee olevansa pikkusen parempia. Ei minulla tuommosia.

  Ei oo mitään korkonimiä kellään esimiehellä tai virkakaverilla?

  Näitä korkonimiä tietysti oli jonkun verran, mutta ei mitenkään niin laajasti. Komppanian päällikkö Juha Laine oli ”Jönssi” ja tämän tyyppisiähän näitä tietysti joillakin oli.

Juhlat 

 Kyllä. No mitenkä sitten juhlaperinne? On vuosipäivät ja muut juhlat. Ja joulu tietysti tuolla rajavartioasemilla, se on ihan omanlaisensa. Ennen vanhaan oli sen alueen asukkaille tosi tärkeä, niin mitä tästä juhlaperinteestä on sulle jääny mieleen?

  No jouluajan juhlista nyt se, että vartioasemilla oli tämä jouluateria aina sillon jo ennen joulua. Siihen aikaan, kun asuttiin ihan vartioasemilla, niin sehän oli tietysti jouluaattona, mutta sitten myöhemminkin johonkin joulun läheiseen päivään tuo yhteinen ateria sijoitettiin. Joululaulu tilaisuuksia oli sitten, sotilaskotisisaret kävi joulun merkeissä laulattamassa rajamiehiä siellä vartioasemilla. Ja sinne tilaisuuteen myös kyläläiset sitten kutsuttiin. Rajavartiolaitoksen vuosipäivä oli tietysti yksi juhlapäivä ja joskus sitä juhlittiin myös niinkin, että kyläläisiä ja yhteistyökumppaneita sinne kutsuimme.

  No mitenkä sitten omat juhlat? Teistä tuli nuoripari silloin siellä Jonkerin aikaan. Oliko laitoksella tai omilla ystävillä, palveluskavereilla mitään roolia häissä esimerkiksi?

  No meillä oli semmonen vähän erilainen vihkimistapahtuma. Me päätimme, että mennään tuossa joulun alla naimisiin ja me ei kyllä tosiaan totta puhuen, niin mittään juhlallisuuksia järjestetty. Isä oli rajavartiomiehenä ja minun perhe asu sillon Jämäksessä. Tilapäisesti siinä isän asunnossa oltiin hyyryläisenä. Ja pappi Sihvoselle sattu sopiva päivä kello 11. Isällä oli sillon ruokatunti, kello 11 alako ja isä tuli siitä työpaikaltaan kasarmilta ja asia hoijettiin siinä isän ruokatuntiaikana.

  Aika karut muodollisuudet hääseremoniassa.

  Mutta hyvää siitä on tullu. Ens vuonna vietetään kultahäitä.

  No niin, onneksi olkoon siitä. No mitenkä muuten tämmöset juhlat ja muut, niin mitenkä siellä, kun kuitenkin itse kukin siellä vuosia täytti aina. Onko jäänyt mieleen joku syntymä- tai merkkipäivä, muu tilaisuus?

  Kyllä siellä ei tämmösiä juhlia pidetty. Kylällä jos oli jotakin, joko tapahtumia tai seuroja tai tämmösiä, niin niihin sitten mentiin käymään. Mutta vartion asemaolot oli tämmösiä karuja ja kaikki oltiin nuoria, että niitä merkkivuosipäiviä ei.

  Kolmekymppisiä ei paljon juhlittu siihen aikaan.

 Rajamiesperinne

  Kyllä. No miten sitten, tuossa mainitsit ihan alkuvaiheessa siitä, mitenkä tämä rajamiesperinne oli enemmän tämmönen keikkamies luontoinen sillon aikanaan. Sillon, kun säkin uraa aloitit, tuli muualta Kuhmoonkin rajavartioita. Mitenkä tää ammattiperinne ja ammattihenki on sinusta tässä vuosien mittaan kehittyny ja mitkä siinä on semmosia merkkipiirteitä?

  No rajamieshän on aina ollu eri mies. Ja tuli jo mainittua, että sillon alkuvaiheessa miehet tuli muualta ja vartiot oli tämmösiä, tavallaan salaperäisiä paikkoja paikkakunnan asukkaille. Asioista ei kerrottu. Virka-asiat pidettiin omina tietoina. Nyt on asiat menny eteenpäin niin pitkälti, että tämän päivän rajamies on tämmönen julkisuuden henkilö, joka asioita asiantuntevasti ja ammattitaidolla hoitelee joka suunnalle. Rajavartioinnin periaatteista ja asioista kerrotaan ihan julkisesti tiedotusvälineissä ja toki ne ehkä pienet niksit, ne on sitten omana nippelitietona siellä omassa työyhteisössä. Mutta näkyvästi rajavartiomies tänä päivänä näyttää toimivan.

  No mitäs, puhuit noista nikseistä, niin oliko jotain semmosta hiljaista tietoo, työhön liittyvää asiaa, mitkä te vanhemmat veljet, niin jätitte tiedoksi nuoremmille rajamiehille, rajavartioille?

  Tietysti jokainen omalla tahollaan aina jotakin koetti keksiä, millä. Toki niin hiljaisia korpiahan nuo meijän työpaikat olivat alkuvaiheessa vallankin. Ja ainahan siellä jotakin. Ihan yks semmonen pieni niksi juohtuu mieleen. Kivikiekissä oli Aimo Rytkönen niminen mies vartiopäällikkönä ja hän epäili, että eräällä lammella, rajavyöhykkeen puolella, siellä käy kalamiehiä, jotka ei, joilla ei varmaankaan oo sinne asiata, eikä tarvittavia lupia. Hän tekaisi yhen lammen rannalla olevan puun kylkeen semmosen, vieraskirja tyyppisen lauvan laitto ja tekaisi siihen nimiä, että ketkä oli käyny siellä. Ja kuinka ollakaan, siihen hännälle tuli sitten niihin miesten nimet, jotka sitä hommaa olivat siellä käyneet tekemässä. Tämmönen ihan pieni niksi vain.

  Kyllä, että niin kun virallinen paljastus itsestä, että on käyny luvatta kalassa. No rajamiehen identiteetistä, mitä siulle merkitsee olla rajamies?

  No se ainakin, että on saanu tuommosen hyvän ja mieluisan työn. Ja se on ollu sitten tavallaan vielä siellä ihmisen elämän, sillä virallisella puolella elikä valvovana viranomaisena ja sillä on tietysti minun elämässä suuri merkitys sikäli, että kun koko minun ikäni melkein on ollu tätä Rajavartiolaitoksen piirissä toimimista. Ensinnäkin rajamiehen poikana lapsuuden ja nuoruuden. Ja sitten oma virkaura ja nyt sitten myöhemmin oon vielä tuossa rajan kiltatoiminnassa mukana ja rajamiesten kanssa on oikein hyvät välit. Tyhjänkin paljon minä siellä rajamiesten parissa niin riesana häärin hyvin monessa yhteydessä. Nyt vielä 15 vuotta Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajana. Hyvin monesti niissä hommissa tarvitaan rajamiesten apua ja sitä on aina sieltä tarvittaessa saanu.

  No mitenkäs yhteys näihin, sodanaikaisiin rajajoukkojen miehiin? Tiedän, että Kuhmossakin heitä on, niin mitenkä tämä yhteys on pelannu?

  No se on oikeenkin hyvin sikäli, että kun sillon 60-luvulla menin tuonne rajalle töihin, ni siellä esimiehinä, palveluskavereina oli sodassa olleita miehiä ja hyvin nuorelle pojalle, 50-lukulaiselle, niin ne tuntu joskus ne jutut vähän pitkästyttäviltä ja tylsiltä. Ja jos aina kannon päähän istuttiin tupakalla, niin heti oltiin Saana järven taisteluissa tai Rukajärvellä. Vahinko vaan, ettei tullu sillon niitä asioita pantua korvan taakse, eikä myöhempinä vuosina sitten. Vallankin tämä Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja toimen myötä, niin hyvin tiivis yhteys on näihin sota-aikaisiin miehiin ja hyvin hyvät suhteet meillä on. Ja kyllä minä jaksan kuunnella niitä ja merkitä muistiin sitten sotahistorian tallentamisen merkeissä.

  Selvä. Oisko sulla jotain muuta vielä, mitä oios mielen päällä? Meillä tässä kohta tunti on vierähtäny, huomaan.

  No se, siinä on menny. Tuota, näitä tarinoita tietysti sitten tuolta virkauralta, niin niitähän vois panna tietysti sitten jälkeenpäin muistiin, jos.

  Selevä. Okei, eiköhän tää riitä. Kiitoksia.

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry