Kyösti Karvosen haastattelu 29.5.2023. Rajavartija Mutalahden ja Talikkajärven vartiolta.
Haastattelija Pekka Hakkarainen
Töihin rajalle
Pekka: Aloitellaanpa tässä. On kokoonnuttu tänne Ilomantsiin Kyösti Karvosen kotiin. Täällä tehdään Kyöstille haastattelu.
Pekka: Minä vuonna sinä olet syntynyt?
Kyösti: Minä olen -40 syntynyt, talvisodan jälkeen.
Pekka: Mitenkä sinulla tämä oma työura? Miten päädyit tähän alalle yleensä?
Kyösti: No, silloin 50-luvun lopulla, kun sitten kävin kutsunnassa ja Rajavartiostoon pyrin jo, kun tuttavia, kavereita oli Rajassa, niin kertoivat siitä. Se jotenkin minua kiinnosti. Sitten, kun pääsin vielä Rajavartiostoon sotaväkeen ja sen kävin Onttolassa silloin 1/60 saapumiserässä. Sen kävin sitten siellä. Ajatus siellä sitten kypsyi lisää, jotta mitähän jos sitä pyrkisi Rajavartiostoon. Ja kun työttömyyttä sitten oli siviilipuolella. No, se oli sitä työttömyyttä, niin kuin taitaa tänäkin päivänä olla. Nyt on runsaasti työntekijöitä, mutta kun tuntuu, että ei saada tarpeeksi työmiehiäkään. Että nyt on päinvastaistakin ilmennyt. En tiedä, mistä johtuu. Onko politiikoista, vai mistä tämä kiinni? Onko jotta ei kehdata tehdä töitä, kun hallitus jakaa ilmaiseksi rahaa - tekemättä mitään.
Pekka: Se oli siihen aikaan varmasti Rajavartiosto sellainen paikka, että siellä oli halukkaita tulijoita, vaikka sotavuodet siinä oli päättyneet. Mutta sitten, kun täällä paikallinen väestö tunsi tämän Rajan ja tiesi, että se on varma leipä tuolla valtion palveluksessa, niin varmaan se oli semmoinen motivaatio.
Kyösti: No, se oli yksi semmoinen, että se oli varma kuukausipalkka tulossa. Työkin on luonnossa liikkumista ja olemista, jotta ei se hirvittänyt sitä yhtään. No, jotkuthan muistan, kun sanoivat, jotta sinäkö olet mennyt Rajavartiostoon. Enää en lähde sinne, kusekaan sinne päin, missä on sotajoukkoja.
Pekka: Miten sinulla on harrastukset? Harrastitko Rajassa ollessa miten kilpaurheilua?
Kyösti: En minä harrastanut, muuta kun jotain luontaista liikkumista. Siis, liikuin kyllä. Silloin metsätöissä, kun kuljettiin ja oltiin, niin eihän niitä kulkuneuvoja ollut. Suksillahan sinne kuljettiin metsään talvella ja kesällä kävellen, pitkienkin matkojen päässä, niin minäkin kävin ropsin teossa, niin hetkinen matkaa tuli semmoinen 15 kilometriä - 20 kilometriä sivu. Aamusella, kun polki sinne palstalle ja päivän teki siellä ropsii, niin ei tarvinnut lenkille lähtee.
Pekka: Siinä tuli harjoittelua.
Kyösti: Siinä tuli liikuntaa kuule ihan riittävästi.
Pekka: Eikä posket päässyt pyöristymään.
Kyösti: Ei päässyt. Vieläpä sitä sitten iltasella lentopallon peluuseen koululle mentiin, tai jos oli tanssit, niin tanssille mentiin.
Pekka: Silloin oli maaseudulla paljon väkeä ja kouluissa nuorisoa.
Kyösti: Niin oli. Sillon oli.
Pekka: Reijon kanssa tuumattiin, että porukka on vähentynyt täällä hurjasti rajaseudulla kyllä.
Kyösti: No, tässä justiin lueskeltiin ja sottailtiin, jotta missä kaikissa oli tanssipaikkoja, niin niitähän oli, eikös Reijo tuossa ollut Patrikassakin tanssilava?
Reijo: Oli.
Kyösti: Minä muistan siinä sen paikan suurin piirtein, niin ja Nehvonniemessä.
Reijo: Niin Nehvonniemessä oli.
Pekka: Ja sitten oli Riutta jo tässä lähellä.
Kyösti: Niin oli.
Pekka: Miten se siihen aikaan, kun sinä tulit taloon, niin tämä hierarkia ja nämä sosiaaliset suhteet? Miten ne mielestäsi toimivat? Tänä päivänähän on vähän erilaista, kuin siihen aikaan.
Kyösti: No, kyllähän se silloin sotilaskurihan se oli ja se järjestys. Esimiestä piti kunnioittaa ja esimies oli esimies. Sille piti olla kuuliainen ja tehdä mitä se käski. Ei siinä ollut sen kummempaa. No, vapaa-aika oli sitten, sanotaan, niin se liikkuminen oli luvanvaraista. Minä en tiedä... No, siinä oli ne sota-ajat ja tuolla veli naapurilla, niin oli se tiedustelu ja tiedustelijoiden hankkiminen aika aktiivista. Se oli aivan luonnollista, jotta sitä valvottiin, että missä kukakin käy. Ja sen takia, jos vartiolta lähti Ilomantsissakin käymään, niin piti saada lupa. Ei vartiopäällikön lupa riittänyt. Piti saada joukkueenjohtajalta, jotta pääsi tänne käymään kirkonkylään. Sitten täällä komentopaikalla käydessä piti ilmoittautumassa käydä komentopaikalla.
Pekka: Mitenkä silloin, kun jossakin vaiheessa piti naimisiin menokin kysyä komppanianpäälliköltä?
Kyösti: Joo.
Pekka: Oliko se sinulla vielä?
Kyösti: Oli. Minulla on jossakin vielä oikein se lupapaperikin. Hakemus ja lupapaperi. Ja siinä on sitten, silloisen komentajan O A Kaakisen allekirjoitus, Minä muistan, että se oli kirjoittanut punakynällä - ei ole estettä. Komppanian päällikkönä oli muistaakseni Olli Hirvisalo.
Pekka: Millä vartiolla sinä olit täällä töissä?
Kyösti: Mutalahdessa
Pekka: Mutalahdessa. Olit koko ajan siellä?
Kyösti: En ollut, kun Talikkajärvelle menin alun pitäen. Sieltä menin rajakouluun.
Pekka: Oliko rajakoulu silloin Lieksassa?
Kyösti: Ei, kun Lohjalla.
Rajavartioaseman arkea
Pekka: Silloin kun asuttiin vartiolla, niin minkälainen siellä oli henki porukan kesken?
Kyösti: Siellähän vain joutui sovittelemaan aina asioita ja poikamiehiä siellä suurin osa olikin. No, se oli aina semmonen, kun siellä oli monenlaista. Siellä oli sodankäyneitä miehiä. Niillä oli erilainen asenne ja heillä oli omat juttunsa. Mutta hyvin sopeuduttiin niihin. Minunkin aikaan oli Mutalahdessa kaksi kappaletta sodankäynyttä. Tuo Pätsikkä ja Voutilainen. Ne olivat vanhoja miehiä. Ne kohta pääsivätkin eläkkeelle. Ne asennoitui ihan eri tavalla tähän. Muistan, kun oli koulutusta ja pitivät semmosta kun asekoulutusta, niin Pätsikältä, vanhimmalta mieheltä joukkueenjohtaja kysyi kiväärin pääosia, niin se sanoi, että puuosat ja rautaosat. Eikä sen kummempaa. No, kun siinä nyt on. Mutta siinä olisi pitänyt luetella tarkemmin sitä. Se katsoi sen semmoseks ylimieliseks, että nyt tämä vähän pistää lerukkoo tähän hommaan.
Pekka: Mitenkäs sitten ruokailu oli järjestetty.
Kyösti: Emäntä laittoi ruokaa, aamupalat ja päivälliset. Ne söivät siinä, ketkä oli paikalla.
Pekka: Miten varustepuoli oli järjestetty.
Kyösti: Niin, valtio antoi vaatteet ja...
Pekka: Kuuluiko ruokailu palkka etuihin?
Kyösti: Ne peri siitä semmoisen pienen maksun. Siellä pidettiin ruokapäiväkirjaa. Sen sai sitten kuitattua. Se antoi tietyn summan rahaa henkeä kohti. Jos ei ollut ruokailussa, että oli jossakin muualla, esimerkiksi komennuksella tai vapaapäivällä ja söi missä söi, niin sen sai rahana tilille. Niin, sen käyttämättömän ruokarahan.
Pekka: Silloin ei tainnut olla vielä työaikalakia.
Kyösti: Aivan, jotain päivystämään jouduit heti välittömästi. Tai lopetit vuorokauden päivystyksen, niin muuta kuin eväät reppuun ja baanalle.
Pekka: No, miten se sopeutuminen sitten kokonaisuutena, niin se porukka oli sinusta kuitenkin semmoista sopeutuvaa, koska ne olivat kuitenkin Rajassa töissä.
Kyösti: Kyllä. Kyllä oli, mutta siellä aina se... No, se on miesjoukossa ja sotaan, kun se ei ollut ihan semmoista sotaväki. Vaikka muuten sotaväkikuri on, mutta siellä oli kato vapaa aikaa. No, sitten sitä käytiin täällä kirkonkylissä ja viinakaupassa kuule. Jotkut sitten siellä tissuttelivat ja pelasivat korttiakin. Kuulin jostakin, että tilit oli joiltakin pelattu loppuun jo ennen saamista. Siellä oli velkaa. Sellaistakin oli. Mutta minä en kyllä niihin sotkeutunut. Ja siihen alkoholiin en ryhtynyt. En minä nyt sylkäissyt siihen pulloonkaan, mutta en ryhtynyt niiden ryyppyporukoihin.
Pekka: Ja varmaanhan siellä kuitenkin aika ankaralla kädellä siihen juopotteluun suhtauduttiin.
Kyösti: No, siihen puututtiin. Jotkut joutuivat pistämään kamat säkkiin ja tuli komppanian auto käymään. Se vei miehen ja säkin.
Pekka: Mitenkäs partiointi suoritettiin?
Puhuja: Silloin yleensä tehtiin kahdella miehellä se partio aina.
Pekka: Mitenkäs tämä kulkuneuvotilanne?
Kyösti: Silloinhan ei ollut autoja, sinunkaan aikaan. Se oli tuo lapikas, mitä lyötiin toisen eteen ja suksella hiihdettiin.
Pekka: Ja polkupyörä taisi olla jo hurja edistys.
Kyösti: Jokaisella oli muuten silloin minun aikana, niin oli ihan nimikkopolkupyörä. Siinä oli vielä se rekisterilappu.
Pekka: Mitenkäs sitten tuo yhteydenpito silloin? Kun joskus puhuttiin salavartiolaitoksesta, niin oliko se vaitiolo sitten aika kuitenkin määrätietoista siellä.
Kyösti: Se oli kyllä. Joo, totta vartiopäällikkö ei uskaltanut sanoa, minne pitää käydä. Ja partio kun tuli sieltä, niin ei uskaltanut sanoa missä kävi. Tämä oli sellainen huumorimielessä keksitty. Jotta silloin kyllä raportoitiin aika tarkkaan, kun partiosta tultiin. Ja mitä havaittiin. Sitä kuuntelua oli ja niin sanottua maatähystystä. Ihan sieltä raja-aluetta jostakin suojasta tähystettiin ja katsottiin, onko siellä mitä liikettä. Mutalahdessakin oli siinä yksi, se Risuapajanniemi. Ketä kalassa kulkoo. Tai nyt en ole liikkunut, mutta kävin aikaisemmin, niin sanoin että tuossa on monttu, missä on kuule eräskin tunti tuota naapurien saarta pidetty silmällä.
Pekka: Oliko teillä ”topu” ilmaisin jo silloin käytössä?
Kyösti: Oli.
Pekka: Käytettiinkö niitä usein?
Kyösti: Niin oli. Muistan, Tannisen Reijo oli viesti vastaava. Silloin rajamiehen vakanssilla, niin viritti ”topuja” ja opetti virittämään. Sitä laitettiin niitä ympäristöön, raja-alueelle.
Harjoituksia ja partiointia rajalla
Pekka: Ja silloinhan oli varmaan aika paljon näitä omia Rajavartioston kertausharjoituksia. Muistan, että kaksiviikkoisia oltiin jopa metsässä.
Kyösti: Oltiin. Viikko oltiin, kuule. Ensin oli koulutusta muutama päivä ja sitten lähdettiin joku kolme-neljä vuorokautta, niin oltiin metässä. Kuljettiin teltat, välineet ja eväät mukana. Siellä sattui kaikennäköisiä. Tuossa kerrankin Lieksan puolellako se taitaa olla. No, kumminkin Hiidenvaaran aluetta. Se on semmoinen, Yrjöntie on jäänyt mieleen. Siinä iltayöstä tultiin, että tässä ollaan yötä nyt. Ja nyt on lunta, niin pitää kokeilla niitä igluja. Kaivetaan se lumilinna ja mennään paperisäkistä sinne linnaan. Ollaan siellä. No, niinhän myö sinne järjestäydyttiin. No, sitten, että kylmähän täällä tulee. Meillä oli saha. Semmonen niin sanottu viulusaha viritettiin. Ja kirveet oli ja me katseltiin siinä pimeässä, että onpa komeita keloja tässä oikein. Tuosta myö kun kumautetaan kuule kelo kyytiin. Niinhän myö kaadettiin. Siinä pantiin tulet ja siinä laitettiin ruokaa sitten. No, ne sitten jotkut kaverit siinä alkoivat miettiä. Se oli semmonen ryhmä meitä. Tämä näkyy, että mä tykkään siellä pitää hattua, kun metässä ollaan ja pimee on ja luminen metsä on. Kuumottaahan se. On niitä näkynyt ennenkin niitä tulia ja kaikennäköisiä. No, siinä sitten ollaan tulilla. Sillon oli semmoset kelsiturkit meillä. Kaveri istuu siinä puulla ja siinä on tulet viritetty. Semmoiset niin sanotut pitkulaiset tulet.
Pekka: Ei mitkään kynsitulet.
Kyösti: Nukku siihen kuule, se kaatu turkki päällä siihen tuleen ja paloi siihen. Voi jukra vieköön. Jäi mieleen se. Se oli tuo muuten Pietarisen Esko, jolta kyllä paloi pahasti se turkki, mutta mies ei palanut. Täältä pikkusen paloi päästä.
Pekka: Miten sitten kun partiossa kuljettiin, niin oliko siellä silleen, että venäläiset pyrki heittäytymään, että he eivät halunneet näyttäytyä? Oliko tämmöistä sinun aikaasi?
Kyösti: Oli. Tuli. Muuten muistan sen.
Pekka: Oliko hauskoja tilanteita?
Kyösti: Oli. Ja siinä meillä aina se. No, tietysti se vanhemmilta miehiltä levis, kun ne oli tavanneet ja törmänneet niihin ja näkivät, miten ne reagoivat. Venäläiset kun hiihti sillon, niillä oli pitkät sauvat, niin niillä ei ollut käsineitä, mutta kun takissa on pitkät hihat, niin kädet oli siellä sisällä.
Pekka: Vedetty hihaan sinne, joo.
Kyösti: Ne oli hihaan vedetty suojaks. Muistan sen rajamerkinkin, mistä tähystimme. Jyrkkä nyppylä nousta ylös. Venäläiset ei nähneet meitä ennakkoon, eikä myökään heitä nähty. Ja heidän puolelta päin oli tulossa semmosta aavempaa suota. Nythän ne on metittyneet, kun ne on kaiveltu Suomen puolella varsinkin nämä suot, niin ne on metittyneet pikkuhiljaa, mutta silloin ne oli aavempia. Siellä ei ollut suojaa. Ja ne siinä just aukeella hiihtää. Tulee semmonen muistaakseni 11 miestä. Siinä oli upseeri, niistä merkeistä päätellen kaverit oli tunnistavineen, niin ne ei huomannut, ennen kuin me noustiin siihen nyppylälle. Ja ne keskittyy kamuumaan sitä mäkinyppylää. Lumipuvussa me oltiin. Jotakin mälähti kuule, niin ne veti heti maihin, kaikki. Osa vielä suolla siellä, kuule. Ne oli kuule siinä lumihangessa. Myö ei liikuta siitä nyppylältä mihinkään. Myö kiikarilla katellaan ja ei olla heitä huomaavinaan.
Pekka: Oliko siinä tämmöinen huumori mielessä, että pidetään poikia?
Kyösti: Oli. Siinä makuutettiin siellä hangessa.
Pekka: Olen kuullut sellaisiakin juttuja, että joskus suolla heittäytyneet, niin siellä kun on ollut vettä, se on ollut hauska sitten tähystellä pitkään siinä
Kyösti: On. Siellä on sellaisia.
Pekka: Semmoista pientä kiusaa.
Kyösti: Niin, kyllä. Vaan se oli hyvin yleistä, että niitä makuutettiin, kun jos yllättäen tuli. Ja ne luulivat, että heitä ei ole nähty, havaittu
Pekka: Kaikenlaisia tarinoitahan on kuultu.
Kyösti: Niin. Niin on semmosta tarinaa niistä. Niiden siis käyttäytyminenhän oli semmosta, että nehän välttivät sitä kohtaamista. Mutta ei ne sitten kumminkaan niitä, kun me aitaa korjattiin, niin joskus tulivat ihan reippaasti kohdalla ja tervehtivät sotilaallisesti ja jatkoivat matkaa.
Pekka: Siinä on monestikin ollut sitten upseeri, tai joku alipäällystö mukana.
Kyösti: Niin on, kuule. Ja hetkinen. Muistan sen... Se nyt kävi kyllä vartiollakin, se yks semmoinen lihavahko majuri. Unohtui sen nimi nyt. Se puhuu, tuota venäjää.
Pekka: Oliko venäläinen.
Kyösti: Venäläinen. Se oli ihan, tuota... Ja sen tunnisti. Eikä se sitä... Reippaasti menivät ohi, niin kuin nyt sotilasosasto menee.
Esimiehiä ja työkavereita
Pekka: Miten sinä koit sitten tämän, sinullakin oli paljon esimiehiä,
minkälainen esimies oli sinun mielestä silloin. Vartiopäällikkö, oli joukkueenjohtaja, varapäällikkö ja komppanian päällikkö. Oliko se henkilöstön väli miten lämmin silloin, vai oliko se etäinen?
Kyösti: No, siellä nyt oli semmoinen lämmin ja hyvä, isällinen oli Reino Rautsi majuri. Se oli oikein semmoinen isällinen. Se syventyi aina ja kuunteli ihan pikkuasioita. Mutta sitten oli joitakin, tämä muun muassa Olli Hirvisalo majuri. Muistan sen. Se oli semmonen hyvin viranomaismainen. Se ei oikein meikäläisten rajamiesten kanssa tuntunut semmoiselta läheiseltä. Kyllähän sen tunsi ja piti esimiehenä ja sitä piti kunnioittaa. Siis se oli justiin siinä, että se vaatikin oikein sitä, että se piti hänet aina huomioida semmoisena isona esimiehen.
Pekka: Toinen on enempi sosiaalinen ja toinen on vähän jäykempi.
Kyösti: Niin.
Pekka: Oliko rajamiehiä tullut muualta tänne Ilomantsiin sinun aikaan. Pohjanmaaltahan on tullut aika paljonkin rajavartiostoon miehiä.
Kyösti: Oli. Siellähän oli Pohjanmaalta Pirttimaa yksi. Ja sitten oli... Hetkinen, kun en muista kaikkia. Rajalla oli yksi. Silloin muuten joskus 60-70-luvuilla, niin miehiä vaihtui paljon. Ne olivat muutaman päivän, jotkut olivat jonkun viikon. Lyhin tais olla, tuli postiautossa tänne. Oli komennettu Mutalahteen. Se oli hyvin hiljainen kaveri. Ei se puhellut mitään, eikä siitä kukaan kysellyt. Eikä se esitellyt itseään, muuta kuin jotta nimi tiedettiin, kuka oli. Sitten seuraavana päivänä minä kuulin, että oli puhelun saanut tuolta kotipuolesta, että äiti on kuollut. Se on sillä äidin hautajaisreissulla tänäkin päivänä. Se ei ollut sen pidempään.
Pekka: Näitä varmaan tuli sitten. Ja tietysti, kun tuollaiseen syrjäseutuun johonkin syrjäiselle vartiolle joutuu, niin on varmaan ollut semmoinen tietynlainen sopeutuminen sinne. Ja kaikki eivät sopeudu.
Kyösti: Niin. Ja varmasti se katsoi sitä perhekuntaa, miehistöä ja kaikkea, että tämä ei ole hänen paikkansa.
Pekka: Oliko teillä keskenään siellä vartiolla kilpailua. Teittekö te jäynää, tämmöistä vähän leikkisää juttua keskenään?
Kyösti: No, tehtiinhän sitä. Jotta kuka mitä on ja mistä pitää. Kyllä siellä puhuttiin siitä. Ja harrastiko mitään ja minkä takia harrasti? Muistan yhden kaverin, niin se oli hyvin matikassa hyvä. Silloin teki ensimmäiset nämä taskulaskimet tuloaan. Mutta sillä oli laskutikku ja se oli kyllä siinä pätevä, siinä laskutikun käytössä. Se laski kuule paljon nopeammin sillä laskutikulla kaikki nämä laskut, kuin niillä taskulaskimilla.
Pekka: Tietokoneet, puhelimet ja uutta tekniikkaa tuli vasta 1990 luvulla.
Kyösti: Niin. Ei ollut, ei ollut. Se oli se kaveri kyllä siihen laskutikun käyttöön perehtynyt.
Pekka: Se on jo ollut tämmöinen pieni, tekninen laite.
Kyösti: Niin, niin.
Yhteydenpitoa rajaseudun asukkaisiin
Pekka: Mitenkäs tämä juhlaperinne? Siellähän tiettyjä juhlia pidettiin vartioasemallakin. Vuosipäivänä varsinkin kahvitilaisuuksia.
Kyösti: Oli kahvitilaisuuksia kyläläisille. Niin, kutsuttiin kyläläisiä sinne. Ja siellä oli yleensä vuosipäivänä sitten tarjolla kahvia. Kaikkihan eivät yhtä aikaa sopineet, mutta se oli sinä päivänä noin, niin kun muutaman tunnin. En muista oliko se, että esimerkiksi 10-18 oli kahvitilaisuus. Siinä sai käydä oman ajan puitteissa. Siellä sitten yleensä oli se päiväkäsky ja muistaakseni taisi olla niitä ylennyksiä ja nimityksiä. Tuo päällikkö, tämä vartiopäällikkö luki ja suoritti ylennykset.
Pekka: Silloinhan tämä siviiliväestö oli meille kullanarvoinen. Miten sinä koet, että oliko teillä siviiliväestön kanssa hyvät välit?
Kyösti: Oli, kyllä. Sehän oli meille kuule lisäsilmiä. Havainnoivat ja tekivät ilmoituksen kuule, sanotaan jos oli jotakin epämääräistä liikkujaa. Muun muassa siinä oli Enso-Gutzeitin metsäkämppä, niin kaksi kertaa minäkin olin, niin käytiin sieltä kaveri hakemassa. Yksi oli ihan varmuudella ryssä, joka se siis haisikin oikein sille.
Pekka: Mahorkan hajusta jo tunnistaa.
Kyösti: Niin. Ja sitten sillä oli verokortti. En muista sen nimeä enää mikä se oli, mutta se oli jostakin pöllitty. Se oli ainut dokumentti työnjohtajalla. Se vielä sillä tavalla otettiin kiinni, että Onni Tahvanainen työnjohtajana soitti, että täällä on muuten semmonen kaveri, jotta teitä saattais kiinnostaa. Niin se vartiopäällikkö laittoi minut ja erään toisen kaverin sinne ottamaan selkoa siitä ja tuomaan se kaverivartioasemalle. No, se sovittiin, jotta se työnjohtaja hoitaa miehen kuultavaksi. Me ollaan sen työnjohtajan siellä omassa huoneessa ja se kutsuu sen miehen sieltä yleisön puolelta, kun siellä oli muitakin savottalaisia, silloin oli kämpillä. Silläkin oli vissiin kolmisenkymmentä miestä ollut, niin se kävi sen uuden töihin pyrkijän kutsumassa sinne toimistoon. Myö napattiin se sitten kiinni niillä perusteilla, mitä sillä nyt ol. Se ei pystynyt siihen vastaamaan. Niin se sitten me yritettiin salassa viedä, jotta se ei herätä mitään hälyä siellä miehistön puolella. Mutta kyllä siellä yks mies oli vaan iltapesulla. Se huomas - mitä ne pojat tekee, kun kuule miestä kulettaa. Partionarulla oli meillä kiinni se. Me kävelytettiin vartiolle päin Mutalahden kylää kohti. Puhelinsanoma oli mennyt, kun vartiolle tultiin, niin Suojelupoliisin edustajat tuli välittömästi. Ne otti kaverin ja sen ne vei. Ei siinä sen enempää.
Rajavalvonnan apuvälineet
Pekka: Partiossahan siihen aikaan oli rynnäkkökiväärit
Kyösti: Niin oli.
Pekka: Oliko siellä nyt sitten se pieni Telia-radioko se oli?
Kyösti: Joo, se tuli joskus 70-luvulla. Niin, 70-luvun alussa tuli semmoinen, kuin pikkuinen Televa. Niin. Muistan sen. Se oli se... Sivusta oli se laturi, akku siihen. Ihan hyvä puhelinhan se oli, mutta se nyt oli se salaaminen. Kun kommunikoidaan, niin se oli semmonen, että ne oli niitä hyvin lyhkäisiä, helppoja peitteitä, mitä käytettiin.
Pekka: Ja eihän siellä muuta tämmöistä teknistä valvontaa hirveästi ollut, että kyllä se miesten varassa oli, se valvonta.
Kyösti: Se oli miesten varassa ja koiria.
Pekka: Koirahan oli verraton apuväline.
Kyösti: Niin, mutta silloin ei kyllä ollut. Koiria oli, mutta nythän se on kehittynyt aika hyvin, se koirahomma. Silloin se ei ollut oikein kenenkään hallussa. Siellä toiset pieksivät koiria, kun se haukkui, kun se ei tiennyt mitään. Ja sitten monesti tuli vielä vihaisia kehvettiläinen, niistä koirista. Ne pureskelivat. Minäkin muistan, yksi koira oli semmonen kehvettiläinen, että moottoriveneessä jos oli, niin se piti keulaan kuskin ahdistaa, tai sen koiraohjaajan, jotta moottorin kun nykäs käyntiin, niin se saatto tarttu käteen. No, sitten moottorikelkat tuli, niin minuakin puri yks koira. Saattaa olla arvetkin vielä, niin se reiteen syöksyi kiinni.
Pekka: Se ei ollut hallinnassa.
Kyösti: Ei ollut hallinnassa.
Pekka: Oliko silloin koiratoiminta vastaavia.
Kyösti: Ei ollut
Pekka: Eikä niitä koiria kyllä hirveän paljon ollut minunkaan aikaan vartiolla.
Kyösti: Niin. Se oli...
Pekka: Ne tuli vähän myöhemmin. Ja tämä tekninen puoli, kiikarihan se oli mukana siellä.
Kyösti: Niin, kiikari oli kuule.
Pekka: Sekin oli jo hyvä.
Kyösti: Se oli hyvä. Ja sitten oli torni, kun saivat oikein laipiosta riipuksissa oleva kiikari. Niin. Ja karttapöytä sitten siinä suuntakehällä. Ja meilläkin oli kuule, niin kun kiikarissa katsoi ja pyöritti sitä, niin se lukema vaihtui siellä linssissä.
Pekka: Kyllä, heti lukemat.
Kyösti: Mä muistan, kun venäläiset muutti tuolta vartioasemalt. Tyhjensivät Melaselän vartion, niin saunan seinä. Ei, navetan seinään maalasivat vuosiluvun 1972. Minä oon katsonut sillä kiikarilla, kun se maalasi sitä seinää. Siitä on matkaa, hetkinen. Reijo, paljonko on suurin piirtein torniin...
Reijo: Kolmisen kilometriä.
Kyösti: Niin. Se näkyi kyllä hyvin.
Pekka: Ne oli. Ja sitä ilmavalvontaa varmaan oli aika paljon?
Kyösti: Iivari Vihtorihan (ilmavalvonta) oli siellä jatkuvasti sitten. No, Venäjän puolelta aina näkyi niitä, etenkin tämän Pletskin suunta, niin sieltähän näkyi aika usein se, kun ne raketteja ampui.
Pekka: Olikos valonheittimiä tässä?
Kyösti: Oli. Silloin 60-luvulla oli valonheittimet.
Kyösti: Melaselässä oli. Ja olipa kuule siinä Hyväniemessäkin, kuule. Siinä oli kuule lava. Aina tiedettiin siitä, kun se vongahti, jotta nyt kohta syttyy valonheitin. Niinhän se syttyi. Lähinnä se oli semmoinen, että vaikutti niin kuin se olis ollut se linssi isossa betonimyllyssä kiinni. Sitä ne kääntelivät. Ja kyllä auton moottori oli siinä, minkä ne pani käyntiin. Mutta hidas oli kiihtymään. Vaati kovat kierrokset ensin, ennen kuin ne voi sytyttää ne valot. Mutta Melaselässä oli sitten, niin siellä oli tehokkaampi. Siellä oli ilmeisesti se aggregaatti tehokkaampi. Siellä syttyi oikein hyvin. No, ne käytti samaa lavaa helikopterikenttänä. Se oli helikopterilasku ja siinä oli se valonheitin.
Kommelluksia ja sattumuksia
Pekka: Vieläkö sinulla Kyösti jouhtuisi tässä muuta mieleen? Hirmu hyvin saatiin tähän tarinaa.
Reijo: Nämä kommellukset. Ne jäi vielä vähän vähemmälle. Muistan ainakin sen yhden Hassisen, kun olit kouluttanut siellä jossakin? Mikähän rajalinja se oli ollut, kun se oli ryömittänyt...
Kyösti: Joo, se oli kato välirauhan aikana.
Pekka: Eli tämmöinen jäynä.
Kyösti: Välirauhan aikana tehty semmonen valvontalinja.
Pekka: Hukka-aukko.
Kyösti: Niin, demarkaatiolinjaksi. Sen ja valtakunnan rajan välillä, niin sinne ei saanut minkään näköistä lupaa. No, uusi mies kun tuli ja sitä lähdettiin partioon ja meikäläinen oli jo sen verran ollut ja osasi kulkea. Se oli kuule jo partionjohtajana. Se oli tavallaan ylennetty. No, sitten siinä niitä juttuja puhuttiin, että se jännitti, kun selvästi näkyi, että kahta kaveria jännitti. Se oli Salmen Olli ja Niemisen Pauli.
Pekka: Kyllä tunsin
Kyösti: Joo. Niin, siitä kuule sinun mökiltä hiihdetään, mökin kohdalta ohi mennään. Ja pitäähän se vähän ennen rajaa olla. No, Yrjön mökin jälkeenhän se tuli jo, demarkaatiolinja. No, siihen tullaan. Siitä on puhuttu, tuo vartiopäällikkö oli kanssa puhunut. Semmoista niin kun maaston tuntemusta. Minä sanoin, että tässä pitää meidän mennä matalana nyt ja mieluummin, tästä mennään ryömimällä. Venäläinen tähystää nimittäin kumminkin. Ja kohta se läväyttää tuon valonheittimen päälle. Eihän se mitään. Minä kuuntelin kuule siellä, kun ne starttasivat sitä. Ja se lävähtää kuule, saakeli, tommonen kirkas valonheitin, kun se pyyhkäs kuule meidän yli. Oli kuule pojat vakavana. Niin sitä mentiin. Hyö menivät ryömien. Minä en ryöminyt. Sitten minä sanoin, että no. Ei se näy kumminkaan koko ajan. Voi jumaliuta. On se monta kertaa kyllä jälkeenkin päin naurattanut. Kyllä muuten uskottavasti kerroit tuon. No, hehän uskoi, kyllä kehvetti. Sanoi, kyllä Olli oli vielä jälkeenkin, että huijasit meitä. No, tietysti se sitten selvisi hänelle, niin että kyllä muuten jännitti. No, silloin oli se Venäjän raja semmonen. Se jännitti vähän, ne venäläisten temput ja meiningit aina. Se on jäänyt nuorten miesten mieleen. Niin se vaan, kuule on Ja siitä sitten selvittiin. Samat kaverit muuten oltiin sitten. Toinen kaveri, niin oltiin Tolvajoella partiossa. Maantien kautta Asuntolammelle meillä oli meno. No, Asuntolammelle mentiin. Sen Paskapuron notkosta lähti se puhelinlinja. Sitä myötä, jotta meidän pitää siitä aukaista latu tuonne Asuntolammelle. Tullaan sinne. Siellä on se pyöräkatos. Muistanetko?
Pekka: Muistan.
Kyösti: Siihen seisahduttiin hikeä kuivattelemaan, että hitto, kyllä lämmin tulee muuten, kun umpeen hiihtää. Siinä kuuluu hu-huu, hu-huu. Sanoi tämä pöllö. Helmipöllö. Huuti siellä. Ollihan se ensimmäinen, kysyi että mikä. Taas kuunnellaan ja taas kuuluu. Minä sanoin, että venäläinen partio on eksyksissä siellä suolla. Se orpoilee mihin on latu hävinnyt.
Pekka: On ollut semmoista pilkettä. Just tuota varmaan olen kaivannutkin siinä.
Kyösti: Niin. Oi kehvettiläinen, muuten. Juohtuu se kaikennäköiset
Reijo: Olikos niitä rajanylityksiä siihen aikaan? Lirkki, vai?
Kyösti: Lirkin Vihtori oli myös. Tuon Ketomäen Eskon kanssa oltiin tornissa, kun sanoivat Vihori on hävinnyt. Meidän piti lähteä etsimään sitä. No, osa lähti maastoon etsimään ja minut ja Ketomäen Esko torniin ajettiin. Myö pyyhkäistiin moottoriveneellä saareen ja torniin. Siellä oli se hyvä kiikari, niin sillä oli hyvä katsoa. Katottiin, valkea paita päällä siellä ryssät taluttaa. Eskohan se ensimmäisenä sanoi, että tuo on muuten Vihtori, että hän on satavarma, että se on Lirkki siellä. Ja sitten minäkin katon sitä kiikarilla siellä, kuule. Ei sitä nyt ihan pärstästä tunnistanut vielä, mutta vaatetuksesta, että kyllä tää on Lirkki, se on siellä. Myö siitä soitettiin vartiolle, että se on Melanselässä etsii sitä Lirkkiä sieltä pitkin metsiä. Se on siellä venäläisillä kiinni. Niinhän se oli. Sehän sitten kato jälkeenpäin, kun ne luovuttivat sen, niin kysyivät, jotta olitko siihen aikaan kuullut. No, kulkukorttia. Se on kyllä, että ne on oikeat havainnot.
Pekka: Kyllä. Tässä on aika paljon kuultu tarinaa ja hyvää. Tässä haastattelijana on ollut Rajamieskillan puheenjohtaja Reijo Jeskanen Pohjois-Karjalan Rajamieskillasta ja Pekka Hakkarainen. Killan jäsenen. Olisiko veljillä vielä muuta juttua tässä mielissä, vai päätetäänkö me haastattelu tältä osin?
Kyösti: Niitähän on monenlaisia. Esimerkiksi hengenpelastusta, tai kuoleman tapauksia. Eikös se tämä Karhapään Kaukohan kuoli, kun sie kävit hakemassa. Joo, kyllä. Niin. Myö oltiin, tuota... Niin, Kuustaipaleen Esko tulee, kalalta. Ajaa vartion venerantaan, siihen. Sanoo tuolla Turkkiniemen luona, niin moottorivene kiertää rinkiä. Siinä ei näy ketään. No, sehän meillä aiheutti hämmästystä, että mikä se semmonen. Kenen vene se on? Tunnetko sinä? No, vaikuttaa Karhapään Kaukon veneeltä. No, myö äkkiä vartion veneeseen kuule ja viivana kuule sinne. No, siellähän se on se rinkiä kiertänyt. Siihen sitten me suunnitellaan tuon Hassisen Maunon knssa Mitenkä myö päästään? No, minä sanoin, että minä koitan ajaa sillä tavalla, että minä ajan siihen rinnalle kuule ja samaa vauhtia yritetään siis nähdä sinne, mitä sillä on siellä veneessä. Niinhän myö päästiin ja silloin mies on kyykällään. No, siinä heti, että nyt ei ole asiat hyvästi kyllä, kehvettiläinen. Onneksi se kuule jostakin syystä pysähtyi. Loppuiko siitä bensa, vai mikä? Kaksymppinen Mercury se oli ja huuti täysillä. Se kulkee melkoista vauhtia. Meillä oli myös kakskymppinen, niin päästiinhän myös siihen, mutta eihän siihen uskalla siihen ohjaamattomaan, vauhdissa olevaan veneeseen asti mennä. Siinä kuojahtaa kuule itekin. No, niin se onneks pysähtyi. Saakeli, se on se 179, se missä on se Karpaansaaren luona se rajamerkki. Siitä on vielä tänne Turkkiniemeen päin selälle. Minä ajan venettä ja Mauno sanoo - aja vaan vielä. Se Kaukon vene ajautui ruumiineen päivineen sinne Venäjälle päin. Minä siinä tähystän sitä, että ei mentäis yli rajan. Sitten minä sanon, että nyt ollaan viivalla, kuule. Ja nyt menee yli. Siinä on kato taitepistepaalu.178:lla on taitepistepaalu. Ne molemmat kun näkyy, että niiden linjasta kun mentiin yli, niin sillonhan me ollaan Venäjän puolella. Mauno sanoi, työnnä vaan, kuule. Minä työnsin valmiina pakille panna siinä, jotta se saapi Kaukon veneestä kiinni. Me oltiin semmonen muutama metri. Pitää tunnustaa, että semmoisen kymmenen metriä naapurin puolella.
Pekka: Se on mennyt jo vanhaksi.
Kyösti: Niin se on mennyt. Sanoin minä sen kyllä, kun nehän tuli kuulustelemaan, että sen verran käytiin. Ja merkkasivat paperille sen, että jos siitä tulee jotain, mutta ei venäläiset kyselleet. Ainakaan ei meidän tietoon tullut. Minä pakitin ja Kaukoa heti kokeilemaan. No, eihän siltä tuntunut valtimot ollenkaan. No, se hinattiin vartionrantaan. en muista, mutta joku poika antoi sitten tekohengitystä sille. Se oli työllisyysvaroin palkattuna, niinkun ne otti rajamiehiä sillon. Mikä se oli? Unohtui nuo. No, se sitten todettiin kuolleeksi. Tulihan se ambulanssi. Siinä oli myös puhelimella annettu, että kyllä tämä selvä on. Siinä kumminkin piti se ambulanssi kutsua ja viranomaiset, jotka sitten julistaa sen kuolleeksi. Se oli menehtynyt.
Sitten toinen tapaus oli kun Jeskasen Jaakon kanssa oltiin tornissa. Syksyinen ilta oli, joskus 20. päivän tienoilla syyskuuta. Just tossa löi kovan sumun jytke vesistön päälle. No, tulee taas puhelinsoitto kymmenen maissa, että tuo Vilho Raatinen on lähtenyt, kuuluu, kolmenaikaan kalalle, ja se ei ole tullu pois. Jotta sitä pitäis käydä katselemassa. No, Jaakkokin sanoi, jotta missä sillä on se vene ja missä se kalastaa. Niinhän myö pimeässä seikkailtiin. Siellä on aika ylevää se suo, vaikka se on suota, niin se on niin korkealla.
Pekka: Kohtikankaan suo.
Kyösti: Niin. Sellasella isolla lampulla katsellaan. No, sitten huomattiin, että siellähän valkeana näkyy, jotta mies on selällään. No, se oli hukkunut veneen viereen.
Pekka: Kyllä, näitä pelastustehtäviä varmaan oli.
Kyösti: Niin oli. Ja sitten oli tuo Lauri Purmonen. Kuoli kesämökkinsä alle. Meni nostamaan sitä ylös, jotta kevättulvat kun tulee, niin on vähän ylempänä tämä mökki. Se semmoisista lankunpätkistä teki tornin ja jollakin tunkilla nosti sitä mökkiä. Sepä jäätyneessä maassa luiskahti ja se jäi sen mökkinsä alle. Se oli valmis. Se oli valmis. Se oli nimittäin jo lunta tuiskuttanut, niin minä lunta vielä pyyhin siitä, että tuntuuko lämpöä. Mutta ei enää ollut lumi sulanut sieltä. Se oli ihan valmis kanssa. Sen sitten moottorikelkalla hinasin tänne tienvarteen.
Pekka: Kyllä.
Kyösti: Semmosia niitä on.
Pekka: Kiitos, Kyösti. Tässä oli paljon meillä tarinaa ja oli aika iso tuo skaala, mitä tuossa käytiin läpi. Oli hienoa, kun noin hyvin muistat. Saadaan tuonne perinnetietoihin tästä sitten tämmöistä perinteistä tietoa siitä perinteisestä rajavartioinnista, kun silloinhan ei ollut niitä passintarkastusjuttuja vielä ollenkaan. Nehän tuli vasta sitten 90-luvulla.
