RAJAVARTIOPERINNE

Haastateltava:  Hoppendorff Alpo  17.6.2014  Suomussalmi

Haastattelija:    Pirttijärvi Timo

TP: Olemme nytten  Suomussalmen kirkonkylässä Hoppendorffin Alpon kotona, ja haastattelijana tässä on Pirttijärven Timo ja päivämäärä on 17.6. Ja Alpo, ole hyvä, kerro itsestäsi hieman nyt tässä heti alkuun.

Evakkoon Räisälän Unnunkoskelta Pohjanmaalle

AH: No nyt minä kerron. Nimi on Alpo Hoppendorffi ja syntyny olen 1.3.39 Käkisalmessa. Ja varsinainen kotipaikka oli Räisälä ja Unnunkosken kylä. Joka näin muuten sanottuna, Unnunkosken kylä

on tuttu siitä Talvisota -kirja ja -elokuvahommasta, ku siinä hevoset pillastu, ni se on just siinä meikäläisen kotimökin lähellä tapahtunu se homma todellisuudessa..

AH: Ja tosiaan, siellä Karjalassa asuttiin muutama vuosi, vaan sieltähän piti aina sillon tällön lähtee pois, kun tuli tuo iso naapuri tuohon aina.

TP: Elikkä evakkoreissut on koettu.

AH: Evakkoreissut -39, sillon mentiin Ilmajoelle, oltiin siellä evakossa. Sitte sieltä Kauhajoelle, ja Kauhajoelta sitte. Sitä en tiedä, millon mentiin takasin, mentiinkö -41 syksyllä vai -42 keväällä, mutta kuitenki sillon mentiin takasin sinne. Ja -44 sitte kesäkuun 20. päivä lähettiin pois. Ja sitte mentiin ensin Jalasjärvelle ja sieltä Kauhajoelle ja siellä oltiin -49 kevääseen asti kun koulut loppu, niin sillon sitte muutettiin tuonne Satakuntaan Kiukaisiin, ku se oli niinku Räisälästä sitte semmonen sijotuspaikka, Kiukaisten kunta.

AH: Ja siellä olin sitte, kävin kansakouluu neljännen, neljännestä luokasta kaheksanteen, neljästä, neljä viimestä, neljäs, viides, kuudes, seittemäs ja kaheksas luokka sieltä, joo. Nahkatehtaalla olin töissä siellä seittemän vuotta.

Rajavartiostoon

Ja oikeestaan pikkupoikana, ei nyt niin pikkupoika, mutta kuitenki aina semmonen pieni mielenkiinto oli tämmösiin niinku Rajavartiostoon, taikka oikeastaan ensin oli mielenkiinto, että jos palovartijaksi johonkin Lappiin pääsis, muttei siihen aikaan, kun piti olla joku opiskelija tai muu, ei niitä sillon sinne ollu, niin. Niin, niin, sitte. Tosin mulla oli serkkupoika jo Lapin Rajavartiostossa, se oli jo pari vuotta ollu, ennen kun minä Rajavartiostoon tulin, ja sitte velipojan laitoin niinkun tunnustelijaks sillon -61 syksyllä. Se meni Lappiin, neljä vuotta mua nuorempi. Ja sitte noottikriisin aikaan, ni minäki painin hakemukset, mä aattelin, että pittää päästä tuonne, tuonne, tuota, jos sieltä jottain rytinää tullee. Ja, ja, ja sitte, ku sillon tosiaan oli niitä palvelukseenhakuilmotuksia oli, etelän lehdissä oli, eikä muita vaatimuksia ku kansakoulu ja armeija käyty.

AH: Niin, niin, sitten mä aattelin, kun siellä on serkkupoika ja velipoika on Lapissa, niin en mä sinne voi anoo,

niin mä anoin Kainuun Rajavartiostoon. Ja sitte tuli se palvelukseen hyväksyminen, niin Kajaaniin menin esikuntaan sillon 28. päivä ensim..., eiku yhtätoista -61. Niin, Kuusamoon sitte määrättiin, ja siitä vaan linja-autolla Kuusamoon sillon, sillon. Ja tuota, siellä olin muutaman päivän komentopaikalla, sitte Kortesalmelle siirrettiin, ja tuota, sieltä sitte Rajakouluun lähettiin Kortesalmelta 62 keväällä maaliskuun 27. päivä. Ja, ja, rajakoulun jälkeen sitte minut siirrettiin Kärpän vartiolle, ja siellä mä olin kaikkiaan melkeen viis vuotta, Kärpän vartiolla, ja oli oikeen mukava paikka olla siellä, niinku herran kukkarossa.

TP: Niin, sehä oli semmonen vartio, johon ei ollu tietäkää ollenkaan.

AH: Ei o..., ei ollu tietä, joo. Veneellä, Kärpän kylän rannasta veneellä tavaraa, tai sitte siitä Tauriaisen tien päästä kantamalla, tai talvella tietenki sitte ree..., hevosella taikka ahkiota perässä pitämällä.

 Ammuntaharrastus

TP: No missä vaiheessa sinulle tuli, tuota niin, tämä ammuntaharrastus, oliko se sitte jo?

AH: No mä jo tuolla nuorena miehenä, pikkupoikana, olin hirvee pikkulintujen tappaja. Ritsoilla ja ilmakiväärillä ja sen semmosilla, ja sitte ostin lopulta pienoiskiväärinki, ja sillon sitte rupesin niinku tauluun ammuskelemaan siellä lähimetsikössä kotona Kiukaisissa. Että kova into oli niinku ammuntaan sillon kyllä. Ja sitte Rajavartiostoon kun tulin, niin täällä tietenki, Kortesalmella oli, Pöyhälän Eero oli sillon joukkueenjohtaja, joka ite ammuntaa harrasti kovasti, ni sehän sitte houkutteli kans siihen. Ja siellä Kortesalmen pienoiskivääriraalla sillo ammuin vissiin nii hyvin, että sitte ne rupes antamaan mulle, antoivat mulle pienoiskiväärin talosta, sen ison Leijonan. Ja, Mitähän tuohon nyt vielä ossais?

TP: Nii, sitte pääsit niihin valmennusryhmiin.

AH: No valmennusryhmiin sitte joskus -64, neljä tais olla, kun pääsin valmennusryhmiin.
Ja kyllä, sillon oli kova into kyllä siihen. Kyllä mä niinkun Kärpän vartiollakin, niin puoltoista tuntia saatoin seisoo ihan vaan raskas Leijona tuossa tähtää...

TP: Nii, ampuma-asennossa.

AH: Ampu..., ampuma-asento, pystyasentoo harjottelin siellä.

TP: Joo, mikä laji se oli sitte se?

AH: No se, alussa tietenki kaikkia lajeja, pienoiskivääri, eri asento, kilpailu ja makuu, ja sitte sotilaskiväärillä, ja sittehä ammuttiin konepistoolikilpailujakin niinkun Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimain mestaruuskilpailuissa.

AH: Mutta sitte vähitellen mua, tai eniten oikeestaan se rupes pistooliammunta kiinnostamaan, kun ei tarvii niitä kaikkeja hirveen isoja aseja kantaa mukana. Kato ku Kärpän vartio oli tiettömän taipaleen takana, ja sieltä kun lähti kilpailureissulle, ni se oli hankala kantaa, ku iso oli se pienoiskivääri, kun semmonen faneerilaatikko, iso, jota kannettiin, ja sotilaskivääriä ja muuta lai... Pistooli on köykäsempi.

AH: Köykäsempi kantaa mukana, ja sitä sitte tuli harjoteltua, ja hm, kyllä mä siellä Kuusamossa pärjäsin kyllä ja täällä Pohjois-Suomessaki, vaan sitte ku mentiin isompiin kilpailuihin, niin en mä siellä juurikaan pärjänny.

TP: Niin no, mikä siun paras, paras meriitti sitte on, tuota?

AH: No paras meriitti on varmaan Rajavartiolaitoksen pronssimitali, oon kaks kertaa ollu vapaapistooliammunnassa, ja kummallaki kertaa oli, Markkanen voitti ja Seppo Mäkinen oli toinen. TP: Olympiakävijöitä oli.

AH: Oliha, oli, joo. Ja sillon 69-vuonna, kun Immolassa ammuttiin laitoksen kilpailuissa, niin sillon Markkanen voitti Mäkisen pisteellä ja Mäkinen minut pisteellä, että niin lähellä, lähekkäin oltiin sillon jo.

AH: Mutta tuota, ei ne sitte juuri sen kummempia. No, Pohjois-Suomen mestaruuksia ja piirimestaruuksia on Kainuusta sekä Pohjois-Pohjanmaalta, ja Kalottimaaottelussa oon muutaman kerran ollu palkinnoilla. Toinen ja kolmas on vissiin ollu parhaillaan.

TP: Kerkiskö näissä sotilaskisoissa, mestaruuskisoissa?

AH: Ei, en, kymmentä sijaa paremmaks en päässy näissä Puolustusvoimain kisoissa.

AH: Vapaapistoolilla olin sillon joskus, en muista millon oli.

TP: Joo, no kauanko sitä kesti, tätä urheilijauraa sitte?

AH: No, (naurahtaa) sitä kesti, että kaheksankymmen..., ei kun -97 vuonna mä lopetin kokonaan, että niinkun eläkkeellä ollessaki kyllä kävin reserviläisten kilpailuissa ja SM-kilpailuiski käynnistä, niistä muutaman mitalin sain. SM-kilpailuja, tuota, ikämiehen niinku joukkuekilpailun Suomussalmen urheiluampujia ku edustin.

AH: Mutta henkilökohtasia mitaleita en oo saanu.

AH: Ja sitte 97-vuonna mää lopetin sen homman, möin aseet pois . Kyllä mä noita kilpailuja aina, tuloksia on mukava katella, ja joskus vähän tekkee mielikin, mutta kun ei oo ennää terveys siinä kunnossa, että vois oikeen. Niin se on hyvä, ettei ennää niitä harrastele.

Vartiosta toiseen

TP: No sitä ammuntaa oli sillon, siellä Kärpän kylässä harrastit, ja sitte, siirryitkö sä tonne Kortesalmelle sieltä sitte, vai sinne (epäselvä sana)?

AH: No mua, mua siirrettiin sitte, sitte kesäksi siihen komentopaikalle, -65 kesällä siirrettiin, taikka talvella tuli vaan käsky, että nyt sinut siirretään komentopaikalle, et helpompi harjotella.

AH: Ja siellä ku oli muitaki sitte, Mäntysulan Reino ja Kainulaisen Hugo oli niitä ampujia sillon. Paimenen Yrjö, asealiupseeri oli ampujia, ja, niin tota, siellä sitte oli helpompi lähtee kilpailuihinki, sielt komentopaikalta, ei tarvinnu sieltä, aina sieltä metän keskeltä lähtee.

TP: Nii, ja varmaan harjotteluolosuhteetki oli paremmat siellä?

AH: No olihan se, olihan siinä ampumarata tietenki, Huivilammel oli sillon semmonen rata, missä käytiin ampumassa. Ja sittehän, ku sillon vähän pärjäsin 66-vuonna, laitoksen kilpailut oli sillon Kajaanissa, ja sillon olin, tuota, vapaapistoolilla kolmas. Sillon oli kans, Markkanen voitti ja Mäkinen toinen ja mä kolmas, niin tuota. Sen jälkeen sitte, kun tultiin tuonne Kuusamoon takasin, ja sitte oli, Pennanen oli sillon laitoksen päällikkönä, niin, niin, se siellä sitte loppu, siellä tervehdyskäynnillä Kuusamossa kävi, ja siinä ku rivissä kaikki oltii ja se jokkaiselle tietenki näin tervehti kädestä ja (epäselvä sana). Minua ku se tervehti, niin se sitte käänty komentajan puoleen ja sano, että antakaa sitte Hoppendorffille mahdollisimman hyvät harjottelun mahdollisuudet. Ja tuota, mä, sen jälkeen sitte rupesivat änkeemään, että mun pitäis Kajaaniin siirtyä, ja mä en yhtään tykänny siitä hommasta, en yhen yhtään. Ei mua kaupunkipaikka kiinnostanu.

AH: No sinne siirrettiin kuitenki sitte, ja mä siellä muutaman kuukauden olin vaan, ettei tästä tuu yhtään mittään, ja mä anoin sitte siirtoa, ja sitte tänne Suomussalmelle sirrettiin tuohon Pirttivaaran vartioasemalle.

AH: -67 se oli, joo, kesällä joskus. Siellä oli taas Rangin Martti innokas ampuja, pistooliampuja siellä, meillä oli hyvä harjotella. Ja minun autolla käytiin sitte kilpailureissulla siviilikilpailuissa tietenki. Sitte jouduin, siirrettiin Karttimon vartiolle ja saman tien, kuukauden siellä kerkesin olla, ni siirrettiin, tai komennettiin, Immolaan res. au. -kurssille, seki oli (naurahtaa) huvittava homma. Ei mua kiinnostanu mitkään tommoset esimiestehtäviin viittaavat asiat, niin tuota. Ja monta kertaa multa kysyttiin, taikka Pekonen oli sillon Kuusamossa päällikkö, ja.

TP: Nii, Allan Pekonen?

AH: Nii, Allan Pekonen oli sillon.

AH: Niin se jo monta kertaa, tuota, että pitäs res. au. -kurssille lähteä, minä, etten minä lähe. Ja Räntilän Mikko oli toinen, jota kans siihen yritettiin. Ja sitte kerran Pekonen piti meille puhuttelun, että nyt teistä jompi kumpi sinne lähtee, ja te saatte keskenänne päättää, kumpi lähtee. Ja me kun ei mitään muuta keksitty, niin markan rahalla heitettiin näin, ja se sattu minun kohalle (naurahtaa) ja minun piti sitte mennä sinne.

AH: Ei mulla, kävin sen res. au. -kurssin ja sen jälkeen sitte, sieltä ku tulin, ni sitten minut siirrettiin Raatteeseen ja siel oli taas, Kulhmanin Martti oli innokas ampuja, ni siellähän sitä tuli ammuntaa harrastettua, harrastettua siellä, ja tuota.

TP: Olikko sä sillon kersantin vakanssilla?

AH: En sillo, en sillo ollu, mutta sitte -69 kun, kun tuota, ei kun -70, kun Rajavartiolaitoksen park..., Rajavartio, mikä se partiomestaruuskilpailut oli, kun ne voitettiin.

AH: Minä olin tuon Puurusen Pentin kanssa partiomie..., taikka tuota, partiossa. Puurusen Pentti muuten Paavo Puurusen isä.

AH: Tosiaan, se kun voitettiin, ni sen jälkeen ne, (naurahtaa), ne tekivät minusta kersantin, enkä mä oo siihen halunnu yhtään, ei sit minkäännäköstä. Yhtäkkiä vaan päiväkäskyssä näky, että on nimitetty vakersantiksi ja Kuusamoon komenne..., taikka siirretään viestittäjä-aliupseeriksi. Ja mä yritin kovasti kavereilta noita kysellä, etteikö sitä voi kieltäytyä tommost. No, ei siitä voi kuulemma kieltäytyä, kun se on, tuota, päiväkäskyssä jo näkyy se, se homma.

TP: Joo. No sit olit vähän aikaa Kuusamossa.

AH: Siel olin muutaman kuukauden, sen kesäajan kersanttina, ja sitte siel oli, aliupseerien harjotuspäivät oli, ja ne kun päätty, niin Kärnä oli sillon komppanianvääpelinä, se toi mulle sanoman, jossa luki näin, että kersantti Alpo Hoppendorff siirretään jääkärikomppaniaan kouluttajaksi omasta pyynnöstään. Ja minä en taatusti ollu mitään pyyntöö antanu, niin mä saman tien, mä sanoin, että nyt minä teen eroanomuksen, että minä en, mä en sinne lähe kyllä. Anoin eroo kersantin virasta ja takasin rajajääkäriksi, ja se kun meni komentajalle, ni. Jälkeen päin oon kuullu, ni komentaja oli pannu sen heti roskikseen, ettei tämmösiä käsitellä. Ja mä menin kuitenki Kajaaniin. Ja siellä sitte tuota, kun mulle sanottiin, että se on hylätty se minun anomus, niin mä sitten kirjotin uuden anomuksen, jossa anoin eroa kokonaan Rajavartiostosta.

AH: Mä aattelin, että mää meen vaikka Helsingin siltojen alle, jos ei mikään muu auta, mutta tuota, en minä oo kyllä kersanttina täällä. No, siinä sitte, tietenki komentajan puhutteluun siitähän joutu sitte, (naurahtaa) sitte. Ja pitkään puhuttiin, ja mä selostin kyllä, että minkä tähen minä, et kun ei mulla oo minkäännäköstä hinkua tuommoseen hommaan, että tuota. Kersantti minusta, tai että aliupseeriksi ruppeisin, niin tuota. No, siinä sitten aikamme neuvoteltiin, ja se sano, että hän miettii asiaa, että mitä tämän kanssa tehdään, kun mää sitte anoin, että jos takasin rajajääkäriks pääsis. No sitte teki päätöksen, että tota, pääset takas rajava..., rajajääkäriksi. Sillon sitte minut joulukuun alussa sillon kuus..., -70, niin Kuusamoon, sinne, tuota, sitte siirrettiin.

Sähköttäjänäkin

Olin siellä sitte, siellä komentopaikalla sähköttäjänä sen joulukuun ja tammikuun, ja sitte helmikuun alussa siirrettiin Kortessalmelle partio- ja vartiomieheks. Ja siel oli, sipiradio oli sillon, että sitä, semmonen sissiradio, joka sitte sähkötyksellä, oo, aivastuttaa meinaan. Sähkötyksellä pidettiin niinku komentopaikalle yhteyttä.

TP: Oliko se semmosta uutta tekniikkaa sitte, oliko se?

AH: No, se, se oli sillon -62, tai millon ne tuli, ne sipiradiot on tullu. Ne on semmosta, niinku vanhaa, vastasi vanhaa sitä kyynelradioo, mutta nykyaikasempaa tekniikkaa.

AH: Elikkä ne (epäselvä, 1 - 2 sanaa) paristoo ja virtalähteenä. Semmonen kirja, ison kirjan kokonen radio.

AH: Ja sähkötyksellä sitte se. Sillä kyllä niinku puhettaki voi kuunnella, mutta ei mu..., ei puhua voi muuta kun sähkötyksellä.

AH: Ja mua ei sitte sillon taa, kun Kortesalmelle siirrettiin. Mä niinkun Kor..., tuolla Raatteeseen olin niinku tykästyny, että se oli niinku minun paikka sitte. Että kun minä sitte sieltä kome..., Kuusamon komentopaikalta siirrettiin Kortesalmelle, niin mää tein sitte siirtoanomuksen, että jos pääsis kuitenki Raatteeseen.

AH: Ja ne sitte hyväksy minut sinne. Ja siellä sitte olin, se oli sillon -70 maaliskuun alussa vissiin sinne menin, joo. Siellä sitte ammuskelin ja sähköttelin, siel oli sipiradioyhteys oli kanssa jo. Siellä sanomat välitettiin niinkun Raatteen kautta Purakseen, Liiankiin ja tuonne Kuivajärvelle. Kaikennäkösiä muonatilauksia sun muita, mitä nyt kulki aina vartio- ja komentopaikan väliä. Ensin puhelimella tuli mulle ja sitte sieltä mä sähköttelin sen tuolla sipillä tuonne.

TP: Elikkä sinne oli, tuota niin, kiinteä puhelinlinja oli sitte ?

AH: Nii, puhelinlinjat oli.

AH: Sitten, sitten, sitten, -73, kun mä olin kuitenkin sähköttäjäkurssin suorittanu, niin niitähän sähköttäjiä siihen aikaan vielä tarvittiin talossa. Ja sitten Kajaanista joku lähti muualle, niin sitten siellä paikka aukeni ja mua ruvettiin sinne houkuttelemaan. Ja no, pakkohan sinne oli tietenkin mennä.

AH: Siel olin esikunnassa sähköttäjänä kaks ja puoli vuotta. Ei kun, kaks vuotta mä olin siinä.

AH: Mut sitten, ei, ei, ei se kaupunkielämä, se ei sovi mulle kyllä yhtään, niin mää sitten anoin, että eikös sitä pääsis, pääsis tuonne rajoille. Ja sillon sitte minut siirrettiin Kvart..., Kvarttimon vartiolle, ja siellä olin, siellä ammuskeltiin. Laurosen An..., tuo Alpo oli siellä vartiopäällikkönä sillon muistaak..., ei kun vartioaliupseerina, ja Alpo oli ampumahiihtäjä ja ammun..., ammuntaa harrasti, ni siellähän kovasti hyvä oli harjotella. Ja siellä olin muutaman vuoden, ja sitte anoin siirtoa Pirttivaaran vartiolle, ja sinne pääsin, ja siellä viimeset 11 vuotta olin. Ja -89 sitte keväällä eläkkeelle.

TP: Ja palvelusta kerty vähän hieman yli 27 vuotta.

AH: Näin se oli, joo.

Sopeutumista ja harrastuksia

TP: No siinäpä se käytiin se virkaura suurinpiirtein tai aika hyvinkin käytiin läpi tarkasti, harva muistaa tarkasti miten se virkaura on edenny. No, urakehitystasolla ois ollu mahollista tosiaanki aliupseeriksi, mutta sää siitä kieltäyvyit, niin miten se työyhteisö sitte suhtautu sen jälkeen, ku sä olit kieltäytyny? Sää pääsit aivan normaalisti takasi vaan siihen.

AH: Ihan, ihan, ei mittää. En mä tiiä nyt, noista joistain aliupseerista voi olla vähän pahoillaan, että mä en, tuota, halunnu olla, olla sitte aliupseeri, en tiiä, en tiiä. Mut ei millään tavalla oo niinku siitä ollu semmosta hankaluutta. Ja kaverit otti kyllä ihan, ei yhtään minkäännäköstä.

TP: Joo. No sä oot kuitenki aika monessa paikassa palvellu, niin mites sulla oli niinku helppo sopeutua aina sitte uuteen paikkaan?

AH: No kyllä sitä tietenki sopeutu, vaan lopulta jotenki sitte tuli, tietenki sillon ku rajakoulun jälkeen, se oli mulle uutta ja outoo, ku en Kortesalmelle päässykään, vaan Kärppään, sinne laitettiin, mutta siellä hyvin äkkiä mä tulin siihen kyllä, että tämähä on oikeen mukavaa. Siellä oli ku herran kukkarossa, kalasteltiin ja syksyllä metästeltiin, ja. Ja tuota, oli semmosta luonnonläheistä hommaa, hommaa se siellä. Ja, ja en mä oikeestaan voi muut..., minkään muun vartionkaan kohalla, että kyllä siellä ihan mukava on olla, eikä mittää hankaluuksia ollu.

TP: Joo, no miten sulla niinku vapaa-ajan, tuota niin, viettohommat? No tietenki ammuntahan se oli, tuota, varmaan tärkee.

AH: No am..., sillon ku ammuntaa harrastin, niin se oli pelkästään sitä sitte, ja metästys sitte syksyllä, mutta tuota, ei juuri muuta, muuta harrastuksia ollu, ollu. No sitten, tuota, No kyllähän sitä ny ryypiskeltiinki aina sillon tällön, esimerkiks tuolla Raatteessa (naurahtaa) ollessa, niin sitä siihenki tuli innostuttua joskus. Käytiin Ämmänsaaressa porukalla aina tansseissa, ja joskus jopa vartiollaki tanssittiin, että mul oli iso nauhuri ja siinä oli, tuota, musiikkia paljon, niin sitte kylän tyttäret tuli sinne, ja sittehän tanssattiin kämpässä. Ei varmaan kaikkien mieleen ollu, mut ei siinä kukkaan hanttiinkaan pannu.

TP: Niin, niin. No mistä se, tuota ni, vaimo löyty sitte?

AH: No sehän tietenki sieltä löyty sitte.

Noottikriisi

TP: No miten, näitä ku oli, näitä kriisejä oli, sinä puhuit sillon, että se oli, se yks kriisi oli, tuota.

AH: Nii, noottikriisi oli sillon -61.

TP: Noottikriisi oli niinku, niin.

AH: No se oli sitte jo lauennu se kriisi, ku mä Rajavartiostoon tulin, mutta sittehä oli se, -68, tuota se Tshekkoslovakian kriisi, niin ei se nyt muuten oikeestaan sillä tavalla, muuta kun että sillon ei oikeen lomia myönnetty, ja tuota. Kun, kun, mä olin sillon just päivystäjänä, just sillon kun se alko se noottikrii..., ei kun tuo, tuo.

TP: Tshekkoslovakia.

AH: Tshekkoslovakian kriisi, niin yöllä kyllä jytinää kuulu naapurin puolelta, kaukasia räjäyksiä, että ne varmaan siellä jottain, jottain maaräjäyksiä tekivät.

AH: Ja tuota, sillon sitte sen kriisiin aikaan meil oli, tai ku oli nuo Puolustusvoimain mestaruuskilpailut piti olla Hämee..., ei kun tuolla Lahdessa, niin tietenki me ampumajoukkueen jäsenet, ne oli sinne meijät valittu, ja tuota, siinä sitte oli vähän neuvottelua, että päästäänkö sinne, vai pittääkö sitä olla töissä sitte. Mut kyllä me sinne päästiin, että.

TP: Nii, sä olit sillon Raatteessa, niinkö?

AH: Raatteessa, joo, -68.

AH: Ettei oikeen noita kriisiaikoja, ei mittään muita semmosia oo sillon ollu, kun mä oon tuolla ollu.

TP: Olitko sitte, tuota ni, ku oli tämä ETYJ -kokous, niin olitko siellä sitte?

AH: (naurahtaa) No se oli kans semmonen homma, että minuthan oli sinne valittu, mutta ku sitte samaan, siihen, siihen aikaan, tuota, olikos se nyt sillonkin just Puolustusvoimain mestaruuskilpailut. Ja lomaa, mul oli lomaa myönnetty kuitenki sille aikaa. En, se tuli sitte vissiin yllättäen se ETYK, ETYK -homma siihen, niin mä halusin ehdottomasti olla lomalla, ja sitten mennä myöski, tuota, sinne Puolustusvoimain mestaruuskilpailuihin, sen jälk..., sen tähden mä en siellä ETYJ -kokouksessa ollu.

TP: Joo, ku sinnehän oli, näitä ampujia oli komennettu.

Patruunoita

AH: Joo, joo, kyllä niitä oli, kaikki tutut siellä kyllä on ollu. Ja sitte vielä siitä, siihen liittyen semmonen huvittava homma oli Kor..., Karttimon vartiolla sillon ja lomalle lähdin, kun se siihen loman puoleenväliin sattu, ne Puolustusvoimain mestaruuskilpailut, niin määhä otin tietenki rynnäkkökiväärin mukaan ja patruunoita riittävän määrän, että sitte sieltä meen, lomalta, sinne PV:n kisoihin. Ja pistooleitahan mul on iso pistooli ja pikku pistooli ja patruunoita niihin iso kassillinen ja autossa. Ja sitte lähin, lähin, tuota, emännän kanssa Lappiin lomareissulle, ja mul oli ne aseet, rynnäkkökivääri oli volkkarin tavaratilassa ja patruunat siellä ja aseita muitaki, pistooleita, revolvereita. Ja tarkotus sitte oli, että käydään Norjan puolella, mutta onneks muistin siellä lähellä Näätämöä, että peeveli, mullahan on rynnäkkökivääri autossa, ettei.

TP: Joo, ettei passaakaan läh...

AH: Ei, ei kyllä passaa lähtee tuonne. Ja sitte muutettiin lomasuunnitelmia, eikä käytykään siellä Norjassa.

AH: Et melko huolettomasti sillon kyllä noita aseita tuli kuljetettua. Se oli kyllä ihan, siellä oli siellä, että kun tavaratila aukeni (naurahtaa), siin oli rynnäri päällimmäisenä.

TP: Nii, nii, ja sitte ne sai, helposti sai ottaa mukkaan, ja sitte tuota ni, ja patruunoita sai.

AH: Niin sai. Juu, patruunoita sai, kun oli kerran ampumavalmennettava, niin niitähän annettiin. Ja sitten tietenki ku oli ne PV-kilpailuihin menossa, ni sitä vartenhan oli ne patruunat.

TP: Elikkä piti olla omat patruunat sillon?

AH: No ne annettiin, mut sitte, sillon oli kyllä, että Puolustusvoimain kilpailuissa, jako ne siellä sitte kilpailijoille patruunat vielä, että ois, ilman paukkujaki sinne ois voinu mennä kyllä.

TP: Joo, mutta tietenkihän se patruunahomma, että mikä sille aseelle soveltuu se patruuna. Sehä oli merkistäki varmaan kiinni, että mikä se kävi.

AH: No rynnäkkökivääri, se oli se tavallinen, siinä tais olla vielä niitä venäläisiä paukkuja, mitä sillon ammuttiin. Ja sitte se kilpailuki meni vielä sitte sillä tavalla poskelleen, että se oli muistaakseni, olikohan se Lahessa ne kilpailut. Ku mä rynnäkkökiväärillä ammuin, se, oliko nyt vika ammunta, ku kolmesta asennosta, pystystä, polvelta ja makuulta. Mä hirveen hyvän kasan ammuin sinne, mutta ku se ei ollu ku muutama niissä numeroissa, oli ihan jalassa tommonen pikkunen kasa, ni kaikki 15 laukausta. Ylivoimasesti viimeiseksi viimiseksi jäin koko, melkeen 200 osanottajaa oli siinä.

TP: Eikö sitä kerinny kohistaa sitä asetta sitte vai?

AH: Ei, kyllä, kyllä se oli, mutta jotenki otin, ammuin vaan sen liian alas sen, että tuota, kyllähä kohistusammunnat oli kaikki siinä ihan, ne meni hyvin, mutta sitte ammuin vaan liian alas sen kasan.

Tarinoita ja kertomuksia

TP: No sitte näistä tarinoista ja kertomuksista, tuleeko sulla sieltä mittään mieleen semmosia hyviä tarinoita?

AH: No en mää tiiä,  tarinan hyvyydestä siin, mikä se siinä nyt on, mistä mä oon siinä kertonu?

TP: Tää on tämmöstä enskosketus rajavartioimiseen.

AH: Nii, tosiaan ku rajavartijaksi tuonne Kortesalmelle tulin, niin se nyt oli semmonen, ku määhän oon tosiaan tehtaan työmies, tavallinen, enkä oo mittään, käsillä en ossaa mitään tehdä, enkä puutöitä, enkä mettätöitä oo koskaan mitään tehny, ja oli varmaan kuntoki melko heikko sillon. Ni sitte minut

Kortesalmelle laitettiin sillon. Muutaman päivän olin siinä komentopaikalla, halkoja pilkoin emännille ja mitä siinä nyt yleensä uuelle miehelle teetetään siinä. Ni sitte Kortesalmen vartiolle sillon joulukuun toinen päivä. Kytösen Kaukon kyydissä kuorma-autolla mentiin, ja, ja. Sinne kun vartion pihaan mentiin, niin tuota, siellä oli hirveesti porukkaa, kun siel oli ne, ampumaval..., ei kun nuo hiihtovalmennettavat ollu viikon leirillä.

AH: Mää ihmettelin, että onpa täällä paljon porukkaa vartioasemilla. Ja, ja, kun siel oli tosiaan kerrossängyt, kaikki oli, iso porukka, niin sehän. Oli siellä kaks kämppää niinkun olemassa siinä vartiolla sillon. Siinä niin, ne piti, ne sänkyjä (epäselvä sana), kun mää sinne menin, niin tietenki sillä kuormaautolla vietiin ne ylimääräset sängyt sieltä pois, että sehän tuli hyvin ja siellä sopi niissä kämpissä muutama mies olemaan.

TP: Elikkä ne oli semmosia yhteismajotustiloja?

AH: Yhteismajotustiloja, joo. Se vartioasema oli sillon, se on vähän eri näkönen, mitä se nyt on siellä, että.

TP: Paljonko siellä oli vartioasemalla vahvuus sitte todellisuudessa?

AH: No mä en nyt, en oikeen osaa sanoo, oisko ollu kuus eli kaheksan miestä. Ku en, kaikkien nimiä en oo sillon pannu ylös, ku oon sinne menny, en oo kaikkien nimiä pannu, niin tuota, en muista, että montako meitä kaikkia oli, oli. Mut kuitenki siinä kämpässä missä mä olin, niin Partion Veikko oli siinä vieressä, ja sitte oli, tuota, tuo, Jaakkola, mikä se oli, se, joka moottoripyörän sitte ripusti kattoon, ku rupes.

TP: Apo, ei se ollu Apo, Jaakkolan Antti?

AH: Ei, ei ollu, ku se oli semmonen, ettei se ollu vissiin ku vuoden talos, oliko vuottakaan, että tuota. Tuota, tuota. Sehän oli semmosta mulle kyllä ihmeellistä, outoo ja uutta ku sinne Kortesalmelle menin, kun tota, eihän siellä sähköö ollu, (epäselvä sana) roikku katossa. Ja sitte semmonen vanha radio oli, jossa oli, tuota, ne anodiparistot sun muut siinä, ja oikeen huonosti kuulu sillä radiolla siellä niinkun mitään ohjelmaa. Ku ei sillo ollu, ulat kuulunu tuolla niinkun Kuusamon korkeudella. Ja mulla oli pikkunen taskuradio mukana, sillä kuulu paljon paremmin, mitä kuulu, kuulu sillä vartioradiolla, ja. Ja, ja.

TP: No sillohan ei siinä ollu sitä ylikulkuhommaa?

AH: Ei sillon ollu mittää, se oli, se oli, ei sitä ollu sillon mittää, että se oli ihan umpinainen tie sinne rajan varteen, taikka rajalle sinne, että hiihtämällä mentiin.

TP: Nii, että sitä tietäkään ei ollu sillon, mikä nykyään on?

AH: Kyllä siinä jonkunnäkönen tienpohja oli, ohan siinä sodan aikanaki menny, isäki on menny siitä sodan aikana ylitte saksalaisten kuorma-autolla, mutta tuota, ei sitä niinku käytössä ollu, että se oli pelkästään. Tornihan siel oli kyllä siinä, oisko muutama sata metriä ennen rajaa.

AH: Et siellä mä ensimmäisen, niinkun, kerran kun rajalle mentiin, ni siinä tornissa olin, tota. Sieltä minulle näytettiin, Partion Veikko, että tuol on, mitä tuolla näkkyy, ja. Maisemia, Penninkiluomahan siinä on, Penninkiluoman vaara, ja.

TP: No olitteko te venäläisten kanssa missään tekemisissä?

AH: Ei sillon ollu mittää. Että kyllä jos partiossa hiihti rajan vartta, ni mä muistan, että kerran, kerran tavattiin partio. Yhen suon kohalle mentiin, tuota. Laa..., ei kun, no, eteläiselle osuuelle kuitenki mentiin.

TP: Näätämutkaan.

AH: Näätämutkaa kohti hiihdettiin.

TP: Kovajärvelle?

AH: Ei kun sinne, sinne, Luokkijärven majakalle.

TP: Luokille, joo.

AH: Mutta tietenki Kovajärven kautta, et siel kans mentiin, ni siellä yhen suon kohalla tuli venäläinen partio vastaan. Ja mä olin sillon, just oli tuo Pöyhölä, joukkueenjohtaja Pöyhölän Eero oli siinä niin kun meitä vetämässä, ja mä olin, Partion Veikon kanssa muistaakseni olin, ni siellä suolla ne vaan hiihti ja siinä vaan tervehdittiin, ja ei siinä sen kummempia toimenpiteitä ollu mitään.

Isä sodassa

TP: No onko sinun isä, tuota ni, ollu siellä Kestingin motissa sitte, ku sä?

AH: Kyllä, kyllä on ollu sitä purkamassa, mut ei se. Se oli kato, isä oli sillä tavalla, että hän meni tästä Karttimon kohalta yli JR 11, 3. pataljoonan, 12. komppanian, konekiväärikomppanian ampujana oli siellä. Ja sitten ne sillon syksyllä -41, niin tuota, mulla on tarkat päivämäärät kyllä tuolla, mut en muista nyt tarkkaan, mutta joskus syksyllä saksalaisella kuorma-autolla vietiin Juntusrannan ja Kuusamon kirkonkylän kautta Kortesalmen kohalta sinne Kiestinkiin. Ja niitä oli muistaakseni 70 kuorma-autooko niitä oli siinä letkassa, ja hirvee vesisade oli koko sen kaks vuorokautta ku ne sinne meni. Siellä avonaisella auton lavalla oli aina. Ja siellä olivat sitte Kiestingissä sen joku vajaa kaks kuukautta ja sitte taas palasivat takas tänne, tänne, tänne, tuota, näihin Kiskiskukkuloille ja sinne, sinne. Ja sitte hänet siirrettiin, ku se oli vanhaa ikäluokkaa, -05, ni sitte se JR 32:een, siihen Röhöön siirettiin, tuota, isä sitte siitä. Ja sitte ne taisi päästä jo sillon -42, oliko se huhtikuun alussa vai toukokuun alussa pääsi jo sitte vanhat ikäluokat siviiliin sieltä, että.

AH: Isä kuitenki siellä Kiestingissä, ei kun tuolla, tuolla, Kiskiskukkulalla haavottu, ja oli tossa Juntusrannassa sotasairaalaan, tai mikä, ei se sotasairaala, vai kenttäsairaalako se oli, ja tuota. Mutta sotapäiväkirjoista löysin, muuten en ois sitä varmaksi tiennykään, että siellä oli. Että sotamies Hoppendorff haavoittui siinä Kiskisjoella, ja kaksi vuorokautta oli siellä, ennen ku ne sitte tapasi tai löysivät sen.

TP: Kuitenki ilmeisesti aika hyvin sopeuvuit kuitenki sinne vartioasemalle siihen normaali, normaalielämään, mitä siellä sillo oli?

AH: Kyllä ihan, ihan hyvin, ei siinä ollu kyllä mittää.

Pukarin aika

Lohjalla silloin olleen Rajakoulun rajajääkärien peruskurssin päättyessä valmiina junakuljetukseen omiin komppanioihin. Alpo toinen vasemmalta.

TP: Joo, no mitäs tosta Pukarin ajoista, tulleeko sieltä mitä mieleen?

AH: No Pukarin ajoista siitä, että ku siihen aikaan rajakouluun lähtijöitä vähän valmennettiin. Tietenki vartiolla vartiopäällikkö piti jotain koulutusta ja joukkueenjohtajaki. Ja sitte semmonen yhdistetty koulutus järjestettiin Pukarin vartiolle meille, joita sinne, tuota, seuraavalle kurssille oli tarkotus lähteä. Sitte vaan yhtenä, olikohan sunnuntaipäivä, niin reppu selkään ja siitä hiihtelin sinne, sitä, sitä, takarajalle siitä, sinne, sitä tie..., kies..., ei kun mikä tie, no olkoon nyt vaikka Kiestingin tie.

TP: Pukarista?

AH: Ei kun, tuota, Kortesalmelta siihen, siihen rajalle. Por..., taikka tuohon takarajalle. Takarajaa hiihtelin Kärpän vartion kohdalle Kenttipolulle, ei kun tuohon Särkelän polulle. Ja ku sit oli mulle tilattu tuonne Kärpän vartiolle niinkun lounas. Kärpän vartio oli sillon siellä Särkelän talossa. Pikkunen riihi oli siinä pihassa, joka oli niinkun se varsinainen vartio, ja sitte tietenki ruokailut oli siinä talossa sisällä. Niin sinne sitte, kävin ruokailemassa siellä, ja siellä sitte tuli, Pukarin vartiolta tuli, olikohan se Hyvärinen ja, ja, ja, varmaan siinä on jossain kirjotuksessa nimiki, tuota, rajajääkäri, joka oli mukana. Ja sitte niitten mukana hiihdeltiin takarajaa pitkin Pukariin. Ja siellä sitte koulutusta meille annettiin kaikennäkösiä. RPO:ta luettiin ja käytiin siellä rajatornissaki, siinä oli lähellä torni, kattelemassa siinä naapurin puolelle, ja kaikennäköstä koulutusta oli, oli siellä. Sitte yhtenä aamupäivänä oli sitä pistoolikäsittelykoulutusta. Ja siinä vartion olohuoneen pöyän ympärillä oli sitte, no Saastamoisen Veikko ainaki oli, ja sitte tuo oli, tuo.

No, kuka se nyt kouluttajana? No, rajajääkäri oli tämäki.

TP: Eihän se Kämäräisen Urpo ollu?

Reikä kädessä

AH: Juu, Kämäräisen Urpo oli koulu..., tai koulutti sitä pistoolin käsittelyä. Niillä se, me muu porukka oltiin siellä yhessä kämpässä sitten, luettiin jottain RPO:ta tai mitähän me luettiin siellä. Yhtäkkiä kuulu hirvee paukaus, ja sitte oli aivan hiljasta. Semmonen helinä kuulu, ku se kuula kierteli, varmaan pomppi siellä sitte olohuoneen seinästä seinään. Kun se oli kato tuo, tuo, tuo, Saastamoinen oli FN-pistoolia käsitelly, ni se oli purkamaan pitäny ruveta sitä, ni se oli, piippu oli tuota vasten, ja sitte tästä työntäny, ni sillon oli lipsahtanuki ja se paukahti, meni Saastamoista tuosta, että omasta kädestä läpi. Ja Oksaseen meni tästä, jomman kumman käden tästä, tästä lihaksesta läpi. No se ku paukaus kuulu, ni hetken aikaa oli hiljasta, sitte tietenki rynnättiin olohuoneesee. Oksanen makas siellä lattialla ja vesi suihkusi, veri suihkusi ja veri oli lammikkona jo siinä lattialla. Ja, ja tuo Saastamoinen katto sitä kättään tässä näin. Ku siinä oli semmonen reikä, että se läpi, näky läpi.

AH: Eikä verta tullu, ei pisaraakaan. Se oli kato, kun piippu oli kiinni, ni se oli polttanu varmaan ne. Eikä mihinkään luihin sattunu, eikä mihinkään tuommosiin. Ja Saastamoinen pyörty, sänkyyn pantiin sitte nukkumaan Saastamoinen. Ja tietenki ruvettiin sitä, sitä, sitä Oksasen Manua siinä sitomaan ja hoivaamaan, ja. Onneks oli T.T. Miettinen oli, tuo komppanian varapäällikkö just siellä vartiolla sillon sitä koulutushommaa kans siellä tietenki antamassa, niin sehän sitte johti sen homman. Ruvettiin, tuota, tietenki puhelimella apua hommaamaan. Ja sillon onneks oli, Pukarin vartiolla oli hevonen, ku sinne, eihän joka vartiolla hevosta ollu komppaniassa, oliko se yks vai kaks hevo..., joka kiertäen eri vartioilla oli. Sillon oli kuitenkin Pukarissa se, puu..., jonkun puutavara-ajon tai minkä takia oli siellä. Niin, niin, ku saatiin ukot sidottua, niin suurin piirtein vällyt päälle ja rekeen, ja sitte. En muista, kuka lähti hevosmieheksi, mutta kuitenki lähtivät hevosella viemään niinku kirkonkylää kohti. Ja samanaikasesti oli sitte komentopaikalta jo kuorma-autolastillinen ukkoja, lumikolat ja lumilapiot mukana, ku oli hirvee lumimyrsky, kaikki tiet aivan tukossa. Ne oli johonki sinne, en tiiä mihin asti ne oli tullu, mutta melko kauas joutuivat, tuota, kuorma-automiehelle niinku auttavat aukomaan sitä tietä, että pääsivät sinne. Ja sitten ku saivat, pääsivät yhteyteen, ni sit tietenki autolla vietiin sairaalaan. Ja Manuhan siitä on kyllä kärsiny, varmaan vieläki on se käsi semmonen, että se ei oo niinku kuntoon tullu.

TP: Joo, mutta hän kuitenki jonkun ajan päästä palasi palvelukseen?

AH: Pala..., palasi palvelukseen, mut ei sille rajakoulukurssille sitte, mille me muut mentii, ni se ei sinne sit tietenkään päässy.

TP: Joo, entä Saastamoisen Veikko?

AH: Saastamoisen Veikko. Veikko pääsi, se oli muuten rajakoulussa, juu, oli se.

TP: Et hän on niin lievästi haavottunu sitte.

AH: Nii se oli, vaik oli reikä läpitte.

AH: Ja sit, miten sitä voi niin iso, yheksän millin kuula täältä löytää semmosen paikan, ettei mihinkään luuhun eikä jänteesee satu.

TP: Siinä on tosi hyvä onni ollu matkassa.

AH: Siin on kyllä. Joo, ja me muut sitte mentiin rajakouluun. Saastamoisen Veikko, se ei oikeen rajakoulussa teki vaikka kuin hirveen monta eroanomusta, ja ei se päässy. Sano, että ku sä oot vuoden sopimuksen tehny, niin sinä oot talossa.

AH: Niin sitte rajakoulun jälkeen se Lappiin siirtyki, ja siellä, sieltä on eläkkeelle lähteny.

TP: Nii, että hän kuitenki jäi sitte rajalle?

AH: Jäi, ja eläkkeellä oli, taikka tuota, eläkkeelle asti. Ja Lapissa oli ainakin autopuolen, autokuskina tai jotain semmosena. Joskus näin hänet siellä kilpailu (epäselvä sana).

TP: Kyllä. No mitäs sitä muuta tullee tämmösiä juttuja mieleen?

Viestihommia

TP: Viestihommista, tuleeko sieltä mitään mieleen?

AH: No viestihommista tulee tietenki se, kun, kun, kun oikeestaan on pikkupojasta asti on tuo sähkötys mua kiinnostanu, ja oon yrittäny omatoimisestikin sitä sillon ihan nuorena pojankollina opetella taskulampulla sun muilla, ja ei se oo onnistunu. Ja sitte kun siihen aikaan, 60-luvulla, ni Rajavartiosto järjesti aina joskus näitä tämmösiä sähkötyskursseja kun tarvittiin sähköttäjiä talossa. Niin sitte, sillon -66 talvella, niin tuli kysely, että onko halukkaita, minä tietenki halukas olin sinne pääsykokeisiin, vaikka vartiopäällikkö kurvi, ei kun tuo, tuo, no nyt en muista hänen nimeensä, mutta (naurahtaa) hän sano, että miten sinusta vois sähköttäjä tulla, että sulla ei oo rytmitajua yhtään, et sä oot aivan rytmitajuton mies koko ukko. Mä sanoin, että no ei, että kyllä mä ainakin yrittämään menen tuonne, ja menin sinne. Ja siellä ku rytmikoe oli, ni eihän mulla ollu yhtään virheitä. Meit oli kolme ukkoo muistaakseni, jotka oli virheettömiä siinä.

AH: Ja sitte sitä kurssi omatoimisesti. Joo, niin tuota, siellä sitte kurssi, sillon ku käytiin siinä pääsykokeessa, ni siellä tietenki osa pomppas jo heti. Eihän ne, ku ei yhtään oikeeta merkkiä saanu, ni vaikeepa siinä on sähköttäjäksi ruveta. Mut melko paljon meitä sitte kuitenki siihen porukkaan, että se loppuviikko oltiin sitte siellä Kajaanissa harjottelemassa. Aina muutama merkki kerrallaan opittiin siinä. Siin oli aliupseerikerho siinä ruokalan vieressä, tai samassa rakennuksessa kuin ruokala sillon, niin siellä meil oli se opetuspaikka, missä oltiin. Ja, ja, sitte sen viikon jälkeen jokkainen lähti yksikköönsä ja meille annettiin sitte, tuota, tehtäväksi siellä omin päin opetella sitä hommaa. Joku tuntimäärä aina viikossa, mitä sai niinku talon ajalla harjotella.

TP: Vaikuttiko se palkkaukseen sitte?

AH: Sitte tietenki ku luokka sai, ni sitte se vaikutti palkkaukseen, mut ei se ennen vaikuttanu. Sitähän sitte käytiin usseempi kurssi, viikon kurssi siellä Kuusamossa, ja sitte syksyllä -66, niin meijät komennettiin koko porukka Kajaaniin. Meitä ei siinä enää hirveen montaa ukkoo ollu, siinä. Ni siellä sitte, melkeen kaks kuukauttako sitä meni siellä, kun opiskeltiin. Siinä vanhan saunan yläkerrassa asuttiin ja rakennus 46:n pommisuojassa oli meillä siellä se koulutus, koulutus annettiin. Ja siellä kun tupakkamiehiä, niin arvaa se, että kyllä se oli melko savunen paikka olla se.

TP: Ni, siihen aikaan oli yleistä, että sisällä poltettii?

AH: No tot..., ei kai sitä ny kukkaa arvannu, että se, (naurahtaa). Voi hyvänen, kyllä se oli. Mutta olihan siinä tietenki muutaki hommaa, ku siellä sähkötystä kuunnella, että siellähän nauhuri pyöri ja siitä luurit korvilla ja pantiin paperille, paperille aina vaan. Ja sitte välillä aina tasokokeita, että mitenkä ollaan edistytty, ja jos edistyttiin, ni pantiin nopeutta vähän lisää.

AH: Sitte oli kaikennäköstä kalustoo. Nurmen Veikko oli viestikorjaamon päällikkö, niin sehän tietenki meille opetti sitä tekniikkaa, taikka tuota, kaikennäköstä mitä nyt sähköön liittyy. Ja sitte radio. erilaisia radi..., siinä esikunnan viestiasemalla, niin siellä sitte harjoiteltiin niitten radioitten. Ja olihan meillä sitte, berttaradioita oli vissiin pari kappaletta, että me voitiin omin päinki harjotella iltasin, tuota, jos vaan kiinnosti. Kyllä sitä kiinnostusta oli, oli, ja tuota sitte, lopulta kun oltiin saavutettu ne tasot, anto- ja ottokokeen. Meitähän monta sai sen ensimmäisen luokan tason, eli 80 merkkiä minuutissa, ja sitte osa sai sen kahek..., neljän, kuuenkymmenen merkin minuuttivauhin, eli toisen luokan vauhdin. Niin sitte sillon marraskuun loppupuolella oli sitten se, tuo liikennekoe, ja sinne oli tullu sitte Kajaaniin, niin tuota, Lapista ja Pohjois-Karjalastaki oli niitä kokelaita. Sitte liikennekoeki siellä suori..., se oli melko jännä koe, kun tuota, piti sitte toimia niinku, miten nyt oikea radiomies toimii (naurahtaa). Suomenlahden Merivartiostosta oli se niinkun, joka sitä koetta niinkun valvo ja piti, piti. Ja kyllähän se tietenkin jännää oli siellä, kun annettiin käsky, että nyt teette sitä ja sitä, ja piti osata nuppeja väännellä oikein ja kaikkee muuta. No se, luokat meni läpi, elikkä ensimmäisen luokan sain ja muutama muuki siitä meijän kurssi kai sai ensimmäisen luokan. Ja sittehän se alko tietenki se, että siitä sai palkan lisää, ammattitaitolisähän se oli nimeltään. Oliko se 25 markkaa kuukaudessa tai jotain sitä, sitä luokkaa. Ja sitten me levittiin tuonne vartioille, kuka mihinkin tehtäviin. Ja osa lähti heti sitte jo, kun ei, kun niit oli niitä, jotka halus aliupseeriks, ja ne ei sitte rajavartiostossa päässy, ne lähti armeijan puolelle sitte.

AH: Sitten, niin tuota sähkötti, ja kun siellä tarvittiin sielläkin niitä.

TP: Oliko se, no, sehä oli siihe aikaan ilmeisesti aika yleistä, että se porukka vaihtu, vaihtu aika lailla siellä.

AH: Juu, kyllä se vaihtu.

TP: Vartioasemillaki, että oli semmosii miehiä, jotka olivat sen muutaman vuojen ja sitte lähtivät eri hommiin.

AH: Joo, kyllä niitä oli semmosia. Se oli se sähkötyshomma sitte kyllä oikeen mukavaa, ei siinä mittään. Siinä sitte kilpailtiinki jopa. Oli sitte, kerran vuodes oli Rajavartiolaitoksen sipi -kilpailut, kaks vuorokautta oli, pidettii yhteyksiä toinen toisiimme ympäri Suomee. En mä niissä pärjänny kyllä, että ei, ei se multa oikeen luonnistunu, se homma. Mutta sitte muutamina viime vuosina, kun olin, tuota, vielä talossa, niin sitte oli, järjestettiin sen sipi -kilpailuun myöskin semmonen viestinsieppauskilpailu, elikkä voi kuunnella, pelkästään kuunnella vaa niitten toisten liikennettä. Siinä mä sitte pärjäsin, että olin hoppeemitalilla, oliko se -88 vuonna, nii, nii se oli.

TP: No sehä on se viestittäjän homma, ni sehän on semmosta siistiä sisähommaa niinku.

AH: No se, se oli, siinä suhteessa kyllä. Ku mä sitte olin kato Kajaanissa esikunnassa, olin sähköttäjä, ni kyllähän se tietenki tämmöselle kansakoulun käyneelle ni kaikkein siistin homma ois ollu, että kravatti kaulassa. Mutta muuten, ei se minua se kaupunkiympäristö ei mua nyt millään tavalla kiehtonu, sen tähen mä halusin sieltä pois. Kyllä, ja toisaalta rupes käymään niinku hermon päälle, että kun hirveesti jännitti, jos jonkun virheen tekee, ku siellä kuitenki isoista asioistaki sähkötettii ja kaikennäköstä muuta oli, niin tuota. Mä muistan, kun kerran, kerran kävi joku, joku sanoma, se oli vielä niin, että tais Teleksillä pitiä, piti se antaa, oliko Kuusamoon tai Suomussalmelle. Tuo, tuo, tuo, kun oli, naapurin rajavaltuutettujen kanssa sopivat niitä yhteyksiä, ja mulle tuli joku, joku sanavirhe oli tullu siinä, siinä hommassa, ku mä tän, se oli Suomussalmelle annoin, ni täällä onneks varapäällikkö oli huomannu, että tuo on, tuo on virheellinen sana, ja sitte korjasivat sen siinä. Ja sen jälkeen mua rupes nii jännittämää, että peeveli vieköön, että jos tässä, tuota, tulee virheitä, virheitä, ni se on vähän semmonen hankala homma. No en mä sen tähen sieltä lähteny, mutta ku ei muuten se kaupunkielämä viehättäny.

AH: Se oli se joskus siinä viestiasemalla kiirettäki, mutta sitte oli paljon, ettei mul ollu paljon muuta kun kuunnella, kun siinä piti kuitenki, oli se. Meil oli siihen aikaan Kajaani, Kuhmo, Suomussalmi, Kuusamo, ja sitte Karttimon vartio oli, värähdinyhteys oli, elikkä sähkötysyhte..., oli, kun jossain asemalla paino avainta, niin kaikissa näissä neljässä paikassa kuulu samaan aikaan, elikkä tuota, oli niin nopee se yhteys. Se oli yht..., jota jatkuvasti kuunneltiin. Sitte piti kuunnella, tuota, esi..., rajavartiostojen välistä, elikkä rajaesikunnan, rajaesikunnan välisiä yhteyksiä pidettiin siinä, ne oli sähkötysyhteyksiä isoilla radioilla. Ja tietenki Teleksihän siihen aikaan oli, ja, ja, ja. Siinä monen näköstä laitetta, joilla piti niinkun kuunnella ja katella, että mitä niitä tullee.

TP: Joo, mut sehä oli niitä päivystys, nehä oli niinku, jatkuva päivystys oli Kajaanissa varmaa, ja sitte?

AH: No ei, ei Kajaanissa ollu muuta kun, virka-aikana piti olla siinä, ja sitte varalla oleva sähköttäjä piti olla aina. Se oli niinku varallaoloa, että jos yöllä tuli joku, ja niitähän monasti ihan kokeilumielessä tekivät, että tuota, PU:n lähetti tuli herättämää, että nyt tuli salasanoma, että äkkiä aukasemaan, ja.

AH: (naurahtaa) Ja se, oli kyllä vähän hankalia ne salasanomat, ku sitte kun salasanoman aukasi, ja se oli joku harjotussana, mut se kuitenki piti sit sille päivystävälle, ei ku varalla olevalle upseerille ilmottaa.

AH: Ja kyllä, mä en muista, mikä se majuri nyt oli, ja kerran soitin sitte, kun oli, oli tuommonen harjotussanoma tuli yöllä, ja mä soitin, että tämmönen sanoma tullu ja tämän kertaan. Mitä helvettiä te tämmöstä soitatte tänne? Mutta ei, ku käsky on, että jos kerran salasanoma tulee, ni se pitää yöllä päivyst..., ei kun varalla olevalle upseerille ilmottaa, mikä siellä on tullu.

TP: Niin, totta kai.

AH: Hankala oli.

Oulujärven sotaharjoitus

TP: No, mitäs muita juttuja tullee mieleen?

AH: No en tiä. Se oli se, se, se, ku oli se niin sanottu Oulujärven sotaharjotus, juu. Tämä se oli semmonen, semmonen harjotus. Sillon oli tosiaan, -66, sehän -65, -66 -talvi oli hirveen kylmä.

AH: Pakkasia oli kovia. Ja sillonki oli sitte just tuon sotaharjotuksen aikana, niin meijäthän Kuusamosta ensin tuotiin, meit oli vissiin joukkueen verran miehiä, niin tuonne Ämmänsaareen ja oltiin täällä yks yö, ja seuraavana päivänä sitte Ämmänsaaresta lisää porukkaa. Ja sitte meijät vietiin johonkin tuonne Ristijärven, mä en muista, mikä paikka se oli, ni sieltä sitte lähettiin hiihtelemmään tuonne Oulujärven suuntaan. Ja sissiharjotusta, ja, ja, ja. Ei mikkään, kyllähän siellä, talvellahan hiihtää, ku paljo oli vaatetta päällä, ei siinä mittään. Harjotus meni sitten niin lopulta, että sillon viimenen yö kun oltiin siellä jo lähellä, lähellä, tuota, Oulujärven rantoja jossain suoalueella, ni siel oli 46 astetta pakkasta lähimmän naa..., joku oli käyny talosta kysymässä, että paljon tääl on pakkasta. Ja sitte vissiin se harjotus loppu vähän kesken, koska se sitte heti aamulla lopetettii, ja meijät sitte vietiin tonne Kajaanii. Syötet..., siellä sai kuule hernekeittoo syödä ja räiskäleitä. Voi että se oli hyvän makusta. Ku se, mä en oo yleensä sotaharjotuksissa mittään muuta ku voileipiä oon tehny etukäteen jo valmiiks ja makkaraa joku pätkä ollu mukana, ja, tai suklaata. Sitte ku sai tosiaan tuolla kasarmilla ruokalassa syyä oikeen hernekeittoo ja taiettiin saunassaki käyä siellä, niin.

1962 syystalvella oli komppanian harjoituspäivät ja silloin joku pääsi ampumaan kevyen singon "kovan" kranaatin. Kranaatti näyttää olevan Myyryläisen Joukon kädessä, en muista, oliko hän se "onnellinen", joka pääsi jysäyttämään kranun

Sitte lähettin Kuusamoa kohti ajelemaan Rajavartioston linja-autolla, ja semmosessa pakkasessa, ni eihän se meinannu onnistua ollenkaa. Se diisseli oli varmaan semmosta puuroa, että se ei oikeen toiminu, ni vähän väliä pysähyttii ja tenttua piti laittaa lisää sinne hommaan, sinne, sinne polttoaineen sekaan, ja, ja, ja. Sitähän mennä jysyytettiin, monta, monta kertaa käytiin taloistaki jo tenttua hakemassa, ku meiltä loppu, niinku automieheltä loppu tenttu. Ja siihen aikaan taloissa oli tenttua, ku oli tillööt, yleensä oli näin, jossa tarvittiin sitä, ni sitähä ystävällisiltä ihmisiltä saatii, saatii. Ja tuota, tosiaan auton vauhti oli semmosta, että kävelyvauhtia melkeen meni, ja siinä se viimenen kohtaki, niin kun Kuusamoo lähestyttään, sitä korkeeta vaaraa, mistä ensimmäisen kerran Kuusamon savupiiput näkyy, niin tuota, auto teki kerta kaikkiaan tenän siihen. Se pysähty, ja taas sitte, porukka päätti, että soitetaan taksit, että lähetään, loppumatka mennään tästä, tuota, taksilla. Ja siin oli talo kohalla siinä, ni kävivät soittamassa, että rupeis takseja tulemaan. Ja ne meni, meitä muuan ukko jäi sitte kyytiin. Aateltiin ihan periaatteen vuoksi, että ku kerran Rajavartioston kyydillä, ni mennää loppuu asti, et. Niihän me sitte päästiin sillon yöllä, yöllä, tuota, kasarmille. Ja en muista, siinä se oisi määrätty, miten kauan meillä se matka meni, mutta on se melko pitkä matka ajaa Kajaanista Kuusamoon.

TP: kymmenen, kymmenisen (päällekkäistä puhetta).

AH: Kymmenen, nii.

TP: Se on, se on kyllä tosi pitkä aika.

AH: On se tosi. Kyllähän me välillä tietenki käytiin Ämmänsaaressa, Ämmänsaareen porukka jätettiin, mutta tuota, siinä oli vissiin vähän semmonen niinku laillinen pysähdys, mutta muuten oli semmosta tökkimistä se  koko matka.

TP: Ja pakkasta 45 astetta?

AH: Nii, joo (naurahtaa). Oli siellä, ku turkislii..., tai nuo turkis, turki..., turkit oli kuitenki.

TP: Kelsiturkit.

AH: Kelsiturkit oli sillon, olihan se hyvä tietenki.

TP: Joo. Niin, se oli niinku Rajavartioston oma, oma linja-auto?

AH: Se oli Rajavartioston oma linja-auto, joo. Sillo oli Rajavartiostolla linja-auto, ja ihan Rajavartioston porukassa oltiin niinku siellä sotaharjo..., et ei me, ei, tai et niinku rajajääkäri, etteikö ollu, varusmiehet ollu meijän mukana siinä.

TP: Joo, mut se oli ilmeisesti semmonen suurempi, suuri sota?

AH: Se oli todella suuri, suuri sotaharjotus sillon täällä Oulujärven alueella.

Hevonen pulassa

TP: Jahah, sitten. Eikös nää oo, onks tommonen hevosenpelastusreissu?

AH: No seki on semmonen homma kyllä. En muista, siinähän se varmaan maini... Minä, tuos on, niinku omasta päiväkirjasta oon pikku pätkän ottanu tuohon, mitä siinä on löytyny. Ja sitte on muuten niinku sitä muisteluu siitä vaan. Elikkä tuota, yhtenä iltana olin, oli alkutalvee, oli Kärpän vartiolla, ni oli vielä sen verran valosaa, että olin pihalla ampumassa, harjottelemassa siinä, vaik oli tietenki, pakkasta oli ja muuta, mutta siinä oli kuitenki hyvä harjotella, ampumassa. Ni aina sitte ku, tuota, sain ammuttua ja otin kuulosuojaimet korvilta, ni avunhuutoja rupes kuulumaan sieltä Piikstammen suunnasta. Ja tuota, ei siinä, mä menin sisälle, ja sanoin, että tuolla avunhuutoja kuuluu, että mitä tehhään, että siel on joku hädässä. No sitte lähettiin, Häklin Reinon kanssa lähettiin sinne niinkun, sillon oli vielä niin vähän lunta, että pysty, ja suot jäässä, ja tuon, tuon Pitkänperän jää oli kestävä, ni siitä suunnalla lähettiin sitä huutoo kohti, kuulu. Se vaan jatkuvasti huusi apua siellä.

AH: Mehtien lä..., siitä lähettiin, tuota kävelemään sinne. Ja sovittiin sitte merkkilaukauksia, että jos me tarvitaan niinku lisävoimia, ni me ammutaan sitte. En muista, minkäläiset systeemit, mutta kuitenki, että ammutaan merkkilaukaukset.

AH: No mentiin sinne, niin tuota, siel oli Salo-Ville, joka siinä Tauriaisen tienpään lähellä sillä oli talo, Kärpän vartioki on sen talossa joskus ollu. Niin tuota, se isäntä, vanha isäntä, semmonen yli kaheksankymppinen isäntä, oli siellä rankoja tai mitä puita se oli hakemassa hevosen kanssa ja palailemassa niinku, ni oli hevonen tipahtanu siihen suohon, hetteeseen. Sillä tavalla, että se oli niinkun, takaosa oli siellä hetteessä ja yläosa oli etujalkoja myöten siinä. Ja se oli kaikella tavalla yrittäny sitä omin voimin saaha, mut ei tietenkää saanu. Ja me ku siihen tultiin, niin tuota, sitä sitte yhteisvoimin siinä tehtii, että semmonen, jäähän reikä ja sitte tuo tolppa siihe, ja sitte ku sillähä oli, ukolla niitä köysiä, ni sitte saatiin jotenki pujotettua sieltä hevosen rinnan alta se köysi ja sitte siihen kelu. Sitte ruvettiin vaan vääntämään, ja sieltä se vähitellen hevonen nousi.

AH: Nousi, ja tuota, ihan kunnossa oli, ettei ollu loukkantunukaan, ja.

TP: Nii, että pysty kävelemää?

AH: Pysty käve..., joo, ja se vaan otettiin sieltä pois ja veettiin sitte reki sen perään, ja siitä ajeltiin. Siit oli, oisko puoltoista, kaks kilometriä tämän ukon kotia, ni, ni sinne sitte vietiin, ja oikeen oli mielissään, sitä selvis siitä, ja kyllä se.

TP: Ja pakkanenki oli.

AH: Pakka..., pakkasta oli reilusti sitte, kun me vartiolle kerittiin, joo, että. Ei se sieltä yksin ois millään saanu sitä hevosta pois kyllä. Ja tämä Salo-Ville oli, on semmonen, joka oli ollu niillä Muurmannin legioonassa joskus aikasemmin. Sen alan miehiä oli.

TP: Se on tehny pitkän reissun.

Sauna palaa ja hukkumisia

AH. Juu. Ja tosiaan, vartio on ennen ollu siinä, joskus sillon, mä en tiiä, 50-luvun loppua varmaan, sen Salo-Villen talossa. Ja sielläki semmonen jännä tapaus sattu, ku siel on sauna tietenki ollu, tuolla, jossain siinä pihapiirissä, ja sitte vartion väki iltaruokailussa siinä olleet, niin tuota, pöydän ympärillä, ni sitte ne oli joku, nyt en muista tämän miehen nimmee, mutta tuota, se jossain vaiheessa tullee mulla muistiin, ni se oli siinä kattonu ikkunasta, saunaki näkkyy palavan. Jatkaneet syöntiä vaa. Syöneet, syöneet kaikessa rauhassa, sauna palanu matalaksi siinä, vartiomiehet.

TP: Jaa, ei, ei ollu aiheuttanu toimenpiteitä?

AH: Ei, ei aiheuttanu toimenpiteitä, voi, voi, voi.

TP: Ilmeisesti se oli niin hyvin tulessa, että niinku ne kahtovat, ettei kannata tehä.

AH: No va..., varmaan sitte joo. Tämä samanen mies sitte hukku sinne Kovajärveen tuossa, siellä Kortesalmella.

TP: Ossian Jalonen.

AH: Jalonen. Joo, Ossian Jalonen, juu.

TP: Juu. Mikä se oli se vuosi, muistatko, millon hää hukku?

AH: Se on, minä en muista. Oisko se ollu -63 tai neljä. Kuuskyt, kenties -63, joo. Siihen sammaan aikaan niitä hukkumisia, kun täällä Hossassa tuo Sandin, Sandin Jaskan isä hukku sillon Hossassa, melkein, ei ollu montaa päivää sillon erookaan sillon. Se vissiin -63 syksyllä oli.

Sissireissu

TP:  Ja mitäpäs sitten muita reissuja tai juttuja, tullee mieleen.

AH: No en tiä. Se nyt tietenki on, se oli kans semmonen omanlaisena reissu, se muuan sissireissu, kun olin tuota, niinku varusmiesporukan mukana olin sipiradio, varoradiomiehenä. Elikkä kun siihen aikaan mitään kännyköitä eikä semmosia ollu, että kun tuolla monta vuorokautta ollaan ihan metän keskellä, että jos siellä jotain onnettomuuksia tai muuta sattuu, ni voijaan sitte sillä sipiradiolla apua, apua hommata.

Onneks ei tapahtunu mitää.

AH: Muuta ku epä..., epävarma hom..., yhteys se kyllä tuo sipi yhtään. Tosin sillon oli kyllä sovittu niin, että tuota. Ku normaalisti, kun oli tuommosen sipiradion kans noissa harjotuksessa tommosena niin sanottuna varoradiomiehenä, ni sitähän oli vaan, oisko sitä kolme kertaa vuorokaudessa semmonen yhteysaika, millon otettas niinku.

TP: Niin, se oli sovittu aika?

AH: Sovittu aika. Mutta sillon saatiin sovittua sillä tavalla, että, että tuota, rajaesikunnan, siellä, kun siel on jatkuvasti ukko kuitenki radioasemal, ni se kuuntelee sitä taajuutta, mikä meille oli annettu.

AH: Että sen kautta voi sitte hälyttää taas niinku Kajaaniin ja sieltä sitte apua sinne paikalle.

AH: Mut onneks ei tapahtunu mitään. Mut se oli kyllä semmonen homma, että tuota, kun mä vartiolla aamulla hyvissä ajoin heräsin ja ajelin Kajaaniin, ja kaheksalta muistaakseni lähdettiin sieltä sitte Rajavartioston kuljetuksella Kuhmoon sinne jonneki, mihinkähän se nyt mentiin, Rasuntaan vai mihinkä, johonki.

TP: Iivantiiraan.

AH: Iivantiiraan, nii, ja sieltä sitte laskeuduttiin autosta pois ja pantiin reput selkää ja lähettiin hiihtämään länttä kohti, Kajaania kohti. Niin tuota, eihän se, me ku hetken aikaa hiihdettii, ni sitte pantiin teltat pystyyn ja aatel... mää tietenki ajattelin, että no, tämähä helppoo hommaa. Ja sen verran, että pantiin pystyyn ja vähä syötiin siinä sitte, teltat kasaan ja lähettii hiihtämää. Ja sitä hiihdettii sitte useempi päivä, ettei muuta kun välillä nuotiolla syötiin jotain, ja jottain tappeluja, sotimista välillä oli siellä aina, aina. Ja tuota, lopulta oli niin väsyneitä ne miehet, ja kyllä kai se tietenki minuaki väsytti, niinku muitaki, mutta ku mul ei ollu sen suurempaa hommaa, kuhan mä olin vaan mukana radion kans, siellä perässä hiihtelin yleensä. Niin tuota, siellä sitte sillon viimistä edellisenä yönäki, niin kun hiihdettiin kuutamon valossa, niin siellä ukot seiso tosiaan, nojaili. Oi, kun tuos on mukava paikka, mä tuohon järven rannalle menen.

Ihan kaikennäkösiä semmosia näkyjä näkivät suorastaan siellä.

TP: Joo harhoja.

AH: Harhoja, nii että he on jossain ihan muualla.

AH: Ja muun muassa tämä Lavian Hanno, joka oli sen porukan johtajana, yliluutnantti, niin tuota, hänki, hänetki jouduin herättämään kerra. Ei tienny tästä maailmasta mittää.

TP: Niin pystyyn nukku, seisaalleen nukku.

AH: Seisaalleen nukku kerta kaikkiaan.

AH: Mutta ei siellä kukkaan palelluttanu ihteesä eikä särkeny ihteesä, ja ihan hyvin sitte. Mutta kyllä se sillon, ku ensimmäisen kerran (naurahtaa) sitte telttaan pääsi, pääsi sillon yöllä, yhtenä yönä, niin oli se kyllä mukava, ku se kamina rupes lämmittämään, ni ei siinä tarvinnu ootella sitä unen tuloo. Mutta aikasin oli herätys, ja taas jatko, matka jatku sitte.

TP: Joo, no oliko sillon kova, kovia pakkasia sitte?

AH: No ihan kohtuullisen kovia, että semmosia, ei meillä tietenkään mittaria ollu mukana, mutta ku ihan täysikuu oli ja selkeet taivaat sillon.

TP: Tammikuussa.

AH: Se oli tammikuussa, nii.

TP: Tammikuuta, ni sillohan soppii olemaanki.

Pakkasvaatetus

AH: Sopi, juu, kyllä. Ja kun sillon oli, me ol..., rajavartijat oli saanu jo sen, sen semmosen, turkkikin vielä oli olemassa, mutta oli sitte se semmonen. Mikä se nyt on se, mis oli haalarit ja, semmonen keino, miks sitä nyt sanotaan, tota? Keinokuitu, taikka tuommonen. Se ei ollu ennää. Sen turkin sai ottaa mukaan jos halus, ja mullaki oli turkki mukana, niin. Vaikka mulla oli sen, se, se pomppa, ei kun mikä se nyt on se, saamari kun ei muista noita.

TP: Onko se jotain keinonahkaa?

AH: Ei, ei, mut näitä. Niinkun moottorikelkkahaalareita taikka semmosia, mut eihän ne moottorikelkkoja sillon vielä ollu tuolla.

TP: Keinokuitua jotaki.

AH: No kuitenki keinokuitusia näitä semmosia, mikä oli jottain pehmikettä siellä niinku lämmit..., välissä, siel kankaitten välissä. Tietenki tuulen se piti kyllä, että se oli siitä hyvä, mutta ei sillä niinkun niin hyvä ollu olla, että kun turkin nakkasin vielä siihen päälle ja lumipuvun sen päälle, ni sitte rupes tarkenemaan hiihtäessäki.

TP: Mutta varusteet kuitenki, ihan hyvät varusteet.

AH: Varusteet oli hyvät, joo, ei siinä, ei siinä mitää.

TP: Minkämoiset jalkineet oli sitte?

AH: Minä oon aina ollu kumisaappaat jalassa. Ja jos oli kylmä ilma, ni syylingit vetäsin vielä saappaan päälle, ni sillon ei palellu jalkoja. Ja mä en oo koskaan niitä huopavuorillisia kumisaappaita pitäny, että mul oli aina nuo tavalliset, mitä nyt Rajavartiostolla, riittävän suuret vaan.

TP: Nii, että usiammat sukat sitte?

AH: Usseemmat sukat, sitte syylinki vielä päälle.

AH: Kantasiteitten kans se onnistu se homma. Joo, se oli semmonen retki.

Partiointia

TP: No tulleeko muita juttuja, semmosia mielenkiintoisia tehtäviä, taikka rajankäyntihommien juttuja?

AH: No rajan, rajankäyntihommas tietenki -63 rajankäynnissä olin Kuusammossa tuolta, hetkinen, mikäs se nyt vartio onkaan. Paljakan eteläpuolella, tuo Kuntijärven vartio. Siitä lähettiin, mentiin rajalle. Ja tuo oli, tuo kapteeni Kaukanen oli komppanian päällikkö. Sitte oli ylivääpeli Pöyhölä oli. Sitte oli Kauko Tenhunen, rajajääkäri, ja minä olin. Neljämiehinen partio oli siinä mukana. Ja, kaikilla oli tietenki reppu täynnä tavaraa, evästä ja kaiken näköstä varavaatetta. Ja sillon vielä semmonen kaiki..., oikeen hankala homma, kun sillon saatiin sitte uudet sarkaiset kenttäpuvut, just ne ruskeet semmoset uudet sarkaset kenttäpuvut saatiin, ja heinäkuun helle oli kuule, varmaan kolmekymppistä lämmintä, ni oli se homma kävellä. Mut ei siinä mikkään, käveltiinhän me se. Mutta olin siellä sitte tuota, Kaukareen, kapteeni Kaukasellaki oli reppu aivan yhtä iso ku miellä muillaki, ja tuota, sitte ku mentiin rajalle ja naapurin partio siellä tavattiin, ni kyllä ne kahteli vähän, että. Ku siellä oli naapurin partionjohtaja, se oli muistaakseni majuri, ni sillä ei ollu ku pikkunen pistooli vyöllä, ja sitte niillä muilla miehillä oli semmoset pienet nyssäkät, missä on. Mikä niillä nyt on, semmonen (epäselvä sana) selässä.

 Kuusamon Kärpänkylän Kaihlalammen partiomajan kohdalla. Taisin olla rajakers Korjolan kanssa partiossa ja jostain syystä vyötärölläni on joku pistin tai kenties Korjolan Leonidaksen miekka. Outo ase kuitenkin partion mukana, olisikohan ollut jotain ladun yli olleiden oksien poistoa, en muista

AH: Niin tuota, ne, kyllä ne kahteli vähän, ku meijän kapteenil oli iso reppu selässä ja kanto, niin kun me muutkin sitä siellä, ja. Sehä oli kyllä mielenkiintosta kävellä, ku naapurin puolella välillä käveltiin ja, ja syötiin sitte Kelkkasaaressa, siinä, tuon, tuon, Riekin vartion lähellä on se Kelkkasaari, semmonen. Ja siinähän se raja tekee siellä semmosen mutkan, että se käy siellä Venäjän puolel..., taikka niinkun järvellä kaukana siellä. Siel on ainoastaan suomalaisten rajamerkki muistaakseni siinä. Ja, ja, siinä veneellä mentiin ensin siihen saareen, saareen, ja sitte ne kävelivät sen saaren läpi toiselle rannalle, jossa sit oli ruokailupaikka. Meillä tietenki oli omat eväät mukana ja naapureil oli sitte omissa nyssäköissään säilykkeitä ja muuta. Ja mää lähin sitte, tuota, sen naapurin partion kersantin kanssa, kahdestaan venäläisen kanssa veneellä soutamaan, kahtomaan, tarkastamaan sen yhen merkin siellä, joka oli kaukana siellä.

TP: Venäjän, Venäjän puolen merkki?

AH: No, se on, kyllä se Suomen merkki ilmeisesti. No, en oo varma, en enää muista tuota. Mutta kuitenki pienessä saares, saaren rannassa oli se merkki. Me käytiin niinku tarkastamassa, että se on kunnossa.

AH: Ja sitte tultiin sen Kelkkasaaren toista reun..., sitä, siihen ruokailupaikalle ja siinä syötiin. Ja tämä ukko sitte, sitähä ei tietenkää ois mitään saanu haastatella, enkä mä, ku en ossaa ku suomee ja sekää ei osannu varmaan ku venäjää, niin tuota, käsillä sitä (epäselvä sana). Mä kysyin, että mistä on kotosin, ni Opp, (epäselvä sana) rannalta ja traktorimies, semmosen käsityksen mää sain siitä sen puheesta. Ja, ja, sitähän kulettiin sillon ensimmäisenä päivänä Pukariin, sitte siellä yövyttiin, Pukarissa yövyttiin. Sitte seuraavana aamuna taas jatkettiin matkaa ja Kortesalmella oli se yöpymispaikka. Ja siellä (naurahtaa) jossain Kärpän vartion alueella, siel oli, Venäjän puolta kulettiin pitkoksia, ja se oli semmosta melko hetkuvaa kans se pitkos. Ja jostain syytä sillon oli kyllä aina tapana, että sen maan mies kulki porukan viimesenä, jonka maan alueella kulettiin, mutta sillon Venäjän puolella kulettiin, ja mä olin kuitenki siellä viimesenä.

AH: Niin mää sitte, ku ne venäläiset meni tuossa eellä, ni hytkäytin näin, että ne meinas kaatua sinne suohon (naurahtaa). Niin siinä hiukan mua rupes pelottamaan, että jos nuo suuttu meihin, että ne hymyili sitte sitä hommaa kans, että tässä pikkusen yrittää suomalainen, suomalainen, tuota, heitä heiluttaa tonne suohon.

TP: Siinä on kyllä aika pitkä kävely siitäki.

AH: Kyllä siitä, kato kun ensin sieltä, sieltä tuonne Pukariin ja Pukarista Kortesalmelle, siihen tien kohalle. Ja sitte seuraavana, kolmantena aamuna aikasin. Me sovittiin jo sitte sillon, että tuota, ollaan, olikohan se jo kolmen tai neljän aikaan, että lähetään, vähän viileempää ennen ku aurinko kerkiää. Ni sovittiin yhteydell, että sitte sinne Penninkiluoman reuna..., rannassa, siinä ennen vaaralle, no siinähän on rajamerkki, onkohan 17, vai mikähän se on.

AH: Et siinä sitte se tavattiin se venäläisten. Ne oli varmaan siellä omalla puolellaan yötä. Ja sitte käveltiin sen kolmannen päivän aikana sinne Näätämutkaan, ja siellä (naurahtaa) oli jännä paikka. Naapurin partion mies ei varmaan oikeen osannu, ku mentiin siellä, tuota, oliko se nyt Kovajärvi, en muista, mikä järvi siellä on. Mutta kuitenkin, sieltä lähettiin hyvää polkua menemään, ja se meni vaan, mä tunsin, et tuota, mehän mennään itää kohti, vaa mennään. Ja mentiin vaa itään. Siellä rupes olemaan ilmasinlankoja.

AH: Ne, no, se kuitenki nosteli ne, näin mentiin. Neki meni, ne, jotka keulassa meni, ja sitte hirvee molotus kävi sen majurin, ja tuota, niitten sen, sen puolen kanssa. Niillä vissiin oli siinä eksyksissä, ni sitte lähettiin ihan eri suuntaan käve..., ja kyllä me sitte tultiin siihen Näätämutkaan seittemän seittemän neljällä, seittemän seittemän neljälle, ja siinä, siinä sitte lopetettiin hom... Kyllä ne, niinku meille ne tarjos niitä säilykkeitä sun muita, mutta en minä ainakaa niit venäläisiä säilykkeitä, en mä oikeen. Leipä oli kyllä hyvää, se paksu semmonen limppu.

TP: Joo-o, niin semmonen vuoka, vuoka?

AH: Niin, vuo..., vuokalimppu, joo, sitä niillä oli, että sitä tietenki syötiin.

AH: Ja Suurejäven ylitys oli kans kahdella veneellä ja siin oli pientä kilpasoutua, ja oli niinku puoliks venäläisiä kummassaki ja puoliks suomalaisia kummassaki, ettei niinkun oltu.

TP: Nii, ei ollu maaottelu?

AH: Ei ollu maaottelu, että. Mut kuitenki se vene, jossa minä olin, ni hävisin sitte, tai se vene hävis sen ottelun, mutta en, en muista, kuka mulla sillo oli sitte kaverina. Joo, sieltä sitte Näätämutkasta käveltiin tuonne, tuonne, Luokkijärvelle, ja siellä savusaunassa oltiin ja oltii yö siellä ja seuraavana aamuna vasta sitte ku käveltiin sinne Mattilan tien pää, ei kun tuota, Mattilan tien päähä.

TP: Nii, Mattilahan se on (epäselvä, 1 - 2 sanaa), joo.

AH: Joo, siellä sitte auto haki meijät pois. Toisen kerran kävelin sitte, 64-vuonna myöski olin kävelemäs.

Sillon oli, majuri Juha oli meijän porukan johtajana, ja sitte oli, Pöyhölä oli taas. Ja sitte oli, Karosen Matti oli toisena rajajääkärinä ja minä toisena. Samanlainen reissu niin kun se edellisen vuodenki reissu oli.

Juhlia

TP: No mites sitte näistä juhlista, sitähä on, tuota, niin ku sotilaita ollaan oltu, niitähän näitä juhlia on kyllä kans ollu sitte.

AH: No juhlia on kyllä ollu, juu, kyllä.

TP: Vuosipäiväjuhlat ainaki on ollu aina, ja.

AH: On, ja sillon heti, tuota, sillon ku mä Kortesalmelle menin, ni sitähän oli tietenki itsenäisyyspäivä sillon oli pian, juu. Sehä oli jonkunnäkönen kahvitilaisuus siinä, ja joulu. Ja sitte vielä sillon sattu semmonen jännä tapaus, että kenraali Blick, Aarne Blick tuli sinne Kortesalmelle sillon, olikohan sen nyt 62 tammikuun alkupäiviä tai jotain sitä aikaa. Se oli niinkun kattelemassa entisiä, vissiin taistelupaikkoja.

Eihän sitä nyt rajajääkäri uskaltanu mittää jutella kenraalien kanssa, niin tuota. Se sitte yöpy siinä Kortesalmen vartiolla. Siin oli siinä toimiston takana oli kaks pientä huonetta, oikeen pieniä huoneita. Ja se, tuota, Blick yöpy siellä sitte, siellä pikkuhuoneessa. Ja meijän kämppä, missä mä Partion Veikon ja sitte näitten muitten kanssa olin, ni se oli siinä, niinku seinä, seinä vaan välissä. Ja me tietenki pidettiin vissiin liian kovaa meteliä siellä, ni sitte aamulla se moitti, että liian paljon olette äänessä olleet täällä, että ei vanha kenraali saa kunnolla nukuttua.

AH: Aarne Blick, se on jännä mies, se on Käkisalmessa, mistä mä oon syntyny, ni siellä ollu varuskunnan päällikkönä aikonaan.

AH: Mut enpä sillon uskaltanu kysyä, että mitäpä entiselle käkisalmelaiselle kuuluu.

AH: Sitte noita juhlapäiviä, tietenki ku noilla laitoksen ja Puolustusvoimain kilpailuissa, siellähän ne on aina ne palkintojenjaot semmosia jonkunnäkösiä juhlia, joista mä oon kyllä yrittäny aina olla pois, mutta on niitä joskus pakko ollu mennä, vaikkei mihinkään palkinnoillekaan päässy, mutta kyllähä siellä pitää tietenki koko joukkue olla, mutta. Mutta, mutta. Ja olinhan mä tuolla, Kuusamossa oli laitoksen vuosipäivä -66 talvella oli sillon. Niilo Ryhtä oli, oli tuota, sisäministeri ja se oli siellä juhlapuhuja, tai juhlavieraana tietenki, ja kaikki laitoksen päälliköt sun muut siellä oli, ja mä jouduin olemaan portsarina.
Se on siinä sotilaskodissa, se oli se juhla sillon. Sitte ku tietenki talviaikaan sitä piti takkia ottaa ja lakkia ja panna sinne hyllyyn. Ja ei mulla minkäännäkösiä lappuja ollu, että kenenkä lakki mikäki on. Ja sitte kun juhla oli ohi, niin tuota, mää tarjosin tuolle Ryhdälle väärää lakkia. Ei tää ole minun lakkini. No sitte siellä onneks oli vielä, ni jostain löyty se oikeaki lakki sinne.

TP: Niin, niin, kaikilla tummat vaatteet.

AH: Niin, tummat vaatteet, joo.

TP: Oliko siellä kuinka paljon sitä väkeä sitte?

AH: No ei siihen sotilaskotiin kovin, kyllähän muutama kymmenen henkeä oltiin. Ahdastahan siinä oli.

AH: Mut se oli niinku Rajavartiolaitoksen semmonen niinku pää, pää, suurin juhla sinä vuonna siellä.

AH: Ja, mitähän mä vielä keksisin. No en oikeen noista juhlista, et mä en oo oikeen juhlaihmisiä. Vaik on sitä, joo, joutunu tosiaan, niinku Kajaanissaki ku olin, niin oli, sillonki oli joku, oli varmaan Rajavartiolaitoksen vuosijuhla siellä, kun oli, Puolustusvoimain komentajaki oli siellä. Siin oli vähän kyllä jäykkänä (naurahtaa). Kun ei ollu niin, että, oliko se peräti, ei se nyt ihan tossa vastapäätä ollu, mutta melko lähellä kuitenki oli. Ne on jotenki, kyllähän tietenki hienoja ne juhlat on, mutta ku mää oon vähän semmonen erakkoluonne.

TP: Niin, ni ettet tunne oloasi kotoisaksi.

AH: En, en tunne yhtään oloani kotoisaksi kyllä semmosessa paikassa.

TP: No, kuitenki on semmonen käsitys kyllä jääny, että oot kuitenki nauttinu rajamiehen työstä ?

AH: Toki, toki.

Rajavartija vai Rajajääkäri

TP: Ja oot ollu ylpee, että oot saanu olla rajamies.

AH: No oikeestaan siinä suhteessa vielä oon ylpee, että tuota, minua vähä, vähä niinku keljutti sillon kun, tuota, olin jo eläkkeellä. Olinko mä jo eläkkeellä, kun, kun. Nyt Rajavartioston varusmies, miehiä, nyt niitä, ne on rajajääkäreitä.

AH: Ja mitkä enne oli rajajääkäreitä, ni ne on nyt sitte, onko, mikä, rajavartijako se on?

TP: Rajavartija.

AH: Rajavartija, no nii, juu. Ja kun kuitenkin rajajääkärin nimitys annettiin sodanaikasista ansioista Rajavartiolaitoksen kantamiehistölle. Eikö kantamiehistö tarkota sillon, et se on palkattuna oleva, niin tuota, mä (naurahtaa) hiu..., hiukan niinku karsastin sitä hommaa, kun se sitte muutettiin, että varusmiehet sai myöski sen rajajääkärin nimen. Mutta ei tä..., siinäpähän nyt sitte.

TP: Sehän tuli, se nimenmuutos tuntu siinä, että.

AH: Joo. Ja kyllä täytyy sanoa, että kyllä hyvään aikaan on tullu oltua Rajavartiostossa, että ei, ei, nyt, nykyisillä hommilla, niin tuskin minä oisin Rajavartiostoon tullu, vaik oisin päässykki, että. Vaik on se tietenki, kyllä mua tuo tekniikka, niinkun nykyään varmaan tuo tekninen valvonta on, sehän mua hirveesti kiinnostaa, kaikki mikä on, tuota, vilkkuu ja ääntelee, ja tekkee.

AH: Mutta tuota, kun nyt on ne pääsyvaatimukset niin kovat jo, ettei sitä nykyään näillä ominaisuuksilla, mikä on, niin tuota, ei pääsiskään.

TP: Joo, kyllähän sitä on tullu kaikennäköstä.

AH: On.

TP: Me lopetellaan nytten tähän sitte.

AH: Joo.

TP: Kiitos Alpo sinulle tästä.

AH: Mun pittää kahvi panna...

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry