RAJAVARTIOPERINNE 

Haastateltava: Raimo Halonen

Haastattelija: Timo Pirttijärvi (TP)

Aika: 25.6.2014

Paikka: Suomussalmi

Rajalle töihin

Raimo Halonen, syntynyt 25.5.1947. Minä tulin Rajavartiostoon Suomussalmelle 1.12.1966 ja päivä taisi olla torstaipäivä. Ja tavallisesti nämä ilimottautumiset oli aluksi, että kun Rajavartiostoon tultiin, niin Kajaanissa, mutta jostakin syystä minulle oli, minut oli määrätty ilimottautumaan Suomussalmen Rajajääkärikomppaniassa ja kapteeni Kivikolle. Kivikko oli sillon komppanian päällikkönä.

Ilimottautumisen jäläkeen siinä oli sitten tavallisia toimenpitteitä ja oottamista, että millekä vartiolle sitä joutuu komennetuksi. Ja komppanian vääpelinä oli ylivääpeli Juho Härkönen ja se Härkönen kävi sanomassa sitten siellä yläkerran huoneessa, missä olin majottunu, että Juntusrannan vartiolle. Ja se oli sitten seuraavana maanantaina. Sillon oli vielä tämä varusmieskomppaniassa tämä nuorempi saapumiserä, niin oli tää Suomussalmen Rajakomppanian tiloissa.

(TP) Mistä syystä se oli täällä se?

Se tuo, oli Kajaanissa se, palo sillon.

(TP) Kasarmin palo oli?

Kasarmi oli palanu sillon pari vuotta aikasemmin.
Ja ei tämä uusi ollu vielä valamis ja tuota, nämä varusmiehet olivat täällä silloin.

(TP) Oliko ne, muissakin komppanioissa vissiin näitä?

Ei, kyllä se oli siinä vaiheessa jo oli sillon tuota, että Suomussalmella pelekästään oli tämä. Ja sitten Kajaanissa se oli se vanahempi ikäluokka sitten.

Ja siellähän oli tuttuja Kuhmon poikia tuota, varusmiespalavelusta suorittamassa. Minä olin tuota, käyny varusmiespalaveluksen vapaaehtosena tuolla Karjalan Jääkäripataljoonassa Kontiorannassa ja olin kerinny olla puolitoista kuukautta jo siviilissäkin siinä välillä.

Juntusrantaan

No se maanantaipäivä tuli siinä ja tavalliset nämä siirrot tästä komentopaikalta tuonne vartiolle tapahtu näissä huoltoautoissa, mutta sillon sattu semmonen, semmonen tilaisuus siinä, että joukkueenjohtaja oli menossa tuonne Juntusrantaan ja Karttimon vartiolle. Karttimon vartiolla oli sillon tämä joukkueenjohtajan sijoituspaikka. Ja tämä joukkueenjohtaja oli rajavartiomestari Pauli Möttönen. Minä olin Kuhmossa kuullut näiltä Ville Tapaniselta ja muiltakin sisseiltä, jatkosodan aikasilta päämajasisseiltä, että tuota, että kun ne hiihtivät nämä sissit sillon sota-aikana peräkkäin porukassa, ja että kun Möttösen Pauli lähti kärkeen, niin sillon lumi rupesi lentämään. Ja minä luulin, että tämä Möttösen Pauli, että se on mahottoman iso mies.

Ja, ja kun on, tämä kuljetus oli minulla tuonne Kalevan etteen kirkonkyllään ja siellä kirkonkylässä, siellä Kalevan eessä oli sitten semmonen valakonen Anglia ja sen takana seiso siellä, joku mies siellä seiso tuota. Ja se autokuski sano, jonka kyyvissä minä menin, sano että siellä se Möttönen näkkyy olevan. Niin se oli (naurahtaa) pikkunen ukko ja ihan semmonen raakin rajoilla ja kuiva mies. Heti tuli semmonen pettymys siinä. Sinne vartiolle meno oli semmosta kolluutusta. Sillon oli tuota, 5-tie oli remontissa ja Kekkos-tie ei ollu vielä kunnossa sillon tai se ei ollu päällystetty ja se oli ihan semmosella kivikolla. Ja tämä, Möttösellä oli siinä Angliassa kesärenkaat vielä ja luntahan oli jo tiellä.

Ja se hittaasti ajo ja oli tuo Karttimon vartion aliupseeri, tämä kersantti Reino Pakarinen oli myös siinä kyyvissä. Ja mitenhän kauan se matka lie kestänykään? Ainakin kaksi tuntia. Se Möttönen ajo, oli vanahana ajanu ajokortin ja hittaasti ajjaa körryytteli sitten, niin minulla kävi mielessä semmonen, että pysäytähän tämä auto kunnolla ja että minä lähen kävelemmään, niin minä joutusin noppeemmin. (nauraa). Ja se pysähteli vielä sitten, kun siellä oli teeriä siellä koivikoissa tuota, ja se Pakarinen niitä kävi jahtaamassa, mutta ei se yhtään ampunu niistä.

Ja vartiolla, no se oli yhentoista aikaan, kun sinne vartiolle tultiin ja siellä oli heti ruokailu. Vartiopäällikkönä oli ylikersantti Hannes Kontiainen, niitä Kuusamon miehiä, oli noin viisissäkymmenissä oleva mies. Minä oon tämän Hannes Kontiaisen tavannu vielä pari vuotta sitten tuolla, mikä se Murtovaaran muistomerkillä.

(TP) Niin Isolehdon, siellä, missä ol se, partisaani-iskun tekivät.

Niin, se oli, Hannes Kontiainen oli siinä partiossa sillon, siinä suojapartiossa.

(TP) Joo, niinhän hää on ollu siinä.

Mutta ei sillon työaikana tai sillon, kun töissä ollessa tunnettiin, niin ei millonkaan maininnukaan siitä. Enkä minä tiennykään, ennen kun jälestä päin, että Hannes on siellä ollu mukana, että ne oli ne sota-ajan miehet niin hiljasia niistä asioista.

Siinä kävin taloksi sitten ja semmostahan se oli opettelua ja hiihtämistä ja hiihtämistä ja hiihtämistä. Ja lumitöitä ja lumitöitä.

(TP) Työpalavelusta?

No sitähän se oli paljon. Ja tämä Hannes Kontiainen, sillä piti olla aina reserviä. Meitä oli siellä 7 – 8 miestä sillä vartiolla. Toiset miehet oli tuota, ne oli tuommosia 35 ikäsiä. Vanahin tais olla 40 paikkeilla. Ja voi että ne oli vanahan, vanahoja minun mielestä sillon. Tosissaan, että ne oli vanahoja. Sattuhan siinä monenlaista, mutta minkäännäköistä rajatapahtumaa tai semmosta ei tapahtunu koko aikana siinä, että sillon oli Juntusrannan osuudella oli ollu tuota, joku vuosi aikasemmin muutamia semmosia, että venäläinen suksi oli tökänny rajan yli ja tämmöstä pientä.

(TP) Niin, mut ei niin kun rajaloikkareita ei ollu sillon?

Ei, ei ollu joo.

(TP) Tai ette ainakaan tiijä, että ois ollu tuota niin.

Ja Juntusranta oli semmonen paikka sitten, että siinä oli vierashuoneita kaks kappaletta ja, ja siellä kävi kaikenlaisia vieraita, näitä sotilaita, rajavartioston ja armeijan puolen ja suojelupoliisin. Ne paljon majottuvat siellä, että se oli sinällänsä semnonen vähän rauhaton paikka. Samoin, niin kun Karttimolla kun neuvottelut oli, niin tuota venäläisten kans, niin tuota nehän oli ennen ja jopa jäläkeenkin siten aina neuvotteluyötä siinä, neuvottelee yötä vartiolla, niin se oli vähän semmonen erilainen, erilainen paikka, mitä nämä muut.

(TP) Oliko se sitten Juntusrannassa, niin mikä, oliko siinä vartioasema sitten?

Siinä oli vartioasema, Kellokoskelta. Sitä sanottiin Kellokoskeksi.

(TP) Kellokosken vartioasema?.

Niin, tai Juntusrannan vartio, jompi kumpi se oli.

(TP) Ja kuitenkin oli sitten tuota niin, Karttimolla oli vielä samalla kohalla siinä, tuota niin käytännössä, joo.

Joo. Se oli niin kun Kortesalmi, pohjapiirustuksiltaan samanlainen, samanlainen semmonen isokokoinen rakennushan se oli. Varusmiehet, varusmiehetkin siellä kävivät. Ilimeisesti nämä kouluttajat halusivat tuota, majottua kunnolla, niin siinä niitä telttoja joskus oli aina.

(TP) Käytettiinkö varusmiehiä sillon rajan varressa?

Ei käytetty, tuota ne koulutuksessa oli sillon.

(TP) Annettiinko varusmiehille sitten minkäänmoista rajavartiokoulutusta?

RH: En minä siitä tiijä mittään. Kai niillä oli jotakin, mutta ei ne käyny. Kun ryhmänjohtajat, niin kun minä olin Karttimolla sitten paljon myöhemmin, ne ryhmänjohtajat joskus kävi ja nämä kokelaat siellä, mutta ei kai niillä muuta ollu. On saattanu siellä olla varmaan sitten tuota, omassa yksikössään niin.

Juntusrannassa sitten, se oli 22.5.67 alako rajakoulu ja siitä piti lähtee vähän ennen sieltä vartiolta jo, vartiolta jo pois. Ja tuota, me kierrettiin kaikki nämä vartiot, mistä oli lähtijöitä. Meitä oli kuusi Suomussalmelta sinne lähtijöitä. Se oli viimenen kesäkurssi sillon, et se alako toukokuussa ja päätty elokuun lopulla.

(TP) Ja sitten se siirty vissiin syksyyn?

Se ol, sitte ei niitä kesäkursseja ennää ollu siellä.

(TP) Elikä oliko sillon monta kurssia vuojessa?

Kolome oli sinä vuonna. Eikun, se ol, tammikuussa menivät, ne olivat sitten. Sitäpä minä en tiijä sitä loppua, mitenkä se on ollu sitten.

(TP) Mutta ainakin kaks kurssia oli siinä?

Oli, kolome kurssia vähintään ja meitä oli noin satakunta miestä aina sillon kurssilla.

(TP) Elikä sillon on meleko paljon koulutettu rajamiehiä?

Joo, no ne oli puolet oli niistä Lapin miehiä. Ja sitten oli, oli kai näitä kuhmolaisiakin, niillä oli melekonen (ei saa selvää).

(TP) Onko se vaihtuvuus ollu sitten niin iso sillon?

Vaihtuvuus oli suuri.

Lapinlammelle

Syksyllä tulin rajakoulusta ja Lapinlammen vartiolle.
Ja siellä oli nuoria miehiä ja siellä oli vanahoja miehiä. Siellä oli kaikenlainen sekotus. Se tuntu melekoselle rajakoulun jäläkeen, ja niin kun minäkin olin tottunu sähkövalloihin koko ikäni ja Juntusrannassa oli ainoat valtakunnan verkossa olevat, valtakunnan sähkö. Muuallahan näitä oli näitä aggregaatteja muilla vartioilla. Lapinlammella oli mm. että siellä oli kaasuvaloilla. Eikä ollu televisiotakaan. Sitten kun syksyllä sinne Lapinlammille siirty, niin kun se tuntu,että se ei oo mittään muuta kun pimmeetä koko aika siellä.

(TP) Oliko se Lapinlampi sillon niin ko ns. syrjäisin vartio sitten?

Ei se mikkään sen syrjäsempi ollu kun muutkaan. Sen Kekkos-tien varressa tuossa lähellä. Se oli vaan jääny sitten, kun se oli rakennettu joskus 1958 ja en tiijä, miä siinä oli sitten, ettei sinne niin kun sitä aggregaattia, kun sehän oli jo suuri edistys, niin.

(TP) Joo, eikä ollu mittään kyllin issoa kyllääkään siinä lähettäs?

Ei siinä.

(TP) Että ois sähköjä, sähköjä tota niin?

Joo, ei ollu. Sehän tuli vasta sitten tämä Kekkos-tien varsi, sähköistivät siinä -71 – 74, sillä välillä. Se tuntu melekoselle se tulo sinne, mutta kyllä se sillon tuntu, että Raimo mahtaa kyllä lähtee täältä (naurahtaa), että ei se kauan oo täällä. Mutta siinä kuitenkin oli näitä toisia poikia, oli näitä hiihtäjiä, Väinö Mustonen ja Peltosen Manu oli ja sitten tuo Pentti Rantalakin tuli sinne, muistanetko semmosen?

(TP) Tunnen Rantalan Pentin, joo.

Joo ja Lasse Hanhela ja kyllä se siinä sitten meni tuota. Siellä minä olin, paljonko, puolentoista vuotta olin sitten.

(TP) Miten se sillon se palakkaus oli, minkämoinen se oli, kun vertaa esimerkiks siviilipuolen tuota niin, hommiin niin?

Eihän se, se mikä niin kun rahhaa sai kätteen, niin sehän ei kovin suuri ollu. Mul on kyllä kaikki nämä tililaput tallessa tuolla alakerrassa mapissa. Mutta, että voisin sannoo, että paljonko minäkin kuukausina oon saanu. Mutta ei se ollu, mutta siinä oli sitten näitä, tämä ruoka oli yhtenä etuna siinä ja ehkä vaatetus. Ja sanopa tuo yks, nyt jo kuollu joku vuosi sitten, Reino Karttunen, kuhmolainen, joka oli ainakin 20 vuotta minua vanahempi, enemmänkin, niin se sano, että se oli sinällänsä hyvä. Se oli Kuhmosta, että hyvä semmonen, että jos lomalla rahat loppu, niin saatto tulla ruokapöytään vartioon. (nauraa)

(TP) Niin vartioon. (nautaa) Joo.

Eihän se ollu, ei se ollu semmonen kovin, mutta pärjäsihän tuolla jotensakin.

(TP) Miten sitte, jos ois niin kun perheen perustanu, niin oisko sillä elättäny perheen sillä palakalla?

No se, kyllä sen saapi hengenpelastusmitalin näille perheellisille, jotka olivat silloin Rajavartiostossa, niin ihan kyselemäti niin luovuttaa.

(TP) Niin, että palakka oli niin huono, joo.

Niin, kyllä se heikonlainen se oli, mutta kyllä ne pärjäsivät ihan siinä, kun tuota, paremmin kun poikamies. Siinä piti ne rajansa tietää, niin kun (ei saa selvää) nykyäänkin, että eipä sitä ossaa sannoo, että mitä ne niin kun nykyään nuo saa.

(TP) No oliko teillä kyläläisten kans kanssakäymistä sitte sillon? Oli vissiinkin.

Oli sitä jonkun verran. No Juntusrannan kylällähän oli siinä niin, iso kylä oli tuota ja.

(TP) Siellähän tansseja varmaan järjestettiin tämän tästä ja rajamiehet kävi?

No niihin minä en kyllä siihen osallistuna. Kyllä ne muuten semmonen, tuota no Juntusrannassa oli niin kun paljonkin sitä tappaamista ja.

(TP) Sehän on ollu vilkas kylä sillon?

Ja siten samoin, kyllä ne paljon tuossa niin kun Lapinlammillakin, kun tuli tämä televisio, akku televisio, semmonen pikkunen sinne nurkkaan tuota, ja sehän piti aina huoltoautossa akkua kulettaa aina tai vaihtoo, että lopuhan se virta aina kesken siitäkin, mutta siitä aina uutiset kahto. Niin nehän kävivät siviilit.

(TP) Niin kyläläiset kahto.

Kyläläiset kahtomassa aina sitä hyvinkin sillon.

(TP) No siinä saatto olla paljonkin porukkaa kahtonu?

No kyllä siellä oli. Ja sitten ne jotkut siellä selevittivät aina vielä, että mitä siellä on. Ja joku luki, että mitä ulukolainen, kun tekstitys oli. (naurahtaa) Ihan tavallista.

Siellä Lapinlammilla minä olin sillon siihen aikaan, 1968 sitten elokuun lopulla, kun alako tämä Keski-Eurooppa meni vähän rauhattomaksi sillon, olihan se kevväästä lähtiin tämä Tsekkoslovakian riisin siemen oli jo sillon alulla. Niin tuota, se oli sillon semmonen, ottiko sitä kaikki kovin vakavasti. Mutta kyllä se sitten, sillon kun se miehitys oli, alako tuota niin, oli se tunnelma vähän erilaisempi, jäykempi varmasti jokkaiselle, joka seurasi tilannetta, tilannetta. Ja siinä sattu semmonen, semmonen, että minä olin tuolla, no sillon kun miehitys alako, niin olin tuolla rajakoirien luokkakokkeissa, miä olin apukuskina koiralla ja jälentekijänä siellä. Ja sillon oli sillon miehitysaamuna oli etsintä tuolla Myllylahdessa ja nämä varusmiehet olivat ampumaleirillä tai sissileirillä tuolla Kuivassalmessa.

Ja niille varusmiehille ei ollu sanottu, että minnekä sitä lähtöö, kun sinne etsintään tuli se lähtö. Oli vaan sanottu, että Tsekkoslovakia tai se miehitys on alako, että venäläiset on hyökänneet tai siirtyneet sinne Tsekkoslovakiaan ja samalla oli käskeneet autoon nämä. (naurahtaa)

(TP) Ne varusmiehet?

Niin. (naurahtaa)

(TP) No ne luuli, että nyt sitä lähetään?

Rantalan Pentti sano, että siellä istuttiin vakavana. (nauraa)  Ja lääkintäalikersattikin töihin joutuu. (naurahtaa) Penttihän oli lääkintäalikersantti. Tai ei se ollu mitään, siten palattiin pois, joku sitä vähän keskeyty, en muista, miten se kävi.

Kuitenkin Lapinlammilla sinne torniin, eikun torniin kun tuonne, Särkällä siellä oli tuota, tähystyslava. Jossa paljon tähystettiin ja tuota, se oli iltayötä, niin tuota Eino Saranki niminen, parikytä vuotta minua vanahempi, semmonen oikein hiljanen mies, niin oli siellä lavalla ja minä olin allaalla ja pientä nuotioo pein siinä Särkän suojassa. Niin se Eino sieltä lavalta huuti, tai hiljakseen, että tuota, sammuta se tuli, että huutoo kuuluu Venäjän puolelta. Se oli sen verran lähellä siinä suon takkaa. Ja minä, että mitä se nyt Eino, että ei kai sieltä oo ennenkään kuulunu. (naurahtaa) Mutta sitten kun se rävähti se, venäläiset rupesi ampumaan siellä, joku harjotus oli niillä rajansuuntasesti siinä. En ossaa, en muista ennää, siellä ne on havaintoilimotuksissa ne matkat ja ne.

(TP) Mutta aika lähellä rajjaa?

Aika lähellä rajjaa oli, eikä siitä rajalle kun suon yli. Sitä alako sitä valojuovaa lentämään, pikkusen teki tuommosta ja sitten sieltä rinteestä.

(TP) Niin, että ne ampu kuitenkin niin kun pohjois-etelä suunnassa ampu?

Joo, no likimain. Se oli semmonen jännä tilanne sillon hetken aikaa.

(TP) Tuliko se alas sieltä lavalta sitten?

Ei, kun minä sammutin äkkiä tulen ja nousin ylös kahtomaan. Ja sitä jatku sitten, en muista ennää aikaa miten. Siellä sota-arkistossa ne on ne. Päiväkirjaanhan se on vartiopäällikkö tietysti kirjottanu ne, mitä myö ne havainnot laitettiin. Ja niitä, samanlaista se oli sitten seuraavinakin iltoina, joinakin iltoina se. Ja niitä näky sitten niitä valoja täältä, vastaavia tänne pohjoiseenkin päin. En muista eteläsuuntaa, Eino se kirjotti ne tuota.

Raimo Halonen keskellä

(TP) No siinä oli vartioasema sitten Venäjän puolella?

Se oli se, Saarilampi oli viijen kilometrin päässä. Sitäpä se oli just, että mitä varten ne tulivat niin sinne?

(TP) Niin kun lähelle rajjaa?

Meille, en mie muista sitä matkaa, mikä se oli. Muta se on pimmeessä, niin se on melekonen näky, kun on syksyinen pimmee ilta, iltayö. Ja sitten kun se loppu se ammunta, niin sitten kuulu aina sitä huutoo sieltä. Eipä sitä tiijä, että mitä ne huutivat, mutta oisko nuo jotakin komentoja siellä antaneet.

(TP) No sinne ei kuitenkaan isompaa kalustoo, raskaampaa kalustoa näkyny?

Ei, ei. Kyllä ne oli ihan jottain rynnäkkökivääriä, konekivääriä, kevytkonekivääreitä jottain semmosta. Ois mukava nähä ne, ne mitä ne päiväkirjat on tuolla sota-arkistossa, niin että mitä siellä oli kaikkee sillon.

(TP) Sehän on ollu pitkin Suomen rajjaa samanlaista suurin piirtein, että se.

Joo, kyllä jotkut sannoovat, että ne on meijän kuvittelua, ketkä on sillon ollu partiossa. Jotkut, jotka on tuolla sisämaassa olleet, tai vartioasemilla palvelleet tai sisämaassa olleet tai jossain, niin etteivät oikein kaikki oo uskoneet sitä.

(TP) No kohan se Kuusamon kohalla, nehän oli tankitkin ajaneet asemaan siellä, tuota siellä Suorajärven itäpuolella.

Joo. Ja samoin niin kun Kuhmossa, kyllä niitä oli niitä. Se oli ainut semmonen, niin kun Lapinlammilla, no olihan se mustalumi kansa sillon.

(TP) Mikä se, se tappaus oli sitten?

Jostakin tuli Venäjän puolelta, Ukrainansa ne jostain pelloilta vai mistä se. Ootko sinä kuullut millonkaan mustasta?

(TP) En oo kuullu sitä.

Jaa. Se oli sillon, kun sehän sitten.

(TP) Minä vuonna se sitten oli?

68 – 69. Sillon se, Lapinlammilla minä sillon olin, kun se. Kun sehän tuohon suksenpohjan liisteriinkin tarttu.

(TP) Mihin aikaan sitten talavesta se oli?

Enpä minä muista sitä. Se oli semmonen erikoinen havainto sillon.

(TP) Meninkö se kuinka mustaksi se lumi sitten?

No näkihän sen kuitenkin, että. Se ei ollu mittään semmosta metänroskaa, vaan.

(TP) Niin, että se oli jottain, tuolta tullu ilimavirtauksien mukana?

Päätalon Kallehan kirjotti sen kirjankin, Mustan lumen talavi. Siinä ol semmonen, että siltä ajalta se oli.

(TP) Ja sitkasta ainetta, ko tarttu suksen pohjaan?

Oli se vauhin sammuttaja. (naurahtaa) Eipä sitä silloisilla suksilla, kun se oli ne puusukset, niin tuota, eipä luistanu millonkaan oikein. Jolloin oikein hyvällä hankikelillä suatto, mutta.

(TP) Joo, eikö ne terva, kai niitä nyt tervattiin?

Tervattiin ja voijeltiihan niitä, mutta ei se, se materiaali ei luistanu niin tuota. Ku se ei ollu niin viimesen päälle tehty, kun kilipasuksi.

Raatteeseen

Lapinlammin jäläkeen sitten Raatteeseen. Se oli tammikuun alakupäiviä se oli, sillon mänin. Siellä oli jo 10 miestä ja sitten johtajat lisäksi. Joukkueenjohtaja, vartiopäällikkö ja vartioaliupseeri. Kolome tuota, se oli jo iso paikka. (naurahtaa)Sinne kun minä menin, niin ensimmäisenä, päivällä menin, seuraavana aamuna, niin työnjako. Sillonhan oli semmonen, että se olohuoneessa siinä sitä työnjakkoo aina ylleensä muillakin vartioilla tai sillon vartiopäällikkö aina ilimotti, että ne partiot, minnekä lähetään ja kuka tekkee mitäkin.

Ja siellä joukkueen niin karseella äänellä komenti, että kaikki rivviin ulos ja niinhän sitä mentiin. Ja minä siinä ajattelin, että onpas tämä virallista kyllä tämä (naurahtaa) työnjako. Niin se olikin semmonen, että tuota, Hämäläisen Veikko on rajajääkäri, sinne ne komenti. Pikkunen ukko oikein, niin komenti rivin etteen sinne, ja se joukkueenjohtaja luki tuota sille putkatuomion. Oisko ollu 10 tai 14 vuorokautta. Niin Helsingissä käyvessään, se tavan mukaan, ei se muullon, mutta se sitten tuossa reissussa aina, kun se otti viinaryypyn, niin sillä kaikki hävisi tavat ja tuota, se oli, aina joutu putkaan siellä sitten. Tappeluun, niin se rankaisi siihen aikaan putkatuomiolla aina.

(TP) Missä tämä kärsittiin tämä putkatuomio?

Kajaanissa, esikunnassa. Ei se ollukaan niin virallista. (naurahtaa) Se oli vaan se tuomion luku oli siinä. Raatteessahan kävi paljon turisteja kesäaikana ja niitä rekisterinumeroita siellä ois pitäny laittaa kaikki, mitä siellä käypi kääntymässä, niin tuota, vihkoon. Niitä kävi monta tuhatta kesäaikana. En muista lukuja, että 5 000 – 7 000 se oli.

(TP) Miten siellä, kuinka paljon siellä kuluki porukkaa nuohoomassa niitä mehtiä kahtelemassa sotamuistoja?

Ei ollu siihen aikaan, ei ollu vielä se. Se on paljon myöhemmin tuli se. Ja se, että sotamuistoja oli sillä tavalla, että ne, sillä oli sillä Raatteen kylillä Parvavaarassa ja niissä taloissa Raatevaaralla, niin niitä oli niitä pikkupoikia paljon sillon siellä. Niin kun nythän ei oo yhtään varmaan. Niin sillon ne möivät niitä siellä maitolaitureilla, niin turisteille. Niitä oli muutamia siellä aina melekein ois.

(TP) Mitä tavaraa ne möi siellä? Kaikennäköistä sota?

Kypärää ja Emman lippaita ja konekiväärin vöitä ja. Ne luita, (naurahtaa) en tiijä, onko ollu, muuta tuota, pääkalloja ja.

(TP) No sattuko siellä sitten vahinkoja? Menikö ne miinoihin tai muuta, oliko semmosta?

Ei, ei oo minun aikana ennää tuota, se on paljon aikasempaa se niijen räjähtelyt ollu sitten sillon. Löytynähän niitä on, mutta niitä ei tuota oo vahinkoja tapahtunu sitten, että. Kyllä minä muutamia poikia tiijän, nyhän nuo on melekein minun ikäsiä, jotkut vanahempia, että niille on vahinko sattunu, että se on käsi poikki tuosta tai jotakin vastaavaa sitten.

Kuivajärvelle

Raatteesta sitten tonne Kuivajärvelle. Se oli sillon -69 vuojen lopussa. Ja se oli, no siellä oli aggregaatti kyllä sillon, mutta sitten se meni rikki kesällä ja oli monta kuukautta, ettei ollu, ei televisiota näkyny. Televisio oli, mutta se ei näkyny ja ois virtaa tarvinnu, eikä se esikunta oikein kiirettä pitäny sen asian kanssa. (naurahtaa)

(TP) Niin, eikä sitä akulla ei voinu kahtoa, tuota?

Ei, ei sitä voinu. Ihanpa se nuorilla miehillä meni siinä tuota, meni siinä samassa, että vaikka sitä ei ollukaan. Televisoin näkyminenhän oli täällä semmosta, että varsinkin kevväällä, niin eihän siitä näkyny muuta kun lumisaetta ja suhinaa kuulu.

(TP) Niin, ja näkykö siitä Venäjän puolen kanavia sitten?

Ei, en minä oo semmosta nähny kyllä. Mutta se oli aina niin ajoittaista, mutta kyllä siitä selevä aina otettiin, että mitä siellä, mitä siellä oli.

(TP) No mitä siinä sitten tuota niin, ku siin oli, partiossa kulettiin, niin oli sitä kuitenkin vähän vappaa-aikaa, niin mitä te sitten siellä, sillon vappaa-aikana touhusitte siellä vartiolla sitten?

Mitähän tuota ois touhuttu? (naurahtaa)

(TP) Kalastelitteko te, metästelittekö?

Jotkut kalasteli ja ne, ne oli metästäjiä ne perheelliset oli enimmäkseen. Niin kun Raatteessa ollessa, niin siellä oli tuota, kovia mehtämiehiä ne, Hämäläisen Veikko ja Joron Albini ja Kauniston Tauno ja semmoset, niin ne oli, oottivat oikein. Jotta minä en oo millonkaan oikein innokas mehtämies ja kalastaja varsinkaan. Niin tuota, kyllä siinä on houkutella saanu, että minä oon lähteny. Ei se jotensakin. Oli mulla niin kun metästysasseita, oli haulikko, on koko ajan ollu ja virvelikin oli jopa, mutta tuota, en minä oikein siihen.

Siinä ois pitäny lähtee ja mennä jonnekin kauemmaksi aina. Siellä kumpahan vaan humuttiin ja keksittiin aina jotakin. Ja kyllähän se niin kun urheiluhan oli tai tämmönen kotitekoinen urheilu tuota niin, kyllähän sitä kuulaa työnnettiin, varsinkin tuolla Kuivajärvellä, niin sehän oli. Mut sillon ei vielä tämä lenkkeily ollu sillä tavalla, kun se sitten 70-luvulla tuli, niin tuota.

(TP) Oliko niitä urheilijoita, hiihtäjiä?

Joo, hiihtäjiä oli. Ne lähtivät hiihtämään aina kilipailuihin ja jonkun verran harjottelivatkin vartiolla aina. Se oli se työaika sillon aina, että montako päivää, yks päivä, kaks päivää tai että kun samoin oli ampujia ja suunnistajia.

(TP) Oliko ne sitten jossakin valamennusryhmissä?

No se valamennusryhmittäin. Sehän oli, en minä tiijä mitä niitä oli kaikkia. Jottain komppanian valamennusryhmä, sitten oli KR:n valamennusryhmä. Sitten oli Rajavartiolaitoksen valamennusryhmä ja Pv:n valamennusryhmä. Niin nämä urheilijat ne tietää siitä enemmän, mutta eiköhän nuo, että jos kaiken käytti, joka oli jossain Pv:n ringissä tai Rajavartioston ringissä, niin ei siihen paljon ennää sitten muuta työaikaa jäänykään. Ne harjottelivat tai sitten tuota, rentoutuivat ja kävivät kilipailuissa.

(TP) Täällähän on Suomussalmella ollu tätä ampumahiihto perinteisesti aika vahva ollu?

Joo, kyllä niitä. Ne oli ne, siihen aikaan sitten sillon vielä Veikko Nätynki hiihti ja Esko Marttinen ja, no Heikki (ei saa selvää) oli tuossa varusmieskomppaniassa ja Mauno Peltonenhan oli näitä huippuja ampumahiihdossa. Alpo Lauronen ja.

(TP) Oliko he ihan Suomen huippuja?

Ne oli Suomen huippuja sillon. Ja jos oli niin kun Rajavartiolaitoksen huippuja, niin sillon oli myös Suomen huippuja, että kyllä ne oli niin kovat. Sitten oli näitä silleen hiihtäjiähän oli myös tuota, Väinö Mustonen ja monia, monia muita. Ja sitten oli näitä, jotka oli jossain komppanian ryhmässä, jotka sai neljä tuntia viikossa tai joku semmonen, niin näitähän oli melekonen joukko kanssa lisäksi tämmösiä, heikompitasoisia, jotta hyväkuntoisia. (naurahtaa)

(TP) Mutta heilläkin oli kuitenkin näitä lajeja, oli hiihto ja oliko ammunta ja suunnistus?

Ammunta, joo kyllä niitä oli. Se oli kuitenkin melekoinen joukko kaikkiaan, että eiköhän liene puolet komppaniaa ollu jossakin. (naurahtaa)

(TP) Jonkunmoisessa urheiluvalamennuksessa?

No, joo. Kyllä. Oli kivääriampujia ja pistooliampujia.

(TP) Ne tämmösiä perinteisiä sotilaslajeja?

No, juuri näitähän ne oli. Ei kyllä varmaan, jos painonostossa tai jossakin, tääl ei ylleisurheilijoita ollu kyllä. No, Rauno Lahdelma, lieköhän sillä ollu? Kun se, 13 - 14 metriä tökkäsi kuulaa, niin. Mutta ei niitä ylleisurheilijoita ollu sillon. Ja se oli se ylleisurheilu menny jo aikoja sitten ohi, että niitä ei ollu niitä kesäpäiviä ennää. Joka oli hyväkuntonen, niin sittenhän oli Pv:n kisat olivat. Tai Rajavariostollahan ei tainnu ennää, ei niitä ollu ennää semmosia. Pv:hän järjesti nämä kesäkisat.

(TP) Oliko sillon tuota niin, näitä komppanian koulutuspäiviä, olihan sillon?

Oli, niitä oli isoja. Puolet ja puolet aina. Viikon oli nuoremmat ja sitten oli viikon vanahemmat.

(TP) No minkämoisia ne, ne koulutuspäivät oli sitten? Onko niistä, (naurahtaa) voiko niistä kertoa tuota?

(naurahtaa) Voi, nehän oli ihan.

(TP) Minkämoista se oli se koulutus?

Sillon kun minä tulin, niin oli ensimmäisellä kertaa, niin sulukeista oli. Sitten oli sissikoulutusta, se oli sillon tämä, ihan oli aluillaan tämä alueellinen sissitoiminta, että ne nämä kuopat tien varteen kaivettiin ja siellä ootettiin sitten. (naurahtaa) Ja tuota, sitä oli ja etsintäharjoitus oli.

Ja sitten näitä oppituntejahan oli, harjoteltiin ilimotuksia, että kun tullaan komppaniaan komennukselle, niin miten ilimottauvutaan komppanian päällikölle. (naurahtaa) Sitten oli semmonen, että mitenkä tervehittään komppanian päällikköö, kun ollaan kylällä sitten. Rinkiä kierrettiin ja Kantoluoto oli siinä keskellä, ja sitä tervehittiin aina siinä. (naurahtaa) Semmosta se oli, tavanommaista, mitä se.

(TP) No sillonhan oli käytössä, tuota niin tämä.

Talavella oli yhet ja sitten oli syksyllä toiset.

(TP) Joo, elikä vuojessa oli niin kun kahet, kaks?

Oli kahet. Niitä, se oli, viimeset isot harjotuspäivät oli sitten kevväällä 1972. Sen jäläkeen ne muuttuvat pienemmäksi tai sitten vartionasemilla joukkueittain tai vartioittain tapahtu se koulutus sitten. Ja sittenpä osasi jo (naurahtaa) kaikki tehä ilimotuksen. Ja puhelimmeen vastata.

(TP) Joo. (naurahtaa) No olisko sillon tuota niin, siellähän oli sillon käytössä vissiin se menettely, että jos sä lähit lomalla jonnekin, niin sulla piti niin kun ilimottaa, että mihin sinä lähet ja kuinka pitkään oot siellä. Oliko semmonen voimassa?

Se oli loma-anomus. Se oli sama, kun varusmiehillä Puolustusvoimien puolella. Se oli tuommonen taitettava lappu ja siihen kirjotettiin, siinä oli valamiiks vielä täytetty, että siihen kirjotettiin sitten nimi ja sotilasarvo ja loma-aika, ja mitähän siihen ois kaikkea ois tullu? Ka lie niin kun varusmiehillä juuri semmonen.

(TP) Kuka sen hyväksyi? Komppanian päällikkö?

Komppanian päällikkö tai sitten.

(TP) Joukkueenjohtaja?

Ei, kun kuka millon oli, mutta se meni niin kun vartiopäällikölle, sitten joukkueenjohtajalle ja sieltä sitten vääpelille. Ja vääpelillähän oli se kirjanpito, onko sitä lommaa jälelläkään enää.

(TP) Paljonko sitä oli mahollista sitten pittää tai annoo sitä lommaa?

Mitä minä sanosin? Ensmäisen puolen vuojen aikana kun tulin, niin ei ollu yhtään. Mutta sitten tuli seuraavalle puolen vuojen aikana muistaakseni 12. Ja sen jäläkeen oisko se ollu 26 arkipäivää.

(TP) Niin vuojessa aina?`

Niin. Ja se oli tuota, sillon kun oli tullu palavelukseen, niin siitä ruvettiin laskemaan, että ei mitenkään kalenterivuosittain aina.

Sitten, sittenhän se muuttunu monella tappaa. Millonka minä oisinkaan viimeksi tuota semmosen täyttäny? En muista, mikä se oli, mutta Lapinlammella se kyllä oli ainakin ja mahto olla vielä Raatteessakin. Mutta sitten se jotenkin muuten se homma tapahtu, että oisko se ollu, että se, en muista, että millon se vaihtu sitten erilaiseks tämä.

Ja enkä muista nyt sitäkään, että minkälainen oli sillon, kun viimesen oon. Ja sittenhän se oli, että jos oli loma käytetty jo, niin tuota, oli mahollisuus suaha joku tilapäisloman nimellä oli se kolome vuorokautta.

(TP) Sehän on jossakin vaiheessa tullu se, että on tehty lomasuunnitelma vartioasemalle.

Joo, se tuli sitten jossain vaiheessa, jossakin vaiheessa myöhemmin se sitten.

(TP) Ja sitten, oliko semmonen, että kun jos ulukomaille meni, niin siihen piti olla sitten lupakin ihan? Oliko semmonenkin?

Joo, kyllä se oli sillon tuota ja oliko siinä joku, esteettömyystodistus? Kun minä muistan, että tuo Matti Korhonen, kun se oli ensimmäinen näistä paremmista tutuista, joka oli Karttimolla siinä 70-luvun alakuvuosina, niin se tuolla kävi Kanarian, tai jossain Espanjassa. Ei se Kanarialla, Espanjassa jossain kävi tuota, kun se meleko kovasti harjotteli tuota juoksemista, niin se sillon, että se Pitkäseltä jotakin esteettömyystodistusta ois hakenu. Pitkänen oli päällikkö sillon. Joku semmonen siinä piti kyllä olla sillon.

Ja kyllä se lomaosoite oli ja eiköhän ihan loppuun astikin ollu, että piti ilimottaa joku, että mistä on saatavilla kiinni, mitenhän se oli?

(TP) Niin, se oli vielä 80-luvulla oli semmonen tuota, voimassa, joo.

Joo, kyllä se oli sillon, niin kun vappaa-ajoilla, niin sehän oli semmonen systeemi sillon 60-luvulla, että tuota, jos lähti vartion toimintapiirissä, niin siinä riitti vartiopäällikön lupa. Sitten joukkueen toimintapiirissä jos pysy, niin oli tuota joukkueenjohtajalla. Ja sitten komppanian päälliköltä piti, esimerkki täältä, jos niin kun pitäjän alueelta poistu, että Kajaanissa jos kävi tuota niin.

(TP) Joo, niin piti olla komppanian päällikön lupa siihen, joo.

Joo. Minunkin piti Kuhmossa käyntiä varten ne kysyä. Kävin minä sallaakin siellä, Nyt voin tunnustoo. (naurahtaa) Ja Kajaanissa käytiin sallaa kansa. Kerholla ihan käytiin.

(TP) Joo, että rikos on vanhentunut.

On se jo nyt. Mutta ei se kaikilla ollu. Tuolla on vanahoissa päiväkäskyissä on, että tuota, putkatuomioita tästä, että poistui.

(TP) Luvatta?

Niin. Tältä toimialueelta, Sonkajärvelle ja kellomäärät, millä ajalla ja mitenkä kauan viipyny.

(TP) Joo, niin että ne on tutkittukin ihan sitten ja tuomiot annettu näistä, joo.

On, totta kai. Vielä on, ennen minun tulloo sillon, niin suanu.

(TP) Elikä tarkasti on pietty silmällä, että missä ne miehet on kulukenu sillon?

Kyllä. (naurahtaa) Sitä ei ollu kännykkää sillon. Ja olikohan tuo niin tarpeenkaan, että tuota. Kai se on niin tarpeellinen, vaikka ne ei muuten arvostanu kovinkaan paljoo, mutta siinä, (naurahtaa) siinä asiassa ne kyllä oli ainakin niin. Se oli sitä aikaa ja kaikkee sitä on pitänykin, kaikessa mukana olla, kyllä.

(TP) No olikos sillon tuota niin, puhelimet joka vartiolla?

Oli, kyllä. Ainahan ne on ollu. 20-.luvulla on saattanu olla viimeinen semmonen vartio, jossa ei oo puhelinta.

(TP) Joo, elikä on puhelinyhteys ollu ja sit on vielä ollu radioyhteys?

Joo. Se tuo, radiothan tulivat vasta, Karttimolla oli tämä Tele vai mikä se olikaan, niin se tuli, oli ensimmäisenä sillon joskus 70-luvun alussa. Aikasemminhan ne oli vaan nämä sähkötysyhteys tämä. Puhelimen lisäksi. Siinä oli niin kun joukkueenjohtajaa varten. Lapinlammilla ei ollukaan, Karttimolla oli ja tuolla Raatteessa sitten Sipillä (ei saa selvää).

Ja sitten kuka, ketä siellä on aikasemmin ollu, niin Sipi-yhteys oli tuota. Ja sillähän, semmosella sähkötysyhteydellä ne piti nämä huoltotillaukset tekivät. Karttimolla oli semmonen värähdin, että se näitä linjoja pitkin kuluki. Ja siellä oli yks tai kaks radistia koko ajan. Oli siellä Raatteessakin kaks, mutta se oli se pikkunen, se sissiradio siellä.

Kuusamo 1990

(TP) No miten Raatteen jäläkeen, minne sitten suuntasit?

Kuivajärvellähän minä sillon menin ja Armas Iivari Nevala oli siellä ylivääpeli oli vartiopäällikkönä tämä oli, Rukajärven vallottajia jatkosata-aikana. (naurahtaa) Se oli semmonen mies, että se ei ollu sotakouluja käyny kunnolla mittää. Ei kantakoulua, Lappeenrannassa kantakoulua, eikä, se mahto olla ensimmäinen koulu, minkä se on käyny, niin se rajavartiomestarikoulun kevväällä 1967. Ja se lähti kuitenkin joukkueenjohtajana eläkkeelle.

(TP) Ja minkä arvoisena hää lähti?

Mestarina.

(TP) Mestarina, rajavartiomestarina?

Niin, kun ei ollu mestarikurssia käyny. (naurahtaa) Se oli melekonen mies, että se pitäs tuntee, että siitä vois jutun kertoo. (nauraa)  Se oli tämä Alpo Nevala, joka oli tuolla Kajaanissa. Muistatko semmosen?

(TP) Joo, kyllä.

Niin sen isä.

(TP) Aha, joo.

Kun menin Kuivajärvelle, niin Alpo oli siilon varusmiehenä. Se oli käyny tuolla, aliupseerikoulun oli käyny sillon. Oli totinen mies kyllä.

(TP) Oliko, piitkä se kovan kurin teille sitten?

Nevalako?

(TP) Niin.

Ei, kun se oli, (nauraa) jos tuommonen juoppo mies, että se ei tuota, selevänä pystyny oikeestaan tekemään mittää. Aina piti olla olutta tai aperiittaa.

Sitten tänne tuli tuota, syksyllä sitten tuo Yrjö Kottaari. Varmaan tuttu nimi?`

(TP) Onko se Kuusamosta?

Kuusamolainen. Se on kuollu, niin se oli vanahapoika, jämäkkä mies. Mies parraasta päästä.

Ei siellä Kuivajärvellä, ei sielläkään ollu oikein semmosta, semmosta nuorten miesten humuamistahan se oli aina se, vappaa-aika varsinkin.

Ja sieltä minä sitten olin, kävin, kun tuo Kuhmossa, kun tuo Laaksovirta Arssi ja Helvi, ne oli Kuhmossa. Ja Helvi oli keskuksenhoitajana Kuhmossa ja tänne Suomussalmelle tarvihtivat tuon keskuksenhoitajan, kun tässä, rajalle tuli oma keskus. Kun aikasemmin kaikki nämä eri liittymät tuota, Rajavartioston ne meni tuon valtion keskuksen kautta. Niin tänne tarvihtivat, Helvin siirtivät tänne ja Arssin samalla sitten, kun se oli pariskunta, niin minä olin sitten Kuhmoon siirtivät.

Karttimolle - rajanylikulun valvontaa ja rajavaltuutettujen yhteydenpitoa

Minä olin kuukauven tuolla, en minä oikein halunnu sinne Kuhmoon lähtee, niin kuukauven olin Viiksimossa ja sieltä tulin sitten tänne ja Karttimolle 1.4.71. Ja tämä Karttimohan oli iso paikka jo sitten. Täällä oli, paljonko täällä ois miehiä ollu? Toistakymmentä kaikkiaan ja se ylityspaikka oli, puutavaran.

(TP) Niin se oli, Veitsiluoto ajo vai?

Kajaani Oy.

(TP) Kajaani Oy:kö se ajo puuta sillon, joo.

Yksityisillä autoilla, että ne ei ollu niitä ennää niitä virman autoja, vaan siellä oli tuolta Oulun puolesta mm. oli näitä kuskeja, niin siellä oli paljon niitä autoja sillon alakuaikoina. Se oli sieltä puomimajalta, niin aamulla kun ne oottivat sitä ylimennoo, niin siihen takarajalle oli ne autojono.

(TP) Niin, että siinä saatto olla usseita kymmeniä olla?

Ei kymmeniä, vaan tuota, alle 10 oli varmasti.

(TP) Muita kutenkin oli?

Oli kuitenkin ihan, että sitten myöhemmin, kun se vuosikausia, miten kauan lie ollukaan vuosikausia sillä tavalla, että siinä ei ollu kun pari kolome autoo. Niitä oli sillon alussa paljon niitä. Se oli opettelemista sillonkin se ylityspaikalla.

(TP) Joo. Nehän, niin sillon kulki näillä rajavaltuutettujen viseeraamilla luvilla.

Joo, se oli melekosta sitten se, kun aina tarvihtivat tuota, joku herra oli käymässä siellä ja tuota, sille piti olla äkkiä sitten se uus kulkulupa, niin tuota. Siitä piti mennä joko se päivän aikana tapahtu tai sitten joskus jopa, kun venäläiset oli pannu puomin kiinni, niin sitten mennä sinne rajalle ampumaan. Ampumayhteyttä, että venäläiset tulisivat hakemaan sen.

(TP) Kirjeen?.

Niin, kirjeen. Ja tuota, se luovutus oli, että siellä oli se, siihen aikaan sanottiin, että ne oli aliupseereja, niin upseeri tai aliupseeri oli luovuttaja aina sitten. Ja sieltä tuli upseeri, se oli kaheksan kilometriä oli Lonkkaan matkaan, jossa oli venäläisten vartio. Sieltä tuli aina se kirjeen hakija sitten.

(TP) Joo ja se voi mihin vuorokauven aikaan vaan periaatteessa sattua?

Joo, kyllä. Meiltä ne kyllä ylleensä oli, että illalla, mutta hyvin harvoin venäläiset tuota niin, muulloin kun tuota, normaali aukioloaikaan ne tuotiin. Yks tai kaks kertaa, että muistan semmosen tapahtuneen koko sen aikana, mitä minä 15 vuotta olin siellä, että venäläiset ois muulloin. Joskus oli sunnuntaina tais olla, tai joku semmonen päivä, että se oli raja kiinni oli sillon.

(TP) Oliko se arkipäivinä auki vaan sitten?

Arkipäivinä joo. Lauantaikin oli aina, että onko ajoa vai eikö oo. Sittenhän se tuli tämä Kostamus. Ja sillon tämä kirjeet kulukivat tuota Karttimon kautta.

Se oli aikamoinen, niin kun minähän en millonkaan ollu tai antanu niitä kirjeitä, vaan tuota juuri se, se ampuminen aina, kun mitä aikaa se ois ollukaan, niin ne neuvotteluja kävivät jo sillon hyvissä ajoin 70-luvun alakupuolella. -74, -75, -76. Sillon oli niitä neuvotteluja. Niitä oli tämän tästä aina.

(TP) Karttimolla?

Karttimolla. Ja tuota, on siinä kokit ollu tiukoilla kyllä sillon. (naurahtaa)

Niin tuota, se, se ampuminen oli sillon, kun se tuota, niitä kiireellisiä piti olla ja se oli kumma, että se piti se perjantaina olla. Perjantaina tuli aina se, että postissa tullee se kirje, että se pittää suaha venäläisille annettua. Ja raja suatto olla jo kiinni. Ja tuota, eihän siinä muuta, kun että ampumaan yhteyttä sinne.

(TP) Elikä rynnäkkökiväärillä ammuitte?

Ei, kun sotilaskiväärillä.

(TP) Sotilaskiväärillä, joo.

Niin ja niitä oli niitä hällyytyspatruunoita ihan sitä varten laatikkotolokulla siellä.

(TP) Oliko ne paukkupatruunoita?

Ei ollu, kovia.

(TP) Kovia, joo.

Siihen aikaan ei ollu minkäänlaista työsuojelua tai tämmöstä, että melu saattaa.

(TP) Vaurioittaa kuuloa, joo.

Niin. Niin tuota, ja minä olin siihen aikaan paljon siellä vartiolla juuri siihen aikaan, että jos en kerenny niin kun lähtee sieltä pois, ja tuota vaimo oli sitten tuolla Joensuussa opiskelemassa. Minä siellä aina parin viikon vällein ajelin. Ja se ampuminen, sinne piti mennä ampumaan ja tiijettiin ihan hyvin, että tuota, venäläiset ei tuu ennen kuin maanantaina. Ja eikun ammuttiin ja ammuttiin.

(TP) Montako kertaa piti ampua, oli aina yks merkkilaukaussarja?

Se oli aina, olikohan siinä sitä merkkilaukausta? Jossain ohjeessa se oli se merkkilaukaus, tai viis kertaa aina sen määräajan vällein aina ampua.

(TP) Viis kertaa peräkkäin?

Joku 20 sekuntia tai mikä se oli. Muistelen, joku semmonen se oli. Se vuosien mittaan sitten, sitä ampumista, niin kyllä minä sain sillon niin tarpeeksi, että ei oo sen jäläkeen huvittanu. (naurahtaa) Eikä kuunnellakaan, kun toiset puhhuu niistä ihmeellisistä laukauksista, niin tuota.

(TP) No sanotaanko, siinä joutu ihan kymmeniä vai satoja laukauksia sillon viikonloppuina?

Eipä niitä laskettu, että kaipa niitä on laatikkotolokulla menny tuota, ja aina uutta piti tilata.

(TP) Ja venäläistä ei näkyny ennen kun maanantaiaamuna?

No, kyllä se ylleesä oli, että maanantaina ne tulivat. Tai saatto olla, että oli lauantai-iltana alako ne. Joskus kävi mulla, että mulla jäi Joensuun reissu tekemättäkin. Ja sitten, mitä toiset ampuvat vielä, että enhän minä tietenkään aina ollu siellä, mutta hyvin paljon minä olin. Ja kuulo meni semmoseksi, että tuota, sointi oli korvissa niin kova aina, että tuota, ei pystyny nukkumaan. (naurahtaa) Siitä se aiheutu. Ja sitten tuota tuo, no huomasinhan minä jo hyvinkin, että ei tämä normaalia oo ennää, että kun ei koiranpilliä kuule, eikä kaikkia niin kun musiikista kuulunu, eikä kuulu vieläkään. Jos soittokunnassa sitä huilua soittaa se soittokunnan Lehtinen tuota niin, en minä kuule sitä, mitä se soittaa.

Puhelimessa ei kuule toisella korvalla, tällä korvalla ei kuule mittään, että sieltä se sai alakusa. Sillon kun ei ollu työsuojelua minkäänlaista, niin tuota, eikä ollu näitä silentoja. Ne oli semmoset kovat muoviset vaan, jotka tuonne painettiin. Eikä kukkaan sillon sanonu, että pitäs olla. Niin kun ne nyt varmasti, niin ei, toiset jo puuttusivat siihen, esimiehet viimeistään, että tuota, nyt se ampuu siellä.

(TP) Niin, niin. Joo, sehän on pakko suojata kuulo tuota, joo.

Joo, joo. Sitä, sitä oli sillon siinä. Ja Karttimolla alako sitten tämä, tämä juoksuvillitys. Juha Väätäinen ja Viren kun juoksivat ensin tuota niin, siellä oli nuorta väkkee sitten paljon näitä, niin sitä illat ja vappaa-ajat. Kyllä kai sitä jonkun verran sitä hiihtävistä, mutta että juostiin sillon. Varmaan se on sama ollu muuallakin se?

(TP) No joo, kyllähän se varmaan on innostanu tosiaankin ne.

Ja monta vuotta se kestikin sitten. Ja ne Cooperin tulokset, mitä Karttimollakin on sillon juostu, niin ei varmaan missään oo tuota, että liekö kukkaan jääny alle 3 000 ja mullakin semmonen 3 500 paikkeilla oli parraimmillaan ja 3 400 ja semmosia tuloksia oli ne.

(TP) Joo, nehän on tosi kovia tuloksia.

On, on ne. Ei ne sillon tuntunu kovilta, että oisko ne vielä kovemman laittana?

(TP) (naurahtaa) Joo. No joko sulla koita oli sillon sitten?

Minä otin -72 ensimmäisen koiran, kun varakuskina minä tai apukuskina olin siihen mennessä, niin siihen mennessä ollu, nii tuota melekein koko ajan. Ja sitten koiran, ensmäisen koiran otin ja tuota pentuna. Kolome koiraa kerkesin käyttää siinä.

Takaisin Kuivajärvelle

Karttimolta lähin, lähin tuota 1986 tuonne Kuivajärvelle. Siellä olin 11 vuotta sitten.

(TP) Loppuajan siellä vissiin olit?

Joo. Ei siinä Karttimolla, siellä vaan sitten niitä miehiä lissäänty ja kova oli se vaihtuvuus siellä. Kun sitten oli näitä, kortistomiehiä oli.

(TP) Niin työllisyysvaroin palkattuja?

Niin, joo. Niitä oli siellä.

(TP) Oliko siinä mittään muuta syytä, minkä takia se vaihtu se porukka siellä sitten?

Ei siinä oikeestaan ollu. Ei ne niin kun siviiliin lähteny, kun eläkkeelle, minkä lähtivät.

(TP) Joo, että sillon 70-luvulla ei ennää tuota niin, lähteny tosiaankin siviiliin?

Ei niitä lähteny. No 70-luvun alakupuolella sillon lähti.

(TP) Niin Karttimolla sitten?

Niin Karttimon loppuajat sitten minä siellä asustelin, asustelin Juntusrannan vartiolla siellä rivitaloissa ja tuota, töissä kävin siellä vartiolla ja siellä loppu tämä puutavaran ajo sitten. Ja sieltä tarvihtivat tai tuli tarve siirtää miehiä, miehiä muille vartioille. Ja se vahvuus oli aika suuri sillon siellä, että varmasti kirveet tuli terotettua hyvin. Ja tuo, minä en siinä ensimmäisessä siirtorytäkässä sillon ollu. Se oli joskus -84, vaan minä sitten -86 lähti Kuivajärven vartiolta Teemu Nevalainen, koiramies eläkkeelle ja sinne tarvihtivat, niin minä siirryin sinne. Ja minulla oli ikää sillon 39 vuotta ja olin sitten loppuajan siellä Kuivajärvellä. Kuivajärvellä ja edelleen koiranohjaajana.

Kokemuksia koiranohjaajana

Minä kerkesin kaikkiaan kolome koiraa käyttää. Kaksi täysin loppuun ja kolomannen melekein loppuun. Ja erikoisesti minä muistan tästä Kuivajärven ajasta sitten ja näistä siviilietsinnöistä, että sillon näitä hällyytyksiä oli muutamia aina syksyssään ja hyvin ne onnistuivat. Tämä etsintäorganisaatio oli muuttunu, muuttunu vuosien mittaan ihan siitä, että niin kun aikasemmin oli, että isot mieslaumat lähti koirien kanssa mehtään niin kun elokuvista ja toinen häirihti toista siinä.

Kuusamo 1990

Niin tuota, minä huomasin sitten sillon, että tuota, kun kysymys on kuitenkin aika laaoista etsintäalueista aina, niin tuota, että, että paras on, kun minä lähen vaan pelekästään yksin koiran kanssa, että tuota siinä ohjaaja näkkee parraiten sen koiran ilimasut ja pystyy keskittymmään siihen etsintään paremmin. Kun siellä porukoissa on, että jos koiran mukana on yks tai kaks rajamiestä ja viis siviiliä, niin eihän siitä tuu hommasta mittää, kun toinen neuvoo toista ja hölöttää. Ja sitten ruvetaan vielä arvelemmaan sitä, että missä se vois olla, että ei se tuolla voi olla.

Kun pelekästään koiran kans kahestaan, niin tuota, sillon tässä pystyy tekemään ite ne ratkasut, mitä on. Ja tuota, tämä onnistu monta kertaa minulla niinä aikoina sitten. Ja eikä tosiaan sillon ennää näissä etsinnöissä niin ollu suuria miesmääriä oottamassa siellä ja haravoimassa niitä alueita, vaan muutamalla koirapartiolla ne käytiin läpi. Ja se oli varmasti riittävä se.

Sillon -88 elokuun lopulla oli Hossassa tämä etsintä ja siellä oli Rovaniemeltä jostain mielisairaalasta Jatkonsalmella näitä hoidettavia jollakin leirillä. Ja sieltä oli kadonnu, kadonnu yksi näistä hoidokeista. Tällä etsintäpaikalla oli jo edellisenä iltana tai millonka lie ollukaan paljon aikasemmin, niin ollu jo etsijöitä ja siitä oli, siellä oli ollu jo näitä rajavartioston koirapartiokin.

Ja minä sain hällyytyksen aamuyöstä. Minä olin Kivijärven partiomajalla Arssi Laaksovirran kanssa partiossa ja vartiolta tuli kuljetus sitten, kuljetus, en muista kuka se oli autokuskina, joka vei minut sitten sinne Hossaan. Ja sieltä muistaakseni sitten etsintäpaikalta, keskuksesta niin poliisiauto vei tuonne, ei oo karttaa nyt tässä, mutta minnekä, joku Kokalmusjärvi se oli. Ja siellä oli minulle alue annettu, että minkä reitin minä suunnilleen, suunnilleen kuljen ja mistä pääsee kulukemaan.

Siinä oli suoalueita ja joku jokikin siinä oli lähellä. Siitä oli oikeelta puolelta kulukenu edellisenä iltana Rajavartioston koirapartio Aatu Häkkinen koiransa kanssa ja jokunen poliisi oli ollu mukana, mukana siinä. Ja jonkun aikaa siinä, kun olin kulukenu, niin koira rupesi ottamaan oikealta päin tuota jäläkee, ja tuota, ilimasemmaan sitä. Ja minä ajattelin siinä vaiheessa, että se tuota, on kysymyksessä tämä Aatu Häkkisen partio sieltä, että niiltä jäliltä tullee se haju, mutta kyllä se koira merkkasi siinä sen jälen ja lähti seuraamaan sitten hyvin mutkitellen ja suonreunat kiertäen. Saatiin lopulta sitten sieltä semmonen jälkikin, että avojaloin ois kulukenu joku ihminen siinä.

(TP) Joko se siilon varmistu, että siellä on tuota, niin ihan?

Joo, ei se ollu varmaa oikeestaan sillonkaan, mutta sen tiesin, että jollakin jälellä on ihan varmasti nyt. Ja tuota, sillon jos siinä ois joku toinen ollu vielä tai jotakin siviiliä mukana, niin nehän ois harhauttanut jo niin pahasti, että sitä ois oltu missä sattuu sitten. Mutta se koko, perässä kulin siinä vaan ja luotin siihen, että se koira kulukee niin kun pittää.

Ja eikä sitten aikaankaan, kun siellä näky jo semmonen suoniemeke oli, niin siellä näky sinistä ja sinne mentiin sitten ja siellä oli tämä, makkuulla tämä, kenenkä jäläkiä seurattiin ja kyllä sen näki heti, että tuota, näitä mielisairaalan hoidokkeja tämä on.

Ja tuota, minä sitä tökin siinä ja puhuin ja yritin tuota, suaha herreille, mutta ei se tuota siitä noussu. Ja liekö vielä sillon silimiäkkään räpytelly ja tuota, kuitenkin se tuntu, että hengissä on, mutta hyvin oli se, iho oli semmonen kylymä sillä. Se oli riisunu, että sillä joku t-paita oli päällä ja verkkahousut jalassa ja avojaloin se oli.

(TP) Joo, että kylmettyneenä oli.

Kylmettä ja se oli, se oli paikoillaan siinä. Ja se oli jotenkin se helikopterin kuhtuminenkin siihen, niin se oli semmonen, että suoraa yhteyttä ei ollu minulla, vaan tuota, jostain sieltä etsintäkeskuksesta sitten helikopteri tuota.

(TP) No tuliko se helikopteri?

Tuli. Se tuli tuota, niillä ohjeilla, mitkä minä annoin sille, niin se tuli ihan suoraan. Ja sitten tuota, siitä vain kyytiin ja.

(TP) Etsittävä sairaalaan ja?

Joo, Se meni tuonne, Rovaniemelle veivät sen.

(TP) Ja hän pelastu siinä?

No pelastu sillä, joo.

Sitten niitä oli muitakin. Oli Hyrynsalmella oli joku, siellä on semmonen vanhainkoti tuota, ja se ei oo siinä keskustassa lähellekään, vaan jossain siellä Syrjäsen paikkaan. En oo sen käyny kummemmin katomassa. Sieltä oli naine hävinny ja sitä oli etsitty jo, mutta ne tiesivät sen alueen, osasivat hyvin sannoo, että minkä alueen ovat ehtineet. Ja tuota, se oli syksymyöhään ja pimmeetä oli niin, niin kun neekerin mahassa, että ei mihinkään nähny.

Ja minulla oli niitä kokkeiluja sillon oli näitä, että koiran valjaisiin jottain valoja, mutta niitä aloteltiin sillon niitä vasta kokkeilemaan. Ja se, mikä minulla oli, niin se oli, todennäköisesti se oli liian kirkas ja haittasi koiran kulkua. Sitten minä älysin ne sammuttaa tuota, ja sillonhan, kun en tiijä, miten nykyään tekkee, mutta suurin osa koiramiehistä piti koiraa sillon irti, että ei siitä jälen hajustakaan tullu silleen, jos se oli kytkettynä, niin ainakaan minulla, niin mittään. Se oli oppinu siihen.

Niin tuota, siinä kierreltiin ja minä yritin sitä koiraa pittää lähellä siinä ja käytiin suolla siellä ja siinä näky selevät jälet. Eipä sitä tienny siinäkään, että kun paljon oli varmaan kulettu niillä seuvuilla lähiaikoina, niin tuota, että mikä se oli. Ja suolla käytiin ja siinä oli jälet ihan selevät. Sitten oli toisaalta semmoset, niin kun paluujälet. Ja jos mä oisin jatkanu vielä sitä, niin siitä ois löytyny sairaalan aamutossut.

Mutta minä en käyny siellä asti kuitenkaan, kun se koira palasi. Se oli koira käyny siellä, mutta se tuota, ei ottanu siinä niitä. Ja palattiin takasin ja sitten minä huomasin siinä, että kun koira yhtäkkiä pörhistyy sillä tavalla. Jos sotilas ois tai niin kun rajamies, niin sehän koira tietää pimmeessäkin, kuka on. (naurahtaa) Mutta se tuota, sillon se pörhisty sillä tavalla kummasti. Ja minä otin sitten kiinni ja että katellaan, että missä suunnassa siellä on. Sieltä kuulu naisen ääni, siten jotakin se kysy minulta. Kun se näki minun valot siinä. Se löyty sillä tavalla sieltä.

(TP) Oliko hän pitkästi kävelly sitte?

Ei se matkana ollu, en ossaa sannoo, kilometri, kaks, kolome. Tai se ei päässy oikeestaan kauemmas, kun se oli semmonen pohjoseen tai mihinkä päin, pohjoseen päin. Semmonen, niin kun niemeke oli tuota, ja sitten oli vetelää suota siellä ympärillä.

(TP) Niin, niin, että se oli niin kun tavallaan sinne niemeen menny sitten?

Niin, joo.

Mutta siinäkin niin tuota, se ois saattanu viijä kauankin aikaa, ennen kun se ois löytyny, löytyny, jos tuota, ois muuten joutunu ehtimään, ainakin seuraavaan päivään.

(TP) Nehän ollu, poliisihan se vastaa tuota niin, tämmösen etsintöjen johtamisesta.

Sillon onneks poliisi, eihän sitä saan muuten lähteekään, jos ei ollu virka-apupyyntöö.

(TP) Joo ja niitä ilimeisesti oli sillon joka kesä varmaan sillon sulan aikana?

Oli, syyspuolihan se oli aina se.

(TP) Marjastajia oli hukassa, joo.

Sillon näki joskus, että miten kätevä se koira on. Joka ei oo koiran perässä kulukenu tai joka on kulukenu, mutta joka ei oo koko sielullaan ottauvu sitä asiaa, niin tuota, ei se ymmärrä sitä.

(TP) Eli tää on tosiaankin varmaan, sillon 70-luvulla vielä niin ollu tosi niitä massiivisia etsintöjä, että on haravoitu ihan tuota niin alueita?

Niin just, joo. Minäkin olin semmosissa etsinnöissä mukana, että kun annettiin alue, että minnekä, mistä pittää lähtee ehtimään, poliisiviranomainen antanu tuota. Ja sitten mukkaan lähti Transit-kopallinen tuota miehiä vielä mukkaan, rajamiehiä ja siviiliä sinne.

Ja kun tultiin sitten sinne etsintäpaikale, niin tuota, kartasta rupesin kahtomaan, että missä sitä ollaan, niin ihan kokonaan eri suuntaan. Ne oli päättäneet siellä matkalla sitten, että tuota, eihän se voi siellä olla, että mennään sieltä ehtimään, toisesta kohtaa.

Se oli ihan, ei tietenkään aina, mutta semmosia (ei saa selvää) tapauksia.

(TP) Vähän niin kun ihan summan mutikassa? (naurahtaa)

(naurahtaa) Kyllä. Monta, monta niitä sattu semmosia, että niin kun noppeuttivat huomattavasti tuota, sitä löytymistä.

(TP) Sehän on tuota, nykyäänhän ei niitä jäläkiä saa mennä sotkemaan sinne. Sinnehän ensimmäisenä laitetaan koiramies.

Voipi olla, että sattuhan niitä, että siviilit ehtiivät ensin tuota, ja sitten. Sitenhän se oli, että kun ne eivät ruvenneet oikeestaan sanomaan, että onko sitä etitty vai eikö oo aikasemmin, että pelekäsivät sitä, että huomautuksen saa siitä.

(TP) Niin, niin ruvetaan moittimaan. (naurahtaa)

(nauraa) Niin, joo.

(TP) Joo. Kyllä se, jos hyvä jäläkikoira on, niin sehän löytyy se etsittävä kyllä sieltä.

Kyllä se löytyy ja tuota, ennen pitkää.

(TP) Niin ja kun tiijetään vaan, että mistä suunnasta hakea.

Joo ja sillä kohalla pittää ympäristö ensin kahtelemaan ja kyllä kai ne nyt ossaavat nämä etsinnän johtajatkin toimia sillä tavalla, että kyllä kai ne harjottelleevat aina. Mutta vielä, olin minä vielä eläkkeellä ollessakin semmosia reserviläisiä siinä oli tai joku, mikä tämä ois tämä, Pelastuspalavelu, mitä ne on nykyään, mikskä ne sannoo nykyään?

(TP) Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu, joo.

VaPePa, niin olin semmosessa tuota niin, siellä piti kajaanilainen kouluttaja piti luentoo, niin se kun luetteli niitä koiran ominaisuuksia, mitä että tuota, että jos vettä sattaa, niin koira ei haista ennää sitä. (nauraa)

(TP) Totta nää kyseenalaistit sentään? (naurahtaa)

En, eipä sitä. Sepä on nyt sama, mitä ne uskoo, että mitä ei. Kun Rajavartioston koirathan, kun oli sopiva vesisae, niin tuota ajo paljon paremmin.

Joo, kyllä. Ja jos kova vesisae oli, sekkään ei haitannu vielä mittää.

Kyllä kai se nähtiin niin monta kertaa se, se tilannekin, että tuota. Semmonen on, että jos vettä sattaa ja sitten aurinko paistaa ja sitten aurinko paistaa oikein porottaa kovasti, niin se tuota, sillon haihtuu jäläki. Mutta tuota, ei pelekkä vesisae ja kohtalaisen tasanen ilima, niin sehän eikun paranee vain.

(TP) Joo, näinhän se on, joo. No, niin.

Urheilua ja muutoksen tuulia

Kuivajärvellä sitten siinä, eipä siellä kummempia. Se alako sitten tämä, niin kun se oli eräänlainen tämä, että näitä hiihtäjiä niin tuota, niitähän sitä seurattiin aina lehessä niihen kilipailumenestystä, niin kun oman vartion tai sen oman komppanian. Niin ne rupesivat sitten vähenemään, että ei niitä ennää lehissä näkynykään joka maanantai.

(TP) Vanaheniko ne vai vähenikö?

No vanaheni ja vähenivät varman ja kilipailuthan ne vähenivät ihan olemattomiin sitten, että eihän niitä kilipailujakaan ollu joka pyhäksi ennää täällä, niitä pikku kilipailuja, joo.

(TP) Joo, eikä varmaan ollu näitä, että valamennusryhmätkin pieneni ja väheni sitten?

No nehän aikoja sitten, nehän väheni sitten. Ja minä kuulin, kun Matti Autio, se sano Kuivajärvellä kun olin, niin tämä laitoksen päällikkö, niin se sano, että ei minulle, vaan kuulin kun se keskusteli jonkun kanssa, että jos joku on semmonen huippu, niin se kyllä Rajavartiostossa saapi harjotusaikaa, joka tarvihtee sitä. Mutta että ei nämä kyläkilipailijat, ei ennää tuota siinä määrin.

Suomussalmen RjK  1989

(TP) Joo, elikä siinä niin kun täytyin olla Suomen huipulla.

Suomen huippuja joo ja ihan kansainvälisesti.

(TP) Ja nythän se nykyään on pienentyny nämä valamennusryhmät, että onko niitä ees ollenkaan olemassakaan ees tuota niin?

En, en tiijä, millä nimellä ne nykyään sitten ovat ne.

(TP) Joo. Ei niitä taija ennää olla.

Joo, aikasa kutakin.

(TP) Niin. Tietenkin sillon ollu sitä vahvuuttakin enempi, että sitä on niin ko, siitä on voinu irrottaa porukkaa tuommoseenkin hommaan sitten.

Kyllä se varmaan tämä rahanpuute, mikä se tuli sitten tuota, että kun Rajavartiostolle oli ministeriö myöntäny niin ja niin suuren rahamäärän ja se on varmasti ollu aika suurikin se koko ajan, mitä se on ollu.

Rajavariosto, niin tuota, sitten kun se tuli ne, ne säästö, säästöjä piti ruveta olemaan, että sillä rahalla, ettei ennää nostettukaan, vaan sillä rahalla piti tulla toimeen, niin siellä varmasti joko se ulukopuolinen joku kahto, tai sitten Rajavartioston, kenellekä se asia kuulu, niin kahtovat sen, että tuota, mitä sitä tehhään siinä työaikana. Jos on vara kerran hiihättää ja (naurahtaa) juoksettaa muuten, niin tuota kuntoilun vuoksi niin tuota, niin vähennetään.

Joku semmonen siinä oli sillon. Sehän rupesi kaikki maksamaan sitten.

(TP) No sinä et kerinny tuota niin, tai olit kerinny jäähä jo eläkkeelle, kun sitten alako tämä vartioasemien supistaminen ja lak?

Olihan se melekonen supistaminen sillon jo. Siinä vaiheessa oli, oli kun minä olin, mutta jälestäpäin näitä on sitten. Kun täältäkin, jos etelästä lähetään, niin Viianki oli jo pois tuota. Ja Raate, Raate. Kuivajärvi oli, Raate oli, mitenhän oli Lapinlampi? Pirttivaara oli kuitenkin jo, eihän täällä ollu montakaan. Karttimo oli ja pohjosesta päin Karttimo.

(TP) Oliko Hossaa ennää?

Ei, kun Hossa, Koskisen Pauli tuli tuonne Kuivajärvelle, niin. Karttimo, Raate, Kuivajärvi. Kolomella kai sitä oltiin jo sillon? Sillon oli yheksän aikoinaan.

(TP) Niin parraillaan, että oli siinä jo, kato oli käyny jo.

Joo.

(TP) Sillonhan se oli niin ko 90-luvun vaihteessa, 90ö-luvun alakupuolella, sillonhan ne enimmissä määrin alettiin?

Joo, sillon se oli jo ja se oli se listakin, mitä oli Suomen rajoilla vähennetty, niin sehän oli pitkä se. On mulla tuolla kopio siitäkin.

(TP) On se melekonen leikkuri käyny. Sehän on keskimäärin se yheksän vartiota sitä on ollu tuota, aina komppaniassaan.

Joo. Ensin täällä tuota, lakkauttivat Juntusrannan vartion. Se oli joskus -74 kesällä. Ja sitten mahto olla Puras seuraava, 70-luvun lopulla sitten oli. Sitten en kyllä tiijä, muista järjestystä, mikä ois ollu.

Vartioaseman arkea ja juhlaa

(TP) No, tulleeko tuota niin hyviä juttuja?

Ei niitä kyllä. (naurahtaa) Ne on ne jutut varmaan kerrottu. Semmosiahan niitä sähellyksiä on tietysti ollu.

(TP) Nuoria miehiähän ne on hoopottanu aina sillon, sillon kun on tullu.

Joo, en, minä en hoopottanu kettään.

(TP) Joo, sie et tunnusta ainakaan. (nauraa)

Ei, kyllä sitä on niin vakava varmasti ollu, että ei se semmonen. Ja sitten kun se oli kuitenkin sillä tavalla, että aina piti ottaa oppia jostakin toisesta, niin että minä en ainakaan tee tuolla tavalla.

(TP) Niin, että minä toimin paremmin.

Kyllä minä uskosin, että sitten sillon, kun näitä nuoria miehiä tuli Kuivajärvelle ollessa juuri, niin eihän sitä ihteesä tuntenu vanahaksi, mutta pitivät kuitenkin kohtalaisen vanahana, että kyllä minusta tuntuu, että minä meleko hyvin koulutin niitä. Ja oon tuota, jälestäkin päin sanoneet, että tuota, että varsin hyvä ja sillä keinoin, että oikein, että se ei ollu mittään semmosta leikkimistä, eikä, joo.

(TP) Kun sitähän on ollu takavuosina, niin sehän on ollu sitä, että nuorta miestähän ne on hoopottanu.

On saattanu olla.

(TP) On se ollu tuota niin.

Ja sitten, nehän oli tehny, kun ne rajakouluakin kävi, niin nehän kävivät sitten tuolla vartiolla, niin jonkun osan tuota.

(TP) Niin työharjottelussa siellä?

Niin, niin. Ykskin nuori mies, oikein pyöreesilimänen, kun partiossa käytiin, niin otti vihkon taskustaan ja minun piti nimi kirjottaa. (nauraa) Mitähän se olikaan, yleistä järjestystä ja turvallisuutta, joku semmonen partio se oli.

(TP) Joo, YJT.

Niin. (nauraa) En minä semmosia, siitä ollenkaan siitä, että hoopotetaan. Se on semmosta, ihan ihmisarvoa alentavaa jo.

(TP) Niin, jonnii joutavaa.

Niin, no niin.

(TP) No mitä juhlaperinteistä, mitä sulla sieltä on sanottavvaa? Rajavartiolaitoksen juhlista, muistatko niistä mitä tuota niin?

No sehän oli, en minä näissä isoissa juhlissa oo millonkaan ollukaan, minkä nyt sitten eläkkeellä ollessa tuossa, mutta tuota.

(TP) Vuosipäiväjuhlissa ja itsenäisyys?

Joo. No se oli sillon aikoinaan vartiolla, kun se oli se pakko. Se oli työaikaa, se oli pakko. Niin itsenäisyyspäivät kun vuosipäivä ja mitä niitä oli muita.

(TP) Puolustusvoimain lippujuhlat ja?

Sitä, sitä ei oo kyllä vartiolla vietetty minun aikana. Ne oli tuota, pantiin hakaset kiinni sillon, kun se kolomikuutonen oli ja saappaat kiiltävänä. Ja istuttiin kahvipöyvässä.

(TP) Joo, se oli se juhliminen sitä, että vartioasemalla.

Niin. Ja sitten tuota, vuosipäivänähän se oli samalla tavalla, samalla tavalla ja tuota. Sitten, kun oli näitä tasakymmeniä, paljonko se olikaan, 50 vuotta tuli täyteen, niin sehän oli jo isompi sitten. Ja aina tasakymmenet oli semmosia isompia.

(TP) Niin, laitos kun täytti?

Niin, että niin kun vartiollakin pitivät sitten tuota tämän, että siellä oli kutsuttuna näitä siviiliväestöä ympäristöstä.

(TP) Joo, kyläläisiä, joo.

Ja sit oli vähän parempi tarjoilu aina sillon.

Mutta sittenhän se muuttu tämäkin, kun se rupesi työajat, sillä tavalla, että työaikaa siitä, no menihän se ennenkin kyllä, mutta kyllä ne jo sitten kahto, että ei siellä ollu ennää kun vartiopäällikkö ja päivystäjä, jos oli sitäkään aina.

(TP) Joo, että aikasemmin niin oli periaatteessa melekein koko vartion porukka oli siellä paikalla?

Ainahan se oli vartion porukka, eihän, tuskin ne lomiakkaa myönti sillon. (nauraa)

Sieltä minä jäin eläkkeelle Kuivajärveltä sitten. Sillon oli se säästöloma mahdollisuus siinä. Liekö vielä sitä, että kun muutamana vuotena säästi lomastaan jonkun verran, niin sitten sai pitkän loman pittee? Joku sopimus piti tehä siitä ja se minulle sopi sillon. Ja minä jäin lomalle joskus joulukuussa ja palasin töihin sitten toukokuun alussa ja olin sen kuukauven töissä ja sitten jäin pois.

(TP) Sehän oli sillon yhteen välliin. Ei sitä ennää maha olla semmosta, eikä ookaan.

Joo. Se oli minusta varsin mukava semmonen loppu, loppuaika siinä. Ja juhlat piettiin ja porukka, osa sammu ja. (nauraa) Minä en ottanu ryypyn ryyppyä. Lopetin joskus -90 vuonna ja sen jäläkeen ei oo, saunaoluen joskus ottanu. Ja hyvin on menny.

Rajaperinnettä

(TP) No niin. No miten, sitä oot kuitenkin ammattiylpeä, sinä oot ylpeä rajamiehen ammatista?

(TP) En minä sen ylypeempi oo, kun ihan tavallinenkaan, mutta tuota, jos tätä kerräilyä, mitä minä pien, niin tuota. Se on vaan jotenkin jääny, eikä siitä oo päässy erroon.

(TP) Mutta kyllä se tätä perinnetyötä, niin jollakinhan sitä pittää tehä tuota niin. Se muuten, muuten ne mitä niitä muistoja on, niin ne pittää saaha kirjoihin ja kansiin tuota niin.

Niin, niin. Joo, eihän ne muuten säily. Tai ne muuttuuvat sitten niin paljon, että saattaa olla ihan kokonaan erilainen se juttu sitten myöhemmin, mitä se, joo.

(TP) Ja niin kun sulla, näytit tuota niin, noita kansioita, mitä sulla tuolla on, niin siellä valtavasti kyllä löytyy sitä tuota niin, faktatietoakin sieltä.

Minä aina kyllä sanon, että jokkaisellahan sitä sen verran on. Ei ihan kaikilla oo noita.

(TP) Ei, ei sitä oo ihan kaikilla.

Joo.

(TP) Ei ees ihan joka toisella.

Joo. Siihen on menny paljon liimaa.

(TP) Ja onhan aikaakin menny.

Aikaakin menny, joo.

Tuon lehtileikkeiden kerruun minä alotin, se johtu siitä inttämisestä, kun oli vartiolla kovia inttäjiä joitakin, että kun se ei tarvinnu kovin kaksinen se asia olla, niin ostakin ihan tavallisesta asiasta. Niin kun se oli se, mistä tämä sai lähtösä, niin tuota, että 1967 vuosipäivänä sillon oli muutamia, oliko niitä kuus kappaletta reservin korpraaliksi ylennettyjä (naurahtaa) tuota ja aikoja siitä meni jonkun verran, niin sitten tuli muutamille miehille intoo, että oliko se sekin ylennetty sillon. Ja sanoin, että ei oo. Ja se oli kova inttäminen siitä. Ja minähän kaivoin sitten, kun se lehti löyty, niin esille vielä tuota sen ja leikkasin. Se on tuolla mapissa tallessa.

(TP) Elikä se siitä alako se lehtileikkeiden kerruu?

Siitä se alako. Ja sitten minä aina jottain tietysti ajankulukseni, no se nyt vähän pirullista niissä, niin minä aina jotakin muutakin sitten otin ja vähän niin kun intätin toisia sitten. (nauraa) Otin aina puheeksi jonkun ja sanoin väärin sitten tuota ja joo.

(TP) No oothan nä pikkusen kiusannu kuitenkin sitä porukkaa. (naurahtaa)

Oon minä. (nauraa) No ne oli vanahoja ne, vanahempia miehiä ne sitten jo.

Siitä se lähti. Ja sitten, enhän minä sillon vielä mappiin niitä laittanu, ennen kun paljon myöhemmin. Mutta niitä vain kerty ja kerty sitten tuota ja minä sitten rupesin laittamaan ne.

Se minua harmittaa, että kun sillon oli se pakkastalavena -84 – 85 se oli, niin se Inarijärven jäälle kun tipahti, tippu se.

(TP) Niin se venäläisten ohjus.

Niin.

Niin tuota, minä keräsin Helsingin Sanomista ja Kalevasta ja Kainuun Sanomista kaikki, mitä siitä oli ja muualta. Ja minä laitoin semmoselle erilaiselle paperille ne. Kovemmalle ja tuota. Sitten minä, kun se ei tuntunu oikein käyvän tuohon, noihin käänneltäväksi, niin minä heitin ne pois sitten. Nakkasin tulleen ne.

(TP) No, ne on mennyttä ne.

Ne on mennyttä. Löytäshän ne vielä tietysti, kun penkoo tuolla oikein, mutta tuota.

(TP) Joo, kyllä. No kiitos Raimo. Tässähän tätä tulikin jo tuota niin, toista tuntia jutustelua, niin jutustelulluu tosiaankin. Ja eihän tässä lopuksi, sulla on ihan sana vappaa, anna tulla.

Niin ja se tuntuu sillä tavalla, että just näitä juttuja ja kaikennäköistä tarinaa, mitä on tapahtunu, niin se tuntuu, että niillä on paljon rikkaammat ja paremmat kertomukset niillä, jotka on vaikka, sanotaan että pari vuotta aikasemmin tullu Rajavartiostoon kun minä tai kolome vuotta. Kun -63, -64 niin ne vuojet, niin minä oikein, melekein haltioituneena kuuntelin niijen juttuja, että mitä sitä sillon tapahtu. Kun minä tulin, niin sitten sen jäläkeen ei tapahtunu mittää.

(TP) Niin kuulostaa, ettei tapahu mittää? (nauraa)

(nauraa)

(TP) Onko ne ollu niin hyviä tarinan kertojia, värittäjiä sitten?

No kyllä se, sillon oli tietysti, kyllä minä paljon niitä miehiä. Niitä oli semmosia, jotka oli lähteny pois. Mutta paljon minä, oli vielä sillon, sillon kun tuota minäkin tulin, että niitä oli niitä sattumuksia sillon aina niillä. Nehän oli tietysti semmosia alle 25 ikäsiä, joo.

(TP) Joo, niin. Semmosessa iässä, että sitä touhutaan ja tapahtuu.

No kyllä sitä varmaan oli. Sitten, kun nämä miehethän oli muualta, että ne ei ollu näitä Suomussalmen serkkuja, vaan tuota.

(TP) Ne oli tuolta Keski-Suomesta ja Etelä-Suomesta.

Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta.

Tänne ei niin kun Pohjois-Karjalasta, eikä ennää sitten Savosta tullu, vaan ne oli Keski-Suomesta, saarijärveläisiä. Sitten tuota, Nivalasta ja Rantsilasta ja Limingasta. Sitten oli tuolta Jyväskylän läheltä oli kansa.

(TP) Ehkä ne meni siiten tuolta Savosta ja sieltä, niin ne meni tuonne Pohjois-Karjalaan ja sinne Kaakonkulmille sitte?

Ne oli sillon 50-luvulla ja 40-luvulla oli savolaisia tuli sillon, mutta se jostain syystä, ne ei tullu tänne ennää. Eikö ne ottanu sitten niitä vai tuota, menikö ne muualle?

(TP) Niin, ja alakoko ne sitten ottamaan rajapitäjistä enempi sitten?

No myöhemmin, myöhemmin rupes sitten nämä serkut tulemaan, että tuota.

(TP) Joo. No se oli vissiin tässä. Lopetellaan tähän sitten niin.

© Raja- ja Merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry